Ja tästä se lähtee! Tämän vuoden parhaimpien biisien listailu hoidetaan jälleen teemojen kautta ja tarkoituksena on tehdä nämä listat ikään kuin "bubbling under"-mentaliteetilla. Vuoden parhaimpien levyjen listassa kun väistämättä tulee myös vuoden parhaat biisitkin.
Ensimmäinen lista ei kyllä ole bubbling underia nähnytkään. Viimevuotinen tanssilista oli niin suosittu, ettei sitä voi tänäkään vuonna sivuuttaa. Tässä on vain yksi iso mutta: tämä vuosi oli tanssimusiikin kannalta ihan paska. Hyvät elektropop-levyt olivat täysin kiven alla, eikä klubidubstepista ollut yhtään mihinkään muuhun kuin vitutuksen herättämiseen. Vähästä on kumminkin helppo poimia huiput, joten tässä sitä nyt on.
Beyonce - Run The World (Girls)
Beyoncen Nelonen oli yllättävän kelpo täsmätuotetuksi pop-levyksi ihan kokonaisuudessaankin, mutta levyn yksittäinen helmi on yhä edelleen sen ainoa räväkämpi raita. Onhan tuo biitin Pon De Floor-laina härskiyteen asti tylsän yhtenäinen alkuperäisen kanssa, mutta silti tarpeeksi erilainen, että toimii ihan omana biisinäänkin.
Chris Brown Feat. Busta Rhymes & Lil Wayne - Look At Me Now
Chris Brown on ollut yksi ärsyttävimmistä ja ällöttävimmistä uuden sukupolven r'n'b-kukoista, joten miehen päätyminen listalle ja ylipäänsä omille soittolistoille on pienoinen ihmetyksen aihe itsellenikin. Selkeästi kannatti pestata Diplo tekemään härski biitti, jonka päälle voi itse räpätä vielä härskimmin. Busta Rhymesin versekin on da shit.
JVG Feat. Ruudolf & Karri Koira - Mitä sä siit tiiät (Heeeyyy)
Räppipäiden vuoden viholliset onnistuivat heti kun menivät pienistä häistä suoraan ysärille kulkematta sporttibaarin kautta. Eihän biisi todellakaan olisi juuri mistään kotoisin, jos siitä puuttuisi Karri Koiran samettiset kertsit ja Ruudolfin takuutykki verse, mutta jo pelkästään niillä biisi nousi radioräpin aatelistoon.
Karri Koira & Ruudolf - Mammat riivaa
Jos biisi meinasi kirjaimellisesti viedä ensisoitollaan henkeni, niin eihän siitä voi olla pitämättä. Naurattaa sopivissa tilaisuuksissa edelleen tuhottoman paljon. Harmi, etten ole vielä opetellut koreografiaa. Jos joku muuten miettii, mistä koko juttu on lähtöisin, niin Ruudolf soitti tätä koko kesän Bassoradion aamushowssaan ja vitsi lähti käsistä.
Katy B Feat. Ms. Dynamite - Lights On
Katy B:ssä on jotain todella sympaattista. Kun nykyisin tuntuu, että kaikki popparitähtöset myyvät itseään seksillä, friikkiydellä tai kummankin yhdistelmällä, niin naapurintytön näköinen ja oloinen laulajatar erottautuu todella edukseen. Vielä kun levylle oli eksynyt muutama oikein hyvä biisikin, niin Katysta voi pitää muutenkin kuin hieman nolostuen. Lights On:n rytmikkyyskin on mannaa korville radiota riivaavien eurohumppatasabiittihirvitysten seassa.
Little Boots - Shake
Juuri kun mietin, että mihin pari vuotta sitten breikanneet brittielektropopparit olivat kadonneet, niin Little Boots palaa klubianthemilla. Toimii juuri siinä missä sen pitääkin. Yritä olla sheikkaamatta.
Justice - Civilization
Juujuu, ei ne toista Crossia voisi millään tehdä, mutta tekisivät edes muuta kuin löysämunaista progea. Levy on edelleen kamala pettymys, mutta Civilization ei sentään ole kulunut soitossa yhtään.
Cut Copy - Need You Now
Toinen vuoden pettäjistä, joiden olisi suonut pysyvän ruodussaan, eikä tekevän mitään AOR/softpop/softrock/eniveijotainpaskaa. Silloin kun Cut Copykin on asioiden ytimessä, niin lopputulos on tappavan kovaa.
M83 - Midnight City
M83:a en uskalla laittaa pettymysten joukkoon vielä, koska tuplalevyn potentiaali kuuluu joka kuuntelukerralla, mutta liika pituus ja lässähtävä "eeppisyys" eivät päästä minua upottautumaan täysillä levyn maailmaan. Midnight Cityn toimivuutta ei edelleenkään käy kiistäminen. Vuoden parhaita biisejä ihan missä genressä vaan.
The Lonely Island Feat. Justin Timberlake - Motherlover
Olihan tämä pakko. Huumorimusiikki on tunnetusti silkkaa skeidaa, koska lähes poikkeuksetta tekijät menevät aina sieltä missä aita on matalin, mutta The Lonely Island on poikkeus. Biisit toimisivat ilman huumoriakin ja vitsit ovat poikkeuksetta kaikkea muuta kuin halpaa genreparodiaa. Naurattaa ja miellyttää.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cut Copy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cut Copy. Näytä kaikki tekstit
maanantai 12. joulukuuta 2011
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Cut Copy & Villa Nah @ Kultsa 12.3.11
Kulttuuritalo kutsui jälleen reilun viikon tauon jälkeen. Cut Copy saapui vierailemaan kylmään pääkaupunkiimme jo viidettä kertaa. Kohdallani tämä oli jo kolmas kerta, kun yhtyeen näin livenä. Lämppärivalintakin osui aika hyvin kohdilleen Villa Nahin muodossa.
Aloitetaan Villa Nahista. Bändi on hakenut jatkuvasti kohdallani sitä viimeistä juttua, millä lämpenisin yhtyeelle. Running On on edelleen aivan huikean hieno biisi, mutta levy tuntuu kylmältä. Livenä ei kamalasti muutosta tapahtunut fiilisten suhteen. Bändi esiintyi niin hyvin kuin kaksi syntikoihin kahlittua miestä vaan voi esiintyä. Ei siis mitään maailmoja mullistavaa.
Olen varmaan jo aiemminkin sanonut, että kasari on suuresti inhoamani vuosikymmen, joten Villa Nahin täysin kasaria tihkuva elektropoppaus ei todellakaan ole siis makuuni. Inhoamani soundit voisin antaa anteeksi, jos biisit olisivat silkkaa timanttia, mutta eipä nekään kamalasti minua innostaneet. Puolen tunnin setti meni tästä huolimatta varsin nopeasti, joten en täysin inhonnutkaan yhtyettä. Villa Nah ei vaan ole mun juttu.
Cut Copy taasen on mun juttu. Setti alkoi vauhdilla In Ghost Coloursin Nobody Lost, Nobody Foundilla ja sen jälkeen ei hidasteltu. Ensimmäinen biisi sai minut jo tamppausmoodiin ja sittenhän sitä tampattiin reilu tunti putkeen. Biisit jakaantuivat aika tasan Zonoscopen ja In Ghost Coloursin välillä. Myös pari kappaletta kuultiin debyytiltä, kuten Saturdays, joka oli yksi niistä kappaleista, jolla bändi laittoi koko Kulttuuritalon pomppimaan. Niitä kappaleita oli onneksi useita.
Nyt nähty keikka oli näkemistäni Cut Copyn keikoista esiintymisenä paras. Nykyisin yhtye näyttää itsevarmalta ja ei-väärällä-tavalla ammattimaiselta yhtenäisine esiintymisasuineen. Biisit saavat uutta eloa livenä, eivätkä kuulostaneet pelkästään levyversioiden hiilipaperikopioilta. Energisyys lavalla välittyi hyvin yleisöön ja varsinkin kitaristi Tim Hoeyn esiintymistä oli hauska katsella. Sun Godin aikana mies muutti kitaransa kirjaimellisesti lyömäsoittimeksi. Huikeata!
Vaikka yhtye ja yleisö olivat launtai-illan kunniaksi energisellä ja riehakkaalla päällä, niin en osaa sanoa päihittääkö tämä 2008 Flow'n aivan käsittämätöntä lopetussettiä. Silloin joukkohurmos oli jotain aivan käsittämätöntä. Lähelle Kulttuuritalolla kyllä päästiin ja se on jo kova suoritus. The Nationalin viime viikkoinen setti painaa vaan edelleen mielessä, joten keikka tuntui auttamatta vähän vajaalta. Silti 2008 Tavastian keikan jättämä pettymys korjaantui tällä keikalla. Oliko tämä klassikkokeikka mitä muistelen vuosien päästä? Ei, mutta ei tarvinutkaan. Halusin hyvät bileet lauantaille ja ne myös sain.
Aloitetaan Villa Nahista. Bändi on hakenut jatkuvasti kohdallani sitä viimeistä juttua, millä lämpenisin yhtyeelle. Running On on edelleen aivan huikean hieno biisi, mutta levy tuntuu kylmältä. Livenä ei kamalasti muutosta tapahtunut fiilisten suhteen. Bändi esiintyi niin hyvin kuin kaksi syntikoihin kahlittua miestä vaan voi esiintyä. Ei siis mitään maailmoja mullistavaa.
Olen varmaan jo aiemminkin sanonut, että kasari on suuresti inhoamani vuosikymmen, joten Villa Nahin täysin kasaria tihkuva elektropoppaus ei todellakaan ole siis makuuni. Inhoamani soundit voisin antaa anteeksi, jos biisit olisivat silkkaa timanttia, mutta eipä nekään kamalasti minua innostaneet. Puolen tunnin setti meni tästä huolimatta varsin nopeasti, joten en täysin inhonnutkaan yhtyettä. Villa Nah ei vaan ole mun juttu.
Cut Copy taasen on mun juttu. Setti alkoi vauhdilla In Ghost Coloursin Nobody Lost, Nobody Foundilla ja sen jälkeen ei hidasteltu. Ensimmäinen biisi sai minut jo tamppausmoodiin ja sittenhän sitä tampattiin reilu tunti putkeen. Biisit jakaantuivat aika tasan Zonoscopen ja In Ghost Coloursin välillä. Myös pari kappaletta kuultiin debyytiltä, kuten Saturdays, joka oli yksi niistä kappaleista, jolla bändi laittoi koko Kulttuuritalon pomppimaan. Niitä kappaleita oli onneksi useita.
Nyt nähty keikka oli näkemistäni Cut Copyn keikoista esiintymisenä paras. Nykyisin yhtye näyttää itsevarmalta ja ei-väärällä-tavalla ammattimaiselta yhtenäisine esiintymisasuineen. Biisit saavat uutta eloa livenä, eivätkä kuulostaneet pelkästään levyversioiden hiilipaperikopioilta. Energisyys lavalla välittyi hyvin yleisöön ja varsinkin kitaristi Tim Hoeyn esiintymistä oli hauska katsella. Sun Godin aikana mies muutti kitaransa kirjaimellisesti lyömäsoittimeksi. Huikeata!
Vaikka yhtye ja yleisö olivat launtai-illan kunniaksi energisellä ja riehakkaalla päällä, niin en osaa sanoa päihittääkö tämä 2008 Flow'n aivan käsittämätöntä lopetussettiä. Silloin joukkohurmos oli jotain aivan käsittämätöntä. Lähelle Kulttuuritalolla kyllä päästiin ja se on jo kova suoritus. The Nationalin viime viikkoinen setti painaa vaan edelleen mielessä, joten keikka tuntui auttamatta vähän vajaalta. Silti 2008 Tavastian keikan jättämä pettymys korjaantui tällä keikalla. Oliko tämä klassikkokeikka mitä muistelen vuosien päästä? Ei, mutta ei tarvinutkaan. Halusin hyvät bileet lauantaille ja ne myös sain.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Viikonlopun nopeat
Vähäpätöiset aiheet saavat vähäpätöisen postauksen. Tässä viikonlopun kunniaksi juttuja enemmän tai vähemmän myöhässä, ja enemmän tai vähemmän musiikkiin tai elokuviin liittyen.
--------------------
Justice aktivoituu! Facebookissa tapahtui pitkästä aikaa jotain uutta ja se uutta oli kuva. Onko tämä levyn kansi vai mitä? Tästä voisi jopa päätellä Justicen hajonneen, mutta ei sorruta pessimismiin. Jään odottamaan.
EDIT: Antti pelastaa. Tämä on kansi uudelle sinkulle, jonka nimi on Civilization ja se tulee "pian". WUUHUU!
----------------
Olen jo myöhässä aiheen kanssa, mutta The Pains Of Being Pure At Heart teki viikonlopun parhaan teon ja laittoi loppukuusta ilmestyvän levynsä streamina jakoon. Koska olen raskaan työn ahertaja (on siellä kirjastossa välillä kiire), niin laitan streamin linkkinä sen kummemmin kommentoimatta. Alustavat arviot Foolishlyablesta antavat ymmärtää levyn olevan hyvä.
----------------
TV On The Radio julkaisee viidennen plättynsä ensi kuussa. Toinen maistiainen ilmestyi eilen/tänään. Ensimmäisestä piti kirjoittaa myös, koska se oli hyvä biisi. Taloudelliseen 2 in 1-tyyliin laitan molemmat. Tiedän, olen jalomielinen.
TV On The Radio - "Will Do" by Interscope Records
TV On The Radio - 'Caffeinated Consciousness' by statemagazine
----------------
UG-räppiä en kauheasti ole käsitellyt blogissani, mutta viikonlopun kunniaksi teen iloisen poikkeuksen. Atmosphere julkaisee kohta kolmen vuoden tauon jälkeen uuden levyn ja ensimmäinen maistiainen on nyt internetissä. Missäs muuallakaan. UG-räppistatusta voi toki kyseenalaistaa, kun Atmospheren taitaa tietää yli 50 ihmistä. Ehkä jopa joku lukijoistani tietää Atmospheren. Syytä olisi!
---------------
Tämä ei liity musiikkiin. Skeittivideoiden jakaminen blogissa on ollut harkinnassa jo aika pitkään. Nyt sivutaan aihetta. Aaron "Wheelz" Fotheringham ei skeittaa, koska joutuu liikkumaan pyörätuolilla. Mies temppuileekin pyörätuolillaan. Ensinnäkin miehen temput ovat aivan sairaita ja toiseksi miehen asenne on kadehdittavan hieno. Arvostan! Jos kovat jätkät pyörätuoleissa kiinnostavat enemmän, niin dokumentti nimeltä Murderball on äärimmäisen suositeltava. Pyörätuolirugby on laji, jota en haluaisi harrastaa edes terveenä. En kyllä Aaroninkaan temppuja.
----------------
Ja ihan viimeisenä menovinkki. Kaikki varmaan jo tietävätkin, että lauantaina Kulttuuritaloa pistää sekaisin Cut Copy, mutta jos elektropop ei jostain syystä kiinnosta, niin kovaa menoa on luvassa kiven heiton päässä Pacificossa. Need A Freak-klubi kun tarjoaa musiikin lisäksi elokuvan, ehkä jopa kaksi! Blaxploitaatiomusikaali Darktown Strutters pyörii illan ykkösjuttuna, ja myös Herra Potkutmies-niminen lyhäri on ohjemistossa, ehkä. Ennakkoa Night Visionsin keväisestä festivaalista on myöskin tarjolla. Levyltä musiikkia soittaa mm. Iso Muna Holmeri. Maksaa vain narikan, tietääkseni. Itse toivoisin kerkeäväni tänne, koska Darktown Strutters näyttää ehkä kovimmalta ikinä!
--------------------
Justice aktivoituu! Facebookissa tapahtui pitkästä aikaa jotain uutta ja se uutta oli kuva. Onko tämä levyn kansi vai mitä? Tästä voisi jopa päätellä Justicen hajonneen, mutta ei sorruta pessimismiin. Jään odottamaan.
EDIT: Antti pelastaa. Tämä on kansi uudelle sinkulle, jonka nimi on Civilization ja se tulee "pian". WUUHUU!
----------------
Olen jo myöhässä aiheen kanssa, mutta The Pains Of Being Pure At Heart teki viikonlopun parhaan teon ja laittoi loppukuusta ilmestyvän levynsä streamina jakoon. Koska olen raskaan työn ahertaja (on siellä kirjastossa välillä kiire), niin laitan streamin linkkinä sen kummemmin kommentoimatta. Alustavat arviot Foolishlyablesta antavat ymmärtää levyn olevan hyvä.
----------------
TV On The Radio julkaisee viidennen plättynsä ensi kuussa. Toinen maistiainen ilmestyi eilen/tänään. Ensimmäisestä piti kirjoittaa myös, koska se oli hyvä biisi. Taloudelliseen 2 in 1-tyyliin laitan molemmat. Tiedän, olen jalomielinen.
TV On The Radio - "Will Do" by Interscope Records
TV On The Radio - 'Caffeinated Consciousness' by statemagazine
----------------
UG-räppiä en kauheasti ole käsitellyt blogissani, mutta viikonlopun kunniaksi teen iloisen poikkeuksen. Atmosphere julkaisee kohta kolmen vuoden tauon jälkeen uuden levyn ja ensimmäinen maistiainen on nyt internetissä. Missäs muuallakaan. UG-räppistatusta voi toki kyseenalaistaa, kun Atmospheren taitaa tietää yli 50 ihmistä. Ehkä jopa joku lukijoistani tietää Atmospheren. Syytä olisi!
---------------
Tämä ei liity musiikkiin. Skeittivideoiden jakaminen blogissa on ollut harkinnassa jo aika pitkään. Nyt sivutaan aihetta. Aaron "Wheelz" Fotheringham ei skeittaa, koska joutuu liikkumaan pyörätuolilla. Mies temppuileekin pyörätuolillaan. Ensinnäkin miehen temput ovat aivan sairaita ja toiseksi miehen asenne on kadehdittavan hieno. Arvostan! Jos kovat jätkät pyörätuoleissa kiinnostavat enemmän, niin dokumentti nimeltä Murderball on äärimmäisen suositeltava. Pyörätuolirugby on laji, jota en haluaisi harrastaa edes terveenä. En kyllä Aaroninkaan temppuja.
----------------
Ja ihan viimeisenä menovinkki. Kaikki varmaan jo tietävätkin, että lauantaina Kulttuuritaloa pistää sekaisin Cut Copy, mutta jos elektropop ei jostain syystä kiinnosta, niin kovaa menoa on luvassa kiven heiton päässä Pacificossa. Need A Freak-klubi kun tarjoaa musiikin lisäksi elokuvan, ehkä jopa kaksi! Blaxploitaatiomusikaali Darktown Strutters pyörii illan ykkösjuttuna, ja myös Herra Potkutmies-niminen lyhäri on ohjemistossa, ehkä. Ennakkoa Night Visionsin keväisestä festivaalista on myöskin tarjolla. Levyltä musiikkia soittaa mm. Iso Muna Holmeri. Maksaa vain narikan, tietääkseni. Itse toivoisin kerkeäväni tänne, koska Darktown Strutters näyttää ehkä kovimmalta ikinä!
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Helmikuun levyt
Helmikuu oli hyvä levykuukausi. Niin hyvä, että monet monet levyjutut menivät lopulta virtuaaliseen roskakoriin, koska koin pitkästä pitkästä aikaa "writer's blockeja". Pahoja sellaisia. Koska Juhanikin teki laiskan miehen levykatsauksen, niin teen minäkin. Jälleen. Se on etuoikeuteni. Tässä uudet levyt joita kuuntelin helmikuussa. Pinnallisesti.
PJ Harvey on naissankari. Omistan vain Uh Huh Herin, joka on yksi timanttisimmista levyistä, minkä omistan. Let England Shakea en siis odottanut yhtä kuumeisesti kuin monet muut, mutta vähäiset odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti. Let England Shake on mahdollisesti yksi vuoden parhaimmista levyistä. Levy menee ehkä alakategoriaan folk, mutta näin vimmaista folkia en ole kuullut varmaan koskaan. Levyllä on todella paljon elementtejä joiden ei pitäisi toimia ollenkaan, mutta niin ne vain toimivat. Vähäiset sanani eivät tee levylle oikeutta yhtään, mutta ne useat muut ylistyssanat levystä varmasti tekevät. Tulee soimaan kaiuttimistani vielä pitkään.
Cut Copyn In Ghost Colours on elektropopin klassikko. Timanttiset biisit yhdistettynä timanttisiin soundeihin muodostavat levyn, jolla on hittejä vaikka muille jakaa. Zonoscope on taas levy, jolla on vaikutteita ja juttuja vaikka keltä, mutta ei hittejä. Pitchfork sanoi levyn olevan parhaimmillaan kokonaan kuunneltuna, enkä juuri vänkää vastaan. Vähän tietty harmittelen, ettei levyltä löydy uusia hearts-on-fireja, mutta kyllä yksi viisitoistaminuuttinen teknojumitus tällaisen aukon paikkaa. Siihen keikkaan ei muuten ole enää kuin pari viikkoa!
Esben And The Witch on yhtye, joka vaikutti juuri siltä, mitä nykyindiessä vihataan. Heikkoja biisejä paikataan olemalla mystisiä ja suhistaan niin maan perkeleesti jne. No nyt on kumminkin mystisyys kohdallaan. Esben And The Witch on yhtye, joka on silkkaa tunnelmaa. Tarttuvia melodioita on ihan turha odotella. Tässä liikutaan goottisynkkyydessä ja upotaan kaikulandiaan. Ei biisit välttämättä kovin kummoisia ole, mutta äänimaailma kiehtoo ja viehättää helvetisti. Kevään korvilla yhtyeen synkkyys ehkä menee vähän hukkaan, kun ei voi velloa pimeysangsteissa, mutta minä tykkään kyllä valonkin kera.
Pintandwefall, tuttavallisemmin Pinttarit, julkaisivat jo viime kuussa kolmannen levynsä Time Is Right For Romans, Baby, joka sai vähän nihkeän vastaanoton. Ihan turhaan. Uskaltaisin jopa sanoa, että Hong Kong, Baby oli pahempi pettymys. Ei levy ehkä ole yhtä vastustamattoman söpö kuin ne pari aiempaa, eikä garageräminää ole enää niin paljoa, mutta edelleen yhtye saa hymyn ulottumaan korvasta korvaan ja pyllyn nousemaan konttorituolista. Suomen paras tyttöbändi edelleen!
Nyt ulotan likaiset "not mad fer it"-sorkkani yhtyeeseen, johon tarttumisesta tuli jo kyytiä aiemmin. Kyllä, Beady Eye, päädyit käsiini. Syvempää analyysiä en parin kuuntelukerran perusteella edes halua tehdä, mutta näiden kuunteluiden perusteella Beady Eye onkin kelpo yhtye! En ensimmäisille biisinäytteille lämmennyt juuri ollenkaan, mutta The Roller sai minut tajuamaan yhtyeen funktion. Perus-rock 'n' roll-musiikkia hyvin soitettuna, hyvillä melodioilla ja todella kovalla groovella. Ei Different Gear, Still Speeding maailmoja mullista, eikä aiheuta uutta Cool Britannia-ilmiötä, mutta osoittaa sen, että ilman Noeliakin voi pärjätä. Kun Tomi kehoitti LCMDF:n kohdalla antamaan mahdollisuuden heille, niin minä kehoitan antamaan Beady Eye:lle mahdollisuuden. Osaa Liam muutakin tehdä kuin soittaa suutaan ja tämä tuli nyt Blur-fanin suusta.
Lähes kaikki tässä postauksessa mainitut levyt löytyvät näppärästi yhden Spotify-listan alta, jonka saa esiin painamalla tätä. Beady Eye:n levyä voi streamata hetken ajan vielä KCRW:n kautta ja kun en voi linkittää, niin lisätään itse soitin sitten tähän. Antoisia kuunteluhetkiä!
PJ Harvey on naissankari. Omistan vain Uh Huh Herin, joka on yksi timanttisimmista levyistä, minkä omistan. Let England Shakea en siis odottanut yhtä kuumeisesti kuin monet muut, mutta vähäiset odotukseni palkittiin ruhtinaallisesti. Let England Shake on mahdollisesti yksi vuoden parhaimmista levyistä. Levy menee ehkä alakategoriaan folk, mutta näin vimmaista folkia en ole kuullut varmaan koskaan. Levyllä on todella paljon elementtejä joiden ei pitäisi toimia ollenkaan, mutta niin ne vain toimivat. Vähäiset sanani eivät tee levylle oikeutta yhtään, mutta ne useat muut ylistyssanat levystä varmasti tekevät. Tulee soimaan kaiuttimistani vielä pitkään.
Cut Copyn In Ghost Colours on elektropopin klassikko. Timanttiset biisit yhdistettynä timanttisiin soundeihin muodostavat levyn, jolla on hittejä vaikka muille jakaa. Zonoscope on taas levy, jolla on vaikutteita ja juttuja vaikka keltä, mutta ei hittejä. Pitchfork sanoi levyn olevan parhaimmillaan kokonaan kuunneltuna, enkä juuri vänkää vastaan. Vähän tietty harmittelen, ettei levyltä löydy uusia hearts-on-fireja, mutta kyllä yksi viisitoistaminuuttinen teknojumitus tällaisen aukon paikkaa. Siihen keikkaan ei muuten ole enää kuin pari viikkoa!
Esben And The Witch on yhtye, joka vaikutti juuri siltä, mitä nykyindiessä vihataan. Heikkoja biisejä paikataan olemalla mystisiä ja suhistaan niin maan perkeleesti jne. No nyt on kumminkin mystisyys kohdallaan. Esben And The Witch on yhtye, joka on silkkaa tunnelmaa. Tarttuvia melodioita on ihan turha odotella. Tässä liikutaan goottisynkkyydessä ja upotaan kaikulandiaan. Ei biisit välttämättä kovin kummoisia ole, mutta äänimaailma kiehtoo ja viehättää helvetisti. Kevään korvilla yhtyeen synkkyys ehkä menee vähän hukkaan, kun ei voi velloa pimeysangsteissa, mutta minä tykkään kyllä valonkin kera.
Pintandwefall, tuttavallisemmin Pinttarit, julkaisivat jo viime kuussa kolmannen levynsä Time Is Right For Romans, Baby, joka sai vähän nihkeän vastaanoton. Ihan turhaan. Uskaltaisin jopa sanoa, että Hong Kong, Baby oli pahempi pettymys. Ei levy ehkä ole yhtä vastustamattoman söpö kuin ne pari aiempaa, eikä garageräminää ole enää niin paljoa, mutta edelleen yhtye saa hymyn ulottumaan korvasta korvaan ja pyllyn nousemaan konttorituolista. Suomen paras tyttöbändi edelleen!
Nyt ulotan likaiset "not mad fer it"-sorkkani yhtyeeseen, johon tarttumisesta tuli jo kyytiä aiemmin. Kyllä, Beady Eye, päädyit käsiini. Syvempää analyysiä en parin kuuntelukerran perusteella edes halua tehdä, mutta näiden kuunteluiden perusteella Beady Eye onkin kelpo yhtye! En ensimmäisille biisinäytteille lämmennyt juuri ollenkaan, mutta The Roller sai minut tajuamaan yhtyeen funktion. Perus-rock 'n' roll-musiikkia hyvin soitettuna, hyvillä melodioilla ja todella kovalla groovella. Ei Different Gear, Still Speeding maailmoja mullista, eikä aiheuta uutta Cool Britannia-ilmiötä, mutta osoittaa sen, että ilman Noeliakin voi pärjätä. Kun Tomi kehoitti LCMDF:n kohdalla antamaan mahdollisuuden heille, niin minä kehoitan antamaan Beady Eye:lle mahdollisuuden. Osaa Liam muutakin tehdä kuin soittaa suutaan ja tämä tuli nyt Blur-fanin suusta.
Lähes kaikki tässä postauksessa mainitut levyt löytyvät näppärästi yhden Spotify-listan alta, jonka saa esiin painamalla tätä. Beady Eye:n levyä voi streamata hetken ajan vielä KCRW:n kautta ja kun en voi linkittää, niin lisätään itse soitin sitten tähän. Antoisia kuunteluhetkiä!
maanantai 31. tammikuuta 2011
Musapläjäys
Docpoint odottakoon vuoroaan. Nyt käsitellään musiikkia. ISOSTI! Tarkoitus oli, että tammikuun helmilevyistä olisin tehnyt erilliset kirjoitukset. Noh, enpäs tehnytkään. Laiskuus paistakoon nyt pahemmin kuin koskaan ja käsitellään kolme levyä, yksi tuleva levy ja yksi ihkauusi biisi! Oletteko valmiita?
Anna Calvin nimi tupsahti tietoisuuteeni vähän yllättäen vasta vuoden lopussa. Joo, varmasti siitä on kirjoitettu jo aiemmin, mutta ei vaan jäänyt mieleen. Oikeastaan Anna Calvi tuli mieleeni vasta kun Guardianin streami tuli kuunneltavaksi. Se olikin sitten menoa. Katosblogin kommenteissa ensifiiliksissäni kirjoitin, että Calvi on kuin PJ Harvey laulamassa Ennio Morriconen sävellyksiin. Sama fiilis on edelleen. Calvin ääni on vahva ja sovitukset ovat myös sen mukaisia. Isoja ja mahtipontisia. Dominon laatutakuu toimii vieläkin! Lempparibiisini on levyn päätöskappale Love Won't Be Leaving, joka on jo sinfonisen iso. Eli tosi iso! Muutenkin diggailen levystä kokonaisuutena ja kyl tää sellanen vahva neljä tähtee olisi. Vuoden ehdottomasti parhaimpia debyyttejä, sen uskallan jo tässä vaiheessa sanoa.
Iron & Wine on yhtye, jota on pitänyt kuunnella jo vuosia, mutta enpäs vain ole. Tiedän, että siinä on se joku partajeesus ja niiden biisi on soinut Twilightissa, koska Kristen Stewart on fani. Ihan hyvät lähtökohdat siis. Avoimin mielin otin yhtyeen uusimman levyn Kiss Each Other Clean kuunteluun ja kas kummaa, pidin siitä! Avauskappale Walking Far From Homessa on hieno tunnelma, sellainen vähän Band Of Horsesmainen, jos ne olisivat epäsovinnaisempia juurimeiningissään. Mielenkiintoinen (kyllä, käytän tätä sanaa) levy, johon pitää tutustua paljon paljon enemmän. Kuten niihin aiempiinkin, koska tämä on kuulemma jo mainstreamia, eli paskaa.
Social Distortion, oh boy oh boy! Rock nousi haudasta, pisti haudan tulemaan ja järjesti roviobileet. Californian rasvispunkkarit julkaisivat lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, joka potkii ja rullaa vastustamattoman komeasti. Sex, Love & Rock 'n' Roll on levy, jota sen ilmestyttyä kuuntelin todella paljon, mutta nyt vuosien kuluessa olen vähän vieraantunut siitä. Onneksi Hard Times and Nursery Rhymes ei ole yhtä suoraa paahtamista, vaan yhtye on löytänyt mustan grooven. Vaikkakin Rollareiden kautta. Silti sointi on nyt komeata ja juuri sitä rockia, mitä olen kaipaillut. Rehellistä, raakaa ja kuvia kumartelematonta. Pistetääs tosta maistiainen, mikä todistaa Mike Nessin olevan enemmän elossa kuin koskaan! (Youtube-versio on taas joku prossan nopeempi versio, ettei tule muka tekijänoikeussotkuja. Huomenna jo salettiin poissa.)
Jos olet Twitterissä, kuten minä ja muut modernit ihmiset, niin saat kuulla Cut Copyn Zonoscopen streamia. Pelot olivat turhia. Hyvä levy sieltä tulee, jos haluaa etnoa, soft rockia ja ties mitä muuta elektropoppinsa sekaan. Lisää kirjoitan tästä aivan takuulla, kun levy on käsissäni.
The Kills julkaisi uuden biisin. Midnight Boom on ässälevy ja seuraajaa onkin odoteltu herkeämättä. Satellite on vähän jotain samaa ja vähän jotain uutta Midnight Boomiin verrattuna. Odotan, ja unohtakaa nyt se Alexis Krauss. Alison Mosshart on se oikea kuningatar!
The Kills - Satellite by DominoRecordCo
Anna Calvin nimi tupsahti tietoisuuteeni vähän yllättäen vasta vuoden lopussa. Joo, varmasti siitä on kirjoitettu jo aiemmin, mutta ei vaan jäänyt mieleen. Oikeastaan Anna Calvi tuli mieleeni vasta kun Guardianin streami tuli kuunneltavaksi. Se olikin sitten menoa. Katosblogin kommenteissa ensifiiliksissäni kirjoitin, että Calvi on kuin PJ Harvey laulamassa Ennio Morriconen sävellyksiin. Sama fiilis on edelleen. Calvin ääni on vahva ja sovitukset ovat myös sen mukaisia. Isoja ja mahtipontisia. Dominon laatutakuu toimii vieläkin! Lempparibiisini on levyn päätöskappale Love Won't Be Leaving, joka on jo sinfonisen iso. Eli tosi iso! Muutenkin diggailen levystä kokonaisuutena ja kyl tää sellanen vahva neljä tähtee olisi. Vuoden ehdottomasti parhaimpia debyyttejä, sen uskallan jo tässä vaiheessa sanoa.
Iron & Wine on yhtye, jota on pitänyt kuunnella jo vuosia, mutta enpäs vain ole. Tiedän, että siinä on se joku partajeesus ja niiden biisi on soinut Twilightissa, koska Kristen Stewart on fani. Ihan hyvät lähtökohdat siis. Avoimin mielin otin yhtyeen uusimman levyn Kiss Each Other Clean kuunteluun ja kas kummaa, pidin siitä! Avauskappale Walking Far From Homessa on hieno tunnelma, sellainen vähän Band Of Horsesmainen, jos ne olisivat epäsovinnaisempia juurimeiningissään. Mielenkiintoinen (kyllä, käytän tätä sanaa) levy, johon pitää tutustua paljon paljon enemmän. Kuten niihin aiempiinkin, koska tämä on kuulemma jo mainstreamia, eli paskaa.
Social Distortion, oh boy oh boy! Rock nousi haudasta, pisti haudan tulemaan ja järjesti roviobileet. Californian rasvispunkkarit julkaisivat lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen levyn, joka potkii ja rullaa vastustamattoman komeasti. Sex, Love & Rock 'n' Roll on levy, jota sen ilmestyttyä kuuntelin todella paljon, mutta nyt vuosien kuluessa olen vähän vieraantunut siitä. Onneksi Hard Times and Nursery Rhymes ei ole yhtä suoraa paahtamista, vaan yhtye on löytänyt mustan grooven. Vaikkakin Rollareiden kautta. Silti sointi on nyt komeata ja juuri sitä rockia, mitä olen kaipaillut. Rehellistä, raakaa ja kuvia kumartelematonta. Pistetääs tosta maistiainen, mikä todistaa Mike Nessin olevan enemmän elossa kuin koskaan! (Youtube-versio on taas joku prossan nopeempi versio, ettei tule muka tekijänoikeussotkuja. Huomenna jo salettiin poissa.)
Jos olet Twitterissä, kuten minä ja muut modernit ihmiset, niin saat kuulla Cut Copyn Zonoscopen streamia. Pelot olivat turhia. Hyvä levy sieltä tulee, jos haluaa etnoa, soft rockia ja ties mitä muuta elektropoppinsa sekaan. Lisää kirjoitan tästä aivan takuulla, kun levy on käsissäni.
The Kills julkaisi uuden biisin. Midnight Boom on ässälevy ja seuraajaa onkin odoteltu herkeämättä. Satellite on vähän jotain samaa ja vähän jotain uutta Midnight Boomiin verrattuna. Odotan, ja unohtakaa nyt se Alexis Krauss. Alison Mosshart on se oikea kuningatar!
The Kills - Satellite by DominoRecordCo
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Countdown to Flow: Parhaat hetket 2007-2009
Flow lähenee päivä päivältä ja kopioin idean jälleen toiselta bloggaajalta, mutta kun tässä ollaan nostalgisoitu aiemminkin, niin nostalgisoidaan Flown siisteimpiä hetkiä.
5. Huoratron @ 2008
Lauantaiyön teltan räjäyttäjä. Strobot välkkyivät sokaisevalla tahdilla ja lavalta näkyi vain huikean parran omaava heppu, joka väänsi namiskoita ja riehui kuin hullu. Tampattua tuli enemmän kuin oli edes laillista ja Huoratronin nimeen vannottiin muutama viikko. Videota ei löytynyt parin vuoden takaa, mutta viime vuotisilta festeiltä löytyi ja meininki välittyy aika hyvin siltäkin.
4. Jenny Wilson @ 2007
Jenny Wilsoniin en ollut kamalasti edes tutustunut ennen Flow-festareita. Ilman mitään ennakkokäsitystä katsoin keikan ja ostin levyn heti sen jälkeen. Keikka oli upea. Bändi koostui vain kolmesta jäsenestä ja rumpukoneesta. Tietynlainen minimalismi toimi huomattavasti paremmin kuin viime vuotinen suurieleisyys. Keikan kohokohta oli siellä esitetty uusi biisi, joka ei valitettavasti edes päätynyt Hardshipsille asti. Kitaristinainen kääriytyi punavalkoiseen lippuun, jonka selkämyksen hän esitteli kertosäkeessä. Kertosäkeen sanat luki siis siinä. Kylmät väreet iski todella kovaa. Harmi, että kuva siitä on hävinnyt jo jonnekin bittiavaruuteen. Loppukesän fiiliksiin sopi myös tämä biisi erinomaisesti.
3. Vampire Weekend @ 2009
Tätä keikkaa olin odottanut todella kauan, eikä Vampire Weekend todellakaan pettänyt. Riehakas ja energinen keikka, joka sai koko lavan edustan villiksi. Cousins aiheutti jopa jonkinlaista kaaosta, koska muistan melkein kaatuneeni hullun pogouksen takia ja se oli sentään silloin vielä julkaisua vailla oleva biisi. A-Punk sai myös koko Suvilahden todella sekaisin. Pompin ja lauloin koko keikan läpi ja muutamaan otteeseen tuli jopa joidenkin täysin tuntemattomien tyyppien kanssa vedettyä ringissä tanssia. Mikään ei pystynyt enää ylittämään tuona vuonna Vampire Weekendiä. Livenäytettä löytyy paria päivää aiemmalta keikalta Tanskasta.
2. Cut Copy @ 2008
Cut Copyn In Ghost Colours oli tullut tutuksi ja keikka jäikin melkein ainoaksi minkä sunnuntaina näin. Lauantai kun venyi aamuun asti. Onneksi näin edes Cut Copyn, koska harvoin on ollut yleisö noin hyvin mukana festivaalin viimeisen esiintyjän aikana. Ilta oli hämärtynyt juuri sopivasti, kun aussit tulivat lavalle vetämään erinomaista elektropoppiaan. Bändi oli todella kovassa iskussa. En olisi yllättynyt jos yhtyeen rumpalikin olisi pogonnut lavalla, koska meno oli todella riehakasta. Yleisö pomppi myös lähes koko keikan, mutta mieleenpainuvin oli keikan viimeisen biisin nostatus. Silloin oli viimeinen tilaisuus kaikilla pistää tanssiksi ja kaikkihan pistivät. Sellaista pomppivaa ihmismerta en ole nähnyt missään. Parhaimpia keikkoja mitä olen nähnyt. Kyseiseltä keikalta löytyy videotodisteitakin muutama, joten yrittäkää saada sama fiilis.
1. !!! @ 2007
Vuoden 2007 lauantai muuttui todella tylsäksi aika aikaisin. Valkyrians myöhästyi päivän toisena esiintyjänä lähes tunnin ja illan pääesiintyjä ESG perui esiintymisensä myös. Aikataulut muuttuivat siis todella väljiksi, eikä oikein ollut fiilistä jäädä mestoille pidemmäksi aikaa. Lähdin siis kotiin ja palasin vasta uuden pääesiintyjän !!! (chk chk chk) ajaksi. Se kannatti, koska en ollut kuullut bändistä ennakkoon paljoa mitään, joten yllätys oli sitäkin suurempi. Näin maailman parhaan livebändin. Rumpalin introna toiminut rumputykitys oli jo aivan huikea, mutta Myth Takesista alkanut tykitys oli parasta mitä olin koskaan nähnyt. Yhtyeen laulaja tanssi koko keikan kuin Duracell-pupu ja hyppi yleisössä minkä kerkesi. ESG sai myös osansa, koska yhtye coveroi heitä sanoin: "Helppoahan se on, kun niiden biiseissä on vain kolmen soinnun bassoriffi ja bongobreikki. Kuin vaikeaa se nyt on?" Yleisö myös lähti yhtyeen riehakkuuteen mukaan ja sitä myöten nähtiin ehkä paras keikka, mitä Helsingissä on koskaan ollut. Tämän keikan jälkeen olin fiiliksissä ainakin kuukauden. Parasta ikinä!
5. Huoratron @ 2008
Lauantaiyön teltan räjäyttäjä. Strobot välkkyivät sokaisevalla tahdilla ja lavalta näkyi vain huikean parran omaava heppu, joka väänsi namiskoita ja riehui kuin hullu. Tampattua tuli enemmän kuin oli edes laillista ja Huoratronin nimeen vannottiin muutama viikko. Videota ei löytynyt parin vuoden takaa, mutta viime vuotisilta festeiltä löytyi ja meininki välittyy aika hyvin siltäkin.
4. Jenny Wilson @ 2007
Jenny Wilsoniin en ollut kamalasti edes tutustunut ennen Flow-festareita. Ilman mitään ennakkokäsitystä katsoin keikan ja ostin levyn heti sen jälkeen. Keikka oli upea. Bändi koostui vain kolmesta jäsenestä ja rumpukoneesta. Tietynlainen minimalismi toimi huomattavasti paremmin kuin viime vuotinen suurieleisyys. Keikan kohokohta oli siellä esitetty uusi biisi, joka ei valitettavasti edes päätynyt Hardshipsille asti. Kitaristinainen kääriytyi punavalkoiseen lippuun, jonka selkämyksen hän esitteli kertosäkeessä. Kertosäkeen sanat luki siis siinä. Kylmät väreet iski todella kovaa. Harmi, että kuva siitä on hävinnyt jo jonnekin bittiavaruuteen. Loppukesän fiiliksiin sopi myös tämä biisi erinomaisesti.
3. Vampire Weekend @ 2009
Tätä keikkaa olin odottanut todella kauan, eikä Vampire Weekend todellakaan pettänyt. Riehakas ja energinen keikka, joka sai koko lavan edustan villiksi. Cousins aiheutti jopa jonkinlaista kaaosta, koska muistan melkein kaatuneeni hullun pogouksen takia ja se oli sentään silloin vielä julkaisua vailla oleva biisi. A-Punk sai myös koko Suvilahden todella sekaisin. Pompin ja lauloin koko keikan läpi ja muutamaan otteeseen tuli jopa joidenkin täysin tuntemattomien tyyppien kanssa vedettyä ringissä tanssia. Mikään ei pystynyt enää ylittämään tuona vuonna Vampire Weekendiä. Livenäytettä löytyy paria päivää aiemmalta keikalta Tanskasta.
2. Cut Copy @ 2008
Cut Copyn In Ghost Colours oli tullut tutuksi ja keikka jäikin melkein ainoaksi minkä sunnuntaina näin. Lauantai kun venyi aamuun asti. Onneksi näin edes Cut Copyn, koska harvoin on ollut yleisö noin hyvin mukana festivaalin viimeisen esiintyjän aikana. Ilta oli hämärtynyt juuri sopivasti, kun aussit tulivat lavalle vetämään erinomaista elektropoppiaan. Bändi oli todella kovassa iskussa. En olisi yllättynyt jos yhtyeen rumpalikin olisi pogonnut lavalla, koska meno oli todella riehakasta. Yleisö pomppi myös lähes koko keikan, mutta mieleenpainuvin oli keikan viimeisen biisin nostatus. Silloin oli viimeinen tilaisuus kaikilla pistää tanssiksi ja kaikkihan pistivät. Sellaista pomppivaa ihmismerta en ole nähnyt missään. Parhaimpia keikkoja mitä olen nähnyt. Kyseiseltä keikalta löytyy videotodisteitakin muutama, joten yrittäkää saada sama fiilis.
1. !!! @ 2007
Vuoden 2007 lauantai muuttui todella tylsäksi aika aikaisin. Valkyrians myöhästyi päivän toisena esiintyjänä lähes tunnin ja illan pääesiintyjä ESG perui esiintymisensä myös. Aikataulut muuttuivat siis todella väljiksi, eikä oikein ollut fiilistä jäädä mestoille pidemmäksi aikaa. Lähdin siis kotiin ja palasin vasta uuden pääesiintyjän !!! (chk chk chk) ajaksi. Se kannatti, koska en ollut kuullut bändistä ennakkoon paljoa mitään, joten yllätys oli sitäkin suurempi. Näin maailman parhaan livebändin. Rumpalin introna toiminut rumputykitys oli jo aivan huikea, mutta Myth Takesista alkanut tykitys oli parasta mitä olin koskaan nähnyt. Yhtyeen laulaja tanssi koko keikan kuin Duracell-pupu ja hyppi yleisössä minkä kerkesi. ESG sai myös osansa, koska yhtye coveroi heitä sanoin: "Helppoahan se on, kun niiden biiseissä on vain kolmen soinnun bassoriffi ja bongobreikki. Kuin vaikeaa se nyt on?" Yleisö myös lähti yhtyeen riehakkuuteen mukaan ja sitä myöten nähtiin ehkä paras keikka, mitä Helsingissä on koskaan ollut. Tämän keikan jälkeen olin fiiliksissä ainakin kuukauden. Parasta ikinä!
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Päivän keikkatarjonta Helsingissä
Miten valitset kahden täydellisyyden väliltä?
Jäin aikoinani ilman lippua Cut Copyyn, joten suuntaan The Circuksen suuntaan. Cut Copy on kahteen otteeseen todettu erinomaiseksi livebändiksi, joten onnekkaat pääsette pogoamaan kuin hullut. Wu-Tangissa jännätään sitä, millä ryhmällä klaani lopulta paikalle saapuu. Hyvää keikkapäivää!
Jäin aikoinani ilman lippua Cut Copyyn, joten suuntaan The Circuksen suuntaan. Cut Copy on kahteen otteeseen todettu erinomaiseksi livebändiksi, joten onnekkaat pääsette pogoamaan kuin hullut. Wu-Tangissa jännätään sitä, millä ryhmällä klaani lopulta paikalle saapuu. Hyvää keikkapäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)