Ruisrock!

Provinssi, jäätävää paskaa. Ilosaari, iha jees. Ruisrock, no nyt toimii! Hehkutetaan!



Vaikka The Nationalin näenkin jo reilun viikon päästä melkein kotikulmilla, niin kyllähän tästä jaksaa varmasti innostua kesälläkin. Terkut Turun suuntaan! ;)



The Prodigyn parin vuoden takainen Jäähalli-keikka oli työkaverin lanseeraamaa termiä käyttääkseni todellinen "hikitutkielma". 5000 ihmistä reivasi ja hikeä vuodatettiin litroittain. Tuon ihmismäärän kun Ruisrockissa nelinkertaistaa, niin voidaan odottaa jo todella kovia bileitä!



Fleet Foxes on jäänyt todella etäiseksi bändiksi itselleni, vaikka levy on hyllyä koristanut jo pitkään. En ole päässyt "ihan kiva"-vaiheesta vielä useimpien suitsuttamalle "nerous"-asteelle. Livenä pääni voidaan kääntää helposti.



Calvia hehkutin jo aiemmin, eikä mielipiteeni juuri ole muuttunut. Huikee nainen ja livenä odotan homman olevan vielä huikeempaa.



Tavastialla juuri nähty duo kiinnostaa vieläkin. Hieno nappaus!



Primus oli teinivuosien suosikkejani, mutta nyt "vanhemmiten" bändin kuuntelu on jäänyt vähän kausiluontoiseksi. Les Claypoolin ja kumppanien näkeminen livenä on kumminkin jo hyvä syy mennä katsomaan maailman nerokkaimpia metallisteja.

Nämä nimet kiinnostavat todella paljon, mutta on festareilla muutakin kivaa. Kuten nämä:



Tanskalaiset yllättivät viisi vuotta sitten Ilosaaressa teltallisen uteliaita ja kastelivat eturivin. Nyt olisi hyvä aika mennä päivittämään näkemystäni ja selvittää, onko Humanin teho livenä vielä tallella.



Hurts jätti kokopitkällään todella kylmäksi ja livenä bändi yrittää olla näkökulmasta riippuen "viileän etäinen" tai "viileä ja etäinen", mutta jos sitä nyt tämän biisin edes Ruissalon kesäillassa kuuntelisi, niin voi kehua nähneensä uuden Savage Gardenin livenä.



Robynin Flow-keikan parasta antia oli anniskelukarsinassa koko keikan pyörinyt tanssi-battle. Odotukset eivät tälläkään kertaa siis ole järin suuret, mutta kai tämänkin voi katsastaa. On sil pari kivaa biisii.

Niin ja onhan Ruississa Merimaan Suomi-all starskin jälleen kerran. Vaikeata tässä on kyllä nihkeillä. Ruissalossa luultavasti nähdään!

Isobel Campbell & Mark Lanegan @ Tavastia 8.2.2011

Jos joku parivaljakko ratsastaa menneisyydellä, niin se on tämä duo. Isobel Campbell tunnetaan, tai ainakin tunnettiin, Belle & Sebastianin entisenä jäsenenä ja Mark Laneganin menneisyydestä löytyy niin Screaming Treesiä, Queens Of The Stone Agesia, Gutter Twinsiä kuin omia sooloilujakin. Vihdoin tämä parivaljakko saatiin Suomeen loppuunmyydylle Tavastialle.

Duon levyt ovat olleet kehuttuja ja kovasti tykättyjä. Itse en näihin jostain kumman syystä ole muutamaa kuuntelua enempää koskaan tuhlannut. Meninkin keikalle enemmän mielenkiinnosta kuin fanituksesta. Hyvä että menin, koska keikka oli loistava.

Kuten aiemmin jo mainostettiin, niin Campbell & Lanegan esiintyivät akustisesti kahden taustamuusikon kanssa, joista toinen soitti kitaraa, ja toinen vuorotellen kontrabassoa ja kitaraa. Campbell ajoittain säesti kappaleita myös sellolla. Riisuttu kokoonpano sopi tälle keikalle todella hyvin. Molempien laulajien ääni oli pääosassa, siitä huolimatta että kummankaan lauluääntä ei voi järin vahvaksi kehua. Tulkitseminen oli molemmilla niin vahvaa, että moisesta pikkuseikasta ei tarvinut välittää. Biisitkään eivät tarvinneet suurempaa sovitusta. Riisuttu ja rauhallinen säestys miellytti korvia.

Vaikka Isobel Campbell on kaunis kuin keijukainen, niin silti Laneganin karisma vei mennessään. Mies seisoi lavalla paikoillaan koko keikan heikossa valaistuksessa sanomatta biisien välissä sanaakaan ja silti hän oli häikäisevä. Laneganin tärkeyden duolle huomasi setin keskivaiheilla parin kappaleen aikana, kun mies kävi vetämässä henkeä. Isobel Campbellilla ei vain rahkeet riitä Tavastian kokoisessakaan paikassa mielenkiinnon ylläpitämiseen. Laneganin presenssi taas täyttäisi salin kuin salin jo pelkällä läsnäolollaan. Karismojen tai egojen kilpailua heidän keikkansa ei tästä huolimatta ollut, vaan yhdessä heidän kemiansa pelasivat loistavasti toinen toistaan tukien.

Nautin erittäin paljon Isobel Campbellin ja Mark Laneganin keikasta, vaikka heidän levynsä olivatkin lähes tuntemattomia minulle. Kemiat pelaavat loistavasti ja akustinen kokoonpano soitti erinomaisesti. Miinusta tulee oikeastaan vain siitä Laneganin huilitauosta. Yleisökin osasi pitää turpansa hyvin kiinni ja musiikista pystyi nauttimaan ilman häiriötä. Kannatti mennä!