Olavi Uusivirta nousi julkisuuteen Pahat Pojat-soundtrackilla julkaistulla Raivo Härkä-kappaleella, joka oli perinteistä poikkeamatonta suomirokkia. Uusivirta jatkoi radioystävällisellä rokkipopilla pari levyä, kunnes pari vuotta sitten julkaistu Minä Olen Hullu muutti suunnan täysin. Jaakko Murroksen tuottama levy haki sointinsa The Cure-pastissoinnista ja 80-luvulta. Tuore Preeria jatkaa samoilla linjoilla, mutta tällä kertaa Uusivirta on Murroksen kanssa löytänyt oman soundinsa, joka ei enää kuulosta suoralta lainailulta.
Preeria alkaa energisesti kappaleilla Erika ja Puberteetti, jotka ovat melkoista paahtoa ja tekevät selkeää pesäeroa aiempaan tuotantoon. Kolmantena kuultava Jenni on rauhallinen kappale, jonka äänimaailma on todella erilainen verrattuna mihin tahansa suomalaiseen rock-yhtyeeseen. Lähin vertailukohta löytyy lähinnä Fonalin artisteista, kuten Ristosta, johon kappaleen sanoituksissa viitataan jo heti alussa. Sen jälkeen kuullaan sinkkubiisi Nukketalo Palaa, jota myöskään on vaikea mieltää radiohitiksi. Loppulevy vuorottelee hyvin energisempien ja hitaampien kappaleiden välillä. Loppuun on tosin säästetty koko levyn helmi. Toiseksi viimeinen kappale Nero on yksi hienoimmista kotimaisista kappaleista vuosiin.
Olavi Uusivirta on onnistunut hienosti karistamaan itsestään teini-idolin ja "koko kansan suosikin" maineen ja tekee kunnianhimoista ja hienoa musiikkia. Vastaavaa kunnianhimoa toivoisi kuulevan valtavirta-artisteilta useamminkin. Sanoitukset ovat erittäin hyviä kautta linjan, vaikka pari kertaa Uusivirta sortuukin latteuksiin ja järkettömyyksiin. Kokonaisuutena silti hieno levy, jota voi suositella kaikille.
Laineen Kasperi on Kaucas-ryhmästä tuttu mies, joka on aiemmin julkaissut sooloalbumit Seis ja Saatana Saapuu Helsinkiin, ja Julma-Henrin kanssa kuulemma aika hämmentävän "kuunnelman" Outo-Nauha. Siinä missä aiemmat soololevyt ovat olleet tarinavetoisia, niin uusin Olet Tässä / Du Är Här / You Are Here on teema-albumi niinkin vaatimattomasta aiheesta kuin Suomi.
Olet Tässä on tupla-albumi, joka sisältää 21 biisiä. Toista levyä vähemmän kuunnelleena eron voisi jakaa niin, että ekan levyn biitit ovat vähän synkempiä ja "modernimpia", kun toisella levyllä on perinteisempiä biittejä. Levyn keston takia kuuntelukokemus on aika raskas, mutta Laineen riimit ovat täyttä asiaa ja biitit ovat ihan missä mittakaavassa vain priimatavaraa. Varsinkin Ikuisen Maanantain Maa on kokonaisuutena tämän maan hienoimpia rap-biisejä. Henkee taas on hieno osoitus siitä, että sample-kulttuuri on elossa myös Suomessa ja Peeällän skrätsäykset ovat hengästyttävän kovia.
Laineen Kasperin levy on yksi kunnianhimoisimmista rap-albumeista Suomessa ja jo sen takia kannattaa ottaa levy haltuun. Miehen sanomaa ei kaikki todellakaan tule allekirjoittamaan, mutta ajatuksia miehen blastaus herättää.
Oon kuullut tota uutta Olavia vaan sen verran mitä sitä nyt radiossa soitetaan eli, no, tasan sen Nukketalon verran, josta oon tykännyt paljon, vaikkei se mikään tajunnanräjäyttävä nyt tosiaan olekaan. Tykkään siitä, kun lyriikat herättää väkisinkin ajatuksia ja pakottaa tulkitsemaan ja pohtimaan. Ettei ne tunnu helpoilta ja itsestäänselviltä - tekotaiteellisilta.
VastaaPoistaSitte. Äsken laitoin vihdoin ton koko levyn soimaan - ja oijoijoi. Mun ensimmäinen ajatus oli että onpa ismo alankomaista. Loistavaa, siis.
Mussa on nyt muutenki joku suomivaihe alkanu heräilemään hiljalleen. Pieniä helmiä ruvennu löytymään sieltä-täältä. Kivaa.
Uusi Uusivirta kuulostaa tosiaan erinomaiselta! Hullu-levyynkin olen saanut tutustuttua vasta nyt, eikä se äkkiseltään vaikuta ihan yhtä hyvältä, mutta ei huonoltakaan. Kaikista radiohiteistä sun muista olen ollut ihan pihalla jo vuosikaudet, joten Olavin vanhemmista biiseistä ei ole mitään muistijälkiä. Mutta sama se, pääasia että Preeria maistuu.
VastaaPoistaSuomesta löytyy todella paljon hyviä artisteja. Suurin osa on vain sen verran tuntemattomia, että niiden bongaamisen joutuu näkemään vaivaa melkoiset määrät. Olavin tekstit on kyl hyviä. Ei sitä perinteistä suomalaista tarinankerrontaa tai kliseisillä kielikuvilla leikkimistä.
VastaaPoistaEi Hullu-levy vertailussa Preerialle pärjää, mutta on sekin oikein mainio levy. Aiemmat kaksi ovat tietääkseni ihan perinteistä suomirokkia. Ainakin pre-Hullu-era sinkut ovat olleet todella perinteistä kamaa.
Oon niin kikseissä siitä, että Suomesta on tullut noin hemmetin hyvä levy!