Hehkutuksia

Jotta viikko olisi täydellinen, niin palataan musiikin pariin. Tällä viikolla on julkaistu käsittämätön määrä levyjä, jotka ansaitsevat paljon huomiota, mutta tässä julkaisuruuhkassa uhkaavat jäädä pahasti paitsioon. Nyt sitten hehkutetaan, joten kritiikkiä etsivät menkää Googleen.

Henkilökohtaisesti eniten odottamani julkaisu on Massive Attackin Heligoland. Edellinen seitsemän vuotta sitten julkaistu 100th Window oli kaikille pettymys, mutta nyt oli lupa odottaakin jotain, kun aiemmin bändistä eronnut Grant "Daddy G" Marshall palasi Robert "3D" Del Najan aisapariksi. Paluuta vanhaan ei edelleenkään ole, mutta Heligolandilla Massive Attack on hienosti päivittänyt soundiaan. Vaikka levyllä on edelleenkin apokalyptisia konesoundeja, on osassa biiseistä aiempaa akustisempi ja rauhallisempi ote. Edelleen musiikki on mustaakin synkempää, mutta aiempaan lohduttomuuteen on tullut seesteisempiä ja toiveikkaampia sävyjä. Esimerkiksi Hope Sandovalin tähdittämä Paradise Circus. Pientä napinaa aiheuttaa levyn hienoinen tylsyys. Kappaleet tuntuvat turhaan junnaavan yhden tai kahden idean varassa, mikä aiheuttaa hienoista puutumista. Tästä huolimatta kyseessä on erinomainen levy.

Toinen isoista "indie-julkaisuista" on Hot Chipin uusi levy One Life Stand. En aiemmin voinut sietää Hot Chipiä yhtään. Bändin nörttielektro aiheutti lähinnä ärsytystä, mutta jostain kumman syystä annoin One Life Standille mahdollisuuden. Onneksi, koska levy on loistava! Hot Chip on jossain määrin aikuistunut ja nyt mielestäni ärsyttävimmät biiseihin upotetut nokkeluudet on jätetty sivuun ja musiikkia voi kuunnella kotona uppoamalla vain tunnelmaan. Muutaman kuuntelukerran perusteella en syvempää analyysia voi tehdä, mutta pistäkäähän kuunteluun. Toimii!

Viikon yllättäjä on Gil Scott-Heron. Mies on tehnyt musiikkia jo 70-luvulta asti, mutta itse törmäsin miehen nimeen vasta viime viikolla. Taas voi sanoa, että onneksi koska miehen levy I'm New Here on upea teos. Scott-Heronilla on tausta runoilijana, joten levyä voisi luonnehtia musikaaliseksi spoken word-tuotokseksi. Taustat ovat hienovaraisia ja pyrkivätkin enemmän luomaan tunnelmaa, kuin aiheuttamaan melodisia fiiliksiä. Pääosaan nouseekin miehen lyriikat, jotka ovat katulyriikkaa parhaimmillaan. Kannattaa varata puoli tuntia aikaa ja uppoutua tämän levyn tarinoihin. Tunnelmaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Neljäs julkaisu on näistä ehkä mainstreamein, eli Stam1nan Viimeinen Atlantis. Olen pitänyt Stam1nasta aina enemmän kuin ehkä pitäisi, tosin edellinen albumi Raja oli paha pettymys. Siinä missä bändin kaksi aiempaa levyä olivat lyriikoissaan jopa poliittisia ja tulkinnanvaraisia, oli Raja taasen turhan suoraviivainen ja tylsä. Viimeinen Atlantis petraa todella paljon. Levy on siis teemalevy (anteeksi kiroiluni), joka ottaa kantaa kulutushysteriaan ja ilmastonmuutokseen. Ajoittain lyriikat ovat turhan saarnaavia ja vähän kömpelöitä, mutta ajoittain sanoituksista välittyy lohduton maailmanlopun visio hyvin. Sävellykset ovat taasen Stam1nan uran parhaimpia ja nyt koukkuja on enemmän kuin tarpeeksi. Stam1nan imago on mennyt vuosi vuodelta enemmän ja enemmän "kotiteollisuudeksi", joten jos levy uppoaa Corolla-kansanosaan yhtä hyvin kuin aiemmat levyt, niin Suomessa saattaa nousta yllättäväkin sukupolvi barrikadeille ilmastonmuutosta vastaan. Sitä odotellessa.

Viimeinen hehkutus on kerennyt olla kauppojen hyllyillä jo pidempään, mutta nousee varmasti suurempaan hypetykseen talven mentäessä eteenpäin. Kyseessä on siis Surfer Blood. Pitchfork kerkesi hehkuttaa levyä jo hyvin arvosanoin, mutta bändi ja levy Astrocoast ansaitsevatkin kaiken tämän. Olen kerennyt kuunnella levyn vasta pari kertaa, joten tyydyn vain sanomaan, että levy on erittäin hyvä ja The Shins on löytänyt osaavan seuraajan. Surfer Blood nimittäin kuulostaa ihan The Shinsiltä, tosin jos The Shinsin tuotoksia kierrätettäisiin autotallissa ja feedbackissa. Rujoa poppia, joka tarttuu ja laittaa hymyilemään. Ei voi olla huono, eihän.

Kirjoituksen ekstra: Rage Against The Machine lupasi ilmaisen keikan Lontoossa jouluviikon sinkkulistan ykkössijan takia ja nyt se ilmoitettiin. Bändi esiintyy Finsbury Parkissa ilmaiseksi ja rekisteröityminen lippuja varten alkoi eilen. Rekisteröidyin eilen ja keskiviikkona selviää, pääsenkö kaverini kanssa keikalle. Jos pääsen, niin RATM hehkutusta ei estä mikään. Tämän voi ottaa uhkauksena, jos haluaa.