Kele

Kele Okereke on Bloc Partyn laulaja, joka sooloilee tämän vuoden ajan. Emoyhtye on telakalla/hajoamispisteessä, riippuen siitä keneltä kysyy. Tarina kertoo, että Kele aloitti potkunyrkkeilyn Bloc Partyn siirryttyä tauolle ja musiikkia ei edes pitänyt syntyä, mutta käsissä on nyt miehen ensimmäinen soolotuotos, joka kantaa nimeä The Boxer. Sanovat, että joskus pieni tarinan väritys on parempi kuin puhdas totuus.

Bloc Partyn debyytti, Silent Alarm, oli nykivää kitarapoppia viime vuosikymmenen puolivälin muodin mukaisesti. Toinen levy, A Weekend In The City, oli samalla koneellisempi, mutta myös seesteisempi oodi kaupunkielämälle. Kolmannen levyn, Intimacyn, voi jopa sanoa olevan esimakua The Boxerille. Se kun oli jo syntetisaattorien ja rumpukoneiden valtaama. The Boxer kuulostaa melkein antiteesiltä Silent Alarmille. Siinä missä Silent Alarm oli poppia kotikuunteluun, niin tämä sooloplätty on tarkoitettu tamppaamiseen. Kele haluaa nyt tanssittaa.

Avausraita Walk Tall alkaa marssimaisella rytmillä ja suorastaan pakottaa tamppaamaan. Toisena raitana tuleva On The Lam on puolestaan modifioiduilla vokaaleilla höystettyä dubstepiä. Kele antaa alkuun ymmärtää, että Bloc Partyn juuret ollaan unohdettu täysin. Levyn puolivälissä meno tosin rauhoittuu. Everything You Wanted ei enää tanssitakaan, vaan on jonkinlainen kitarapopin konevastine. Olemattomalle konemelodialle kun keksisi kitarasovituksen, niin kyllä siitä kelvollisen brittipoppi-biisin saisi. Unholy Thoughts taas voisi olla suoraan Intimacylta. Kyseisellä biisillä kuullaan ensimmäistä kertaa kitaraa, joka tuo heti Bloc Partyn mieleen.

Loppuun Kele on säästänyt kaksi täkyä. Rise on nimensä mukainen nostatusbiisi, joskaan ei mikään tamppausanthemi. Sellainen loppuillan pieni kiva nostatus väsyneille ihmisille. Toiseksi viimeinen kappale All The Things I Could Never Say on taas upea pop-kappale. Sitä kuunnellessa unohtaa kappaleen konesovituksen, ja sitä vain jää fiilistelemään Kelen upeaa laulumelodiaa, joka lopussa saa kruunauksen naislaulajan loppuluritteluista.

Kelen soolodebyytti on ihan kelvollinen. Kelekin tosin napsahtaa samaan kantoon kuin toinenkin sooloilija Jonsi. Alku antaa ymmärtää poikien tehneen kunnon irtioton emobändeistään, mutta kappaleet eivät ihan saa sellaista nostetta, joka tekisi levyistä klassikoita omalla sarallaan. The Boxer on ihan kelpo levy, mutta tuskinpa tätä tullaan enää parin vuoden päästä muistamaan.

Loppuun liveversioita kappaleista syntymäpäivältäni Colognesta. Koska levyä ei Spotifysta löydy, niin nämä antavat edes jotain osviittaa siitä, mitä luvassa on.