Paljon puhetta, vähän asiaa

Tänään minulla ei ole teille paljoa asiaa, mutta aiheita on monta.

M83:n toisen Suomen keikan liput tulivat tänään myyntiin ja omani ovat sähköpostissani. Olen missannut jo kahdesti tämän ranskaelektron tulevan messiaan, mutta nyt toivottavasti ei tule mutkia matkaan, niinkuin kahdella aikaisemmalla kerralla. Odotukset ovat semikovat, vaikka tuore Hurry Up, We're Dreaming ei ole auennut juuri ollenkaan. En kumminkaan luovuta, mutta jo nyt voin sinetöidä mielipiteeni siitä, että Saturdays = Youth on kovempi. Midnight Cityn video sen sijaan on aika supér cool!



Jatketaan vielä hetki M83:ssa, koska jo pidempi tovi sitten kaverini linkkasi yhden kovimmista mashupeista hetkeen. Tiedän, että mashupit ovat todella passé, mutta White Panda, joka kai on aika tekijänimi näissä piireissä, miksasi Kanye Westin Good Lifen ja M83:n Midnight Cityn yhteen todella tyylikkäästi. Biisiä on vaikea olla laittamatta repeatille, se on niin kova!



Jatketaan tänään julkaistujen levyjen namedroppaamiseella. Aikamoinen ruuhka on levykaupoissa, kun hyllyille tulivat samaan aikaan Coldplayn Mylo Xyloto, Tom Waitsin Bad As Me ja Justicen Audio, Video, Disco. Ainoastaan Justice löytyy tästä porukasta vielä toistaiseksi Spotifysta, mutta tsekatkaas nyt edes se täältä. Oma fiilis on lievästi pettynyt, koska Cross on edelleen yksi lempilevyistäni viime vuosikymmeneltä ja kolmen vuoden takainen Provinssin keikka oli silkkaa tajunnanräjäytystä alusta loppuun, mutta Audio, Video, Discosta tulee parhaimmillaankin mieleen vain ja ainoastaan kasari-italoleffojen soundtrackit. Ja siis vain parhaimmillaan. Huonoimmillaanhan tuo on vain paskaa soft rockia koneilla. Nimibiisi on edelleen mielestäni ihan jonninjoutavaa läpsyttelyä.



Coldplayhin ja Tom Waitsiin palaan vielä myöhemmin, mutta tälleen alustavasti voin sanoa pitäväni molemmista. Kyllä, jopa Coldplaysta, vaikka kovasti yrittävätkin tehdä jonkinlaista naurettavuuden maailmanennätystä massiivisuudellaan koko levyn ajan. Loppuun vielä Paradisen video, joka on naurettava vain typerällä tavalla.



Niin ja Anzi antoi minulle "blog with a substance"-tunnustuksen. Kiitän! Menkää Anzin blogiin etsimään sitä sisältöä tämän jälkeen.

Tom Waits herkkänä, Florence naamioituna ja Björk kuussa

Koska tällä hetkellä rästissä olevien velvoitteiden ja toimien lista on Olympiastadionin tornin kokoinen, teen jälleen laiskan miehen teon ja pistän parit biisit tälleen samaan pakettiin.

Aloitetaan Tom Waitsilla, jonka uuden levyn julkaisu ei ole enää kaukana. Bad As Me alkaa näiden esimaistiaisten perusteella vaikuttamaan Waitsin uran helpoimmalta levyltä. Back In The Crowd kun on oikeastaan aika kaunis balladi, missä mariachi-henkiset kitarat luovat hauskan kepeän tunnelman. Hienoa nähdä, että vanhasta räkäkurkusta löytyy myös herkkä puoli.



Florence + The Machine on myös julkaissut tulevalta albumiltaan toisen singlen, Shake It Out. What The Water Gave Me oli ja on edelleen huikean hieno kappale, jonka ylittämiseen Shake It Outilla ei ole mitään rahkeita. En nyt sano, että biisi olisi huono, mutta vähän mitäänsanomaton rallatteluhan tuo on. Video tosin tukee hienosti biisiä ja tunnelmaan pääsi paremmin sisään sitä katsellessa.

Tuleva albumi Ceremonials julkaistaan noin kuukauden päästä. Eiköhän lisää paljastuksia tule, kun julkaisu lähenee.



Sitten levyyn, jota ei tarvitse odottaa enää viikkoakaan. Björkin Biophilian biisipaljastukset ovat olleet toinen toistaan parempia, Viruksen ollessa jo klassikko syntyessään. Viikko pari takaperin levyn avausraita Moon sai musiikkivideon, joka voisi olla aika paljon parempikin, kun miettii miten paljon levyyn ollaan satsattu noin muuten. Ainakaan minua ei kiinnosta katsoa säkkärätukkaista Björkiä laulamassa kameralle, kun välillä ruutuun lävähtää kuu. Biisi itsessään on myös vähän tylsähkö yksittäisenä irroituksena, mutta levyn avauksena taas hyvä tunnelmanluoja.



Ihan näin meidän kesken voin muuten sanoa, että Biophilia on juuri niin hyvä, kuin olen uskaltanut sitä hypettääkin. Ehkä voin sanoa sen olevan jopa Björkin paras levy. Mut tää pysyy sit ihan meidän välisenä, okei?

Tom Waits - Bad As Me

Syksy muuttui taas astetta synkemmäksi. Tom Waits julkaisee lokakuussa uuden albuminsa, Bad As Me. Ei voisi olla kuvaavampaa nimeä levylle.

Tänään saatiin myös levyn sinkku, jonka nimi on myös Bad As Me. Ei voisi olla kuvaavampaa nimeä sinkulla.



Odotan, kovana, koska haluan olla as bad as he.


UPDATE: Warner, I hate you so much. Menkää Spotifyyn sitten.

Puolen vuoden listailuja

Koska kohta tätä vuotta ollaan menty jo puolet, niin palataan lähtöpisteeseen tässä blogissa. Listoilla aloitettiin ja nyt pistetään uutta listaa kehiin. Koska haluaisin kirjoittaa paljon enemmän ties sun mistä artisteista ja levyistä, niin listataan tähän paitsioon jääneitä levyjä, joita olen tämän puolen vuoden aikana fiilistellyt todella paljon. Lista ei siis sisällä tämän vuoden parhaita levyjä, vaan tämän vuoden parhaita  musiikillisia löytöjä.

David Bowie - Aladdin Sane (1973)

Bowien tuotanto on jäänyt luvattoman vähälle kuuntelulle. Oikeastaan olen aiemmin kuunnellut vain Ziggy Stardustia. Esim. Berliinin aikaiset levyt ovat kuulematta vieläkin. Aladdin Sane on kumminkin todella komeaa glamia. Klassikko.

Paul Simon - Graceland (1986)

Se levy, mistä puhutaan Vampire Weekendin suurimpana innoittajana. Onhan näissä jotain samaa, mutta aika kevyttä poppiahan tämä on pienin Afrikka-höystein. Aurinkoisille päiville suosittelisin tätä. Muuten yleinen pirtsakkuus voisi käydä hermoille.

Tom Waits - Glitter & Doom (2009)

Tom Waits on kanssa mies, jonka tuotantoa en ennen viime vuotta ollut kauheasti kuunnellut. Tämä livelevy osoittaa kumminkin sen, ettei miestä turhaan hehkuteta. Tunnelmasta toiseen mennään suvereenisti ja miehen karhea ääni on todella mieleenpainuva.

Local Natives - Gorilla Manor (2009)

Kuulin koko bändistä vasta tämän vuoden puolella. Näin perillä olen uudesta musiikista aina välillä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan kliseisesti sanottuna. Lokaaleilla jonneilla on hyvin hallussa melodiat ja ne rytmiset jipot, joilla bändi erottuu massasta edukseen. Vampire Weekendin jumittavampi ja fiilistelevämpi pikkuveli.

Sunny Day Real Estate - Diary (1994)

Viime vuonna uudelleenjulkaisun nähnyt emo-genren perusteos. Emo on nykyisin kirosana, mutta tätä kuunnellessa muistaa sen, miksi koko genre ylipäänsä edes lähti nousemaan. Tästä löytyy melodioita ja rouheutta sopivin annoksin. Basisti lähti tästä bändistä Foo Fightersiin. Knoppitietona teille.

Florence + The Machine - Lungs (2009)

Florence Welshin debyytti tuli löydettyä oikestaan vasta Tavastian keikan kynnyksellä. Viime vuonna tämä ei jostain syystä napannut, mutta talvella tämä soi todella paljon. Kivaa poppia pienin kierouksin. Livenä oli loistava!

Kid Cudi - Man On The Moon (2009)

Kid Cudin rap-eepos löysi paikkansa myös vasta oikeastaan tänä vuonna. Kun Kid Cudin laiskaan räppäykseen tottuu ja miehen psykedeeliset läpät oivaltaa, niin tästä saa todella paljon irti. En yhtään ihmettelisi, vaikka miehestä tulisi seuraava Jay-Z.

Dirty Projectors - Bitte Orca (2009)

Tunnun löytävän kaiken myöhässä. Kuten tämänkin. Aiemmin jo hehkutin Bitte Orcan erinomaisuutta, mutta koskaan ei voi tarpeeksi kehua. Progehtavaa, kieroa, kulmikasta ja hyvin yllättävää poppia. Brooklyn's finest!

Big Star - #1 Record (1972)

Powerpopin esimerkkiteos, joka on kestänyt aikaa todella hyvin. Pärjää vertailussa mihin tahansa nykypäivän powerpop-bändeihin, ja samalla myös lyö useimmat helposti. Todella hyvä levy, johon suosittelen kaikkien tutustumaan. Rokkia ja poppia juuri sopivasti miksattuna.

Four Tet - There's Love In You (2010)

Kieran Hebdenin Four Tet oli tuttu vain nimeltä ennen tänä vuonna julkaistua levyä, mutta tämä levy aiheutti välittömän ihastuksen. Kivan junnaavaa elektrofiilistelyä. Taitaa valitettavasti osua Flow'ssa Airin kanssa päällekäin, joten tulee todella tiukka valinta.

BLK JKS - After Robots (2009)

Todella tiukka afrobeatin ja modernin indie-rockin sekoitus. Vähänhän tämä aluksi hämmentää, mutta itse nautin todella paljon hienojen melodioiden ja afrikkalaisten rytmien yhteensovittamisesta.

VA - Ecstatic Music Of The Jemaa El Fna (2009?)

Flow-vieras Omar Souleymanin levyjä julkaisseelta Sublime Frequenciesilta julkaistu levy, joka sisältää livetallenteita marokkolaisilta katusoittajilta. Näissä on meno kohdillaan! Luutuista lähtee sellainen särösoundi, että metallimiehiltä valahtaa paskat housuun. Nimensä mukaisesti todella ekstaattista musiikkia.

Voin yrittää vielä jonkun puolen vuoden top 10-levyt listan väsätä, mutta tuskinpa ennen ensi viikkoa. Sitä odotellessa ottakaa näitä levyjä haltuun, jos ette vielä ole niihin tutustuneet.

K'naan!

Tunteeni rap-musiikkia kohtaan ovat olleet aina hyvin ristiriitaiset. Parhaimmillaan rap on todella hyvää musiikkia, mutta huonoimmillaan vastenmielisintä musiikkia, mitä maailmasta voi löytyä. Pitkään inhosin hiphopia sen mainstream-kuvaston takia, mutta onneksi Chicagosta löytyi lääkkeet Kanye West, Common ja Lupe Fiasco. Kyseisten miesten bongaamisen jälkeen löysin rapin uudelleen ja helmiä on tullut bongailtua enemmänkin. Kuukauden sisällä löytyi uusi.

K'naanin nimi tuli entisessä sivaripaikassani esille vuosi sitten, kun työkaverini kysyi, olenko kuullut miehestä. Nimi ei sanonut mitään ja sainkin kuulla, että K'naan oli kiertänyt Mos Defin kanssa ja olivat jopa vetäneet biisejä yhdessä. Pikatutustuminen Youtubessa ei vielä aiheuttanut kummempia tuntemuksia, mutta nyt vuoden alussa koin herätyksen. Troubadour on ehkä hienoimpia rap-albumeita mitä on tullut pariin viime vuoteen.

K'naan on siis syntynyt Somaliassa ja asuu nykyisin Kanadassa. Somalitausta tulee paljon miehen lyriikoissa esiin, jotka muutenkin ovat aika erilaiset rapin maailmassa. Mies rappaa paljon Afrikasta ja Somaliasta, mutta ei surkuttele tilannetta tai yritä kovistella aiheella. Rapit lähinnä muistuttavat Somalian tilanteesta ja siitä, että kaiken kauheuden alta löytyy silti toivoa. Tuollaista sanomaa on ilo kuunnella ja K'naanilla on mielestäni loistava flow. Tätä kuuntelee mielellään!

Taustoissa Afrikka-vaikutteet kuuluu lähinnä sampleissa, mutta tiettyjä rytmijuttuja ja kuoroja voi paikallistaa afrikkalaiseen musiikkikulttuuriin. Hyvin länsimaista musiikkia mies silti tekee, joten jos afrikkalainen musiikki ei muuten nappaisi, niin tästä musiikista voi silti nauttia.

K'naan on vielä tietääkseni aika pieni nimi ympäri maailmaa, mutta kesällä tilanne voi muuttua, kun miehen kappale Wavin' Flag valittiin Jalkapallon MM-kisojen viralliseksi tunnuskappaleeksi. Toivon, että miehen nimi nousee isommaksi, koska tämä on juuri sitä musiikkia, mihin toivon rapinkin menevän. Eikö ihmisiä jo kyllästytä rahasta, horoista ja materiasta uhoaminen?

Koko Troubadour levy löytyy Spotifysta. Suosittelen kuuntelemaan.

Jotain aivan muuta lopuksi: Sain tänään työkaverilta Tom Waitsin uuden livelevyn Glitter And Doom ilmaiseksi, kun hän oli saanut uuden levyn Anti-Recordsilta levypussien hienoisen repeämisen takia. Tom Waitsiin en ole aiemmin tutustunut, mutta livelevy kuulostaa aivan mahtavalta, joten miehen tuotanto pitää ottaa haltuun.

Ja loppuun erinomaista Afrikka-Brooklyn-kombinaatiota.