Top kybä on täällä! Pahoittelut siitä, että kesti. Tämäkin teksti on ollut valmis jo ties kuin kauan, mutta eräälle levylle oikeiden sanojen löytäminen vei aikaa kauemmin kuin uskoinkaan.
10. Bombay Bicycle Club - Flaws
Truefolkkarit varmaan hirttävät mut nyt. Bombay Bicycle Club vaihtoi sähköiset instrumenttinsa akustisiin ja tekivät mukavan rauhallisen levyn, jota on vain niin helppo kuunnella ärsyyntymättä lainkaan. Jollekin tämä seikka voi olla miinus, mutta joskus on mukavaa kuunnella musiikkia, minkä voi vain antaa soljua taustalla, kun ajatukset pyörii auringossa, puistoissa ja kivoissa tytöissä. Noin niinku esim. On tässä sitä melankoliaakin, jos ei muuten nappais.
9. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy
Kanyen paras levy? Ei suinkaan, mutta Kanyen taso onkin ihan omissa sfääreissä. Jos Kanye vain malttaisi joskus jättää kaikista älyttömimmät ideat vain omaan päähänsä, niin kaikkien aikojen rap-levy olisi kyseisen miehen käsialaa ajasta ikuisuuteen.
8. Big Boi - Sir Lucious Left Foot: The Son Of Chico Dusty
Big Boi räppää menemään paremmin kuin kukaan muu ja kun taustat ovat myös priimatavaraa, niin helppoahan tämän nosto vuoden parhaiden joukkoon on. Ilahduttavaa on myös se, ettei Big Boi ole lähtenyt tasabiitti ja autotune-pelleilyyn mukaan, vaan pitää soundinsa kiitettävän vanhan koulukunnan mukaisena.
7. Kemmuru - Meiltä Puuttuu Kaikki
Ilahduttavinta tänä vuonna oli se, että rapin puolella voin ulkomaisten nimien edelle nostaa hyvällä omalla tunnolla kotimaista osaamista. Kemmurun poikien räppäys on rentoa kuin mikä ja Aksimin biitit potkivat ja nytkyttävät vastustamattomasti. Vaikka aiheet ovat vakavia ja "diippejä", niin Kemmuru käsittelee aiheita hyvällä huumorintajulla.
6. Foals - Total Life Forever
Foalsin debyytti on mielestäni edelleen erinomainen, mutta toinen levy on mestariteos. Vaikka bändi on muuttanut musiikkiaan maalailevampaan ja tunnelmallisempaan muotoon, niin vanha rytmikkyys ja kulmikkuus on pitänyt pintansa. Kun toinen levy oli jo tällainen harppaus uuteen ja parempaan suuntaan, niin mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan tältä yhtyeeltä.
5. Arcade Fire - The Suburbs
Arcade Firen kolmas levy kasvoi ajan myötä upeaksi kokonaisuudeksi. Levyn ilmestyessä en vakuuttunut aivan täysin aiempaa rauhallisemmasta ja vähäeleisemmästä äänimaailmasta, kun olin jo todella tottunut yhtyeen massiivisuuteen. Aika teki tehtävänsä ja levy kasvoi niihin mittasuhteisiin, mihin sen pitikin. Tämä kanadalaisporukka tuntuu vuosi vuodelta vain kasvavan joka ikiseen suuntaan ja toivon kasvun jatkuvan vielä monen monta vuotta. Tämän yhtyeen parissa on hienoa kasvaa!
4. Minä ja Ville Ahonen
Mitähän tästä levystä voisi enää sanoa, mitä ei ole sanottu jo? Ville Ahosen ja Jussi Moilan tekstit ovat neroutta. Biisit ovat sävellyksinä arvaamattomia ja mielenkiintoisia. Kaikki tässä levyssä kolahti tavalla, jota en edes uskaltanut odottaa. Tuntuu siltä, kuin tälle levylle olisi kiteytyneet kaikki ne mielenkiintoisimmat ja villeimmät ideat, mitä suomalaisessa musiikissa on viime vuosina tapahtunut. Toistan taas itseäni, huikea levy! Levyn lopussa tuleva teknovirityskin on vain osoitus siitä, että ei varmaan kannata seuraavaltakaan levyltä odottaa mitään tavanomaista.
3. Two Door Cinema Club - Tourist History
Tosibloggaajat varmaan olivat tästä innoissaan vuosi sitten jo, mutta itse löysin yhtyeen vasta tämän levyn myötä ja olin ällikällä lyöty. Briteistä tulee kolme jannua rumpukoneen kanssa ja lyövät kehiin levyn, jolla on kymmenen sinkkubiisiä, joista jokainen pistäisi indiediskon villiintymään ja tuhoamaan paikat. Yksikään biisi ei ole turhaan levyllä, eikä kokonaisuuskaan kuulosta hajanaiselta, vaikka jokainen levyn kappaleista on potentiaalinen hitti. Tekisi melkein mieli sanoa, että tämä on täydellinen pop-levy, mutta hillitsen itseni tällä kertaa.
2. Magenta Skycode - Relief
Jori Sjöroos on jumala! Magenta Skycoden kakkoslevy on niin lähellä täydellistä musiikkia, että tekisi mieli mennä vain polvilleen ja palvoa Joria lopun elämääni. Kaikissa levyn biiseissä on kauneimmat melodiat, mitä korviini on kantautunut pienen elämäni aikana ja kaikesta melankolisuudesta huolimatta levyn toiveikkuus on se juttu, millä tämänkin pimeän ja kylmän talven jaksaa tarpoa eteenpäin. Tämä levy julkaistiin juuri oikeaan aikaan, jotta sen täydellisyys vain korostuisi. Tämän syksyn ehdoton soundtrack ja jos ykkösenä oleva levy olisi tullut väärään aikaan, niin tämä olisi vuoden levy.
1. The National - High Violet
The Nationalin High Violetia en pysty edes käsittelemään järkiperustein. High Violet tuntui ilmestyvän juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Juuri kun kaiken surun ja pahan olon keskellä luulin menettäneeni kyvyn innostua ja löytää hyviä asioita yhtään mistään, niin tuli The National ja sai minut jälleen tuntemaan, että maailmasta löytyy vielä asioita, mistä voi ja pitää innostua. Se ei ole ihan mikään pikku juttu. Siksi The National on tämän vuoden paras.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Big Boi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Big Boi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 18. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
Vuoden 2010 parhaat biisit: Yo! Tyttö-raps
Edellisen listan tapaan jatketaan yksittäisten kappaleiden parissa ja nyt on vuorossa kovimmat räpäytykset. Räpistä on tullut kirjoitettua tänä vuonna ehkä jopa enemmän kuin uskalsin edes odottaa blogia aloittaessani, mutta tänä vuonna tulikin monta todella kovaa räppijulkaisua ja biisiä. Järjestys on taas tajunnanvirtamaisen satunnainen.
Fashawn - Samsonite Man
Tätä biisiä en löytänyt itse, vaan kaikki kunnia kuuluu Golden Platitudesin suuntaan suosituksesta. Fashawnista en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, mutta onneksi kuulin. Samsonite Man on todella rentoa sanailua ja biitti rullaa mallikkaasti. Toimi kesäfiilistelyissä täydellisesti!
Rakaa - Crown Of Thorns (Feat. Aloe Blacc)
Rakaan voi joku muistaa Dilated Peoplesista. Tänä vuonna mieheltä tuli uusi soololevy ulos, jonka huippu on mielestäni tämä Aloe Blaccin vierailun sävyttämä Crown Of Thorns. Helposti myös vuoden parhaimpia rap-biisejä.
Laineen Kasperi - Ikuisen Maanantain Maa
Laineen Kasperin Olet Tässä jäi lopulta vähän etäiseksi levyksi. Ikuisen Maanantain Maa kumminkin jäi mieleen hyvällä tavalla. Biitti ja rapit tukevat toisiaan loistavasti ja loskapaskan täyttämä synkkä maanantaiaamu ei voi olla tulematta mieleen tätä kuunnellessa.
Stepa - Hullut Jätkät (Feat. Are & Tapani Kansalainen)
Stepan Hullut Jätkät hämmensi ensikuunteluillaan. Biitit kun on pöllitty ties keiltä ja räpit ovat yhtä uhoa, mutta konsepti toimii täydellisesti.
Teflon Brothers - Skippaa Duunit
Teflon Brothersin Punavuori-konseptilevy oli oikein hauska ja kesäanthem Skippaa Duunit on sen paras biisi. Eikös olisi mukavaa näilläkin säillä vain mennä rannalle ja skippaa duunit?
Heikki Kuula - Spuge
Teflon Brothersissakin vaikuttavan Heikki Kuulan BlackSuami on jäänyt turhan vähälle kuuntelulle, mutta Radio Helsingin kesähittiäänestyksenkin voittanutta Spugea taas on tullut popitettua luvattomankin paljon. Kings Of Convenience-lainailut toimivat!
Paleface - Sammuva Soihtu (Feat. Wimme Saari & Davo)
Palefacen Helsinki - Shangri-La jakoi mielipiteet todella vahvasti. Levy ei ehkä ollut kaiken hypensä arvoinen, mutta onhan sillä monta todella kovaa biisiä ja Sammuva Soihtu on helposti se kovin. Davon vierailu nyt on vähän turha, mutta Wimme Saaren joikaukset tekevät biisiin todella raikkaan fiiliksen.
Big Boi - Shutterbugg
Big Boin soololevy palautti jälleen uskon siihen, että Outkast hallitsee maailmaa. Shutterbugg ei tee mitään uutta, mutta onhan tämä helposti kovinta räppiä tänä vuonna.
The Roots - The Fire (Feat. John Legend)
Vaikka The Roots palasikin vanhempaan ja orgaanisempaan ilmaisuun How I Got Overilla, niin ei se silti ollut niin hyvä kuin annoin itseni olettaa. The Fire on siitä huolimatta oikein hyvä biisi, joka rullaa hienosti. Video on sitten aika karua menoa.
Kanye West - The Joy (Feat. Jay-Z, Kid Cudi & Pete Rock)
Kanyen My Beautiful Dark Twisted Fantasy ja miehen alkusyksyllä alkanut Good Fridays-projekti olivat ehkä vuoden kovimmat jutut rapin saralla. Ilmaisena latauksena julkaistu The Joy saattaa ehkä olla Kanyen kovin biisi koskaan. Pete Rockin jumalainen biitti yhdistettynä Kanyen ja Jay-Z:n loistavaan sanailuun tuotti ilmoille vain ja ainoastaan mestariteoksen. "No electro, no metro, a little retro, ahh perfecto!"
Huomenna listataan kaikista muista genreistä kovimmat jutut, mutta siihenkin listaukseen liittyy yksi pieni jippo, joka paljastuu huomenna.
Fashawn - Samsonite Man
Tätä biisiä en löytänyt itse, vaan kaikki kunnia kuuluu Golden Platitudesin suuntaan suosituksesta. Fashawnista en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, mutta onneksi kuulin. Samsonite Man on todella rentoa sanailua ja biitti rullaa mallikkaasti. Toimi kesäfiilistelyissä täydellisesti!
Rakaa - Crown Of Thorns (Feat. Aloe Blacc)
Rakaan voi joku muistaa Dilated Peoplesista. Tänä vuonna mieheltä tuli uusi soololevy ulos, jonka huippu on mielestäni tämä Aloe Blaccin vierailun sävyttämä Crown Of Thorns. Helposti myös vuoden parhaimpia rap-biisejä.
Laineen Kasperi - Ikuisen Maanantain Maa
Laineen Kasperin Olet Tässä jäi lopulta vähän etäiseksi levyksi. Ikuisen Maanantain Maa kumminkin jäi mieleen hyvällä tavalla. Biitti ja rapit tukevat toisiaan loistavasti ja loskapaskan täyttämä synkkä maanantaiaamu ei voi olla tulematta mieleen tätä kuunnellessa.
Stepa - Hullut Jätkät (Feat. Are & Tapani Kansalainen)
Stepan Hullut Jätkät hämmensi ensikuunteluillaan. Biitit kun on pöllitty ties keiltä ja räpit ovat yhtä uhoa, mutta konsepti toimii täydellisesti.
Teflon Brothers - Skippaa Duunit
Teflon Brothersin Punavuori-konseptilevy oli oikein hauska ja kesäanthem Skippaa Duunit on sen paras biisi. Eikös olisi mukavaa näilläkin säillä vain mennä rannalle ja skippaa duunit?
Heikki Kuula - Spuge
Teflon Brothersissakin vaikuttavan Heikki Kuulan BlackSuami on jäänyt turhan vähälle kuuntelulle, mutta Radio Helsingin kesähittiäänestyksenkin voittanutta Spugea taas on tullut popitettua luvattomankin paljon. Kings Of Convenience-lainailut toimivat!
Paleface - Sammuva Soihtu (Feat. Wimme Saari & Davo)
Palefacen Helsinki - Shangri-La jakoi mielipiteet todella vahvasti. Levy ei ehkä ollut kaiken hypensä arvoinen, mutta onhan sillä monta todella kovaa biisiä ja Sammuva Soihtu on helposti se kovin. Davon vierailu nyt on vähän turha, mutta Wimme Saaren joikaukset tekevät biisiin todella raikkaan fiiliksen.
Big Boi - Shutterbugg
Big Boin soololevy palautti jälleen uskon siihen, että Outkast hallitsee maailmaa. Shutterbugg ei tee mitään uutta, mutta onhan tämä helposti kovinta räppiä tänä vuonna.
The Roots - The Fire (Feat. John Legend)
Vaikka The Roots palasikin vanhempaan ja orgaanisempaan ilmaisuun How I Got Overilla, niin ei se silti ollut niin hyvä kuin annoin itseni olettaa. The Fire on siitä huolimatta oikein hyvä biisi, joka rullaa hienosti. Video on sitten aika karua menoa.
Kanye West - The Joy (Feat. Jay-Z, Kid Cudi & Pete Rock)
Kanyen My Beautiful Dark Twisted Fantasy ja miehen alkusyksyllä alkanut Good Fridays-projekti olivat ehkä vuoden kovimmat jutut rapin saralla. Ilmaisena latauksena julkaistu The Joy saattaa ehkä olla Kanyen kovin biisi koskaan. Pete Rockin jumalainen biitti yhdistettynä Kanyen ja Jay-Z:n loistavaan sanailuun tuotti ilmoille vain ja ainoastaan mestariteoksen. "No electro, no metro, a little retro, ahh perfecto!"
Huomenna listataan kaikista muista genreistä kovimmat jutut, mutta siihenkin listaukseen liittyy yksi pieni jippo, joka paljastuu huomenna.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Flow '10
Tiedän, että festivaalit ovat vielä käynnissä täyttä häkää, mutta flunssa vei voimat ja sunnuntai jäi osaltani hyvin torsoksi. Flu-festival 2010 raportti seuraa siis tässä. Pahoittelen kuvien ja videoiden puuttumista, mutta olen köyhä enkä omista kameraa. Pölliminenkin tuntuu tähän hätään väärältä. Sori.
Ennen kuin päästään bändeihin, niin sanotaanpa muutama sana järjestelyistä, kuten jatkossa aivan varmasti jokainen bloggaaja lisäkseni. Aiheesta kylläkin! Ensinnäkin jengiä oli ihan vitusti liikaa. Kirosana on siinä tarkoituksella. Lauantaina alueella oli 15 000 kävijää, jotka ehkä teoriassa ja paperilla sinne mahtuvat, mutta käytännössä koko alue oli illalla niin tupaten täynnä, että liikkuminen paikasta toiseen oli mahdotonta. Alue on niin täyteen rakennettu, että 15 000 ihmistä ei luontevasti saatu ripoteltua ympäri aluetta, vaan pullonkauloja syntyi jatkuvasti. Jonottaminen tuli myös hyvin tutuksi, josta pahin esimerkki oli rannekkeen saamiseen mennyt tunti. Sen myötä missasin myös hyvin Broken Bellsin.
Toinen valittamisen aihe on juomakarsinat. Festivaali on K-18 ja siellä on rajatut anniskelualueet. Joku ei nyt ihan mene yhteen. Aitoja oli joka puolella rajaamassa dokausalueet ja varokin jos eksyt alueen ulkopuolelle juoma kädessä. Reitti päälavalta teltalle oli todella kapea juuri sen takia, että laidat oli aidattu anniskelualueiksi. M.I.A.n jälkeen jouduimme hyppäämään aidan yli, että pääsimme vessoille. Festivaalin rentouskin katosi tänä vuonna, kun järjestysmiehiä tuntui olevan joka nurkassa valvomassa ihmisiä. Ymmärtäisin tämän, jos festivaali olisi sallittu kaikenikäisille, mutta kun se ei ole.
Kolmanneksi, jos halusit mennä suoraan Sörnäisten Rantatielle, jotta ei tarvisi kiertää kilometriä bussille päästäksesi, niin silloin sinun pitäisi olla pressiä tai vippiä. Muuten ei ole mitään asiaa pois alueelta kiertämättä helvetillistä lenkkiä. Ongelmahan myös oli se, että välillä Rantatielle pääsi, mutta välillä ei. Panttisysteemikin toimi erinomaisesti, kun pantteja ei enää luovutettu pilkun jälkeen ja vesi loppui joistain paikoista illan myötä. Omia tyhjiä pulloja ei saanut alueelle tuoda juuri panttien takia. En tiedä johtuuko nämä idioottimaisuudet lakipykälistä vai järjestäjien rahanhimosta, mutta todella typerää toimintaa tämä kaikki oli.
Nyt kun valitukset on saatu alta pois, niin bändeihin. Tosiaan, koska perjantaina sain flunssan, niin en jaksanut hirveästi alueella hengata ja ravata bändejä katsomassa. Perjantaina tulimme siis hyvissä ajoin ennen Broken Bellsiä paikalle, mutta jonotuksen takia näin vain viimeisen vartin. Sen perusteella James Mercerin ja Danger Mousen yhteisproggis toimi oikein hyvin livenäkin. Kuulin tosin, että keikan loppu oli paljon parempi kuin alku, joka oli hyvin totinen ja rauhallinen. Kaikesta huolimatta fiilis nousi tuon vartin myötä. Seuraavaksi kuulin Airia, jota en kamalasti jaksanut tsekkailla, koska setti vaikutti olevan sama kuin joulukuussa Kaapelilla. Biisejä oli kyllä vaihtunut, mutta noin muuten peruskuvio oli sama. Taustamusana oikein näppärä oli Airikin.
Perjantain ainoa kunnolla näkemäni artisti oli Big Boi, joka ei ainakaan minua pettänyt. Outkastin räppäävämpi osapuoli veti todella paljon emoyhtyeensä biisejä, joka yllätti itseni aika totaalisesti. Myös tuplaajana olleen kaverin oma soolobiisi kuultiin setissä, mikä ei mieleen kauheasti jäänyt. Big Boi veti energisesti tunnin hittejä toisensa perään ja itse olin to-del-la fiiliksissä. Muusta yleisöstä ei voi sanoa samaa, mutta ehkä Big Boi oli kumminkin liian perinteikästä räppiä ei niin räppifestareilla. Perjantai loppuikin osaltani siihen.
Lauantaina tulin alueelle räkää täynnä Uuden Fantasian juuri aloittaessa settiään. Uuden Fantasian jo klassikoksikin leimattu Top Ten löytyy hyllystäni, mutta en ole sitä kaiketi soittimeen koskaan laittanut. Häpeäkseni. Hörhöelektro toimi päivän avauksena oikein hyvin ja vieraileva tähti Freeman liekitti Suvilahden kovaan hurmokseen.
Kallio houkutteli Uuden Fantasian jälkeen itseni pois alueelta ja palasin juuri sopivasti, kun Surfer Blood lopetteli settiään. Telttaan ei tietty mahtunut ja ulkopuolelta ei nähnyt lavalle mitään olemattoman valaistuksen takia. Se oli siis siinä. Päälavalla jazzia soittanut Timo Lassy Orchestra tosin oli oikein mukavaa taustamusiikkia istuskelulle. Vierailijana toiminut Jose James oli mielestäni todella hyvä lisä yhtyeeseen ja oli mielestäni paljon parempi nyt kuin oman yhtyeensä kanssa kaksi vuotta sitten samaisilla festareilla.
Kaverisekoilun takia näin sekä Robynia, että Omar Souleymania. Robyn ei kauheasti itseäni vakuuttanut, mutta en ehkä olekaan elektropoppailun parhainta kohderyhmää. Anniskelualueella käynnissä ollut tanssibattle tosin vakuutti täysin ja jälleen muistin miksi Flow on Suomen parhaimpia festivaaleja. Ihmiset ovat kunkkuja! Omar Souleyman oli tosin teltassa todella päräyttävä. Rumpukoneen kastumisen johdosta Aavikon ja ties kuinka monen muun proggiksen rumpalina toimiva Tomi Leppänen paikkasi rumpukonetta kylmiltään ja kukaan ei edes huomannut eroa. Leppänen on Suomen paras rumpali! Piste. Souleymanin syyrialaiset sävelet pistivät megabileet teltassa käyntiin, jossa jokainen tanssi ja itse herra Omar lietsoi "Jalla!" huudoillaan ihmisiä vielä kovempaan tanssiin. Musiikista ei jäänyt paljoa mitään mieleen, mutta mieletön tanssiminen vakuutti itseni ainakin täysin ja Omar Souleyman olikin festarin paras esiintyjä. Syyria 1 muut 0.
Päälavan pääesiintyjä M.I.A yritti nokittaa megabailukuningattarena Souleymania, mutta ei siinä ihan täysin onnistunut. Ei Maya ollut todellakaan huono, vaan oli mielestäni jopa todella hyvä, mutta parhauden jälkeen on vaikea jatkaa. M.I.A veti settinsä dj:n, tuplaajan, hunnutettujen taustalaulajien ja kahden tanssipojan vauhdittamana ja hyvinpä vauhdittikin. Ihmiset pomppivat ja tanssivat lähes koko keikan todella villisti. Boysin aikana lavan vallanneet tanssipojat olivat vähemmän noloja kuin Big Boin vastaavat tytöt. Hyvä keikka ja hyvä päätös lauantaille. Major Lazer oli tarkoitus myös nähdä, mutta flunssa ja alueen tukkoisuus olivat toista mieltä. Koti kutsui.
Tänään en nähnyt muuta kuin Konono N°1:n, joka oli ihan kivaa afrotanssimusaa niille joilla peba liikkuu vapautuneesti. Muille todella pitkät ja perinteisiä länsimaisia kappalerakenteita välttelevät biisit saattoivat kuulostaa saman toistolta. Energinen esitys kongolaisilta toimi kumminkin ihan hyvin ja sunnuntaista maksetut rahat eivät menneet täysin hukkaan.
Flow vuosimallia 2010 meni itseltäni siis pikkaisen puihin, mutta loppujen lopuksi fiilikset jäi plussan puolelle. Pidin todella paljon hauskaa ja Axen suihkugeeli ei ainakaan lopu kesken vähään aikaan. Vaikka järjestelyt kusivat todella rankasti, niin ihmiset pelastivat tapahtuman. Festariurpojen määrä on kasvanut Suvilahdessa, mutta kyllä hipsterit silti määräävät Suvilahtea toistaiseksi. Ensi vuonna odottelen supistusta festivaaleilta vähän joka suuntaan, jotta hauskaa voisi pitää muutenkin kuin jatkuvan tungoksen alla. Kiitos ja pikaista paranemista itselleni.
Ennen kuin päästään bändeihin, niin sanotaanpa muutama sana järjestelyistä, kuten jatkossa aivan varmasti jokainen bloggaaja lisäkseni. Aiheesta kylläkin! Ensinnäkin jengiä oli ihan vitusti liikaa. Kirosana on siinä tarkoituksella. Lauantaina alueella oli 15 000 kävijää, jotka ehkä teoriassa ja paperilla sinne mahtuvat, mutta käytännössä koko alue oli illalla niin tupaten täynnä, että liikkuminen paikasta toiseen oli mahdotonta. Alue on niin täyteen rakennettu, että 15 000 ihmistä ei luontevasti saatu ripoteltua ympäri aluetta, vaan pullonkauloja syntyi jatkuvasti. Jonottaminen tuli myös hyvin tutuksi, josta pahin esimerkki oli rannekkeen saamiseen mennyt tunti. Sen myötä missasin myös hyvin Broken Bellsin.
Toinen valittamisen aihe on juomakarsinat. Festivaali on K-18 ja siellä on rajatut anniskelualueet. Joku ei nyt ihan mene yhteen. Aitoja oli joka puolella rajaamassa dokausalueet ja varokin jos eksyt alueen ulkopuolelle juoma kädessä. Reitti päälavalta teltalle oli todella kapea juuri sen takia, että laidat oli aidattu anniskelualueiksi. M.I.A.n jälkeen jouduimme hyppäämään aidan yli, että pääsimme vessoille. Festivaalin rentouskin katosi tänä vuonna, kun järjestysmiehiä tuntui olevan joka nurkassa valvomassa ihmisiä. Ymmärtäisin tämän, jos festivaali olisi sallittu kaikenikäisille, mutta kun se ei ole.
Kolmanneksi, jos halusit mennä suoraan Sörnäisten Rantatielle, jotta ei tarvisi kiertää kilometriä bussille päästäksesi, niin silloin sinun pitäisi olla pressiä tai vippiä. Muuten ei ole mitään asiaa pois alueelta kiertämättä helvetillistä lenkkiä. Ongelmahan myös oli se, että välillä Rantatielle pääsi, mutta välillä ei. Panttisysteemikin toimi erinomaisesti, kun pantteja ei enää luovutettu pilkun jälkeen ja vesi loppui joistain paikoista illan myötä. Omia tyhjiä pulloja ei saanut alueelle tuoda juuri panttien takia. En tiedä johtuuko nämä idioottimaisuudet lakipykälistä vai järjestäjien rahanhimosta, mutta todella typerää toimintaa tämä kaikki oli.
Nyt kun valitukset on saatu alta pois, niin bändeihin. Tosiaan, koska perjantaina sain flunssan, niin en jaksanut hirveästi alueella hengata ja ravata bändejä katsomassa. Perjantaina tulimme siis hyvissä ajoin ennen Broken Bellsiä paikalle, mutta jonotuksen takia näin vain viimeisen vartin. Sen perusteella James Mercerin ja Danger Mousen yhteisproggis toimi oikein hyvin livenäkin. Kuulin tosin, että keikan loppu oli paljon parempi kuin alku, joka oli hyvin totinen ja rauhallinen. Kaikesta huolimatta fiilis nousi tuon vartin myötä. Seuraavaksi kuulin Airia, jota en kamalasti jaksanut tsekkailla, koska setti vaikutti olevan sama kuin joulukuussa Kaapelilla. Biisejä oli kyllä vaihtunut, mutta noin muuten peruskuvio oli sama. Taustamusana oikein näppärä oli Airikin.
Perjantain ainoa kunnolla näkemäni artisti oli Big Boi, joka ei ainakaan minua pettänyt. Outkastin räppäävämpi osapuoli veti todella paljon emoyhtyeensä biisejä, joka yllätti itseni aika totaalisesti. Myös tuplaajana olleen kaverin oma soolobiisi kuultiin setissä, mikä ei mieleen kauheasti jäänyt. Big Boi veti energisesti tunnin hittejä toisensa perään ja itse olin to-del-la fiiliksissä. Muusta yleisöstä ei voi sanoa samaa, mutta ehkä Big Boi oli kumminkin liian perinteikästä räppiä ei niin räppifestareilla. Perjantai loppuikin osaltani siihen.
Lauantaina tulin alueelle räkää täynnä Uuden Fantasian juuri aloittaessa settiään. Uuden Fantasian jo klassikoksikin leimattu Top Ten löytyy hyllystäni, mutta en ole sitä kaiketi soittimeen koskaan laittanut. Häpeäkseni. Hörhöelektro toimi päivän avauksena oikein hyvin ja vieraileva tähti Freeman liekitti Suvilahden kovaan hurmokseen.
Kallio houkutteli Uuden Fantasian jälkeen itseni pois alueelta ja palasin juuri sopivasti, kun Surfer Blood lopetteli settiään. Telttaan ei tietty mahtunut ja ulkopuolelta ei nähnyt lavalle mitään olemattoman valaistuksen takia. Se oli siis siinä. Päälavalla jazzia soittanut Timo Lassy Orchestra tosin oli oikein mukavaa taustamusiikkia istuskelulle. Vierailijana toiminut Jose James oli mielestäni todella hyvä lisä yhtyeeseen ja oli mielestäni paljon parempi nyt kuin oman yhtyeensä kanssa kaksi vuotta sitten samaisilla festareilla.
Kaverisekoilun takia näin sekä Robynia, että Omar Souleymania. Robyn ei kauheasti itseäni vakuuttanut, mutta en ehkä olekaan elektropoppailun parhainta kohderyhmää. Anniskelualueella käynnissä ollut tanssibattle tosin vakuutti täysin ja jälleen muistin miksi Flow on Suomen parhaimpia festivaaleja. Ihmiset ovat kunkkuja! Omar Souleyman oli tosin teltassa todella päräyttävä. Rumpukoneen kastumisen johdosta Aavikon ja ties kuinka monen muun proggiksen rumpalina toimiva Tomi Leppänen paikkasi rumpukonetta kylmiltään ja kukaan ei edes huomannut eroa. Leppänen on Suomen paras rumpali! Piste. Souleymanin syyrialaiset sävelet pistivät megabileet teltassa käyntiin, jossa jokainen tanssi ja itse herra Omar lietsoi "Jalla!" huudoillaan ihmisiä vielä kovempaan tanssiin. Musiikista ei jäänyt paljoa mitään mieleen, mutta mieletön tanssiminen vakuutti itseni ainakin täysin ja Omar Souleyman olikin festarin paras esiintyjä. Syyria 1 muut 0.
Päälavan pääesiintyjä M.I.A yritti nokittaa megabailukuningattarena Souleymania, mutta ei siinä ihan täysin onnistunut. Ei Maya ollut todellakaan huono, vaan oli mielestäni jopa todella hyvä, mutta parhauden jälkeen on vaikea jatkaa. M.I.A veti settinsä dj:n, tuplaajan, hunnutettujen taustalaulajien ja kahden tanssipojan vauhdittamana ja hyvinpä vauhdittikin. Ihmiset pomppivat ja tanssivat lähes koko keikan todella villisti. Boysin aikana lavan vallanneet tanssipojat olivat vähemmän noloja kuin Big Boin vastaavat tytöt. Hyvä keikka ja hyvä päätös lauantaille. Major Lazer oli tarkoitus myös nähdä, mutta flunssa ja alueen tukkoisuus olivat toista mieltä. Koti kutsui.
Tänään en nähnyt muuta kuin Konono N°1:n, joka oli ihan kivaa afrotanssimusaa niille joilla peba liikkuu vapautuneesti. Muille todella pitkät ja perinteisiä länsimaisia kappalerakenteita välttelevät biisit saattoivat kuulostaa saman toistolta. Energinen esitys kongolaisilta toimi kumminkin ihan hyvin ja sunnuntaista maksetut rahat eivät menneet täysin hukkaan.
Flow vuosimallia 2010 meni itseltäni siis pikkaisen puihin, mutta loppujen lopuksi fiilikset jäi plussan puolelle. Pidin todella paljon hauskaa ja Axen suihkugeeli ei ainakaan lopu kesken vähään aikaan. Vaikka järjestelyt kusivat todella rankasti, niin ihmiset pelastivat tapahtuman. Festariurpojen määrä on kasvanut Suvilahdessa, mutta kyllä hipsterit silti määräävät Suvilahtea toistaiseksi. Ensi vuonna odottelen supistusta festivaaleilta vähän joka suuntaan, jotta hauskaa voisi pitää muutenkin kuin jatkuvan tungoksen alla. Kiitos ja pikaista paranemista itselleni.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Sir Lucious Left Foot
Eilinen M.I.A:n dissailu pisti harmittamaan, koska blogini tarkoitus on hehkuttaa hyviä juttuja, eikä tuhlata huomiotaan huonoihin juttuihin, mutta poikkeus oli tehtävä. No aiemmin hehkuttelin ennakkoon Big Boin soololevyä ja nyt siihen on päässyt kokonaisuudessaan käsiksi kunnolla ja onhan se hyvä.
Big Boi on ennen Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dustia tehnyt vain yhden soololevyn, joka oli nimeltään Speakerboxxx. Levy tuli yhdessä paketissa Andre 3000:n The Love Belown kanssa, joka jätti Big Boin tuotoksen aika pahasti varjoonsa. Tätä levyä kuunnellessa ei Andre kolmetonnista edes kaipaile. Big Boi on pistänyt ulos sellaisen paketin, jota on enää tänä vuonna vaikea ylittää omassa genressään. No Kanye Westilla on ehkä ihan hyvät mahikset.
Ensimmäinen asia minkä Big Boin levyllä huomaa on biittien järjettömän kova laatu. Lähes jokainen biitti on täyttä kultaa. Yksikään tuottaja ei selkeästi ole antanut varastostaan ylijäämäkamaa. Biitit tuovat Outkastin funkkibiisit hyvin mieleen ja Big Boi ei petä. Mies räppää paremmin kuin koskaan. Oli biitti sitten nopea tai hidas, niin Iso Poika pysyy biitissä ja välillä tykittää sellaisella tahdilla, ettei edes perässä pysy.
Tältä levyltä on helpompaa sanoa biisejä, jotka voi skipata kuin hyvät biisit, koska huteja ei ole mahtunut kuin pari. Vonneguttin (sic) tähdittämä Follow Us on aika heikko esitys, kuten myös lentokoneista räppäävän B.o.B.:n feattaama Night Night. Muuten levyn biisit ovat toinen toistaan kovempia. Viisitoista kappaletta on juuri sopiva määrä levylle, eikä puutumista kerkeä tapahtumaan.
Jos räppi kiinnostaa, niin tämä levy on kuunneltava. Jos taas ei, niin kuunnelkaa silti ja kääntykää uskoon.
Big Boi on ennen Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dustia tehnyt vain yhden soololevyn, joka oli nimeltään Speakerboxxx. Levy tuli yhdessä paketissa Andre 3000:n The Love Belown kanssa, joka jätti Big Boin tuotoksen aika pahasti varjoonsa. Tätä levyä kuunnellessa ei Andre kolmetonnista edes kaipaile. Big Boi on pistänyt ulos sellaisen paketin, jota on enää tänä vuonna vaikea ylittää omassa genressään. No Kanye Westilla on ehkä ihan hyvät mahikset.
Ensimmäinen asia minkä Big Boin levyllä huomaa on biittien järjettömän kova laatu. Lähes jokainen biitti on täyttä kultaa. Yksikään tuottaja ei selkeästi ole antanut varastostaan ylijäämäkamaa. Biitit tuovat Outkastin funkkibiisit hyvin mieleen ja Big Boi ei petä. Mies räppää paremmin kuin koskaan. Oli biitti sitten nopea tai hidas, niin Iso Poika pysyy biitissä ja välillä tykittää sellaisella tahdilla, ettei edes perässä pysy.
Tältä levyltä on helpompaa sanoa biisejä, jotka voi skipata kuin hyvät biisit, koska huteja ei ole mahtunut kuin pari. Vonneguttin (sic) tähdittämä Follow Us on aika heikko esitys, kuten myös lentokoneista räppäävän B.o.B.:n feattaama Night Night. Muuten levyn biisit ovat toinen toistaan kovempia. Viisitoista kappaletta on juuri sopiva määrä levylle, eikä puutumista kerkeä tapahtumaan.
Jos räppi kiinnostaa, niin tämä levy on kuunneltava. Jos taas ei, niin kuunnelkaa silti ja kääntykää uskoon.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Big Boi!
Big Boi on toinen puolisko Outkastista. Tämä puoli Outkastista saapuu vihdoin Suomeen. Flown räppitarjonta näytti pitkään huolestuttavan vähäiseltä, mutta jo nimensäkin puolesta Big Boi paikkaa ison aukon. Alkuun olin vähän skeptinen, koska Big Boi on todella rrrräp ja Flown linja tänä vuonna on ollut todella indie, johon sopisi Kid Cudin tai Lupe Fiascon kaltaiset nimet paremmin, mutta miehen ensimmäisen (tai toisen, jos Speakerboxxxin haluaa laskea soololevyksi) soololevyn maistiaisbiisit ovat olleet toinen toistaan huikeampia, joten luulisi indiepäidenkin pistävän tanssiksi. Levy tulee ensi kuun alussa, joten Suvilahdessa jokainen jäbä ja mimmi heiluttaa persettään tuoreiden bangereiden tahtiin. Esimakua löytyy alta. Niin ja tulee sinne Suvilahteen kans joku Caribou, joka sai jostain Rumbasta viisi tähteä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)