Nyt vihdoin ja viimein pääsin aiheeseen, mikä on pyörinyt pitkään päässäni sellaisena, että haluan sen kakistaa vihdoin ulos. Suomalaiset yhtyeet ovat nimittäin pistäneet ryminällä ulos monen monta erinomaista levyä ja kaikkia tekisi mieli käsitellä. Käsitellään ne sitten yhdessä paketissa senkin uhalla, ettei nettiyleisö jaksa lukea.
Hyppäsin Magenta Skycoden kelkkaan oikeastaan vasta tänä kesänä. Debyyttialbumi IIIII on koristanut levyhyllyäni useamman vuoden (ostin sen muuten Anttilasta Joy Divisionin kahden studioalbumin kanssa yhdessä), mutta vasta tänä kesänä sain siitä kiinni ja levy kosketti syvältä. Kakkosalbumilta Relief en siis uskaltanut odottaa suuria , mutta lopputulos onkin sitä parempi.
Relief taitaa olla ainoa levy tänä vuonna, josta en vain saa tarpeekseni. Eilen tehty ensikuuntelu oli jo lähes taivaallinen, mutta tänään tehdyt kakkos-, kolmos- ja neloskuuntelut vahvistivat sen, että Sjöroosin Jori on tehnyt yhtyeineen maasta tai genrestä riippumatta vuoden parhaimmistoon lukeutuvan levyn. Työpäivinä levy on soinut päässä taukoamatta ja kotiin tullessa levy on laitettava heti soimaan. Tätä tunnetta olen musiikilta kaivannut koko vuoden! Ensimmäisen levyn kaihoisa melankolisuus on muuttunut hieman valoisammaksi ja sitä myötä levy on yksi kauneimmista koskaan. Yritä nyt jotain Interpolia kuunnella vakavalla naamalla, kun Turusta tulee jotain näin upeaa. Ja yritäpä sanoa lempibiisiä, kun kaikki kappaleet saavat yhtä ekstaasiin.
Minä ja Ville Ahonen on taas Ville Ahosen yhtye, joka periaatteessa on ihan singer-songwriter kamaa, mutta yhtyeen musiikki ei onneksi ole niin yksinkertaista. Biisien tunnelmat vaihtelevat todella paljon keskenään. Olavi Uusivirran Preeriaan tätä voisi verrata, jos Preerialla kappaleiden sisällä saatettaisiin siirtyä rauhallisesta kitaranäpyttelystä basson kuritukseen. En saa mitenkään hyvin ajatuksiani kasaan levystä, vaikka tykkään tästä todella paljon. Perus hissuttelu singer-songwriter kama on aina vähän, noh, munatonta, mutta Minä ja Ville Ahosella on musiikissa rohkeutta ja kokeellisuutta, mikä herättää mielenkiintoa ja innostusta paljon enemmän kuin perus henkilö ja kitara-touhu. Hesarin ja muiden medioiden ylistävät arviot osaavatkin sanoa levystä kaiken paljon paremmin kuin minä. Riston ja Olavi Uusivirran ystävät varmasti diggaavat myös tästä paljon.
Maria Gasolinalla on aina ollut hyviä biisejä ja periaatteessa yhtyeen brassi-covereita on kuunnellut mielellään, mutta tietty kotikutoisuus on aina vähän häirinnyt. Myös yhtyeen imago humanistien ja hipimpien valtsikalaisten suursuosikkina on vähän ärsyttänyt. No, onneksi Aina Uusi Aalto on todella paljon paremmin tehty kuin aiemmat levyt, eikä yhtye ole menettänyt tippaakaan sympaattisuudestaan. Yhtye on nyt coveroinut paljon muutakin kuin pelkkää sambaa ja bossa novaa, joten levyltä luultavasti löytyy "jokaiselle jotakin". Konerumpujen ja syntikoiden käyttö on myös lisännyt yhtyeeseen jonkun sanoin kuvaamattoman lisän, mikä miellyttää minua todella kovasti. Hyvä levy!
Nyt sitten päästään Liekkiin. Kerkesin levyä jo kehua aiemmin "vitun hyväksi", mutta joudun vähän ottamaan pakkia sanoissani. Paimen on "vitusti parempi" kuin kaksi aiempaa levyä, jotka voisi puolestani pyyhkiä pois tästä universumista. Paimen on kumminkin todella raskas levy. Liekin tapaan se on hyvin pitkä ja siltä löytyy todella hyviä biisejä, kuten Onnen Lapsi, vanhan Liekin ihanasti mieleen tuova Nämä Yöt ja diskoksi välillä äityvä Kuningatar. Silti levyä kuunnellessa ajan tuntuisi välillä menevän nopeammin, mikä Liekin klassikkolevyillä ei kertaakaan tullut mieleen, vaikka ne ovat parhaimmillaan parikymmentä minuuttia pidempiä. Luulen, että Paimen on levynä grower, joka vaatii kunnolla aikaa ja paneutumista. Silti hyväksyn Liekin takaisin elämääni ja annan anteeksi aiemmat hairahdukset. Nyt olisi kyllä parempi käyttäytyä kunnolla.
Loppuun on pakko mainita hämmentävästä äänestyksestä. Finnkino-disautukseni sai aikaan vilkkaan keskustelun, mistä kiitänkin todella paljon, koska en ole vihani kanssa selkeästi yksin ja oli kiva kuulla sisäpiiriläistenkin avautumisia. Tiivistäminen jäi silti vaivaamaan. Tiedän oikein hyvin, että less is more, mutta olen tällainen ajatuksissani rönsyilevä ihminen, jonka on aina pakko purkaa kaikki mieleltään. Välillä olenkin miettinyt, että onko näissä postauksissa liikaa sulateltavaa yhdelle kertaa ja edellinen postaus olikin varmasti ehkä joillekin liikaa. Toisaalta kun tämä kerta on minun blogini, niin täällä minulla on oikeus avautua juuri niin paljon kuin milloinkin haluan. Silti, minulla on lukijoita, jotka ehkä haluavat minulta jotain tasoakin. Joten, äänestä ja kerro mielipiteesi. Otan mielipiteenne ehkä huomioon jatkossa.
(Ihan oikeasti, arvostan kommenttejanne todella paljon! Antakaa nyt palaa, kun kerrankin on mahdollisuus. Mun iloksi.)
Äänestin ei. Tykkään kovasti teksteistäsi, ei ne ainakaan mun mielestä ole liian pitkiä. Sun blogia on aina nautinnollista lukea.
VastaaPoistaPakko nyt täällä hehkuttaa, kun en sitä blogin puolella ole tehnyt: Relief kuulostaa jotenkin aivan älyttömän hyvältä. Pelottaa, kun oon heti levyn ilmestyessä näin innoissani..:)
VastaaPoistariippuu mihin pyrkii. jos riittää se, että pääsee purkamaan ajatuksiaan muiden mielipiteistä huolimatta niin mikäs siinä. se nyt vaan on fakta, että jos yleisöä tavoittelee niin pitää ottaa huomioon se, miten nettiä kulutetaan ja miten sinne kirjoitetaan.
VastaaPoistaja ilmeisesti tavoittelee, kun kysely on tuolla. harmi vaan ettei kyseessä ole oikein mielipidekysymys.
en oo vieläkään uskaltanu kuunnella tota liekkiä. mut magenta jee.
Sini: Kiitti jälleen. :)
VastaaPoistaJuhani: Tismalleen sama fiilis. Pelottaa, että levy kuluu kuuntelussa ja unohtuu äkkiä.
Anna: Periaatteessa ei kiinnosta, mutta nyt kun lukijoita alkaa olla päivittäin enemmän kuin koskaan uskalsin odottaa, niin ehkä on hyvä aika alkaa miettiä myös lukijoitakin.
Mutta siksi mä halusin ton kyselyn pistää, koska itse tykkään lukea netissä pitkiä tekstejä. Siksi on ärsyttänyt kaikki faktat siitä, että nettiin pitää tiivistää. Ei, älkää tiivistäkö. Olenko oikeasti vähemmistöä? En haluaisi ajatella niin.
Ja fakta on, että motivaatio blogin pitoon kasvaa, kun on lukijoita. Miksi satsata, jos ketään ei kiinnosta? Nyt kun ilmeisesti kiinnostaa, niin tähän voi panostaa huomattavasti aiempaa enemmän ja miettiä tarkemmin, mitä tämän alla tekee.
Ja sitten oikeaan aiheeseen. Rohkeasti vain Liekkiä kohti. On se hyvä, mutta vaan tosi proge.
Makenta Skycode onkin yllättävän hyvä. Pitääkin tutustua tohon levyyn seuraavaksi. Liekistä olen aika samoilla linjoilla, kalliot leikkaa on vielä hyvä levy, mutta hyönteinen ei. Paimenta en oo vielä kuunnellut, mutta toivottavasti maistuu.
VastaaPoistaKalliot Leikkaa oli jo tosi plaah. Muutama hyvä biisi, mutta sillä alkoi jo vähän suunta hukkua. Hyönteisestä ei kyl löydy mitään hyvää sanottavaa.
VastaaPoistaHauskaa huomata Paimenen kohdalla se, että vaikka sille tulee varovaisia kehuja, niin kukaan ei silti uskalla sitä kuunnella. Näin hyvin onnistui Liekki tuhoamaan maineensa näköjään.