sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Top 5 Kanyen feattaukset


TJ 8 ja 14. Eiköhän pistetä spessua kehiin.

5. The Game - Wouldn't Get Far

Kanyen omat levyt ovat aina olleet tiukasti sidottuina teemoihin ja tiettyyn tarinaan. Siksi miehen feattauksia on ollut hauska seurata, koska niissä miehen ei tarvitse välittää yhtään mistään rajoitteista ja silloin tapahtuukin parhaimmillaan mahtavia oivalluksia. Länsiranniko-gangstailun ainoa edustaja The Game sai Kanyelta biitin, johon ei voisi tehdä muuta kuin limaista ärränbee-hytkytystä. The Game saa päähänsä dissata ghettohoroja, Kanye ilmoittaa julkisesti että jätkä on hullu, käy feattaamassa, haukkuu myös horatsut, tyypit tekevät parodiavideon ja kaikki on ihan, että nää jätkät on hulluja, mutta neroja.


4. Estelle - American Boy

Yeezy ei paljoa poppareiden biiseillä vieraile. Silloin kun vierailee, niin aikamoista jälkeä on syntynyt. Estellen American Boy oli vuoden 2008 isoimpia ja arvostetuimpia hittejä, eikä todellakaan suotta. Arvostan myös sitä, että Kanye räppää biisin teeman mukaisesti, eikä vain käy heittämässä jotain ylimääräverseä riimivihkon takasivuilta ja kerää helppoja rahoja taskuunsa.


3. 88-Keys - Stay Up! (Viagra)

Biisi on juuri siitä itsestään, mutta Kanyen verset pysyvät kaukana omakehusta. Onhan tuossa vähän hatermaista asennetta kämmäileville ghettopennuille, mutta eipä ainakaan kehu, että itse vetelee viittä naista putkeen ilman huolen häiviä, niin kuin ihan kaikki muut räppärit tekisivät. Ja nyt loppuun täysin aiheen vierestä pitää sanoa, että video on ihan hervoton.


2. Kid Cudi & Common - Make Her Say

"Gettin’ brain in the library cause I love knowledge
When you use your Medulla Oblongata
And give me scoliosis until I comatoses
And do it while I sleep yeah a little osmosis"

Kuin moni pystyy räppäämään seksistä ja samalla heittämään lääketieteellisiä termejä riimeinä sekaan. Aika harva. Yeezy vaan tekee niin ja taustalla on samplena Lady Gagaa. On se härski.


1. Dilated Peoples - This Way

Voi niitä aikoja, kun Kanyen tyyli oli vielä kaukana Diorista, Chanelista ja Louis Vuittonista ja räpitkin olivat kaikkea muuta kuin glamouria. "I don't know which is better, getting paid or getting laid, I just know when I'm getting one, the other's getting away". Tuskinpa enää on noin. Biisi on muutenkin yksi hienoimmista hip hop-biiseistä koskaan.


Selvennetääs loppuun nuo TJ:t.

TJ8:


TJ14:

4 kommenttia:

  1. Raukka näyttää niin yksinäiseltä tuol Coachellan lavalla.

    VastaaPoista
  2. Pitäähän messiaalle olla tilaa!

    VastaaPoista
  3. Vaikka kaveri onkin aika epämiellyttävä, niin rahkeita egolle löytyy taituruudesta! Flowkeikka toivottavasti ei täynnä sitä hemmetin egoilua kuten Roskildessa pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
  4. Mä oon sitä mieltä, että Kanye on varmaan tosi hyvä tyyppi siviilissä. Se ei vaan osaa olla julkisuudessa yhtään. Se on niin vilpitön ja vilpittömyydessään myös tyhmä. Siksi arvostankin sitä niin paljon!

    Tän vuoden Coachellan veto ei kyllä ollut egoilua nähnytkään, vaikka oli melkoista spektaakkelia ajoittain. Sen pohjalta uskallan venata aika pirkuleen kovaa keikkaa Flow'ssa!

    VastaaPoista