Top kybä on täällä! Pahoittelut siitä, että kesti. Tämäkin teksti on ollut valmis jo ties kuin kauan, mutta eräälle levylle oikeiden sanojen löytäminen vei aikaa kauemmin kuin uskoinkaan.
10. Bombay Bicycle Club - Flaws
Truefolkkarit varmaan hirttävät mut nyt. Bombay Bicycle Club vaihtoi sähköiset instrumenttinsa akustisiin ja tekivät mukavan rauhallisen levyn, jota on vain niin helppo kuunnella ärsyyntymättä lainkaan. Jollekin tämä seikka voi olla miinus, mutta joskus on mukavaa kuunnella musiikkia, minkä voi vain antaa soljua taustalla, kun ajatukset pyörii auringossa, puistoissa ja kivoissa tytöissä. Noin niinku esim. On tässä sitä melankoliaakin, jos ei muuten nappais.
9. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy
Kanyen paras levy? Ei suinkaan, mutta Kanyen taso onkin ihan omissa sfääreissä. Jos Kanye vain malttaisi joskus jättää kaikista älyttömimmät ideat vain omaan päähänsä, niin kaikkien aikojen rap-levy olisi kyseisen miehen käsialaa ajasta ikuisuuteen.
8. Big Boi - Sir Lucious Left Foot: The Son Of Chico Dusty
Big Boi räppää menemään paremmin kuin kukaan muu ja kun taustat ovat myös priimatavaraa, niin helppoahan tämän nosto vuoden parhaiden joukkoon on. Ilahduttavaa on myös se, ettei Big Boi ole lähtenyt tasabiitti ja autotune-pelleilyyn mukaan, vaan pitää soundinsa kiitettävän vanhan koulukunnan mukaisena.
7. Kemmuru - Meiltä Puuttuu Kaikki
Ilahduttavinta tänä vuonna oli se, että rapin puolella voin ulkomaisten nimien edelle nostaa hyvällä omalla tunnolla kotimaista osaamista. Kemmurun poikien räppäys on rentoa kuin mikä ja Aksimin biitit potkivat ja nytkyttävät vastustamattomasti. Vaikka aiheet ovat vakavia ja "diippejä", niin Kemmuru käsittelee aiheita hyvällä huumorintajulla.
6. Foals - Total Life Forever
Foalsin debyytti on mielestäni edelleen erinomainen, mutta toinen levy on mestariteos. Vaikka bändi on muuttanut musiikkiaan maalailevampaan ja tunnelmallisempaan muotoon, niin vanha rytmikkyys ja kulmikkuus on pitänyt pintansa. Kun toinen levy oli jo tällainen harppaus uuteen ja parempaan suuntaan, niin mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan tältä yhtyeeltä.
5. Arcade Fire - The Suburbs
Arcade Firen kolmas levy kasvoi ajan myötä upeaksi kokonaisuudeksi. Levyn ilmestyessä en vakuuttunut aivan täysin aiempaa rauhallisemmasta ja vähäeleisemmästä äänimaailmasta, kun olin jo todella tottunut yhtyeen massiivisuuteen. Aika teki tehtävänsä ja levy kasvoi niihin mittasuhteisiin, mihin sen pitikin. Tämä kanadalaisporukka tuntuu vuosi vuodelta vain kasvavan joka ikiseen suuntaan ja toivon kasvun jatkuvan vielä monen monta vuotta. Tämän yhtyeen parissa on hienoa kasvaa!
4. Minä ja Ville Ahonen
Mitähän tästä levystä voisi enää sanoa, mitä ei ole sanottu jo? Ville Ahosen ja Jussi Moilan tekstit ovat neroutta. Biisit ovat sävellyksinä arvaamattomia ja mielenkiintoisia. Kaikki tässä levyssä kolahti tavalla, jota en edes uskaltanut odottaa. Tuntuu siltä, kuin tälle levylle olisi kiteytyneet kaikki ne mielenkiintoisimmat ja villeimmät ideat, mitä suomalaisessa musiikissa on viime vuosina tapahtunut. Toistan taas itseäni, huikea levy! Levyn lopussa tuleva teknovirityskin on vain osoitus siitä, että ei varmaan kannata seuraavaltakaan levyltä odottaa mitään tavanomaista.
3. Two Door Cinema Club - Tourist History
Tosibloggaajat varmaan olivat tästä innoissaan vuosi sitten jo, mutta itse löysin yhtyeen vasta tämän levyn myötä ja olin ällikällä lyöty. Briteistä tulee kolme jannua rumpukoneen kanssa ja lyövät kehiin levyn, jolla on kymmenen sinkkubiisiä, joista jokainen pistäisi indiediskon villiintymään ja tuhoamaan paikat. Yksikään biisi ei ole turhaan levyllä, eikä kokonaisuuskaan kuulosta hajanaiselta, vaikka jokainen levyn kappaleista on potentiaalinen hitti. Tekisi melkein mieli sanoa, että tämä on täydellinen pop-levy, mutta hillitsen itseni tällä kertaa.
2. Magenta Skycode - Relief
Jori Sjöroos on jumala! Magenta Skycoden kakkoslevy on niin lähellä täydellistä musiikkia, että tekisi mieli mennä vain polvilleen ja palvoa Joria lopun elämääni. Kaikissa levyn biiseissä on kauneimmat melodiat, mitä korviini on kantautunut pienen elämäni aikana ja kaikesta melankolisuudesta huolimatta levyn toiveikkuus on se juttu, millä tämänkin pimeän ja kylmän talven jaksaa tarpoa eteenpäin. Tämä levy julkaistiin juuri oikeaan aikaan, jotta sen täydellisyys vain korostuisi. Tämän syksyn ehdoton soundtrack ja jos ykkösenä oleva levy olisi tullut väärään aikaan, niin tämä olisi vuoden levy.
1. The National - High Violet
The Nationalin High Violetia en pysty edes käsittelemään järkiperustein. High Violet tuntui ilmestyvän juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Juuri kun kaiken surun ja pahan olon keskellä luulin menettäneeni kyvyn innostua ja löytää hyviä asioita yhtään mistään, niin tuli The National ja sai minut jälleen tuntemaan, että maailmasta löytyy vielä asioita, mistä voi ja pitää innostua. Se ei ole ihan mikään pikku juttu. Siksi The National on tämän vuoden paras.
pakko päästä hinkuttamaan pilkkua kun musiikkiasioissa sitä pääsee tietämättömyytensä takia niin harvoin tekemään, mutta: ville ahonen ei oo tekstiensä takia. yhden kappaleen se on tainnut tekstittää ihan yksin, muut on joko yhteistyössä jussi moilan kanssa tai kokonaan jussi moilan käsialaa.
VastaaPoistakova jätkä, silti. tulkitsee ainakin riipaisevasti.
national on kovis, allekirjoitan.
pitäisi tehdä varmaan lista levyt, joita en vaan ikinä ymmärrä, vaikka ilmeisesti pitäis, koska kaikki muut diggaa niitä. sinne tulis kanye ja magenta skycode. kuuloelimistäni selvästi puuttuu joku oleellinen osa, kun ei vaan iske.
Olet oikeassa, kiitos korjauksesta! Aika nolo moka, kun tuon levyn vielä omistankin. Sävellyksistä Ville sentään saa kaiken kunnian. Huikee jäbä!
VastaaPoistaMulla tulis kans todella pitkä lista bändeistä joita en vaan tajua. Ariel Pink tulee ainakin mieleen.
The National tuntuu nousevan melkein kaikilla listoilla ykköseksi (niin kuin omallanikin), ja se on täysin ansaittua. Af:lle, Two door cinema clubille ja Foalsille annan myös täyden tunnustukseni :) (mieletön toi Blue Bloodin video, menee ehdottomasti suosikkeihini)
VastaaPoistaSuomalainen musa ja Kanye-räppi ei oo koskaan iskeneet, joten vaikea sanoa näistä lopuista paljoakaan (olen piilorasisti, aina jos kuulen bändin olevan kotimainen dissaan sitä jo valmiiksi vaivautumatta edes selvittämään kummoistako melua se suoltaa ilmoille)
Mutta muuten loistolistaus, tykkäilin myös noista edellisistä osista.
Kiitos! The Nationalin suhteen taitaa olla kaikki hyvin yksimielisiä. Aiheestakin. :)
VastaaPoistaSuomesta tulee tosi paljon hyvää kamaa. Tietty täällä musiikillinen kulttuuri aina kannustaa tekemään juntti-rockia, mutta kyllä joka vuosi hyviäkin julkaisuja tulee. Rasismista ei ole kuin haittaa!
Mäkin oon samaa mieltä The Nationalista. Yksinkertaisesti niin hyviä biisejä.
VastaaPoista+ Anna: olen samanlainen "piilorasisti": en voi uskoa, että Suomesta / suomen kielellä tulisi ikinä mitään hyvää. Tai tuleehan niitä aina välillä, mutta se kynnys edes kokeilla niitä on tosi korkea.
Ehkä en vielä sano nationalista mitään kun levystä tullut kuunneltua vain muutama näyte. Mutta näytteidenkin perusteella heittäisin helposti Arcade Firen sen edelle ja esim. villagersin.
VastaaPoistaSuomirappihan mulle helpostikin menee, mutta ylpön touhuja lukuunottamatta aika harvoin tulee kuunneltua suomirockia tai poppia.
Ite saanut jo listan osittain valmiiksi mitä nyt juuri Nationaliin ja pariin muuhun tutustuminen vielä puuttuu.
- Golden Platitudes
Pete: Pitäis melkein tää käydä sanoo sun blogiis, mutta sanonpa nyt tässä. Mulla oli viime vuonna ihan sama dilemma kuin sulla tänä vuonna. Lähes kaikki julkaisut silloin tuntuivat taistelevan omaa makua vastaan. Tänä vuonna halusin tehdä tosi ison listan, koska vilpittömästi olen diggaillut todella monesta levystä todella paljon. Heikon levyvuoden jälkeen on kivaa intoilla jälleen.
VastaaPoistaAinahan nämä listat ovat subjektiivisia, eikä kukaan varmaan edes yritä selitellä, että tämä nyt on universaali totuus. Kaikilla on oma musamakunsa ja sen mukaiset levyt miellyttävät sanoi kuka vaan mitä tahansa. Myös kriitikoilla, vaikka haluavatkin julistaa olevansa virallisia totuuksia.
GP: The Nationalin merkitys omaan elämään oli niin valtava, ettei sitä voinut laittaa millekään muulle sijalle. Sen levyn tahdissa on koettu niin iloja kuin surujakin. On se musiikillisestikin yksi vuoden levyistä, mutta tunteet sitä levyä kohtaan ovat vain niin isot, että jopa kakkoseksi laittaminen olisi ollut suuri vääryys.
Venailen innolla, mitä oot omalle listalles keksiny. Toivottavasti löytyisi uusia tuttavuuksia!
Mitään uutta ei kyllä taida löytyä ku kaikki mun uudet löydöt on aika paljolti viime tai sitä edelliseltä vuodelta. Hyvä levyvuosi musta silti.
VastaaPoista