Ääniä toisesta universumista - Laurel Halo

Kun sanon ihmisille vuonna 2012 sanan dubstep, niin ensimmäisenä heille tulee mieleen Skrillex. En syytä heitä, mutta oikeudenmukaisessa maailmassa heidän mieleen pitäisi tulla Laurel Halo.

Oikeastaan Laurel Halo ei ole dubstepia, vaikka Hyperdubille levyttääkin. Debyyttilevy Quarantinella artisti seikkailee ambientin ja post-dubstepin välimaastossa. Kappaleet perustuvat simppeleihin äänimattoihin ja syviin bassoihin, jotka eivät edes kasva mihinkään. Halon laulut tuovat kappaleisiin kyllä pientä melodisuutta, mutta pop-musiikista ei voida puhua missään nimessä. Tarttuvuuden sijasta luotetaan tunnelmaan ja hypnoottisuuteen.

Ja Laurel Halon musiikki todella tempaa ja upottaa omaan maailmaansa. Melodioita ei edes kaipaa, kun synapulputukset, bassot sekä välillä heleät ja välillä häiriintyneet laulut kaappaavat syleilyynsä ja vievät matkalle toiseen maailmaan. Paras kappale-esimerkki on Thaw, jossa ei todellakaan tapahdu yhtään mitään, mutta silti kappaleessa on tunnelman puolesta järjettömästi tarttumapintaa.



Välillä Hyperdubin kokeellisemman puolen tyypit, ja Burial, ovat jättäneet todella kylmäksi, mutta Laurel Halolla on sitä sanoinkuvaamatonta jotain, joka saa innostumaan ja ihastumaan samantien. Ei tätä kaikille voi suositella, mutta jos äskeinen esimerkki toimi, niin suosittelen kuuntelemaan koko debyyttilevyn. On meinaan mieletön kokemus kokonaisuudessaan. Jo nyt yksi vuoden suosikkilevyistäni.

Rustie - Glass Swords

Eeppisyydestä ei päästä tälläkään kertaa eroon. Rustie on glasgowlainen dubstep-artisti, johon tutustuin vuoden alussa, kun työkaveri läiskäisi "yllättäen ja pyytämättä" download-koodin käteen Sunburst EP:stä. Silloin en kamalasti lämmennyt, koska EP oli täynnä hälinää ja joka suuntaan kimpoilevia soundeja, jotka lähinnä vain vieraannuttivat minut hänen musiikista. Mielenkiinto heräsi kumminkin sen verran, että minun oli pakko ainakin kokeilla kuukausi sitten julkaistua debyyttilevy Glass Swordsia. Onneksi kokeilin, levy on timanttia!

Glass Swords on todella eeppisen isoa dubstepia, olematta kumminkaan Skrillex-tyylistä wobble-runkkausta. Todella juustoiset syntikkabassot ja trance-soundit tuovat melodiat, eikä siirappisia r'n'b-samplejakaan sovi unohtaa. En olisi koskaan uskonut, että juustoisuutta voisi tehdä tyylikkäästi, mutta Rustie onnistuu mahdottomassa.

Glass Swords toimii erinomaisesti levymitassa, mutta yksittäiset täkyt tekevät levystä vielä herkullisemman. Surphin trance-syntikat ja vokaalisamplet, City Starin melko perinteinen dubstep ja Cry Flamesin överit bassot, hillittömät synatilutukset ja Daft Punkin Harder Better Faster Strongerin vokaalisamplen lainailu saavat nytkymään vastustamattomasti.

Vaikka tämän vuoden dubstep-diggailuni ovat rajoittuneet James Blaken, Jamie Woonin ja Jamie XX:n rauhalliseen ja tyylikkääseen soundiin, niin Rustiesta ei vain voi olla pitämättä. Miehen soundi on mauttomuudessaan niin hienoa, etten voi kuin arvostaa. Kokeilkaa levyä Spotifysta ja tsekatkaa edellisessä kappaleessa mainitut täkyt alta.

Tech-yes

Nopea postaus konemusiikin ihmeellisestä maailmasta. Briteistä kun on kajahtanut ja kovaa!

Simian Mobile Disco julkaisi vähän yllättäen uuden levyn viikko takaperin. Olen missannut kaiken ennakkohypen aika täysin, jos sellaista on edes ollut. Aiemmista SMD:n levyistä olen jonkun verran jopa diggaillut, mutta Delicacies iskee ja kovaa. Minimalistisempaa ja teknompaa soundia koko levyllinen. Toimii. Jo levyn avausraita Aspic laittaa teknonoviisin heilumaan. BTW olen tosiaan noviisi teknon suhteen, joten teknointoilijat linkkailkaa hyvää musaa mulle! Olisin hyvin kiitollinen.



Dubsteppaajat ovat myös iskeneet ja kovin on ollut Mount Kimbie. Dubstep ei ole onnistunut albumiformaatissa herättämään suurempia intohimoja oikeastaan koskaan. Ei edes Burial, vaikka hehkutus on ollut mieletöntä. Mount Kimbien Crooks & Lovers on myös lähes puhkikehuttu, mutta aiheestakin. Kyseessä kun on ihan mielettömän hyvä plätty kokonaisuutena. Vähän erilaisempaa dubia kuin mihin jengi on alkanut Magnetic Manin myötä totuttautumaan. Saattaa myös hyvin olla vuoden levyjen joukossa!



Magnetic Manista puheenollen, Bengan remixaamana Perfect Strangerkin lähtee lentoon ihan eri tavalla. Remix-neitsyys korkattu!



James Blaken hieno cover-versio Feistin jo ennestään huikeasta Limit To Your Lovesta on myös ollut paljon puhuttu ja linkattu biisi ympäri nettiä. Tykkäilen myös itsekin! Ja älkää pliis kuunnelko läppärin kaiuttimilla tätä kappaletta. Bassot menee hukkaan!



Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille rakkaille lukijoilleni! Muistakaahan tsiigata se Tuntematon Sotilas!

Crossover and come inside to the world of Magnetic Man

Dubstep on jo viimeiset pari vuotta ollut jokaisen vähänkin klubeilla käyvän ihmisen huulilla. Kovaa soivat wobble-bassot tietävät kaikki, mutta harva myöntää kotona kuuntelevansa tätä genreä. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa dubstepin saralla on tullut ryhmä, joka pystyy kääntämään menestyksen klubeilla myös levymyyntiin. Tämä ryhmä on siis Magnetic Man.

Magnetic Manin muodostavat Skream, Benga ja Artwork, joista kaksi ensimmäistä ovat tulleet tunnetuksi lukuisten remiksien ja parin omalla nimellä julkaistun levyn kautta. Myös useat Suomen keikat eivät varmasti ole ainakaan olleet pahitteeksi miesten maineelle. Magnetic Manin vahvuus on se, että he ovat ehkä ensimmäisiä dubstep-artisteja, jotka eivät pelkää tehdä tarttuvia biisejä. Tämä dubstep luultavasti tulee soimaan myös Seduloissa, mutta otetaan se tällä kertaa enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.

Magnetic Manin levyn sekä paras että heikoin puoli on sen monipuolisuus. Jos wobble-bassot kyllästyttävät, niin levyltä löytyy myös melodisempia ja vähemmän bassoa kurittavia biisejä, kun taas bassopuristeille löytyy myös biisejä. Siksi levy onkin turhan sekametelisoppa, mitä kuunnellessa ei voi välttyä skipin painamiselta. Juuri kun luulet levyn saaneen oikean tunnelman päälle, niin seuraava kappale onkin täysin yhdentekevä. Levyn alkupuoli tosin säväyttää avausintro Flying Into Tokyon jälkeisellä Firella, jossa Ms. Dynamite muistuttaa ihmisiä siitä, että on edes elossa. I Need Airista on varmaan jo sanottu kaikki jo aiemmin.

Itse innostuin kaikista eniten levyn aggressiivisimmista kappaleista, mitkä käyvät päälle hyökyaallon tavoin. Näihin huippuhetkiin lukeutuu bassoja kovimmin kurittava The Bug, Katy B:n laulamat Perfect Stranger ja levyn popein kappale Crossover. Myös lopun Karma Crazy säväyttää kovuudellaan.

Levynä Magnetic Man ei välttämättä ole kovinta mahdollista dubstepia mitä löytyy, mutta varmasti helpoimmin kuunneltavinta. Jokainen luultavasti löytää jotain, mikä uppoaa itselleen tältä levyltä. Soundcloudissa kuuntelu ei enää onnistu, mutta Spotifyssa se onnistuu.