No huhhuh, nyt tuli puskista sellainen levy, joka pääsi yllättämään minut aivan täysin. Wild Beasts on aiemmilla levyillään saanut rakkautta kriitikoilta, bloggareilta ja palkintoraadeilta. Bändin edellinen levy, Two Dancers oli jopa Mercury-ehdokkaana vuosi pari takaperin. Itse en kumminkaan jaksanut bändistä erityisemmin innostua. Laitoin sen samaan kategoriaan Dirty Projectorsin kanssa: vähän turhan taiteellista ja erikoista omaan makuuni. Dirty Projectors kumminkin aukesi ajan kanssa, mutta Wild Beasts jäi falsettilaulajineen paitsioon. Smotherin ensisinkku Albatross oli kumminkin iloinen yllätys ja jäinkin odottamaan uutta levyä pienellä mielenkiinnolla. Levy jäi kumminkin kevään levytulvan vuoksi odottamaan vuoroaan ja lopulta käyttikin vuoronsa hyvin. Smother vakuutti täysin.
Smother on todella rauhallinen levy. Se on jopa niin rauhallinen levy, että moni mieltäisi sen helposti äänitapetiksi, varsinkin kun aiemmat levyt ovat olleet paljon kokeilevampia ja villimpiä. Tällä kertaa mennään rauhallisissa ja pääosin synteettisissa tunnelmissa. Kitarat soivat harvoin ja silloin kun soivat, niin aika vaimeasti ja lähinnä pieniä melodioita soittaen. Pääosaan pääsevätkin Wild Beastsin laulajakaksikko Hayden Thorpe ja Tom Fleming joiden enemmän ja vähemmän falsettiset äänet tulkitsevat komeasti levyn kappaleita ja tällä kertaa miesten laulu ei kuulosta ärsyttävältä, kuten ei mikään mukaan. Levy soi täydellisesti yhteen ja sekös miellyttää.
Smother on siis todella rauhallinen ja vähäeleinen levy, mutta ei suinkaan tylsä. Levy ottaa heti ensitahdeiltaan täydellisesti haltuunsa ja vain kiristää otettaan loppua kohden. Siitä huolimatta levyä ei voi olla kuvailematta muulla adjektiivilla kuin miellyttävä. Smotheria kuunnellessa uppoaa pehmeään äänimaailmaan, johon jäisi mielellään pidemmäksikin aikaa. Parhaimmat esimerkit bändin erinomaisen tunnelmallisesta otteesta antaa Deeper ja Invisible. Molemmat biisit laulaa vähemmän falsettisempi Fleming. Sattumaako?
Smother on todella hieno levy, joka on vetänyt minut puoleensa täysin varkain. Vaikka levy on pelkkää hissuttelua, eikä sillä ole isoja koukkuja tai melodioita jotka iskostuvat päähän saman tien, niin siitä huolimatta en malta olla kuuntelematta. Aikamoista. Ensi sunnuntaina muuten käsittelen toisen levyn, johon käyvät aivan samat määreet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti