Big Boi on toinen puolisko Outkastista. Tämä puoli Outkastista saapuu vihdoin Suomeen. Flown räppitarjonta näytti pitkään huolestuttavan vähäiseltä, mutta jo nimensäkin puolesta Big Boi paikkaa ison aukon. Alkuun olin vähän skeptinen, koska Big Boi on todella rrrräp ja Flown linja tänä vuonna on ollut todella indie, johon sopisi Kid Cudin tai Lupe Fiascon kaltaiset nimet paremmin, mutta miehen ensimmäisen (tai toisen, jos Speakerboxxxin haluaa laskea soololevyksi) soololevyn maistiaisbiisit ovat olleet toinen toistaan huikeampia, joten luulisi indiepäidenkin pistävän tanssiksi. Levy tulee ensi kuun alussa, joten Suvilahdessa jokainen jäbä ja mimmi heiluttaa persettään tuoreiden bangereiden tahtiin. Esimakua löytyy alta. Niin ja tulee sinne Suvilahteen kans joku Caribou, joka sai jostain Rumbasta viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti