Jos Frank Oceanin Pyramids upposi kerralla korneista elementeistä huolimatta, niin Karri Koiran uuden kappaleen kanssa olen joutunut miettimään koko päivän, onko Kaikki tai ei mitään neroutta vai pölvästiyttä. Vai onko se kenties molempia? Pölvästi nerous sopisi tosin Karri Koiran kuvaukseksi erinomaisesti.
Okei, rakastan jumalaista ysäribiittiä, vokooderilla vedettyä c-osaa ja Karri Koiran tanssiliikkeitä. Toisaalta sitä miettii jatkuvasti, että ollaanko tässä nyt ihan vilpittömillä aikeilla liikkeellä. Rudyn touhuissa kieli on ollut vahvasti poskella jo muutaman vuoden, mutta tämän kohdalla Raptori tuoksuu aiempaa voimakkaammin.
Emmä tiä, onneks video on ihan saatanan kova!
Karri Koiran soolodebyytti Koiran vuosi K.O.I.R.A. tulee elokuun aikana ulos. Odotusarvo: en vielä revi paitaani.
Sunnuntai, tylsyys ja väsymys ajavat epätoivoisiin tekoihin. Kuten olemaan aika tajuttoman innostunut Karri Koiran tulevan soololevyn ensimmäisestä sinkusta. Muunmuassa MC Aurinkona tunnetun Koiran soololevystä ollaan puhuttu enemmän ja vähemmän tosissaan ties kuinka kauan, mutta nyt se sieltä sitten tulee aikuisten oikeesti. Suomalainen r'n'b ei tule olemaan entisensä, kun Karri ja Rudy laittavat haisemaan. Amerikankotkassa on meinaan jo meininki todella kohdillaan. Video tulee muuten heti, kunhan Basso on saanut sivujensa uudistuksen valmiiksi.
Nämä heput eivät liity Suomen kermaisimpiin räppäreihin mitenkään. A$AP Rockysta puhuu tällä hetkellä kaikki, ja vähitellen alan myöntämään, että ihan syystä. Pitkin viikkoa olen hokenut, ettei räppäristä välittäisi kukaan, jos taustalla ei olisi Clams Casinon kaltaisia neroja, mutta väsytystaistelulla alan lämpenemään hepun blossen hajuisille räpeille. Varsinkin Peso on soinut hävyttömän paljon tässä taloudessa.
Schoolboy Q on samaa possea kuin A$AP ja tämän debyyttilevy saikin todella hyvät pojot Pitchforkista. Itse olen törmännyt vasta yhteen biisiin, jolta ylläripylläri löytyy feattaamasta tuttu kaveri. Odd Futuren pojat ja tyttö saavat huomenna tehdä uudella sinkullaan hartiavoimin töitä, jotta hypettäjät pysyisivät kelkassa mukana.
A$AP Rockyn voi nähdä Flow'ssa ensi kesänä. Siistiä, että edes joku räppäri saadaan Suomeen uran kovimmassa nosteessa, eikä vasta ehtoopuolella.
Ja tästä se lähtee! Tämän vuoden parhaimpien biisien listailu hoidetaan jälleen teemojen kautta ja tarkoituksena on tehdä nämä listat ikään kuin "bubbling under"-mentaliteetilla. Vuoden parhaimpien levyjen listassa kun väistämättä tulee myös vuoden parhaat biisitkin.
Ensimmäinen lista ei kyllä ole bubbling underia nähnytkään. Viimevuotinen tanssilista oli niin suosittu, ettei sitä voi tänäkään vuonna sivuuttaa. Tässä on vain yksi iso mutta: tämä vuosi oli tanssimusiikin kannalta ihan paska. Hyvät elektropop-levyt olivat täysin kiven alla, eikä klubidubstepista ollut yhtään mihinkään muuhun kuin vitutuksen herättämiseen. Vähästä on kumminkin helppo poimia huiput, joten tässä sitä nyt on.
Beyonce - Run The World (Girls)
Beyoncen Nelonen oli yllättävän kelpo täsmätuotetuksi pop-levyksi ihan kokonaisuudessaankin, mutta levyn yksittäinen helmi on yhä edelleen sen ainoa räväkämpi raita. Onhan tuo biitin Pon De Floor-laina härskiyteen asti tylsän yhtenäinen alkuperäisen kanssa, mutta silti tarpeeksi erilainen, että toimii ihan omana biisinäänkin.
Chris Brown Feat. Busta Rhymes & Lil Wayne - Look At Me Now
Chris Brown on ollut yksi ärsyttävimmistä ja ällöttävimmistä uuden sukupolven r'n'b-kukoista, joten miehen päätyminen listalle ja ylipäänsä omille soittolistoille on pienoinen ihmetyksen aihe itsellenikin. Selkeästi kannatti pestata Diplo tekemään härski biitti, jonka päälle voi itse räpätä vielä härskimmin. Busta Rhymesin versekin on da shit.
JVG Feat. Ruudolf & Karri Koira - Mitä sä siit tiiät (Heeeyyy)
Räppipäiden vuoden viholliset onnistuivat heti kun menivät pienistä häistä suoraan ysärille kulkematta sporttibaarin kautta. Eihän biisi todellakaan olisi juuri mistään kotoisin, jos siitä puuttuisi Karri Koiran samettiset kertsit ja Ruudolfin takuutykki verse, mutta jo pelkästään niillä biisi nousi radioräpin aatelistoon.
Karri Koira & Ruudolf - Mammat riivaa
Jos biisi meinasi kirjaimellisesti viedä ensisoitollaan henkeni, niin eihän siitä voi olla pitämättä. Naurattaa sopivissa tilaisuuksissa edelleen tuhottoman paljon. Harmi, etten ole vielä opetellut koreografiaa. Jos joku muuten miettii, mistä koko juttu on lähtöisin, niin Ruudolf soitti tätä koko kesän Bassoradion aamushowssaan ja vitsi lähti käsistä.
Katy B Feat. Ms. Dynamite - Lights On
Katy B:ssä on jotain todella sympaattista. Kun nykyisin tuntuu, että kaikki popparitähtöset myyvät itseään seksillä, friikkiydellä tai kummankin yhdistelmällä, niin naapurintytön näköinen ja oloinen laulajatar erottautuu todella edukseen. Vielä kun levylle oli eksynyt muutama oikein hyvä biisikin, niin Katysta voi pitää muutenkin kuin hieman nolostuen. Lights On:n rytmikkyyskin on mannaa korville radiota riivaavien eurohumppatasabiittihirvitysten seassa.
Little Boots - Shake
Juuri kun mietin, että mihin pari vuotta sitten breikanneet brittielektropopparit olivat kadonneet, niin Little Boots palaa klubianthemilla. Toimii juuri siinä missä sen pitääkin. Yritä olla sheikkaamatta.
Justice - Civilization
Juujuu, ei ne toista Crossia voisi millään tehdä, mutta tekisivät edes muuta kuin löysämunaista progea. Levy on edelleen kamala pettymys, mutta Civilization ei sentään ole kulunut soitossa yhtään.
Cut Copy - Need You Now
Toinen vuoden pettäjistä, joiden olisi suonut pysyvän ruodussaan, eikä tekevän mitään AOR/softpop/softrock/eniveijotainpaskaa. Silloin kun Cut Copykin on asioiden ytimessä, niin lopputulos on tappavan kovaa.
M83 - Midnight City
M83:a en uskalla laittaa pettymysten joukkoon vielä, koska tuplalevyn potentiaali kuuluu joka kuuntelukerralla, mutta liika pituus ja lässähtävä "eeppisyys" eivät päästä minua upottautumaan täysillä levyn maailmaan. Midnight Cityn toimivuutta ei edelleenkään käy kiistäminen. Vuoden parhaita biisejä ihan missä genressä vaan.
The Lonely Island Feat. Justin Timberlake - Motherlover
Olihan tämä pakko. Huumorimusiikki on tunnetusti silkkaa skeidaa, koska lähes poikkeuksetta tekijät menevät aina sieltä missä aita on matalin, mutta The Lonely Island on poikkeus. Biisit toimisivat ilman huumoriakin ja vitsit ovat poikkeuksetta kaikkea muuta kuin halpaa genreparodiaa. Naurattaa ja miellyttää.
