The Streetsin joutsenlaulu

Mike Skinner a.k.a. The Streets ilmoitti jo vuosia sitten, että viides albumi olisi hänen viimeinen The Streetsin nimellä. Nyt viides levy on kauppojen hyllyillä ja viimeisiä hetkiä viedään The Streetsin parissa. Vaikka en millään tasolla voi itseäni sanoa edes faniksi, niin silti levy aiheuttaa haikeutta.

Vaikka Computers And Blues on jo kannestaan lähtien yhtä silmänvinkkausta Original Pirate Materialia kohtaan, niin siitä parikymppisestä huolettomasta ladi-Skinneristä ei ole tällä levyllä enää kuin rippeet. Tai no kyllähän tämäkin Skinner vielä pajauttelee, eikä ota itseään kovinkaan vakavasti, mutta eipä sitä samaa rellestäjää enää kuulla millään kappaleella.



Skinnerin suurin ongelma on ollut tällä levyllä ja myös sillä edellisellä tarinoiden puuttuminen. Mies on ollut aina aivan suunnaton nero tekemään biiseistään pieniä suuria tarinoita, mutta jälleen kerran mies on tyytynyt tekemään biisejä, jotka ovat lähinnä yksittäisiä fiilistelyjä milloin mistäkin. Yhtenäistä punaista lankaa ei oikein tunnu olevan, paitsi se että päähahmomme on nyt vanhempi ja kypsempi. Miehen räpit ovat ajoittain kyllä todella oivaltavia ja nerokkaita. We Can Never Be Friends on kokonaisuudessaan yksi hienoimpia ero-anthemeita, mitä olen kuullut.





Computers And Blues ei ole huono levy. Ei todellakaan. The Streetsin joutsenlauluna tämä tuntuu jopa jollain tasolla oikeutetulta ja oikealta. Näin tämän tarinan pitikin loppua. Levyn lopussa on jo todella haikea olo. Mike Skinner nosti Britannian varteenotettavaksi maaksi rap-kartalla ja nyt pioneeri jättää pelin nuorempiensa haltuun. I'm packing up my desk, I've put it into boxes, knock out the lights, lock the locks and leave. Oli kiva tuntea!



Levyyn mitenkään liittyen on pakko mainita, että viimeisen The Streets-kappaleen voi ladata Guardianin sivuilta. Turn The Page and Close The Book. Näin sen pitääkin mennä.