LCMDF:n debyyttilevy Love & Nature on ollut kauppojen hyllyllä jo jonkun aikaa, mutta koska en pitänyt aiemmin yhtyeestä yhtään, niin kuuntelu on viivästynyt. Suoranainen inhoni yhtyettä kohtaan johtui siitä, että kaikki tässä bändissä maistui ja tuntui laskelmoidulta. Elektropop-hurmos oli silloin muutama vuosi takaperin vielä hullumpaa ja pääkaupungissa muuta musiikkia ei voinut kuunnellakaan, jos halusit olla muodikas. Corpsulit osui ajan hermoon täydellisesti olemalla vähän hassutteleva ja pukeutuminen oli muodikasta. Ja sitten tuli "blogisuosio" ja yhtye suuntasi Berliiniin. Kun hipsteriksi tämän voisi oikeasti vielä vetää?
Nyt, minä kuuntelen kotona inhoamani yhtyeen levyä, joka kuulostaa kaikelta muulta kuin sen piti. Tämän piti kuulostaa ärsyttäviä hokemia ja vittumaisen inhottavia synapimputuksia sisältävältä ripulilta. Levy kuulostaakin ihan ok:lta. Soundit on yllättävän "mukavia" paremman sanan puutteessa ja Emma Kemppaisen laulut ovat yllättävän hyvät. Paskaa räpäytystä ja huutamista on vähän, mikä on oikein hyvä juttu. Ja nyt bändi ei kuulosta halvalta. Biiseissä on yllättävän paljon eri elementtejä, jotka elävöittävät sointia reilusti. Yksikään kappale ei enää kuulosta viidessä minuutissa Garagebandilla kasaan kyhätyltä. Avauskappale Take Me To The Mountains on jo osoitus siitä.
Kun soundimaailma on kokenut budjetin kohotuksen, niin tyylillinen aikakausi on löytynyt yhtyeeltä 90-luvulta. Syntikoiden soundit ovat aivan kuin niistä järkyttävistä eurodance-biiseistä, mitkä raikasivat ala-asteen diskoissa. Vaikka moisesta yleensä nousisi lähinnä traumoja, niin Love & Naturea kuunnellessa lähinnä hymyilee. Tyyli sopii LCMDF:lle erinomaisesti. Future Me on kyllä niin Jyrkiä, että oih ja voih.
Miksi levy sitten on vain ihan ok? No rehellisesti sanottuna LCMDF ei tee mitään uutta tai sellaista, millä erottuisi edukseen. Yksikään biisi ei kuulosta siltä, että näillä räjäytettäisiin indiediskojen tanssilattioita vuosia, tai edes kuukausia, tai edes viikkoja. Sävellykset ovat aika yhden idean päälle jalostettuja, joten kuuntelua tämä tuskin kestää kovinkaan kauaa. Kertakäyttöiseksi indie-pop-elektroksi LCMDF suoriutuu kumminkin ihan kunnialla, kun miettii lähtökohtia.
Vaikka Love & Nature on ihan mainio levy, niin valitettavasti tämä tulee vuoden tai kaksi liian myöhään. Elektropop taitaa olla jo aika passé ja ysärinostalgisointi yleisesti keskittyy tällä hetkellä enemmän grungeen, jos trendisensorini ovat kohdillaan (tapauksessani voisi kysyä "ai että mitkä sensorit?"). Lupauksia debyytti kumminkin herättää, joten LCMDF on ihan hyvä pitää mielessä jatkoa varten. Ehkä Corpsulit vielä jyräyttää ja kovaa.
Sen aiemman Le Corps Mince De Francoisen kunniaksi on kyllä sanottava se, että vanha versio Cool & Boredista kuulosti paremmalta.
Olen kuullut tämän yhtyeen musiikkia kerran, silloin kun he esiintyivät Maria Veitolan ohjelmassa. Ihan OK bändi se minusta oli silloin, ei mitenkään erikoinen. Haastattelujen perusteella vaikuttaa kyllä vähän siltä, että tytöillä on jonkun verran keltaista nestettä päässä. Tai sitten kyse on vain kypsymättömyydestä. Ehkä voisin tutustua tähän bändiin hieman paremmin, mutta tuskin tästä mitään huippusuosikkia minulle tulee.
VastaaPoistaMä en voi sietää noita. Ehkä pitäis antaa nyt vihdoin ulos tulleelle levylle mahdollisuus, mutta luulen että sitä ihmettä saa odottaa..
VastaaPoistaMun mielestä on omalla tavallaan hienoa jos sitä keltaista nestettä on pääkopassa. Ei muusikoiden tarvitse olla nöyriä vaan pieni kehuskelu on vain viihdyttävää. Toki silloin pitää saadakin aikaan jotain ja siinä LCMDF kyllä onnistui yllättävän hyvin. Varsin mainio albumikokonaisuus, mutta kuten yllä lukikin, ei tämä varmaankaan miksikään hirveän hyvin aikaa kestäväksi levyksi jää.
VastaaPoistaAnzi: Silloin oli kyllä tytöillä suuret puheet. Nytin jutusta päätellen meni enemmän kypsymättömyyden kuin kusipäisyyden piikkiin.
VastaaPoistabubble: En mäkään noita aiemmin sietäny, mut levystä diggasin silti. Kokeile?
dick whitman: Oon sun kaa kyllä tavallaan samaa mieltä, että liiallinen nöyryyskään ei ole hyvästä. Näiden tyttöjen tapauksessa puheet oli aika kovia jo siinä vaiheessa, kun saavutuksia ei ollut juuri yhtään. Rajansa siis kaikella. Nyt voi kyllä paukutella henkseleitä, kun levy on oikein hyvä.