torstai 31. tammikuuta 2013

Kirjotushärö roks


En ole jättänyt koskaan kovin epäselväksi, että 2010-alun trendigenre shoegaze ja kaikki muukin hissuttelu ei ole minun tuoppini kaljaa. En saa siitä mitään irti. Helisevistä kitaroista lähtee kivoja melodioita, mutta ne eivät kutkuta tai saa tuntemaan oloa epämukavaksi.

Siksi onkin kiva huomata, että hurjuudelle ja - anteeksi sanavalintani - munalle on vielä tilausta. Tyttöduo Deap Vally ei ole mikään The White Stripes, mutta paukuttaa silti musaansa sen verran wimmaisesti, että minua hymyilyttää. Ja provosointikin on kiva pikantti lisä keskellä generation wimp -aikakautta.

Tuskinpa Deap Vallyn ura kauaa kestää, mutta ihan sama. Annetaan ihmisten soittaa tyhmää musaa ja annetaan ihmisten diggailla. Joskus on ihan hyvä vain antaa mennä.

Nämäkin olisi kiva nähdä Suomessa, jopa jossain muualla kuin Flow'n lavalla.




tiistai 22. tammikuuta 2013

Räppipäiden hätä

Kun genrefanaatikot hätäilee, on hyvä ottaa popcorn-astia lähettyville. Viihdearvo kun on tapissaan.

Heikki Kuulan, Pyhimyksen ja Volin trio on silittänyt milloin mitäkin kohdeyleisöä vastakarvaan koko uransa, mutta nyt miehet tekivät jotain, mikä on täysin anteeksiantamatonta. Siirto Monspilta Universalin alaiselle Johannalle kun ei riittänyt, vaan pojat alkoivat tekemään - herranjumala - maistream-musaa!

Onhan DJPP:n tuottama eurohumppa varsin kaukana bossanovailusta ja perinteisemmästä räpistä, mutta onkohan nyt vedetty herne nenään vähän turhankin aikaisin. Se, että nykymeininki miellyttää isoa yleisöä on eri asia kuin heidän kalastelu. Voisin väittää, että Teflonien inhorealistinen biletodellisuus ei kiinnosta porukkaa, joka vetää sokkaa irti ja viettää selvää päivää.

Ehkä sitten olen kohdeyleisöä, eli idioottimainstreamia, kun bändin Valkoisten dyynien ratsastajat miellyttää. Tuskinpa tätä soundia kovin kauaa jaksaa kuunnella, eikä levy varmasti klassikoksi tule jäämään, mutta viihdyttää ja välillä saa jopa ajattelemaan. Aivan kuten herrojen muukin tuotanto. Niin ja levyähän voi kuunnella YleX:n sivuilla tämän viikon ajan.


maanantai 14. tammikuuta 2013

Maailma on jälleen turvallinen

Ei kutsuta tätä comebackiksi, jooko? Eikä innostuta liikoja, jooko? Teen tämän vain rahan takia. Eiku.

Nimittäin on muitakin palaajia. Niitä, joiden paluu antaa tunteen siitä, että maailmassa on jälleen hyvä olla.

J. Karjalainen ei ole enää Lännen-Jukka, vaan ihan pelkkä J. Kelpaa, koska nämä riimit syöksevät Nipat ja nipit kuiluun.



Vaikka Blurin tuleva keikka Provinssirockissa voisikin olla se brittipop-tapaus tänä vuonna, niin ei se ole. Brett Andersonin ja kumppanien paluu on.



Ja sitä luulisi, että nykypopin kuninkaan paluu olisi se vuoden pop-tapaus. Onhan tämäkin paluu kova, mutta... Niin ja tämän joudutte kuuntelemaan linkin takaa. Sori.

Vuoden tapaus on kumminkin mies, ilmiö ja legenda, jonka paluuta en edes uskaltanut odottaa. Olikin lähes kohtalon ivaa, että keskustelin miehen eläköitymisestä hyvässä seurassa ja hyvän elokuvan parissa vain pari päivää ennen uuden biisin julkistusta. Biisihän ei muille palaajille pärjää millään, mutta maailma tuntuu taas turvalliselta, kun vanha kunnon David Bowie on taas täällä.