keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Top 10: Odotetuimmat festarivieraat

Olen jälleen myöhässä postaukseni kanssa. Festarikesä kun on käynnistetty jo hyvän aikaa sitten, mutta onneksi menneillä festivaaleilla ei olisi ollutkaan mitään akteja, jotka tälle listalle olisivat yltäneet.

Se kertoo jotain tämän festarikesän älyttömyydestä. Harvana kesänä kun voi sanoa, että M83, Bat For Lashes, Justice ja Mastodon eivät olisi odotettuja festarivieraita. Sori vaan kaverit, mutta teidänkin vierailunne merkittävyyden ylittävät mm. nämä nimet.

1. Refused

Tämän kesän kovin comeback-yhtye tulee Ruotsista, sanoo kuka muu ihan mitä tahansa. Livepätkiä katsellessa on voinut todeta sen, että yhtye on jatkanut juuri siitä, mihin hajotessaan jäi ja en voi edes sanoin kuvailla, kuinka täpinöissäni olen siitä, että näen yhden suurimmista innoittajistani livenä reilun viikon päästä. Tämän kun piti olla täysin mahdonta. Ei onneksi ollut.

Ruisrockin teltta tulee perjantai-iltana olemaan minun lisäkseni täynnä ihmisiä, joiden ei tarvitse kysyä, saako huutaa. Kyllä saamme!



2. Pulp

Viime kesän kovin comeback-yhtye taas saadaan Suomeen "vuoden myöhässä", tosin nyt ei voi valittaa. Pulpin näkeminen on ihan minä tahansa vuonna Tapaus isolla T:llä, joten bändi on ansaitusti Ruisrockin perjantain pääesiintyjä. Odotettavissa hittejä ja nostalgiaa, mitäpä muutakaan sitä nykyisin osaa kaivata.



3. Bobby Womack

Todella toivon, että tämä uusimmalla levyllään itseään maailman rohkeimmaksi mieheksi kutsuva soul-legenda saapuu Suomeen. Alkuvuodesta suolistosyöpään sairastunut soul-legenda on sittemmin tervehtynyt ja noin kuukausi takaperin julkaisi hyvän comeback-levyn, joka olisi jo yksistään hyvä syy mennä Suvilahteen katsomaan miehen keikkaa. Mutta kun se menneisyys, josta löytyy mm. yksi maailman parhaista biiseistä. Ei tätä vaan voi missata!



4. Black Star

Näin jo maaliskuussa Mos Defin Nosturissa, mikä oli jo yksistään pienoinen unelmien täyttymys, mutta Ilosaari pääsi silti yllättämään ja räjäyttämään tajunnan. Mos Defin ja Talib Kwelin duo kun ei kymmeneen vuoteen ole muutamaa pistokeikkaa enempää tehnyt, eikä tänä vuonna tapahtuva reunionkaan ole vielä ollut järin aktiivinen paria uutta biisiä lukuunottamatta. Keikka Suomessa tämän vuoden Ilosaaressa onkin enemmän kuin koskaan uskalsin toivoakaan. Järjen lähtö, here I come!



5. Two Door Cinema Club

Vuoden 2010 kolmanneksi parhaan levyn mielestäni tehnyt brittiyhtye saapuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomeen ja väitän, että bändi tulee saamaan yhdet festarikesän isoimmista bileistä aikaiseksi. Eihän tämän yhtyeen musiikin tahtiin voi tehdä juuri mitään muuta kuin tanssia, pomppia ja huutaa ilosta!



6. Odd Future Wolf Gang Kill Them All

Blogia lukeneille ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että pidän todella paljon Odd Futuren touhuista. Kokoelmalevy OF Tape vol. 2 oli pettymys, mutta se ei haittaa, kun Tyler ja kumppanit päästetään lavalle tekemään parastaan, eli räppäämään ja lietsomaan porukkaa riehumaan. Edelleen ainoa syy, minkä takia Weekend Festivalien perjantain lippu löytyy itseltäni, enkä siitä aio luopua, vaikka kuinka muut artistit ovatkin paskaa.



7. Bon Iver

Bon Iverin kakkonen on mielestäni mahtava levy. Tunnelmaltaan yksi kaikkien aikojen hienoimmista. Jos Justin Vernon ja hänen massiivisen iso yhtyeensä onnistuu tavoittamaan sen jonkin mikä levylläkin on, niin luvassa on takuulla yksi vuoden keikkatapauksista.



8. The Shins

Oih ja voih. Olisin vielä viisi vuotta sitten nostanut The Shinsin tapauksessa kuin tapauksessa odotetuimmaksi festarivieraaksi. Muutokset niin kokoonpanossa kuin musiikillisessa tyylissä vieraannuttivat minut hiukan yhtyeestä, mutta en silti voi olla menemättä ylihuomenna Hietaniemeen. Jos James Mercer ja ne muut tyypit onnistuisivatkin sulattamaan sydämeni. Siihen ei tarvittaisi kuin alla olevan kappaleen ensimmäiset kolme sekuntia.



9. The Black Keys

The Black Keysin nykysuosio on asia, jota en ymmärrä. Toki bändi on loistava, mutta kun yhtyettä hehkuttavat jopa ihmiset, joita ei rock voisi kiinnostaa tipan vertaa. Ei se bändi niin loistava kumminkaan ole. Tämä valitus jääköön tähän, The Black Keys ja Flow on outo, mutta nousuhumalassa aivan varmasti erinomainen kombo, jos pogoaminen ja sekoaminen ei vain ole liian tyylitöntä toimintaa.



10. The XX

Missasin brittitrion Flow'n keikan kuumeen vuoksi, joten otin ilolla vastaan bändin buukkauksen Ilosaareen. Syyskuussa tulevan kakkoslevyn kappaleiden kuuleminen ennakkoon nostaa myös bändin statusta kesän festarinimissä. Silti en tiedä kuinka hyvin bändin rauhalliset tunnelmat uppoavat lauantai-iltana kello kymmenen villiintyneeseen festarikansaan. Ei ihan pieni haaste.



Listan ulkopuolelle jäivät mm. Charlotte Gainsbourg, Snoop Dogg, The Mars Volta, Frank Ocean, Björk, Feist, Modeselektor, The Hives, Antony & The Johnsons, Yeasayer, D'angelo, Suicidal Tendencies ja Basement Jaxxin dj-setti. Listaa voisi jatkaa vielä ties kuinka monella nimellä. Että onko paska festaritarjonta hä?

torstai 21. kesäkuuta 2012

Jussilista

Blogistinne ampaisee nyt juhannuksen viettoon ja snadille lomalle. Ihan kuin tahtini tänä vuonna olisi sellainen ollut, että yksi loma teille missään näkyisi, mutta jospa juhannuksen aikana saisin ideani muodostettua jutuiksikin. Se olisi kliffaa.

Siinä välissä voitte kuunnella tämän kesän "virallista soittolistaa". Mukaan mahtui kitaroita, oppipojan ja mestarin välisoitto sekä elektropäätös. Jokaiselle jotakin, eli ei mitään kellekään. Ei vaiskaan, hyvä lista vaikka itse sanonkin. Listan voi klikata tästä auki tai kuunnella tuosta alta, jos Spotifyn upotukset kerrankin toimivat.

Ei muuta kuin hyvää juhannusta! Koittakaa olla hukkumatta tai sammumatta järveen. Tykkään teistä kaikista, enkä halua teille käyvän mitään ikävää!

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ääniä toisesta universumista - Laurel Halo


Kun sanon ihmisille vuonna 2012 sanan dubstep, niin ensimmäisenä heille tulee mieleen Skrillex. En syytä heitä, mutta oikeudenmukaisessa maailmassa heidän mieleen pitäisi tulla Laurel Halo.

Oikeastaan Laurel Halo ei ole dubstepia, vaikka Hyperdubille levyttääkin. Debyyttilevy Quarantinella artisti seikkailee ambientin ja post-dubstepin välimaastossa. Kappaleet perustuvat simppeleihin äänimattoihin ja syviin bassoihin, jotka eivät edes kasva mihinkään. Halon laulut tuovat kappaleisiin kyllä pientä melodisuutta, mutta pop-musiikista ei voida puhua missään nimessä. Tarttuvuuden sijasta luotetaan tunnelmaan ja hypnoottisuuteen.

Ja Laurel Halon musiikki todella tempaa ja upottaa omaan maailmaansa. Melodioita ei edes kaipaa, kun synapulputukset, bassot sekä välillä heleät ja välillä häiriintyneet laulut kaappaavat syleilyynsä ja vievät matkalle toiseen maailmaan. Paras kappale-esimerkki on Thaw, jossa ei todellakaan tapahdu yhtään mitään, mutta silti kappaleessa on tunnelman puolesta järjettömästi tarttumapintaa.



Välillä Hyperdubin kokeellisemman puolen tyypit, ja Burial, ovat jättäneet todella kylmäksi, mutta Laurel Halolla on sitä sanoinkuvaamatonta jotain, joka saa innostumaan ja ihastumaan samantien. Ei tätä kaikille voi suositella, mutta jos äskeinen esimerkki toimi, niin suosittelen kuuntelemaan koko debyyttilevyn. On meinaan mieletön kokemus kokonaisuudessaan. Jo nyt yksi vuoden suosikkilevyistäni.



maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kaikki tai ei mitään


Jos Frank Oceanin Pyramids upposi kerralla korneista elementeistä huolimatta, niin Karri Koiran uuden kappaleen kanssa olen joutunut miettimään koko päivän, onko Kaikki tai ei mitään neroutta vai pölvästiyttä. Vai onko se kenties molempia? Pölvästi nerous sopisi tosin Karri Koiran kuvaukseksi erinomaisesti.

Okei, rakastan jumalaista ysäribiittiä, vokooderilla vedettyä c-osaa ja Karri Koiran tanssiliikkeitä. Toisaalta sitä miettii jatkuvasti, että ollaanko tässä nyt ihan vilpittömillä aikeilla liikkeellä. Rudyn touhuissa kieli on ollut vahvasti poskella jo muutaman vuoden, mutta tämän kohdalla Raptori tuoksuu aiempaa voimakkaammin.

Emmä tiä, onneks video on ihan saatanan kova!



Karri Koiran soolodebyytti Koiran vuosi K.O.I.R.A. tulee elokuun aikana ulos. Odotusarvo: en vielä revi paitaani.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Frank Ocean - Pyramids


Jos joku olisi minulle vielä pari vuotta sitten tullut sanomaan, että tulisin hehkuttamaan kymmenminuuttista parittajan suhteesta paritettavaansa kertovaa r'n'b-biisiä, joka alkaa tanssipoppina, muuttuu puolessa välissä moderniksi kutusouliksi ja loppuu John Mayerin kitarasooloon, niin olisin ehdottanut tälle henkilölle hoitoon menoa. Oikeassa olisi silti ollut.

Olen eilisestä asti kuunnellut Pyramidsia ja ollut vain hämmentynyt, että miten tuo kappale vain toimii, vaikka siinä on uppopaistetun korneja elementtejä. Sitä kai kutsutaan lahjakkuudeksi.



Frank Oceanin debyyttilevy Channel Orange tulee 17. heinäkuuta ja ukko esiintyy Flow'ssa 10. elokuuta.