Anna Calvin nimi tupsahti tietoisuuteeni vähän yllättäen vasta vuoden lopussa. Joo, varmasti siitä on kirjoitettu jo aiemmin, mutta ei vaan jäänyt mieleen. Oikeastaan Anna Calvi tuli mieleeni vasta kun Guardianin streami tuli kuunneltavaksi. Se olikin sitten menoa. Katosblogin kommenteissa ensifiiliksissäni kirjoitin, että Calvi on kuin PJ Harvey laulamassa Ennio Morriconen sävellyksiin. Sama fiilis on edelleen. Calvin ääni on vahva ja sovitukset ovat myös sen mukaisia. Isoja ja mahtipontisia. Dominon laatutakuu toimii vieläkin! Lempparibiisini on levyn päätöskappale Love Won't Be Leaving, joka on jo sinfonisen iso. Eli tosi iso! Muutenkin diggailen levystä kokonaisuutena ja kyl tää sellanen vahva neljä tähtee olisi. Vuoden ehdottomasti parhaimpia debyyttejä, sen uskallan jo tässä vaiheessa sanoa.
Iron & Wine on yhtye, jota on pitänyt kuunnella jo vuosia, mutta enpäs vain ole. Tiedän, että siinä on se joku partajeesus ja niiden biisi on soinut Twilightissa, koska Kristen Stewart on fani. Ihan hyvät lähtökohdat siis. Avoimin mielin otin yhtyeen uusimman levyn Kiss Each Other Clean kuunteluun ja kas kummaa, pidin siitä! Avauskappale Walking Far From Homessa on hieno tunnelma, sellainen vähän Band Of Horsesmainen, jos ne olisivat epäsovinnaisempia juurimeiningissään. Mielenkiintoinen (kyllä, käytän tätä sanaa) levy, johon pitää tutustua paljon paljon enemmän. Kuten niihin aiempiinkin, koska tämä on kuulemma jo mainstreamia, eli paskaa.
Social Distortion, oh boy oh boy! Rock nousi haudasta, pisti haudan tulemaan ja järjesti roviobileet. Californian rasvispunkkarit julkaisivat lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, joka potkii ja rullaa vastustamattoman komeasti. Sex, Love & Rock 'n' Roll on levy, jota sen ilmestyttyä kuuntelin todella paljon, mutta nyt vuosien kuluessa olen vähän vieraantunut siitä. Onneksi Hard Times and Nursery Rhymes ei ole yhtä suoraa paahtamista, vaan yhtye on löytänyt mustan grooven. Vaikkakin Rollareiden kautta. Silti sointi on nyt komeata ja juuri sitä rockia, mitä olen kaipaillut. Rehellistä, raakaa ja kuvia kumartelematonta. Pistetääs tosta maistiainen, mikä todistaa Mike Nessin olevan enemmän elossa kuin koskaan! (Youtube-versio on taas joku prossan nopeempi versio, ettei tule muka tekijänoikeussotkuja. Huomenna jo salettiin poissa.)
Jos olet Twitterissä, kuten minä ja muut modernit ihmiset, niin saat kuulla Cut Copyn Zonoscopen streamia. Pelot olivat turhia. Hyvä levy sieltä tulee, jos haluaa etnoa, soft rockia ja ties mitä muuta elektropoppinsa sekaan. Lisää kirjoitan tästä aivan takuulla, kun levy on käsissäni.
The Kills julkaisi uuden biisin. Midnight Boom on ässälevy ja seuraajaa onkin odoteltu herkeämättä. Satellite on vähän jotain samaa ja vähän jotain uutta Midnight Boomiin verrattuna. Odotan, ja unohtakaa nyt se Alexis Krauss. Alison Mosshart on se oikea kuningatar!
The Kills - Satellite by DominoRecordCo
