Elokuva-arvostelu: No Distance Left To Run

Tämä kyseinen tuotos tuli katsottua jo pari kuukautta sitten, mutta nyt vasta älysin kirjoittaakin siitä. Silly me.

No Distance Left To Run on siis tänä vuonna valmistunut dokumentti Blurin reunionista ja bändin historiasta. Bändin jäsenet kertovat omin sanoin historiastaan ja tunteistaan viime kesänä tapahtuneesta reunionista. Dokumentissa nähdään arkistomateriaalia bändin uran varrelta, livepätkiä niin uusista kuin vanhoista keikoista ja tietenkin puhuvia päitä.

Ensimmäinen asia, mihin dokumenttia katsellessa kiinnittää huomiota on sen huolellinen toteutus. Dokumentti kulkee erinomaisesti eteenpäin rytmittäen arkistopätkiä muisteluihin ja niistä "nykypäivään". Mikään ei tunnu tapahtuvan töksähtäen tai ajattelematta. Blurin historiahan on melko perinteinen. Ensin kolutaan kiertueilla ilman rahaa ja yksi hitti muuttaa kaiken. Sorrutaan huumeisiin ja alkoholiin ja vuosien kuluttua koko bändi on romuna. Bändin jäsenet sanovat itsekin, että saivat liian paljon aivan liian aikaisin. Parklifen breikattua Blurin pojat kun olivat vain hivenen yli parikymppisiä. 1997 julkaistu "Blur" sai alkunsa aikana, kun Albarn oli koukussa heroiiniin, Coxon kokaiiniin, James veti päivässä kaksi pulloa shampanjaa ja rumpali Rowntree oli myös koukussa erinäisiin päihteisiin.

Historiikkiosioissa ei kaunistella oikein mitään, joten on erittäin hyvä, että "nykypäivään" sijoittuvat osat näyttävät bändin onnellisena ja tyytyväisenä paluustaan. Blurin historiaanhan kuuluu kitaristi Graham Coxonin ero bändistä, mikä ei ollut kovinkaan sopuisa. Sopivasti dokkari loppuukin hymyilevään Graham Coxoniin, joka toteaa, että mikään ei ole parempaa kuin saada vanhat ystävänsä takaisin. Keikkapätkiä paluusta nähdään jokaiselta keikalta Hyde Parkin keikkoihin asti. On hieman sääli, että viimeistä keikkaa T In The Parkissa ei näytetä, koska siihenhän ympyrä lopullisesti sulkeutui.

Vaikka toteutus on huippuluokkaa, niin ilman mielenkiintoista aihetta tämäkin dokumentti olisi torso. Tällä kertaa Blurin miehet puhuvat ja vastaavat jokaiseen kysymykseen. Jopa Damon Albarn, joka aiemmissa haastatteluissa on kierrellyt esim. Oasis-pihviä ja Beetlebumin taustoja. Nyt tulee vastaukset näihinkin aiheisiin. Historia käydään hyvin kattavasti läpi ja myös viime vuoden keikat, treenit ja bussimatkat esitetään dokkarin aikana.

Blur-julkaisujen joukossa tämä on yksi parhaista. Alex Jamesin erinomainen kirja Bit of a Blur kertoi bändin tarinan vain hänen näkökulmastaan, joten oli erittäin mielenkiintoista kuulla Damonin ja Grahamin puhuvan historiastaan ja nykykuulumisistaan. Blur-faneille pakkohankinta ja brittipopista muuten vain kiinnostuneillekin tätä voi suositella. Blur kun oli koko genren yksi isoimmista ja parhaimmista nimistä.

*****

ENCORE! Live In Hyde Park:

No Distance Left To Runin bonuksena tulee livetaltiointi ensimmäisestä Hyde Parkin reunion keikoista, jossa itse olin paikalla. Keikkahan oli erinomainen! Settilista oli täydellinen, bändi elämänsä vedossa ja yleisössä en ole yhtä hurmoksellista tunnelmaa koskaan kokenut. Tätä bonusta kohtaan olin siis enemmän kuin innoissani.

Keikka on kuvattu vähän hölmösti vain muutamalla kameralla. Yleisöä kuvaa yksi kamera ja bändiä noin viisi, joista suurin osa on lavan sivulla. Kokonaiskuvaa lavan tapahtumista on alkuun vaikea saada. Muistelin, että itse keikalla screeneiltä näytetty kuva olisi ollut paljon monipuolisempaa ja parempaa. Siksi dvd:lle kuvattu materiaali hämmästyttää. Keikan kuluessa kameratkin tuntuvat asettuvan paremmin paikoilleen, koska itse ainakin aloin nauttimaan tapahtumista huomattavasti enemmän.

Se mikä live-taltioinneissa aina tuntuu häviävän, on yleisön aiheuttaman fiiliksen esiintuonti. Mahdotontahan joukkohurmosta on välittää kuvaruudun ja kaiuttimien välityksellä katsojalle, mutta tällä kertaa tämä on onnistunut yllättävän hyvin. Yleisön reagoinnit kuuluu koko ajan taustalla ja yleisöä kuvataan kiitettävän paljon. Ainakin itse koin melkein olevani jälleen Hyde Parkissa, mutta se voi johtua myös muistojen tulvasta.

Olen hyvin jäävi arvioimaan kriittisesti tätä julkaisua, koska olen Blur-fani ja olin itse kyseisellä keikalla paikalla, joten tyydyn vain toteamaan taltioinnin oikein päteväksi. Jos et ole vielä kuullut tai nähnyt yhtään Blurin reunion-keikoista, niin kannattaa ottaa tämä haltuun. Keikka oli parhaimpia mitä ikinä olen nähnyt ja sama fiilis välittyi dvd:ltäkin. Molemmat Hyde Parkin keikat on julkaistu myös cd:nä, mutta ne on aika heikosti miksattu ja muutenkaan ne eivät häikäise laadullaan. Tämä on huomattavasti parempi satsaus.