Vähäpätöiset aiheet saavat vähäpätöisen postauksen. Tässä viikonlopun kunniaksi juttuja enemmän tai vähemmän myöhässä, ja enemmän tai vähemmän musiikkiin tai elokuviin liittyen.
--------------------
Justice aktivoituu! Facebookissa tapahtui pitkästä aikaa jotain uutta ja se uutta oli kuva. Onko tämä levyn kansi vai mitä? Tästä voisi jopa päätellä Justicen hajonneen, mutta ei sorruta pessimismiin. Jään odottamaan.
EDIT: Antti pelastaa. Tämä on kansi uudelle sinkulle, jonka nimi on Civilization ja se tulee "pian". WUUHUU!
----------------
Olen jo myöhässä aiheen kanssa, mutta The Pains Of Being Pure At Heart teki viikonlopun parhaan teon ja laittoi loppukuusta ilmestyvän levynsä streamina jakoon. Koska olen raskaan työn ahertaja (on siellä kirjastossa välillä kiire), niin laitan streamin linkkinä sen kummemmin kommentoimatta. Alustavat arviot Foolishlyablesta antavat ymmärtää levyn olevan hyvä.
----------------
TV On The Radio julkaisee viidennen plättynsä ensi kuussa. Toinen maistiainen ilmestyi eilen/tänään. Ensimmäisestä piti kirjoittaa myös, koska se oli hyvä biisi. Taloudelliseen 2 in 1-tyyliin laitan molemmat. Tiedän, olen jalomielinen.
TV On The Radio - "Will Do" by Interscope Records
TV On The Radio - 'Caffeinated Consciousness' by statemagazine
----------------
UG-räppiä en kauheasti ole käsitellyt blogissani, mutta viikonlopun kunniaksi teen iloisen poikkeuksen. Atmosphere julkaisee kohta kolmen vuoden tauon jälkeen uuden levyn ja ensimmäinen maistiainen on nyt internetissä. Missäs muuallakaan. UG-räppistatusta voi toki kyseenalaistaa, kun Atmospheren taitaa tietää yli 50 ihmistä. Ehkä jopa joku lukijoistani tietää Atmospheren. Syytä olisi!
---------------
Tämä ei liity musiikkiin. Skeittivideoiden jakaminen blogissa on ollut harkinnassa jo aika pitkään. Nyt sivutaan aihetta. Aaron "Wheelz" Fotheringham ei skeittaa, koska joutuu liikkumaan pyörätuolilla. Mies temppuileekin pyörätuolillaan. Ensinnäkin miehen temput ovat aivan sairaita ja toiseksi miehen asenne on kadehdittavan hieno. Arvostan! Jos kovat jätkät pyörätuoleissa kiinnostavat enemmän, niin dokumentti nimeltä Murderball on äärimmäisen suositeltava. Pyörätuolirugby on laji, jota en haluaisi harrastaa edes terveenä. En kyllä Aaroninkaan temppuja.
----------------
Ja ihan viimeisenä menovinkki. Kaikki varmaan jo tietävätkin, että lauantaina Kulttuuritaloa pistää sekaisin Cut Copy, mutta jos elektropop ei jostain syystä kiinnosta, niin kovaa menoa on luvassa kiven heiton päässä Pacificossa. Need A Freak-klubi kun tarjoaa musiikin lisäksi elokuvan, ehkä jopa kaksi! Blaxploitaatiomusikaali Darktown Strutters pyörii illan ykkösjuttuna, ja myös Herra Potkutmies-niminen lyhäri on ohjemistossa, ehkä. Ennakkoa Night Visionsin keväisestä festivaalista on myöskin tarjolla. Levyltä musiikkia soittaa mm. Iso Muna Holmeri. Maksaa vain narikan, tietääkseni. Itse toivoisin kerkeäväni tänne, koska Darktown Strutters näyttää ehkä kovimmalta ikinä!
Justicelta saisi tosiaan jotain uutta tulla. Just yks päivä kuuntelin Crossia ja miettisin, että uuskin levy ois kiva saada.
VastaaPoistaAtmospheren uus biisi oli hyvä. Sitäkin tullut kuunneltua viime aikoina ja mukava että tulee uutta siltäkin suunnalta. Jonkun näköstä uutta biisiä näyttää olevan spotifyssakin. Joka on myös hyvä.
http://open.spotify.com/track/1g8HqXgd2Xjtl6U7jvEFje
Toivottavasti Justicen leiristä nyt vähitellen alkais tippumaan infoa. Kuva on muuten nimen "civilization" alla. Aika eeppistä. :D
VastaaPoistaToi tokakin Atmosphere-biisi on kyl hyvä. Hyvä levy siis luultavasti tiedossa.