torstai 30. elokuuta 2012

DJ Premierin Top 5


Maailman kovin hiphop-tuottaja niinku-silleen-ikinä saapuu lauantaina nostamaan jengin lapasta kattoon The Circusissa dj-keikalla. Nyt onkin hyvä aika arvostaa DJ Premierin taitoja ja nostaa esiin viisi miehen kovinta tuotosta.

Vaikka DJ Premierin biitit tietyssä mielessä toistavat itseään, ei niitä silti voi haukkua. Miehen biittimuotti on ajaton ja aina toimiva, ja miehen taito löytää timanttisia sampleja on ylittämätön. Maailman parhaan tuottajan nimitys ei ole tullut vain paskan jauhamisen myötä, vaan kyllä miehellä on näyttöjä. Tässä niistä parhaat esimerkit. Enkä edes valinnut Gang Starrin ja Nasin klassikkoja.

Common - The 6th Sense

Ennen oli kaikki paremmin: DJ Premier teki biittejä kuten aina, mutta Commonissa sentään rullasi runomiehen verta. Nykyisin miehen riimikynä tuntuu tylsyneen täysin, mutta Like Water For Chocolatella miehen ulosanti oli tiukkaa ja luovaa. Ja Premo teki sitä mitä parhaiten osaa, eli potkivan biitin.


Mos Def - Mathematics

Mos Defin Black On Both Sides on maailman paras räppilevy ja Mathematics on sen kovimpia raitoja. Nuff said. Ja Premo teki sitä mitä parhaiten osaa.


Nas, Kanye West, KRS-One & Rakim - Classic

Converse on parin viime vuoden aikana harrastanut markkinointia palkkaamalla huippumuusikoita tekemään biisejä heidän nimiin. Nike harrasti samaa jo pari vuotta aiemmin juhlistaakseen klassikkolenkkareitaan, Air Force Oneja. Ja jos luulitte, että Converse on saanut kovia heeboja biiseilleen, niin Classicilla räppäävät vaatimattomasti kaikkien aikojen parhaat räppärit ja pistävät yhdet kovimmista verseistään. Varsinkin KRS-One pudottaa niin kovan versen, ettei siitä ole toivuttu vieläkään. Tätä biisiä ei ylitä yksikään all-star tuotos ikinä.

Ja Premo teki sitä mitä parhaiten osaa.


Notorious B.I.G. - Unbelievable

Biggie ja Premo. Paskaakos sitä enempää jauhamaan.


Bun B - Let Em Know

Etelä-räppi on tämän hetken suosituin räpin alalaji ihan miltä kantilta tahansa katsottuna, jos ei klubiteknokamaa lasketa mukaan. Suomi-Memphis pääsi jo albumilistan ykköseksi ja Nykkitrilli pistää ASAP Rockyn tahdilla trendikansaa sekaisin. Siksi onkin aika saatanan kovaa, että Bun B aka Trill O.G. tekee kaikkea muuta kuin laahavaa soundia. Let Em Know on taattua Premoa ja Bun B:n tyyli toimii vaan aina. Minä en tarvi mitään muuta.


DJ Premier lauantaina 1.9. The Circusissa. Olkaa paikalla, koska lämppäreinä on Suomen kovin tuottajakollektiivi. Lavalla on ainakin biittibattle ja huhupuheiden mukaan eräät raskaan sarjan pyöräilijät. 

tiistai 28. elokuuta 2012

Saanen esitellä: Tiiu Helinä


Kesän festareihin lienee nyt vähän liian myöhäistä palata. Ei pelkästään ajankohtansa vuoksi, vaan teistä kaikki ovat varmaan jo lukeneet, että Garden Party oli onnistunut tapahtuma, kuten myös Ruissi, Kuudennella Aistilla oli lupaava aloitus ja Flow oli jälleen Flow. Tuollainen ei myöskään inspaisi minua. Sen sijaan palaan festareihin parin uuden tuttavuuden myötä.

Tiiu Helinä on jo jonkin verran saanut pöhinää osakseen, mutta tasan kuukausi takaperin Kuudennen linjan ovella mietittiin vielä, että liittyykö bändi jotenkin Peter Paniin. Juu ei liittynyt. Kovan keikan tosin vetivät ja siksi pöhisen itsekin.

Tiiujen taustalta löytyy mm. Cloudsista tuttuja heeboja ja kovin kaukana emobändistä ei Tiiu Helinäkään lopulta seikkaile. Homman nimi kun on elektrofolk. Luitte oikein. Vaikka joku voisi väittää, ettei tästä yhdistelmästä tule lasta eikä paskaa, niin näilläpä tulee, sitä ensimmäistä.

Vähän aikaa sitten yhtye julkaisi Husky Rescuesta tutun Marko Nybergin levy-yhtiön El Caminon kautta ensimmäisen virallisen sinkkunsa nimeltään Muuri. Se on hyvä biisi, vaikka Nintendo-soundit yleensä ovatkin vieroksuttavia. Eteerisemmät ja raukeammat Susi ja Sataa ovat tosin vielä parempia. Kuunnelkaa ne. Sitten odottakaa levyä, joka tulee syssymmällä saman lafkan kautta.




Lisää sitä hyvää Suomi-soundia tiedossa "pian". Pidän sitä nykyisin suhteellisena käsitteenä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lämmenneet jääkuninkaalliset


Tauko tekee hyvää itse kullekin. Vielä enemmän Bloc Partylle, joka on neljän vuoden tauon aikana tajunnut palata juurilleen ja tuoda musiikkinsa lämpöä, sielua ja särmää.

Vaikka bändin nerokkaasti nimetty neljäs levy Four ei ole vielä edes tullut, niin kahden maistiaisen perusteella voin väittää edellämainitusti.

Ensimmäinen sinkku Octopus ei alkuun tuntunut lähtevän millään. Nakuttava kitarariffi on hauska, mutta biisi ei tuntunut etenevän siitä mihinkään. Lopulta tajusin, ettei sen pidäkään. Aiemmin yhtye on tykittänyt täydellä höyryllä, mutta nyt on tilaa hengittää myös indiediskon tanssijallakin. Näinhän se pitääkin tehdä! Paitsi tuon videon voisi tehdä uusiksi.


Vielä enemmän olen innostunut Day Fourista, joka tuli julki joskus. Kuten talvella sanoin, oli Bloc Party aiemmin aina kylmä ja etäinen yhtye. Se yritti olla lämmin ja läheinen, mutta ei koskaan pystynyt siihen, koska kappaleet itsessään olivat aivan liian suorittavia ja kliinisiä. Day Four on kaikkea muuta. Se soi rennosti, rauhallisesti ja ennen kaikkea lämpimästi. Kitara- ja laulumelodiat ovat herkkyydessään kauniita ja inhimillisiä. Kappale ei kuulosta konemaiselta. Siksi se vetää lähemmäs kuin Bloc Party on koskaan vetänyt.


En nähnyt bändiä Ruisrockissa, enkä ole liveklippejä tuoreilta keikoilta katsellut, joten en tiedä millaista tulevan levyn materiaali on näitä kahta kappaletta lukuun ottamatta, mutta jos he näistä lähtökohdista kämmäävät levynsä, niin minä suutun ja mustaksi muutun.


Saman voisin sanoa The XX:stä, joiden debyytti on ehkä vähän enemmän uponnut kuin aiemmin, mutta kylmä ja etäinen se on edelleen. Ei ole Angels. Jos jonkun kappaleen kanssa voisin käpertyä yhteen, niin se on tämä. Kaunis, hauras ja lähtemättömyydessään täydellinen. Jos kaverini oli oikeassa väittäessään, ettei tämä ole edes Ilosaaressa soitettujen uusien biisien parhaimmistoa, niin huh ja huh.


Ylisanoja tuli taas niin paljon, että pitää keräillä niitä jonkun aikaa.