The Naked And Famous ja syy siihen, miksi en löydä pöhinäbändejä

Olette varmaan jo huomanneet, että suurin osa musajutuistani koskee aina albumibändejä. Syyn huomaatte tämän postauksen aikana. Pete2ndBestin twitteristä tuli bongattua "uuden MGMT:n" The Naked And Famousin myspace-sivu noin viikko sitten ja hihkuin onnesta. Kerrankin löysin jonkun pöhinäbändin, josta muut eivät ehkä ole vielä kuulleet ja joka on vielä todella hyvä ja pääsisin sanomaan, että kyllä mäkin osaan. Gloryhuntausta pahimmillaan, tiedän. No mitäs sitten kävikään.

The Naked And Famous on uusiseelantilainen juuri debyyttilevynsä julkaissut pop-yhtye. Aivan, levy on jo tullut. Ja toinen ongelma. Juhani ja Tombbeli ovat jo bloganneet yhtyeestä. Hitot, ajattelin, mutta onneksi en luovuttanut, koska yhtyeen levystä ei ole vielä (tietääkseni) kukaan kirjoittanut ja tämä levy ansaitsee huomiota osakseen.

The Naked And Famousin musiikkia kuvaillessa en haluaisi sortua MGMT-vertauksiin, kun MGMT on kumminkin psykedeliaa ja tässä yhtyeessä psykedeliaa on ehkä hyppysellinen. Parempi vertaus olisi aggressiivisempi Passion Pit. On syntikoita ja on falsettia (naiseksi siltikin ihan törkeen korkee ääni!), mutta TNAF:lla on enemmän munaa kuin Nykin poppareilla





The Naked And Famous on debyyttibändiksi saanut kasaan todella hyvän albumin. Passive Me, Aggressive Youlla on indie-diskoissa hyppyyttäviä hittejä, mutta levyn täytebiisitkin ajavat asiansa paljon paremmin kuin monella muulla yhtyeellä. Kuunnelkaa vaikka hittibiisi Young Bloodia seuraavaa No Wayta. Miten se sulautuukaan yhteen ja tukee aiempaa biisiä. Näin niitä levyjä tehdään! Hitit ja ei-niin-hitit muodostavat oikein mukavan kokonaisuuden, mitä kuunnellessa ei tee mieli skippailla biisejä.





The Naked And Famousin debyytti innosti itseäni todella paljon. On hyviä poppibiisejä, mutta on myös raskaampiakin kappaleita, joilla näytetään yhtyeen osaavan myös rokata. Vuoden parhaita debyyttejä Levyn kanssa on tietty yksi ongelma, minkä tiedostan itsekin. Tätä ei saa vielä Euroopasta. Levy on toistaiseksi vasta julkaistu Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Spotifysta ei löydy mitään ja Suomen iTunesista saa ostettua vain Young Blood-sinkun. Bandcampista levyn saa ostettua digitaalisesti ja mikä parasta, myös kuunneltua kokonaan ilmaiseksi! Hooray! Eipähän tarvitse vuodattaa internetistä ja levy-yhtiöistä. Olin valmis sen tekemään, mutta en tee sitä vielä. Niin ja varmaan Suomen kiltit levymyyjäsedät levyn tilaavatkin, koska ovat huippuja.

Ja tässä on siis syy, miksi en postaile mistään pöhinästä. En mä pysy edes perässä kaikista levyistä mitä tulee, saatikka sitten joissain klassikoissa, mitkä nyt pitää vaan olla kuunneltuina. Välillä olen tuntenut kateutta Tonnia ja Slow Show'ta kohtaan, kun tuntuu, että noi tyypit löytää päivittäin jotain uutta pöhistävää. Itse samalla jumitan jossain levyssä, minkä muut ovat löytäneet jo kuukausia sitten. The Naked And Famouskin olisi mennyt varmaan ihan ohi, jos en sattumalta olisi ollut Twitterissä oikeaan aikaan. On myös jokseenkin vaikeaa innostua jostain bändistä netissä pyörivien parin biisin takia. Olen ehkä elitisti, mutta pari hyvää biisiä pystyy tekemään kuka vaan, mutta hyvän albumin tekemiseen vaaditaan jo paljon enemmän. Pysyttelen siis levyissä ja jo tutuissa yhtyeissä vastedeskin, kunnes pääsen ajatusvammastani ohi. Onneksi erinomaisia vaihtoehtoja löytyy, joita voi kadehtia ja lukea tulevaisuudessakin. The Naked And Famousin tahtiin, toki.