White Flag For Peace

Disco Ensemblen uusi sinkku tuli n. pari viikkoa sitten ulos. Edellisestä levystä on kohta aikaa kaksi vuotta, joten nyt olikin jo sopiva väli pukata uutta matskua ulos. Minun ja Disco Ensemblen väleistä voi lukea vuosikymmenen levyhehkutuksista, joten sitä en lähde kertaamaan uudestaan. Sanotaanko nyt vain näin, että odotettu on.

Disco Ensemblen kaksi edellistä albumia otti yhtyeen sointiin halvat ja vähän hinnakkaammatkin syntikat mukaan ja oli hauska yllätys, että White Flag For Peacessa syntikoita ei kuulla ollenkaan. Porin Tom Morelloksi nimeämäni kitaravelho Jussi Ylikoski tosin leikkii efektien kanssa, joten täysin orgaanista soundi ei ole. Biisi on parin ja puolen minuutin punkrypistys, jossa ei ole mitään uutta. Ei se silti huono ole, mutta joku koukku olisi ollut kiva. B-puolella oleva slovari Get Some Sleep onkin mielestäni monta astetta parempi biisi ja jatkaa DE:n mainioiden slovarien linjaa.

Mitkä on nyt odotukset tulevaa levyä kohtaan? Pelonsekaiset, mutta myös positiiviset. Tuottajana on Lasse Kurki, joka saattaa tuoda levylle ehkä jopa liikaa poppia. Jos videopäiväkirjoista olen jotain ymmärtänyt, niin syntikat jäävät taka-alalle. Ehkä sieltä onkin tulossa kunnon punkkia. Se jää nähtäväksi, mutta toistaiseksi bändin levyjulkaisut ovat olleet hyvinkin tasalaatuisia.

Sinkkua saa seiskatuumaisena suoraan levy-yhtiön sivuilta ja hyvin varustetuista levykaupoista, ja digitaalisena ties sun mistä niistä kaupoista.

Hehkutuksia

Jotta viikko olisi täydellinen, niin palataan musiikin pariin. Tällä viikolla on julkaistu käsittämätön määrä levyjä, jotka ansaitsevat paljon huomiota, mutta tässä julkaisuruuhkassa uhkaavat jäädä pahasti paitsioon. Nyt sitten hehkutetaan, joten kritiikkiä etsivät menkää Googleen.

Henkilökohtaisesti eniten odottamani julkaisu on Massive Attackin Heligoland. Edellinen seitsemän vuotta sitten julkaistu 100th Window oli kaikille pettymys, mutta nyt oli lupa odottaakin jotain, kun aiemmin bändistä eronnut Grant "Daddy G" Marshall palasi Robert "3D" Del Najan aisapariksi. Paluuta vanhaan ei edelleenkään ole, mutta Heligolandilla Massive Attack on hienosti päivittänyt soundiaan. Vaikka levyllä on edelleenkin apokalyptisia konesoundeja, on osassa biiseistä aiempaa akustisempi ja rauhallisempi ote. Edelleen musiikki on mustaakin synkempää, mutta aiempaan lohduttomuuteen on tullut seesteisempiä ja toiveikkaampia sävyjä. Esimerkiksi Hope Sandovalin tähdittämä Paradise Circus. Pientä napinaa aiheuttaa levyn hienoinen tylsyys. Kappaleet tuntuvat turhaan junnaavan yhden tai kahden idean varassa, mikä aiheuttaa hienoista puutumista. Tästä huolimatta kyseessä on erinomainen levy.

Toinen isoista "indie-julkaisuista" on Hot Chipin uusi levy One Life Stand. En aiemmin voinut sietää Hot Chipiä yhtään. Bändin nörttielektro aiheutti lähinnä ärsytystä, mutta jostain kumman syystä annoin One Life Standille mahdollisuuden. Onneksi, koska levy on loistava! Hot Chip on jossain määrin aikuistunut ja nyt mielestäni ärsyttävimmät biiseihin upotetut nokkeluudet on jätetty sivuun ja musiikkia voi kuunnella kotona uppoamalla vain tunnelmaan. Muutaman kuuntelukerran perusteella en syvempää analyysia voi tehdä, mutta pistäkäähän kuunteluun. Toimii!

Viikon yllättäjä on Gil Scott-Heron. Mies on tehnyt musiikkia jo 70-luvulta asti, mutta itse törmäsin miehen nimeen vasta viime viikolla. Taas voi sanoa, että onneksi koska miehen levy I'm New Here on upea teos. Scott-Heronilla on tausta runoilijana, joten levyä voisi luonnehtia musikaaliseksi spoken word-tuotokseksi. Taustat ovat hienovaraisia ja pyrkivätkin enemmän luomaan tunnelmaa, kuin aiheuttamaan melodisia fiiliksiä. Pääosaan nouseekin miehen lyriikat, jotka ovat katulyriikkaa parhaimmillaan. Kannattaa varata puoli tuntia aikaa ja uppoutua tämän levyn tarinoihin. Tunnelmaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Neljäs julkaisu on näistä ehkä mainstreamein, eli Stam1nan Viimeinen Atlantis. Olen pitänyt Stam1nasta aina enemmän kuin ehkä pitäisi, tosin edellinen albumi Raja oli paha pettymys. Siinä missä bändin kaksi aiempaa levyä olivat lyriikoissaan jopa poliittisia ja tulkinnanvaraisia, oli Raja taasen turhan suoraviivainen ja tylsä. Viimeinen Atlantis petraa todella paljon. Levy on siis teemalevy (anteeksi kiroiluni), joka ottaa kantaa kulutushysteriaan ja ilmastonmuutokseen. Ajoittain lyriikat ovat turhan saarnaavia ja vähän kömpelöitä, mutta ajoittain sanoituksista välittyy lohduton maailmanlopun visio hyvin. Sävellykset ovat taasen Stam1nan uran parhaimpia ja nyt koukkuja on enemmän kuin tarpeeksi. Stam1nan imago on mennyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän "kotiteollisuudeksi", joten jos levy uppoaa Corolla-kansanosaan yhtä hyvin kuin aiemmat levyt, niin Suomessa saattaa nousta yllättäväkin sukupolvi barrikadeille ilmastonmuutosta vastaan. Sitä odotellessa.

Viimeinen hehkutus on kerennyt olla kauppojen hyllyillä jo pidempään, mutta nousee varmasti suurempaan hypetykseen talven mentäessä eteenpäin. Kyseessä on siis Surfer Blood. Pitchfork kerkesi hehkuttaa levyä jo hyvin arvosanoin, mutta bändi ja levy Astrocoast ansaitsevatkin kaiken tämän. Olen kerennyt kuunnella levyn vasta pari kertaa, joten tyydyn vain sanomaan, että levy on erittäin hyvä ja The Shins on löytänyt osaavan seuraajan. Surfer Blood nimittäin kuulostaa ihan The Shinsiltä, tosin jos The Shinsin tuotoksia kierrätettäisiin autotallissa ja feedbackissa. Rujoa poppia, joka tarttuu ja laittaa hymyilemään. Ei voi olla huono, eihän.

Kirjoituksen ekstra: Rage Against The Machine lupasi ilmaisen keikan Lontoossa jouluviikon sinkkulistan ykkössijan takia ja nyt se ilmoitettiin. Bändi esiintyy Finsbury Parkissa ilmaiseksi ja rekisteröityminen lippuja varten alkoi eilen. Rekisteröidyin eilen ja keskiviikkona selviää, pääsenkö kaverini kanssa keikalle. Jos pääsen, niin RATM hehkutusta ei estä mikään. Tämän voi ottaa uhkauksena, jos haluaa.

Super Bowl halftime

Tänään kello yksi yöllä on taas vuoden suurimman, kauneimman, komeimman, äänekkäimmän ja hitaimman urheilutapahtuman, eli Super Bowlin aika. Olen kerran elämässäni katsonut Super Bowlin ja tämä tapahtui hirvittävässä kuumeessa vuonna 2006. Muistan tapahtuman olleen kaikin puolin oikein viihdyttävä ja yksi asia siitä erityisesti jäi mieleen. Princen puoliajan show.

Puoliajalla esitettävä show on ollut perinteenä Super Bowlissa monta vuotta ja ennen "nipplegatea" sen tuotannosta ja järjestämisestä vastasi Music Television. Kun Janet Jacksonin tähti/aurinkokuvioitu nänni vilahti, niin tuotanto siirrettiin ilmeisesti eläkeläisjärjestöille ja esiintyjinä on nyt nähty sellaisia tuoreita nimiä kuin Bruce Springsteen, Tom Petty ja Paul McCartney. Tänään showsta vastaa The Who ja paikalla on luultavasti muutama sata protestoijaakin, koska yhtyeen kitaristi Pete Townsendia epäiltiin muutamia vuosia sitten lapsipornon hallussapidosta. Mies todettiin syyttömäksi, mutta sanalla lapsiporno on sellainen klangi, että kun kerran siitä epäillään, niin siitä on syyllinen loppuelämänsä, Amerikassa.

Vuonna 2006 muistan olleeni kuumeessa ja juuri nukahtamaisillani, kun Princen show käynnistyi. Lava oli Princen artistinimenäkin tunnetun symbolin muotoinen ja itse Prince kukkoili samaa symbolia muistuttavan kitaran kanssa ympäri lavaa. Lasereita, tulta ja ties sun mitä ammuttiin koko ajan, mutta koko shown kruunasi Purple Rain. Lavalla kirjaimellisesti satoi purppuraa vettä ja kitarasoolon Prince esitti purppuran kankaan läpi niin, että hänen siluetti vain näkyi yleisölle. Tietenkin kitara jossain vaiheessa oli asennossa, mikä muistutti fallosta, ja siitäkös kohu syntyi, mutta itse olin myyty. Prince esitti hyviä biisejä aivan järjettömällä showlla.

Siitä asti olen muistellut kyseistä esitystä ja tänään aion jälleen katsoa Super Bowlin. Tiedän, että The Who tuskin samanlaista showta järjestää, mutta olen jo tyytyväinen, jos lava muistuttaa yhtyeen mod-liikkeen logonakin tunnettua pyöreätä Union Jackia. (en tiedä miksi sitä kutsutaan, joten jos tiedätte, niin kommentoikaa ja korjaan tämän sillä sekunnilla) Biisit ovat ilmeisesti The Whon myöhempien aikojen hittejä, joita nykyisin kuulee CSI:n tunnarina, joten My Generationia tuskin tulee. Silti uskon ja toivon, että koko 12 minuuttinen on viihdyttävä.

Super Bowl tänään Nelonen Sport Prolla klo 01.00 alkaen.