BAHF ja Tonni ovat Twin Shadowista jo aiemmin kirjoittaneet ja ensiksi mainittu jo lähes samoin fiiliksin kuin minä, mutta jälleen periaatteellinen hypenvihaaja minussa siirsi Forgetin kuuntelua hamaan tulevaisuuteen. Stupido kumminkin kertoili levystä ja muistin hämärästi, että jostain on nimi tuttu ja levy meni kuunteluun.
Vihaan 80-lukua yli kaiken. Jos jonkun vuosikymmenen musiikkihistorian voisi paria poikkeusta lukuun ottamatta vain deletoida, niin kasari olisi se. Varsinkin kasaripop. En edes lähde sinne. No Twin Shadow'n musiikki on kumminkin hyvin vahvasti kasarivaikutteista. Äänimaailma vie suoraan permanenttien ja neonvärien loisteeseen, mutta silti en koe inhoa. Koen syvää ihastusta.
Niin kuin Anna BAHF:n puolella mainitsi, niin Twin Shadow onnistuu hyvin yhdistämään kasarivaikutteensa nykypäivään, eikä sen takia kuulosta pelkältä pastissilta. Levyllä on myös toinen syvästi vihaamani juttu. Perkeleellinen lo-fi kuuluu myös Twin Shadow'n musiikissa, mutta aivan kuten Japandroidsilla, niin tässä se ei tunnu pelkältä itsetarkoitukselliselta erottautumisen keinolta, vaan antaa levylle kivan lämpimän tunnelman. Kasaripoppi kun noin muuten on aina tuonut kylmän ja jopa vähän keinotekoisen mielleyhtymän. Twin Shadow ei.
Itse herra Twin Shadow, eli George Lewis Jr omaa sen lahjan, mikä kruunaa levyn. Miehen lauluääni on juuri niin dramaattinen ja kohtalokas, että sydän oikein pakahtuu. Morrisseymaiseen dramaattisuuteen ei mies lähde, mutta äänen syvyys saa minunkin pöksyt kastumaan. Huikee äijä!
Tiivistetysti, Twin Shadow'n debyyttilevy on tämän vuoden kovimpia pop-levyjä. Kevyttä mutta samalla niin pirullisen koukuttavaa poppia. Ja mikä parasta, täytebiisejä ei ole. Kivaakin indietä siis vielä tehdään! Spot-if-eye tarjoaa levyä kuultavaksi, jos alkoi kiinnostamaan ja levykaupoista sitä saa hyllyn rumistajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti