The National & Sharon Van Etten @ Kultsa 3.3.11.

Varoitus: Teksti sisältää täysin kritiikitöntä hehkutusta.

Jos aiemmin arvostin The Nationalia, niin nyt palvon heitä. Kulttuuritalon keikka oli yksi upeimmista mitä olen koskaan todistanut. Sanat tuntuvat muodostuvan vain hattaraisina purskauksina, mutta yritän saada jotain edes etäisesti järkevää aikaiseksi.

Sanotaan nyt se, että mielikuvani yhtyeestä livenä oli täysin väärä. Kuvittelin, että yhtye soittaisi puvut päällä ammattimaisesti biisinsä ja suuremmilta tunnekuohuilta vältyttäisiin. Väärin. Bändihän pauhasi välillä kuin parikymppisten kollien kiimainen rock-yhtye ja laulaja Matt Berninger rääkyi mikrofoniin, hyppäsi yleisön sekaan ja lopussa lauloi ilman mikrofonia Vanderlyle Crybaby Geekin lähes koko yleisön laulaessa mukana. Miksi tällaisesta hurmoksellisuudesta en ole kuullut yhtyeen kohdalla aikaisemmin?

Musiikillisesti keikka oli erinomainen. Yhtye oli sovittanut useimmat biisit uudelleen live-esityksiä varten ja biisit olivatkin saaneet paljon lihaa luidensa ympärille. Jos levyillä biiseissä on ollut ilmaa jousille, niin nyt tyhjät kohdat täytettiin kitaroilla ja torvilla. Tämä toimi hienosti.

Keikan parasta antia oli yhtyeen täydellinen yleisön naulitseminen. Ihmiset olivat iloisia koko keikan ja olivat täysin yhtyeen vietävissä. Ja miksi eivät olisi, kun The National soitti taivaallisen upeasti. Matt Berningerin täydellisyyttä keulakuvana ei myöskään voi kiistää. Silmät olivat nauliintuneet mieheen koko keikan ajan ja onnellisuuden määrää ei voi edes kuvailla, kun hän saapui yleisön sekaan ja seisahtui laulamaan suoraan eteeni. Minun ja Berningerin välillä oli vähemmän kuin puoli metriä tilaa ja välissä ei ollut ketään. Aika seisahtui ja pystyin vain toteamaan, että The National tulee olemaan elämässäni vielä pitkään.

Sharon Van Etten oli oikein hyvä lämmittelijä. Americana-vaikutteinen indie soi hyvin ja biisit olivat oikein mainioita. Van Ettenin esiintyminen oli sympaattista ja nyt vähän kaduttaa, etten ostanut levyä nimmarin kera. Ehkä joskus saan vielä mahdollisuuden siihenkin.

Jos et eilen ollut paikalla, niin menetit ehkä yhden hienoimmista musiikillisista hetkistä missään ja koskaan. Olin yhtä hymyä koko keikan ja hymy kesti Kulttuuritalolta Kamppiin. Se olkoon mittari onnistuneesta illasta.