Suck It And See

Arctic Monkeys on lempiyhtyeeni ja Alex Turner on jumalani. En siis todellakaan osaa tehdä objektiivista arviota yhtyeen tuotoksista millään. Ei siis tule yllätyksenä, että palvon Suck It And See:tä. Matka palvonnan kohteeksi ei kumminkaan ollut helppo. Yritän myös parhaani olla kriittinen. Se ei tässä tapauksessa ole paljoa sanottu.

Suck It And See on Arctic Monkeysin levyistä se, mitä olen odottanut suurimpien pelkojen alaisena. Brick By Brick ei vakuuttanut yhtään ja vaikka Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair olikin hyvä biisi, niin ei se räjäyttänyt tajuntaa kuten vaikka Brianstorm tai I Bet You Look Good On The Dancefloor. Ristiriitaisia ajatuksia herätti myös yhtyeen puheet heidän historian popeimmasta ja helpoimmasta levystä. Molemmat levyn ensimaistiaiset kun olivat yhtyeen raskaimpia kappaleita. Yllätyin, kun Suck It And See todella paljastui yhtyeen helpoimmaksi ja "kesäisimmäksi" levyksi.

Yhtyeen neljäs levy ei tosiaan ole läheskään yhtä synkkä ja pahaenteinen kuin Humbug, mutta ei se myöskään ole paluuta kahden aiemman levyn soundiin. Riffit ovat kuin Humbugilta, mutta nyt ne eivät ole pahaenteisen uhkaavia, vaan soivat iloisesti ja rennosti. Levy on muutenkin paljon helpompi kuin Humbug, eikä ole läheskään yhtä selkeästi tarkoitettu kuunneltavaksi kokonaisuutena. Paitsi, että minulle tämä oli vaikea levy. Miten suhtautua jälleen täysin uuteen soundiin, joka on täysin trendien vastainen ja jotain aivan muuta kuin mihin Arctic Monkeysien kohdalla on tottunut?

Kokonaisuutena Suck It And See ei siis ole järin vahva. Puolessa välissä levyä biisit ovat turhan raskaita ja pyörivät liikaa kertosäkeiden varassa. Esim. Library Pictures ja All My Own Stunts eivät säkeistöissä vakuuta yhtään, mutta kertosäkeet ovat oikein hyviä. Se ei vain Arctic Monkeysin kaltaiselta jumalyhtyeeltä ole hyväksyttävää. Myös Don't Sit Down... kuulostaa levyllä jotenkin irralliselta kaikessa raskaudessaan.

Mutta. Ne muut biisit. Puhuinko jo jumalyhtyeestä? Sitä Arctic Monkeys nimenomaan on. Bändin melodiantaju on häikäisevä. Avauskaksikko She's Thunderstorms ja Black Treacle pistävät jo kehiin sellaiset laulu- ja kitaramelodiat, että muiden brittibändien pitäisi tässä vaiheessa jo mennä vähän itseensä. Bändi kun vielä parantaa tästä. The Hellcat Spangled Shalalan kruunaan jo nyt vuoden parhaimmaksi biisiksi. Miten ylität tuon melodian ja Alex Turnerin täydellisen sfääreissä vilisevät sanoitukset? Et mitenkään. Ihastelkaa.



Levyn viimeiset neljä kappaletta esittelevät hitaamman ja tunnelmallisemman Arctic Monkeysin ja voi kuinka Mardy Bumista ollaankin kehitytty. Alex Turnerin Submarine EP:ltä tuttu Piledriver Waltz ihastuttaa vielä enemmän, kun se on saanut enemmän lihaa luidensa ympärille, Love Is A Laserquest on vähäeleisyydessään vuoden kauneimpia kappaleita ja levyn nimikappale häikäisee sanoituksellaan. En edelleenkään osaa oikein sanoa, että onko seuraava pätkä riipivän kaunis vai juustoisen banaali.

I poured my aching heart into a pop song
I couldn't get the hang of poetry
That's not a skirt, girl, that's a sawn-off shotgun
And I can only hope you've got it aimed at me



Suck It And See on hyvä levy. Jälleen kerran. Miten ihmeessä tämä bändi, ei, miten Alex Turner pystyy pitämään häikäisevän laadun julkaisuissaan. Debyyttisinkusta lähtien mies on tarjonnut vain mahlanjuoksutusta. 2000-luvun ainoa yhtye jota voi täysin sokeasti fanittaa ilman mitään tunnontuskia. Vihaajat voivat mennä tuijottelemaan kenkiään muualle nyt, kuten myös ne jotka toivovat bändin palaavan nykiviin soundeihin. Not gonna happen.