Vaikka blogijaon aikana päätin, että tämä pysyisi tiukasti musiikkiblogina, niin teen nyt Juhanin kainon toiveen myötä poikkeuksen. Tässä olisi listaa kirjoista, mitä on tullut luettua, mutta en niitä edellisessä musiikkifiktioita käsittelevässä postauksessa käsitellyt. En todellakaan muista missä järjestyksessä nämä kaikki olen lukenut, joten järjestys on täysin fiilispohjalta.
Tuomas Kyrö: Urheilukirja
Kyrön Urheilukirja ei ole romaani, vaan rakkauskirje kaikelle urheiluun liittyvälle; tapahtumille, yksilöille ja lajeille. Minun kaltainen varovainen urheilufanaatikko herkistyi useaan kertaan, kun Kyrö avoimesti fiilistelee koko kirjan urheilun hienoutta. Suositeltavaa luettavaa kaikille niille, jotka eivät ole vielä kyynistyneitä, ja jotka saivat kiksejä Nick Hornbyn Hornankattilasta.
Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
Tästä olikin jo vähän puhetta edellisessä kirjapostauksessa. Kyrön "aikuisten satu" on yksi parhaimmista romaaneista, joita olen koskaan lukenut. Vatanescun ja jäniksen seikkailut ympäri Suomea herättävät sympatiaa ja käsittämättömän laaja ja hauska sivuhahmokavalkadi toimivat hurjan hyvin. Kirjan ajankohtainen satiirisuus toimii myös. Vaikka tarina ei maailman syvällisin olekaan ja kirjan käänteet voivat uskomattomuudessaan joitain haitatakin, niin itse viihdyin kirjan parissa mielettömän hyvin.
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Vaikka luinkin Nousiaiset käänteisessä vähän sekalaisessa järjestyksessä, niin käsittelen ne ilmestymisjärjestyksessä. Minulla oli todella erilainen kuva Vadelmavenepakolaisesta ennen kirjaan tarttumista. Kuvittelin, että kirja olisi lähinnä avointa Ruotsin ihannointia, mutta todellisuudessa romaanin päähahmo on psykopaatti, jonka hinku ruotsalaistumisesta on myötähävettävällä tavalla todella hauska. Ihan silkkaa pintaahan kirja oli, mutta viihteenä tarina toimi. Kirjan lukeminen oli kyllä omalla tavalla virhe, koska näen Ruotsi-fanaatikot nyt hieman eri valossa.
Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Nousiaisen kirjoista selvästi huonoin. Sekopäisen kestävyysjuoksufanaatikkoisän ja isää miellyttävän tyttären sairaskertomus yrittää tehdä huumoria jatkuvasti, mutta taustalla on aidosti kipeitä teemoja, joissa kirjan huumori ei vain toimi. Isä ja tytärkin ollaan kliseillä luotu toistensa vastakohdiksi. Vadelmavenepakolaisen tapaan todella viihdyttävä, mutta ongelmia on huomattavasti edeltäjäänsä enemmän. Ei huono, mutta ei kovin hyväkään.
Miika Nousiainen: Metsäjätti
Maaninkavaaran jäljiltä en todellakaan odottanut, että Metsäjätti onnistuisi koskettamaan niin paljoa kuin se lopulta teki. Tarinan omakohtaisuuskin näkyi kirjoitustyylissä, koska aiheesta ei revitty huumoria, vaan naurut haettiin hyvässä tasapainossa olleella tilannekomiikalla. Vaikka hahmoissa tiettyä kliseisyyttä onkin, kun eroja ylemmän keskiluokan ja duunarin välillä ollaan haettu, niin silti päähahmot olivat todella aidon tuntuisia ihmisiä. Ajankuvana aivan yhtä hieno kuin Kyrön tuoreinkin. Jos jotain nillittämisen aihetta haluaa etsimällä etsiä, niin loppu oli ehkä vähän siirappinen. Ihan hitusen vaan. Takuulla tämän vuoden puolella lukemistani kirjoista paras!
Erlend Loe: Naisen talloma
Muistelin lukeneeni tämänkin Loen aikoinaan, mutta enpäs ollutkaan. Silly me. Loemaiseen tapaan tämäkin kirja oli naiiviudessaan todella hauska, mutta kyllä pientä hakemista tyylissä pystyi havaitsemaan. Supernaiivissa sama tyyli osui maaliinsa sitten täydellisesti. Eniten minua oikeastaan ärsytti kirjan tapahtumien numeraalinen järjestys. Tai siis kirjan kaikki tapahtumat olivat numerojärjestyksessä, vaikeaa kuvailla, mutta jokainen "kappale" alkoi numerolla ja näitä oli 300. En tajunnut alkuunkaan, että miksi näin piti tehdä ja koko kirjan tämä tyylikikkailu ärsytti. Muuten kyllä nautin lukemastani.
David Nicholls: Sinä päivänä
Vähän jo kirjaa sivusinkin Cigarette burnsin puolella, kun arvioin leffaversion. 20 vuoden ajan 15. heinäkuuta tapahtuva romaani olisi voinut kaatua kikkailuun, mutta tyylivalinta toimii todella hyvin. Hahmoihin jaksetaan panostaa koko romaanin ajan ja loppua kohden pystyin symppaamaan jopa umpimulkkua Dexteriä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin on hyvä, että sivuhahmoja ei ole kuin muutama. Pääpari saa ansaitsemansa tilan ja siksi kirja toimikin niin hyvin. Suosittelen lämpimästi, toisin kuin sitä läpeensä pinnallista elokuvaa.
Näiden lisäksi luin Nalle Virolaisen ja Jouni Hokkasen Roskaelokuvat-tietokirjan, josta tulee ehkä jotain Cigarette burnsin puolelle. Jos ei tule, niin suosittelen lukemaan, koska näin definitiivistä tietokirjaa eksploitaatiosta ja genre-elokuvista ole tehty, ainakaan Suomeksi. Ja kun teitä luultavasti kiinnostaa, mitä jatkossa olen lukemassa, niin nyt minulla on kesken Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin toinen kierros ja jonossa ovat aivan liian kauan hyllyssäni pölyttymässä olleet Dorian Grayn muotokuva ja Olemisen sietämätön keveys. Voi olla, että palaan jonkun ajan päästä näihin, jos teitä lukemiseni kiinnostavat.
Heittäkääs muuten kommentteihin jotain hyviä kirjavinkkejä. Niitä kun saan luvattoman harvoin ja olisin niistä äärimmäisen kiitollinen.
