CMX:n ja minun tiet risteytyivät vasta Talvikuninkaan kohdalla. Tottakai tiesin bändin jo ennen kyseistä levyä, mutta en koskaan siitä erityisesti välittänyt. Serkkuni mies kun tiivisti yhtyeen ilmaisun helvetin hyvin - "yliakateemista tekotaidetta".
Talvikuningaskin olisi helppo niputtaa tuon termin alle. Ensin pienenä erikoispainoksena julkaistu levy kun oli scifistinen teemalevy, jonka piti sarjakuvineen, animaatiovideoineen ja taidekortteineen olla kokonaisvaltainen taideteos. Se kumminkin kolahti kieroine kappalerakenteineen ja komeine melodioineen. Rush-vaikutteet varmasti auttoivat. Ehkä olin jo silloin tekoakateeminen ylitaiteilija, johon moinen kolahti.
No nyt kuulin toisen CMX:n levyn, joka osui ja upposi. Seitsentahokas on musiikillisesti hyvin lähellä Talvikuningasta, ollen ehkä kumminkin hitusen vähemmän progea. Monessa kappaleessa on hyvin tarttuvia ja melodisia pätkiä, joita joku voisi kutsua tarttuviksi ja - herranjumala - kaupallisiksi. Itse kutsun sitä lähestyttävyydeksi.
Se onkin CMX:n hienoin puoli. Yhtye kuulostaa samaan aikaan kliinisen tarkalta ja popmaisen lämpimältä. Ristiriitaista, mutta silti niin pirullisen toimivaa. Me tulemme kaikkialta on ehkä paras esimerkki tästä.
Silti hienointa itselleni on se, että juuri kun luulin Talvikuninkaan olleen CMX:n hienoin hetki, niin yhtye onnistuu toistamaan monet sillä levyllä viehättäneet asiat. Yrjänän lyriikatkin ovat hyvin lähellä Talvikuninkaan valtateemoja, näin pinnallisesti kuunneltuna.
Jos et ole aiemmin kuunnellut CMX:ää, niin Seitsentahokkaasta on hyvä aloittaa. Ei kannata pelätä pitkiä biisiä, ne eivät ole elähtäneitä proge-eepoksia, vaan pituutensa hyvin kannattelevia rock-biisejä. Vanhat levyt voivat olla parempia, mutta myöhäisherännyttä se ei kamalasti nappaa, kun kerta myöhemmästäkin tuotannosta löytyy helmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti