Vuoden 2011 parhaat albumit: 10 - 1

Jos edelliset sijat olivat kinkkisiä, niin top kympin kanssa ei ollut ongelmia. Levyt menivät paikoilleen lähes itsestään. Kovin suuria yllätyksiä tämä tuskin kenellekään tarjoaa, mutta tuopahan iloa itselleni. Toivottavasti myös jollekulle muullekin.

10. Tyler, The Creator - Goblin

Provosoija, misogynisti, homofoobikko, you name it. Teinipoika räppäsi angsteistaan ja suurinta osaa vitutti. Ne jotka tajusivat, rakastivat. Myönnän, ettei Tyler ole monipuolisin räppäri maailmassa, mutta hänen visionsa on levyllä niin vahva, etten voi kuin arvostaa.

9. Arctic Monkeys - Suck It And See

Hajanaisin ja jossain määrin jopa tylsin Arctic Monkeysien levy tähän mennessä. Siitäkin huolimatta Alex Turnerin biisikynä on niin timanttinen, että jopa "sekundalla" bändi nousee listoillani kärkikahinoihin.

8. Elbow - build a rocket boys!

Kuningaskeikka Ruississa ja vahva levy keväällä. Näillä näytöillä voi puhua tämän vuoden olleen Elbow'lle todella suotuisa. Build a rocket boys! on kokonaisuutena ehkä pikkaisen epätasainen, mutta jälleen kerran yksittäiset vahvat hetket nostavat levyn sellaiseen liitoon, mihin moni muu vain toivoi pääsevänsä. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä Guy Garvey on tämän hetken paras keulakuva?

7. Wild Beasts - Smother

Wild Beastseihin aiemmin tutustumatta Smother pääsi yllättämään todella kovaa. Iso levy ei aina tarvitse isoa ääntä taakseen. Pienuudellaan levy on yksi vuoden kauneimpia ja huumaavimpia.

6. Pyhimys - Medium

Kun laitetaan Suomiräppäri käsittelemään ihmisyyttä ja maailmaa runollisesti, niin lopputulos voisi olla vaivaannuttava ja surkuhupaisa. Kun asialla on Pyhimys, niin maailmaan saatettiin mestariteos ja yksi genrensä parhaimmista levyistä.

5. Regina - Soita mulle

Regina kehittyy levy levyltä ja soundipäivityksen jälkeen yhtye kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Unipoppia, joka ei uneta.

4. James Blake

Nuori mies tuli ja latasi tuosta noin vain käsittämättömän varman ja rohkean debyytin, joka loi vanhoista elementeistä jotain aivan uutta. Monille Blaken soundikokeilut ja hitaat temmot olivat liikaa, mutta minä uppouduin kymmenien kuuntelukertojen myötä levyn herkkään äänimaailmaan, joka vangitsee todella vahvasti. Vuoden paras debyytti!

3. Samae Koskinen - Kuuluuko, kuuntelen

Ensimmäistä kertaa koko urallaan Samae Koskinen kuulosti itsevarmalta, ja se kuuluu miehen kolmannella soololevyllä. Rehelliset ja kursailemattomat tekstit ovat tietyssä simppeliydessään komeita ja sävellyksetkin ovat kursailemattomuudessaan vuoden parhaimpia.

2. Rubik - Solar

Rubikin Solar on melkoinen musiikillinen löytöretki niin kuuntelijalle kuin yhtyeellekin. Soittamisen riemu on upeaa kuunneltavaa koko levyn ajan. Tätä minä kutsuisin progressiiviseksi rockiksi.

1. Bon Iver

Olen varmaan niitä harvoja, jotka eivät vieläkään ole innostuneet Bon Iverin debyytistä. Kakkoslevy sen sijaan vei sydämeni. Levy vaati työtä, mutta kun pääsin levyn maailmaan sisälle, niin ulospääsystä ei ole ollut tietoakaan. Enkä kyllä moista edes haluaisi, kun levy on alusta loppuun niin hieno ja kaunis. Tiedän, että olen perso melankolialle, mutta tällä levyllä ei mennä synkkyydessä liiallisuuksiin, vaan biisit ovat pikemminkin haikeita kuin surullisia.

Tiivistetysti: mestariteos, viiden tähden levy ja jo nyt klassikko.

Ihan tälleen loppuhuomiona ja mainoksena sanon sen verran, että tarkoitus olisi tehdä vielä sellainen megamassiivinen vuoden 2011 parhaiden biisien ja levyjen ja kaiken soittolista. Sen piti olla joululahja teille, mutta en tiedä kerkeänkö aatoksi sitä loppuun asti tekemään. Mutta tulossa on. Se on sit oikeesti aika megapläjäys, että varokaa vaan!

Tyler, The Creator - She (Feat. Frank Ocean)

Pitkästä aikaa videopostaus. Kaikkien vihaama ja harvan rakastama Tyler, The Creator julkaisi viime yönä videon levynsä parhaimmalle biisille She. Mielestäni tämä "homofoobinen ja naisia vihaava provosoija" on onnistunut erinomaisesti muuttamaan biisin tunnelman videolle. Video on myös hieno.



Nyt kun levy on ollut vajaan kuukauden ulkona ja keskustelu on käynyt kuumana, niin otan nopeasti kantaa pariin väitteeseen. A) Levy on vain halpaa provosointia, jossa ei ole muuta sisältöä kuin raiskaus- ja tappokuvastolla mässäily: Kyllä, levy provosoi, mutta niin pitääkin. Levy on päänsisäinen painajainen. Jos sitä ei ensimmäisen biisin aikana jo tajua, niin joko pää on umpisyvällä perseessä tai silmissä vilkkuu vain Tylerin julkisuuskuva, joka todella haluaa pelkästään vain provosoida. Kertovatko nämä painajaiset sitten yhtään mistään? No eivät oikeastaan, mutta kertovatko Wiz Khalifan pajauttelufantasiat mistään? Eivät, mutta ei miestä siitä ole kritisoitu. On myös lievästi huvittavaa, että jengi on alkanut kivien alta metsästämään räppäreitä, jotka ovat "oikeasti provosoivia". Niin, sehän on se tärkein pointti kaikessa.

B) Tyler on homofoobikko: Tuskinpa. Se, että levyllä ja Odd Futuren sekoiluvideoilla hoetaan "faggotia" ei tee vielä kenestäkään homofoobikkoa. Samaa Jackass-touhua tuokin on kuin porukan kaikki skeittisekoilu. Ja jos miehen sanoma on, "ole juuri sitä mitä haluat, äläkä anna kenenkään sanoa sinulle vastaan", niin joo, kyllä se vihaa homoja. Siinä Tyler, The Creator meni liian pitkälle, kun vastasi Tegan & Saran kritiikkiin sanomalla, että "tytöt voisivat vähän imeä mun munaa". Joskus voisi miettiä, että onko se julkisuuskuva kaikki kaikessa.

Nyt kun levyä on kuunnellut jo pidempään, niin voi jo sanoa levyn olevan kaukana täydellisestä. Paukut loppuvat pidemmän päälle todella äkkiä kesken ja levyä olisi voinut tiivistää reilusti. Levyn laatu ei kumminkaan poista sitä tosiasiaa, että piristysruiskeena pystyyn kuolleelle rap-skenelle OFWGKTA on parasta pitkään aikaan. Se, että lähes täysin puskista tulee porukka, joka tekee juuri sitä mitä huvittaa ja täysin välittämättä trendeistä, on mielestäni todella hienoa. Ei porukan kaikki materiaali mitään timanttia missään nimessä ole, mutta kerrankin genressä tulee ulos muutakin kuin bisnestä ajattelevia artisteja, jotka myös pääsevät undergroundia pidemmälle. Se, että porukan ovat löytäneet myös indienuoret ei tee heistä yhtään vähemmän aitoja. Se, että Jay-Z ottaa levylleen Empire of The Sunin tyypin feattaamaan on paljon laskelmoivampaa crossover-suosion kalastelua kuin Odd Futuren touhut, jos aitouskeskustelua halutaan jatkaa.

Ei mulla muuta.

Ensikuuntelu: Goblin

Koska me bloggaajat olemme hypettäjiä pahimmasta päästä ja tyyppejä, joille postaamisen ajankohtaisuus on tärkeämpää kuin syventyminen yhtään mihinkään, niin onkin hyvin soveliasta kirjoittaa vuoden hypetetyimmästä levystä parin kuuntelukerran perusteella ja vielä niin, että ensimmäisestä kuuntelukerrasta on vain pari tuntia. Goblin on virallisesti kaupoissa huomenna, mutta ennakkotilaus kannatti jälleen. Levy soi nyt kolmatta kertaa ja mielipide ei todellakaan ole valmis, mutta eipä kiinnosta, teen mitä huvittaa, niin kuin Tyler.

I'm a fucking unicorn, fuck anybody who say I'm not

Tyler, The Creatorin kohdalla olisi todella helppoa keskittyä pelkkiin ulkomusiikillisiin ansioihin. Onhan Goblininkin hype keskittynyt enemmän live-esiintymisiin, kaaokseen ja pahennukseen, kuin biiseihin. Siksi onkin todella hienoa kuunnella levyä, jossa artisti itsekin tiedostaa tämän. Jo heti avauskappaleessa Tyler räppää pitävänsä vain ja ainoastaan hauskaa välittämättä muiden mielipiteistä. Tämä levy on 19-vuotiaan teinipojan mielentuotos ja levyn teemana on, aivan kuten Bastardillakin, Tylerin dialogi terapeuttinsa kanssa, joka myös on Tyler itse.

The devil doesn't wear Prada, I'm clearly in a fucking white T

Goblin on todella synkkä levy. Valoa ei ole missään. Ainoastaan tuhoa, vihaa ja itseinhoa. Siitä huolimatta 74 minuuttinen levy ei tunnu liian pitkältä. Mitä nyt jälleen kerran levyn loppupuolelle ollaan säästetty levyn turhimmat biisit. Bitch Suck Dick on nimeään myöten vain pelkkä provosaatio, jonka kuuntelu aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, vaikka juuri sitä levyltä odotettiinkin. Myös muuten ihan komea instrumentaali AU79 tuntuu vähän turhalta hidastelulta, kun viimeinen biisi Golden räjähtää käyntiin kaikessa vimmaisuudessaan. Muuten tämä teini on tehnyt laadukkaan ja - niin irvokkaalta kuin tämä kuulostaakin - viihdyttävän levyn.

See that's my decision, you fuckers don't have to listen, here, put this middlefinger in your ear

Goblin on selkeästi suunniteltu kokonaisuudeksi ja juuri kokonaisuutena levy toimii todella hyvin. Siksi näin parin kuuntelun perusteella on todella vaikea valita yksittäisiä biisejä hehkutettavaksi. Eniten olin ehkä vakuuttunut She:stä, jossa OFWGKTA:n r'n'b-hemmo Frank Ocean käy räppäämässä ja lurittelemassa kauniisti kertosäkeen. Biitistä tulee todella vahvasti The Weekndin touhut mieleen. Muutenkin biittien minimalistinen sointi on todella vahvasti mieleeni. Tosin Radicals jyrää kaikkea muuta kuin minimalistisesti ja silti olen innoissani. Punk on täällä taas!

Niggas saying "free Earl" without even knowing him, they're missing the new album, I'm missing my only friend

2011 on ollut niin surkea vuosi hip hopin saralla, että sitä on vain toivonut edes yhtä levyä, joka kuulostaisi muultakin kuin rutiinisuoritukselta. Goblin on kaikkea muuta kuin rutiinia. Tässä kuulee rakkauden ja vimman niin vahvasti, että väitän tämän olevan aivan kärkisijoilla, kun vuoden lopussa pitää taas valita vuoden parhaimmistoa genreistä huolimatta. Eipä olisi uskonut 19-vuotiaalta isoäitinsä luona asuvasta skeittirotasta moista.

Odd Future Wolf Gang Kills Us All & muita jutskia

Tyler, The Creator ja koko OFWGKTA-porukka on pistämässä koko rap-skeneä nyt uusiksi ja toden teolla. Hype ei ole jäämässä vain "bloggin' faggot hipstereiden" jutuksi, vaan kuhina ja pöhinä on leviämässä toden teolla. Hyvä niin, koska räpissä ei tuoreita ideoita ole ollut pitkään, pitkään aikaan. Niin ja jos live-setit on näillä jätkillä aina tätä luokkaa, niin Flow, oliskos hyvä tärppi hä?

2011 mtvU Woodie Awards

MTVu:n Woodie Awardseissa oli myös muita blogikiinnostavia esityksiä. Suosikkini Two Door Cinema Club kävi vetämässä "ihan kivan" version What You Know'sta. Eipä tästä paljoa muuta sanottavaa ole.

2011 mtvU Woodie Awards

Sleigh Bells olikin sitten jotain aivan muuta. Jos Odd Future ei olisi ollut niin älytön, niin tätä voisi hehkuttaa enemmänkin. Nyt kalpenee väistämättä vertailussa jonkun verran, mutta silti, onhan tuokin ihan tolkutonta touhua. Marssibändi kehiin ja jengi sekaisin, tykkään! Ja kai se on myönnettävä, että Alexis on aika hottis.

2011 mtvU Woodie Awards

Yonkers

Tuntuupa tylsältä taas postata pelkkä biisi, mutta levyistä on sanottavaa tällä hetkellä näin vähän, vaikka silkkaa nerouttakin on julkaistu roppakaupalla ja jatkuvasti tulee lisää (mites toi ens lauantai?). Niistä tulee varmaan taas lazy ass-kokoelmapostaus. Elokuviakin tulee kyllä, kunhan tulevat vähän ajankohtaisemmiksi. Pistetään kehiin nyt rapin tulevaisuus.

Tyler, The Creator on osa Odd Future-ryhmää (koko nimi on Odd Future Wolf Gang Kill Them All), joka vuosi sitten julkaisi omakustanteisen debyyttilevyn Bastard. Bastardin bongasin Wiren viime vuoden parhaimpien rap-julkaisujen listalta, joka muuten oli aika käsittämätön. Waka Flocka Flame, really? Tyler, The Creator erottautui joukosta olemalla aidosti jotain aivan muuta.

Pitchfork uutisoi hiljattain Tylerin saaneen levysopimuksen XL:n kanssa ja samaan syssyyn julkaistiin uusi sinkku ja video, Yonkers. Nyt ei olla kantaaottavia eikä kehuta omilla tyyleillä, nyt avaudutaan ja ollaan synkkiä! Jutut menevät välillä ihan omissa sfääreissään ja osansa dissauksista saavat B.O.B ja Jeesus! I'm totally in lesbians with this song! Musavideokin on silkkaa mustavalkoista silmäkarkkia.



Tyler, The Creatorin kakkosalbumi Goblin tulee siis XL:n julkaisemana "joskus huhtikuussa". Sitä ennen käväise Odd Futuren sivuilla ja lataile niiden teippejä. Bastardinkin saa sieltä ladattua. Odotan, vaikka olisi helppoa vihata "hipster-suosikkiuden" takia. Mutta minähän en vihaa, minä rakastan.

EDIT: Pakko tämä on itsekin lisätä. Paska Sohvan puolelta bongasin Odd Futuren esiintymisen Jimmy Fallonissa ja alan vakuuttumaan siitä, että nämä jätkät ovat "the next big thing". Katsokaa itse.