James Blake on ollut yksi puhutuimmista artisteista loppuvuodesta asti. CMYK ja Klavierwerke ep:t miellyttivät monia dubstepin ja minimaalisemman elektron kuuntelijoita jo viime vuoden puolella. Suurimman huomion mies sai kumminkin julkaistuaan äärimmäisen tyylikkään coverin Feistin Limit To Your Lovesta. Sen jälkeen on mennyt kovaa. Mies päätyi toiselle sijalle BBC:n Sound of 2011-äänestyksessä ja levy on noussut odotuslistoilla aivan kärkeen. Hype on tietty jakanut ihmiset kahtia. Joko miestä on rakastettu tai vihattu. Vihaajat tosin ovat olleet tällä kertaa mielikuvitusta täynnä, kun jokainen on yrittänyt keksiä onko Blake dubstepin Dido, Phil Collins vai joku muu ei-niin-skene-uskottava-nimi. Haters keep on hating and so on.
Suurin ero debyyttilevyllä aiempiin ep-julkaisuihin verrattuna on se, että nyt Blake laulaa, paljon. Tämä on mielestäni erinomainen veto, koska aiemmat kappaleet ovat jääneet jotenkin etäisen kylmiksi tunnelmoinneiksi, kun nyt biiseistä huokuu lämpöä ja intiimiyttä, mitä dubstepissä en ole koskaan aiemmin kuullut. Blake hyödyntää lauluissaan paljon efektejä, jotka eivät todellakaan korjaile virheitä, vaan pikemminkin tekevät lauluista entistä hauraampia ja haavoittuvaisempia. Kuten avauskappaleessa Unluck.
Levyn ehdoton vahvuus on juuri sen intiimiys ja lämpö. Minimalistinen sointi tuo levyn niin iholle, että tämän kuunteleminen vaatii rauhaa ja aikaa. Taustamusiikkina levy menee ihan hukkaan. Blaken itsevarmuus muusikkona on juuri niin huikea, että hän ei ole lähtenyt hukuttamaan kappaleitaan suurieleisyyden alle. Minimalismi vaatii paljon enemmän rohkeutta, varsinkin kun osa kappaleista pohjaa vain Blaken ääneen, mikä ei todellakaan ole minkään r'n'b-kukon.
Ei tämä levy kumminkaan täydellinen ole. Levyn loppupuoli tuntuu jotenkin turhalta, kun koko levy tuntuu rakentuvan vain ja ainoastaan kahdeksantena biisinä kuultavaan To Care (Like You)'hun, joka on koko levyn kohokohta. Sen jälkeen loput biisit kuulostavat vähän kuin Linnanmäen Space Shotin ylösampumisen jälkeiset pomputukset. Ihan kivaa, mutta eipä tunnu enää oikein missään. Siihen asti levy on yksi vahvimmista debyyteistä, mitä lyhyen elämäni aikana olen kuullut.
Unohtakaa kaikki hype ja kuunnelkaa James Blaken levy avoimin mielin hyvän äänentoiston kera. Ymmärrän kyllä, jos tämä ei kaikille uppoa, mutta minulle tämä on yksi tärkeimmistä elektronisista levyistä sitten Massive Attackin Mezzaninen. Niin hyvä tämä on!
Levy siis tänään ulkona niissä kaikissa formaateissa, mistä helpoin linkattava on Antin lanseeraaman termin mukainen perus-spotifai. Ja onhan tuohon loppuun ihan pakko laittaa levyltä napsitut sinkut ja niiden supér-tyylikkäät videot.
Alkuun kiitokset blogista. Tätä tulee väijyttyä tasaisin väliajoin.
VastaaPoistaJa joo, upea levy on. Oon vähä eri mieltä tosta, kun sanoit että To Care (Like You):n jälkee ei mikää tunnu miltään. Mun mielestä vielä sitä seuraavat kaks puolustaa paikkaansa oikein mallikkaasti. Varsinkin I Mind on huikea. Vika biisi onki sit aika diibadaabaa. Levy kestänyt myös kuuntelua todella nätisti.
Kiitoksia kommentistasi! Kivaa kuulla, että blogi miellyttää.
VastaaPoistaEhkä olin joo vähän kärkäs sanoissani. To Care (Like You) on vain sellainen huippukohta levyllä, että sen jälkeen ei oikein mikään enää pysty vakuuttamaan. I Mind on kyllä todella kova biisi.
Omalla kohdalla tuntuu siltä, että levy vain paranee kuuntelukertojen myötä. Huikea debyytti!