Lämmenneet jääkuninkaalliset

Tauko tekee hyvää itse kullekin. Vielä enemmän Bloc Partylle, joka on neljän vuoden tauon aikana tajunnut palata juurilleen ja tuoda musiikkinsa lämpöä, sielua ja särmää.

Vaikka bändin nerokkaasti nimetty neljäs levy Four ei ole vielä edes tullut, niin kahden maistiaisen perusteella voin väittää edellämainitusti.

Ensimmäinen sinkku Octopus ei alkuun tuntunut lähtevän millään. Nakuttava kitarariffi on hauska, mutta biisi ei tuntunut etenevän siitä mihinkään. Lopulta tajusin, ettei sen pidäkään. Aiemmin yhtye on tykittänyt täydellä höyryllä, mutta nyt on tilaa hengittää myös indiediskon tanssijallakin. Näinhän se pitääkin tehdä! Paitsi tuon videon voisi tehdä uusiksi.

Vielä enemmän olen innostunut Day Fourista, joka tuli julki joskus. Kuten talvella sanoin, oli Bloc Party aiemmin aina kylmä ja etäinen yhtye. Se yritti olla lämmin ja läheinen, mutta ei koskaan pystynyt siihen, koska kappaleet itsessään olivat aivan liian suorittavia ja kliinisiä. Day Four on kaikkea muuta. Se soi rennosti, rauhallisesti ja ennen kaikkea lämpimästi. Kitara- ja laulumelodiat ovat herkkyydessään kauniita ja inhimillisiä. Kappale ei kuulosta konemaiselta. Siksi se vetää lähemmäs kuin Bloc Party on koskaan vetänyt.

En nähnyt bändiä Ruisrockissa, enkä ole liveklippejä tuoreilta keikoilta katsellut, joten en tiedä millaista tulevan levyn materiaali on näitä kahta kappaletta lukuun ottamatta, mutta jos he näistä lähtökohdista kämmäävät levynsä, niin minä suutun ja mustaksi muutun.

Saman voisin sanoa The XX:stä, joiden debyytti on ehkä vähän enemmän uponnut kuin aiemmin, mutta kylmä ja etäinen se on edelleen. Ei ole Angels. Jos jonkun kappaleen kanssa voisin käpertyä yhteen, niin se on tämä. Kaunis, hauras ja lähtemättömyydessään täydellinen. Jos kaverini oli oikeassa väittäessään, ettei tämä ole edes Ilosaaressa soitettujen uusien biisien parhaimmistoa, niin huh ja huh.

Ylisanoja tuli taas niin paljon, että pitää keräillä niitä jonkun aikaa.