lauantai 30. huhtikuuta 2011

Foo Fighters valkokankaalla ja televisiossa


Facebookissa (liittykää!) mainostinkin jo viikko pari takaperin useamman Finnkinon teatterin esittävän tuoreen Foo Fightersista kertovan dokumentin Back And Forthin 10. päivä toukokuuta. Jim esitti jo eilen Suomen ensi-iltana dokumentin ja musiikkidokumenttinörtti oli innoissaan.

Back And Forth kertoo yhtyeen historian alkaen Kurt Cobainin kuolemasta ja loppuen tuoreimman levyn, Wasting Lightin, äänityksiin. Se mikä parhaimmissa yhtyeistä kertovissa dokumenteissa on aina läsnä, on rehellisyys ja se, ettei huonompiakaan aikoja jätetä huomioimatta. Kivakiva ei koskaan toimi pelkästään. Back And Forth on kaikkea muuta kuin kivakivaa. Yhtyeen historia on täynnä draamaa jäsenistön muutoksista jäsenistön yliannostuksiin.

Pidin suunnattomasti dokumentista, vaikka en Foo Fightersin suurin fani olekaan. Pidin dokumentin tavasta antaa pääosa puheelle, eikä arkistomateriaalia ollut liikaa. Dave Grohlin ja muiden jäsenten kertomukset yhtyeen historiasta olivat todella avoimia ja suoria, mikä yllätti minut ihan täysin, niin tapahtumien kuin avoimuudenkin osalta. Käsitys Dave Grohlista musiikkimaailman mukavimpana miehenä koki kolauksen, mistä kunniaa myös hänelle, ettei alkanut turhaan selittelemään mokiaan.

Nelonen näyttää dokumentin vielä uusintana ensi keskiviikkona (torstain puolelle menee) kello 0.45, joten tallentavat digiboksit, videot, dvd:t jne valmiuteen, koska tätä ei kannata missata. Ja tosiaan ympäri maata 10.5 dokumentti on nähtävissä Finnkinon teattereissa ja dokumentin perään esitetään livetaltiointi yhtyeestä esittämässä uusin levy Wasting Light kokonaisuudessaan KOLMEDEENÄ. En ole varma missä taltiointi on tehty, koska mistään ei kyseistä infoa löydy, mutta jos se on tämä sama, mikä Youtubessakin pyörii, niin 15 euroa on ehkä vähän tyyris hinta tästä ilosta. Mutta sitten taas toisaalta valkokangas ja teatterin tunnelma ovat aina ekstraa, mistä mielellään maksaa vähän ylimääräistä. Päätittepä mitä tahansa, niin muistakaa, että sen päätöksen pitää sisältää tämän dokumentin näkeminen. Se on parhaimpia päätöksiä, mitä teette aikoihin.





Eikä tietenkään sovi unohtaa Foo Fightersien keikkaa Helsingin Kalasatamassa 26. kesäkuuta. Lippuja on vielä jäljellä. Mainostus loppuu tähän.

EDIT: 3D:nä nähtävä live-esitys on juuri tuo sama, mikä Youtubestakin löytyy.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Onneksi on Veronica Maggio

Vaikka kuinka aikoinaan lupasin itselleni, että tässä blogissa ei ruodita omaa elämääni, niin tämä on sellainen asia, että se tulee väistämättä näkymään elämässäni jonkun aikaa ja siten myös postauksissani. Sain nimittäin potkut. Teoriassa. Luvattu kesätyöpaikka ei ollutkaan enää tänään luvattu.

Vaikka tatti otsassani on luokkaa John Holmes potenssiin 69, niin onneksi musiikki auttaa aina. Otsikon mukaisesti, onneksi on Veronica Maggio. Veronican Satan I Gatan julkaistiin eilen ja vaikka levy ei olekaan ihan sellainen popjumaluus, mitä Jag Kommerin perusteella olisi voinut olettaa, niin ihan kivaa poppista on koko levy täynnä. Ihan kivan ylittää tosin reippaasti Välkommen In. Onko niinku täydellinen tyttöpop-soundi saavutettu ja onko niinku ihan täydellisen ihastuttava kappale muutenkin. Kesähitti 2011-kisa on nyt virallisesti avattu ja Veronica kisaa siellä!



Ja ihan näin ennakkoon voin jo kertoa, että jos kesällä näette surullisen koiranpennun näköisen indiepojun Helsingin puistoissa akustisen kanssa, niin kyllä, se olen minä ja kyllä, se biisi on Trololo. Tulkaa toki laulamaan mukana! Vielä on aikaa opetella sanoja.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Jamie Woon ja R'n'B:n vallankumous

Pitkästä aikaa pistetään levyvinkkiä kehiin. Levyjen kuuntelu on jäänyt kevään aikana todella vähiin, varsinkin uusien, koska nyt mieli halajaa tuttua ja turvallista. Siksi kuuntelematta parhautta olevat Elbow ja TV On The Radio ovat jääneet odottelemaan vuoroaan. Yhtä uutuutta sen sijaan on tullut kuunneltua ja se on Jamie Woonin Mirrorwriting.

Jamie Woonista tuli hohkattua jo alkuvuoden hypeviikolla. Eikä suotta. Olihan miehen ensimmäiset biisijulkaisut jo lupaavan kuuloisia. Levyä tuli silti odotettua hieman pelonsekaisesti. Lady Luck kun alkuun kuulosti vain hitusen päivitetyltä Craig Davidilta, mikä tässä tapauksessa nosti hälytyskellot soimaan ja kovaa. Mirrorwriting pääsi silti yllättämään ja vakuuttamaan.



Jamie Woonia ollaan kovasti yritetty niputtaa dubstepin alle, mutta eipä Woonin musiikissa dubstepia ole ehkä kuin etäisinä kaikuina. Bassot ovat suhteellisen maltillisia, eikä wobble-soundeja kuulla lainkaan. Dubstepia kavahtaneiden ei siis tarvitse pelätä levyä. Tämä on helppoa kuunneltavaa.



Helppo kuunneltavuus onkin levyn kompastuskiviä. Kappaleet soljuvat eteenpäin ilman särmittömästi. Vertailu James Blakeen tulee väistämättömästi nyt kehiin. Blakea syyteltiin hissimusiikkimaisuudesta, mutta Woon tasapainoilee ihan aidosti siinä rajoilla, että onko tämä vain kivaa taustamusiikkia, vai keskittymistä vaativaa himmailua. Välillä raja ylitetään, mutta onneksi vain ajoittain. Suurimman osan levystä biisit ovat laatutyötä.

Tällä hetkellä eniten vakuuttavat Shoulda, TMRW, Echoes ja levyn päättävä Waterfront. Näistä neljästä kappaleesta käy myös ilmi levyn tyyli. On vähän nopeampaa kappaletta ja on sitä hitaampaa tunnelmointiakin. Kaikille kaikkea, jos haluan kliseinen olla ja minähän haluan. Anteeksi en anna Spiritsin albumiversion raiskattua sovitusta. Toihan on ihan paska!



Britannian dubsteppikilpailu on nyt kovaa ja Jamie Woon jää kyllä auttamattomasti nimikaima XX:n ja Blaken jälkeen. Toisaalta Woonin levy on niin helppoa kuunneltavaa, että tämä luultavasti pyörii stereoistani useampaankin otteeseen. Otas siitä paremmuudesta sitten selvää, mutta suuremmat tunnekuohut jäivät Woonia kuunnellessa vähemmälle. Siten ratkaistiin tämä kiista. Anywho, ottakaa testiin ja ihastukaa. Tai olkaa heittereitä. Siitä Didosta on hyvä lähteä dissailemaan.



Heittauksesta ja otsikosta puheenollen, The Weeknd! Kanadalainen herrasmies tuli ja rysäytti ärränpeen kertaheitolla joka hipsterin lempigenreksi. Tarkoitus oli paneutua The Weekndiin ihan oman postauksenkin verran "mitäs helvettiä?"-asenteella, mutta tyydyn vain olemaan lievästi innoissani tästä kaverista. Onhan The Weeknd:kin ihan sitä itseään, mutta huomattavasti vähemmän imelää ja juustoista kuin genreveljensä. Tätä voi myös diggailla ilman ironianhäivää. Alla oleva biisi vakuutti samantien ja on edelleenkin silkkaa vuoden paras biisi-matskua! Mixtapen saa täältä.



Toivottavasti ärränpee-diggailusta tulee yleisesti hyväksyttyä, koska R. Kellyä tulisi kaikkien arvostaa ilman, että sitä pitäisi peitellä ironialla. "Let me stick my key in your ignition beibeeee, no, niin no, hehheh, no se on vaan läppä"-sanonta jääköön historiaan!

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Beastie Boys-pääsiäinen

Olen Kouvolassa viettämässä pääsiäistä. joten pidän tämän lyhyenä ja nopeana. Aiheetkin nyt vähän toistavat itseään, mutta tätä taidetaan kutsua siksi hypettämiseksi. Tähän voisin vain todeta, että don't believe the hype.

Youtube-spam on homman nimi. Ja yksi Soundcloud-upotus. Kaikkien aihe on Beastie Boys. Pääsiäinen kun on täynnä heitä. Siitä vain rullailemaan. On biisiä, on leffaa ja on "muutama" 20 sekunnin klippi tulevalta levyltä. Hyvää pääsiäistä!

EDIT: Lopetetaan Youtube-pelleily. Siinä on koko levy alla kuunneltavissa laillisesti. Oma juttu tulee piakkoin ja voi pojat, kyllä nyt saa innostua!



Hot Sauce Committee Part Two by Beastie Boys

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Top 5 Arctic Monkeysin b-puolet

Tämän julkaisu nyt vähän venyi. Pahoittelen. Tarkoitus oli arvostaa lempiyhtyeeni b-puolia Record Store Dayn kunniaksi, mutta nyt tuntuu ihan kaikki deadlinet paukkuvan elämässäni ja innostus kaikkea kohtaan tuntuu vähän heikolta. Kuten Record Store Dayta kohtaan. Olipa ankeat pileet.

Arctic Monkeys ja b-puolet, miksi näistä pitää innostua? No tämä yhtye on koko uransa ajan kunnostautunut sinkkujulkaisuissaan ja nimenomaan b-puolissa. Pete2ndBest kirjoitti aikoinaan, että aidosti loistavan yhtyeen tunnistaa siitä, että niiden b-puolet ovat myös hyviä. Arctic Monkeys kuuluu tähän kategoriaan helposti, koska bändin b-puolilta löytyy melkeinpä bändin parhaat biisit. Tässä niiden top viisi.

The Bakery

Flurescent Adolescent-sinkun b-puoli esittelee hitaampaa ja melodisempaa Arctic Monkeysia parhaimmillaan. Kitaramelodia on häikäisevän upea ja Alex Turner antaa jo vihiä loistavasta sanoitustaidostaan. Humbugilla samaa teemaa vietiin parillakin kappaleella vielä eteenpäin. Lempikappaleitani.



What If You Were Right The First Time

Koko Brianstorm-sinkku on yhtä paahtoa ja tämä ei edes ole energisimmästä päästä. Mättävämmän Arctic Monkeysin parhaimmistoa.



Leave Before The Lights Come On

Tämä ei teknisesti ole b-puoli, mutta onpahan sinkulta, jota ei ole julkaistu koskaan millään albumilla. Ja onpahan kokonaisuudessaan huikea julkaisu. Leave Before The Lights Come On on bändin parhaimpia biisejä helposti ja myös b-puolet ovat silkkaa rakkautta. Coverkappaleet Put Your Dukes Up John ja Baby I'm Yours ovat häikäiseviä, varsinkin jälkimmäinen. Debyyttinsä aikoihin Monkeysit julkaisivat niin tappavaa tahtia ässäraitoja, että siihen ei nykyisinkään pysty kukaan.



Catapult

Humbugin aikaiset ja sen jälkeiset b-puolet eivät enää ole vakuuttaneet aivan samaan tapaan, mutta Catapult on iloinen poikkeus. Biisi on Humbugin materiaalia pirteämpää ja jälleen melodialtaan hyvinkin perinteitä kunnioittava. Humbugin tyyliin raskaus on kumminkin pinnan alla kytevää ja kun biisi räjähtää, niin sitten se tosiaan räjähtää, eikä jää suutariksi.



Cigarette Smoker Fiona

Who The Fuck Are Arctic Monkeys-EP tuli vain kolme kuukautta debyytin ilmestymisen jälkeen, mikä tietty monia silloin kummastutti. Bändi todella takoi, kun rauta oli kuumaa. EP ei välttämättä ollut aivan timanttinen, mutta ensimmäinen b-puoliraita on sen kohokohta. Arctic Monkeysia vauhdikkaimmillaan, tosin ei aikaa parhaiten selvinneenä. Kuulostaa nyt jo todella teiniltä.



Ja jälleen ajoitus osui tämänkin kanssa nappiin. Tänään yhtye julkaisi uuden albuminsa kannen. Se on aika karu.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Major Lazer bangs Beyonce


Provosoiva ja klikkejä keräävä otsikko, mutta aika lähellä totuutta. Major Lazer-kaksikko Diplo ja Switch kun ovat tuottaneet Beyoncen uuden sinkun Girls (Who Run The World). Diplosta on näköjään hyvää vauhtia tulossa uusi supertuottaja omalla tunnistettavalla soundillaan. Timbaland voikin keskittyä kehonrakennukseen jatkossa ihan rauhassa. Biisi on jopa aika hyvä, mielestäni. Kovaa kakkaa, eikä todellakaan mitään ripulia.

Diplon tuotantoa on ilmeisesti lisääkin Beyoncen levyllä ja Sleigh Bellsitkin ovat käyneet studiolla tuomassa oman säväyksensä soppaan. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta jään odottamaan levyä.



(Tämä onkin demo. Kova silti. Ja näköjään nämä videot lähtevät Youtubesta alta aikayksikön, joten yritän jonkun aikaa päivitellä toimivaa videota sitä mukaa, kun vanha lähtee alta.)

Hipsters run the world!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Skate 3

Tarkoitukseni oli pitää hiljaiseloa eilinenkin, mutta vaalitulos pakotti ottamaan kantaa. Neljä vuotta on onneksi lyhyt aika ja äänensä voi tuoda muutenkin kuuluviin. Nyt on hyvä aika harjoittaa kansalaisaktivismia, jos arvokonservatismiin taantuminen ei kiinnosta! Se siitä, palataan blogini perusaiheisiin ja yhteen, joka on tässä vähän unohtunut. Peleistä ei ole tullut kirjoitettua mitään pitkään aikaan, joten korjataan virhe nyt.


Skate 3 julkaistiin siis jo viime vuoden toukokuussa, mutta kun muutenkin pelaamiseni rajoittuu lähinnä Änärin ja Fifan hakkaamiseen nykyisin, niin skeittaus on piristävää vaihtelua. Ei keskittymiseni riitä enää mihinkään toimintapeleihin tai ropeihin.

Koska olen suuri skeittauksen ystävä, niin skeittipelit ovat tietenkin ehdottomia lemppareita. Silloin back in the days kun ensimmäinen Tony Hawk tuli ja kaverit saivat sen Pleikkarilleen (itsehän pelasin vain PC:llä), niin maailma räjähti. Vihdoin ja viimein saatiin kunnollinen skeittauspeli, missä tunnelma ja pelattavuus olivat täysin kohdallaan. Tony Hawkit ostettiinkin aina neljänteen osaan asti uskollisesti, mutta sen jälkeen Jackass-kohelluksen määrä alkoi ärsyttämään ja pelit toistivat vuodesta toiseen itseään todella pahasti. Sitten tuli Skate.

Siinä missä Tony Hawk luotti aina mahdollisimman näyttäviin temppuhin ja pisteiden keruuseen, niin Skate oli lähempänä oikeaa skeittausta. Ilmalennot olivat maltillisia, temput tehtiin toisella analogitikulla ja kaikki temput oli heti käytettävissä, jos vain peukalo taipui heti mitä kummallisimpiin suuntiin. Jackass-meiningistä ei ollut tietoakaan. Pelaajan hahmon tehtävänä oli milloin päästä lehtien sivuille tietyllä tempulla tai vakuuttaa sponsorifirmojen skeittarit ja saada mainetta. Kakkonen jäi itseltäni väliin, joten en siihen viittaa missään vaiheessa, koska en siitä tiedä mitään.


Kolmosessa pelaaja on jo legenda. Kaikki tuntevat hahmon, joka on arvostetuimpia heppuja skenessä. Tehtäväksi jääkin oman skeittifirman perustaminen ja sen menestyminen. Menestymistä mitataan myydyillä laudoilla, jotka taas määräytyvät kuin hyvin onnistuu tehtävissä, mitkä vaihtelevat kisoista, kuvaussessioihin ja Hall Of Meat-haasteisiin. Tekemistä riittää ihan kivasti.

Siinä missä Skaten avoin maailma oli kuin luotu tutkimiseen ja liikkumiseen, niin Skate 3 tuntuu enemmän tehtävien hakkaamiselta. Ensimmäisestä osasta tuttu metroverkosto on poistunut ja alueiden välillä ei pysty enää liikkumaan mitenkään muuten kuin ottamalla tehtäviä. Sekös harmittaa, kun kaupunki on tällä kertaa ihan törkeän kokoinen ja alueiltaan vaihteleva. On kampusta, on telakkaa, on suburbia, on skeittipuistoja, on pilvenpiirtäjämetropolia jne. Löytämisen riemu olisi valtava, jos vain pelaajan annettaisiin löytää paikat omassa rauhassa.

Verrattuna ensimmäiseen Skateen on myös vaikeustaso tippunut reilusti. Vaikka fysiikat saa muokattua hardcoreksi, eli hyvin lähelle realismia, niin tehtävät ovat silti ällöttävän helppoja. Siinä missä ensimmäisessä Skatessa tehtävät vaativat välillä aivan nappiin menneen hypyn, siihen tismalleen oikean flipin ja vielä juuri oikean grindin, niin nyt riittää oikein ponnistettu hyppy, joku flippi ja kunhan saat laudan reilille, niin homma on siinä. Enää ei tarvitse hinkata kolmea tuntia yhtä ainoata oikeaa temppua, riittää että tekee sinne päin. Vaikka ohjain oli lentää ensimmäisessä Skatessa seinään useaan otteeseen ja olen muuten vieläkin yhdessä tehtävässä jumissa, niin onnistumisen riemu oli paljon suurempaa. Nyt sitä vain etenee etenemisen vuoksi. Ja kun enää ei edes tarvitse rahaa uusiin kenkiin tai lautoihin, niin yhden onnistuneen tehtävän merkityskin laskee. Toisaalta on ihan hyvä, että pelissä voi edetä muutenkin kuin pelkästään tietyn tehtävän läpäisemällä.


Vaikka Skate-sarja on aina luottanut realismiin ja tietynlaiseen skene-uskottavuuteen, niin kolmannen osan Hall Of Meat-haasteet pistivät silmään todella pahasti. Niissä kun on tehtävänä pannuttaa mahdollisimman näyttävästi ja siihen on avuksi laitettu erilaisia "asentoja", kuten karatepotku, "kotka", tynnyri jne. Sitten vain rikotaan luita mahdollisimman paljon. Sanon suoraan, ihan perseestä. Onneksi niitä ei tarvitse pelata, jotta pelin pääsisi läpi.

Vaikka olen valittanut koko postauksen, niin Skate 3 oli silti täydellistä skeittauksen riemua. Mikään ei ollut hauskempaa kuin rullailla rauhassa katuja ja kokeilla patsaan kulmaan, että lähtisikö siitä tosi kova grindi. Ja tottakai portaat ja niiden kaiteet oli pakko päästä grindaamaan alas mahdollisimman tyylikkäästi. Ja kun skeitattavaa lääniä on niin maan penteleesti, niin skeittauksen iloa pääsee harrastamaan todella monipuolisesti. Ja mikä parasta, pelistä löytyy vihdoin kunnon editori, millä voi luoda omia alueita skeitattavaksi. Vaikka ohjaus ei vieläkään ole ihan täydellistä, niin nyt ei voi syyttää ohjainta kämmeistään. Tosin jotain ihme lagia on välillä ihan älyttömästi, mikä ärsyttää suunnattomasti ramppikisoissa.

Jos skeittaus kiinnostaa, eikä halua asfaltti-ihottumaa kehoonsa "aikuisten oikeesti", niin Skate 3 on oiva hankinta. Siihen saa hukutettua ihan tarpeeksi aikaa jos haluaa, mutta kiireisimmätkin voivat edetä pelissä loppuun asti lyhyessäkin ajassa. Yritän skarpata peliaiheissa jatkossa, tosin tulevat varmaan olemaan enemmän Live Arcade-pelejä. Uudet pelit kun kiinnostavat tällä hetkellä harvinaisen vähän. Kommentteihin voi myös laittaa, kiinnostaako retroilu.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Revolution rock!

Blogini poliittinen siipi ottaa tänään kantaa vaaleihin.









"Sisällissota - uhka vai mahdollisuus?"

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair


Nyt se on täällä! Arctic Monkeysin uuden levyn ensimmäinen virallinen single. Jos Brick By Brick oli massiivinen pettymys, niin tämä biisi sen sijaan ei todellakaan ole pettymystä nähnytkään. Kertakuuntelu koukutti ja houkutti huomattavasti enemmän kuin Brick By Brickin kohdalla ja nyt on se fiilis, mikä yleensä Arctic Monkeysin kohdalla on aina. Repeatrepeatrepeat...

Hieman kyllä on nyt pohdittava henkilöä nimeltä Josh Homme yhtyeen kehityksessä. Humbug kun oli miehen osittain tuottama ja sitä äänitettiin Hommen kuuluisalla aavikko-studiolla, ja silti Humbug kuulosti aivan Arctic Monkeysilta vain hitusen synkemmällä ja ei niin tarttuvalla soundilla. Homme-viboja ei ollut juuri nimeksikään. Tästä nimihirviöstä sen sijaan voi vetää aivan suoran viivan QOTSA:een.

Tällä kertaa en toisaalta ole yhtään huolissaan bändin raskaammasta ja synkemmästä soinnista. Sama vanha Arctic Monkeys tässäkin kuuluu, mihin rakastuin silloin way back (nyt en enempää nostalgisoi). Tämä potkii ja tältä pitääkin kuulostaa Arctic Monkeysin ensisinkun: koukuttavalta, yllättävältä ja tarttuvalta. Kesäkuuhun on aivan liian pitkä aika.

  Don't Sit Down 'Cause I've Moved Your Chair by arcticmonkeys

Sinkku julkaistaan virallisesti ensi lauantaina, Record Store Daynä. Muistaakseni kolme eri versiota on tulossa vinskana, joten menkäähän vaikka Stupidoon kärkkymään, jos heput olisivat saaneet tätä herkkua hyllyihin asti (en muista onko muita levykauppoja Suomesta messissä kamppiksessa). Viikonlopuksi ajattelin pistää pientä Arctic Monkeys-spesiaalia kehiin. Pidetään vielä yllätyksenä, mitä se sisältää.

Rubik @ Tavastia 9.4.11

Olen viimeksi nähnyt Rubikin keikalla Lapkon lämppärinä viisi vuotta sitten, kun Bad Conscience Patrol oli vielä pilke yhtyeen silmäkulmassa ja diili Fullsteamille vasta harkinnassa. Sitä ennen olin nähnyt yhtyeen Mogwain lämppärinä. Molemmilla kerroilla oli sama ongelma. Yhtyeen kappaleissa oli hyviä melodioita, mutta soittajat lavalla olivat sisäänpäinkääntyneitä ja paisuttivat biisejä lähes kohtuuttoman pitkiksi.

Nyt ovat asiat aivan toisin. Tavastian lavalla ollut yhtye juhlisti jo kolmatta albumiaan ja keikkoja on ollut ulkomaita myöten. Enää ei Rubik hakenut itseään, vaan lavalla nähtiin riehakas ja yleisöä täysin hyppysissään pitänyt yhtye.

Lämppäriksi oli valikoitunut Jukka Ässä "akustisena" duona. Milloin sähkökitara on ollut akustinen soitin? Sovitaan, että tämä on jotain tamperelaisten huumoria. Nimenä Jukka Ässä oli jo aiemmin tuttu ja jotain kappaleita olin Myspacesta kuunnellut, mutta muuten en ollut tähän yhtyeeseen ja mieheen tutustunut. Musiikki oli ihan kivaa ja esitys sitä myös. Ei oikeastaan sen kummempaa. En tiedä olisivatko biisit jääneet mieleen paremmin, jos mukana olisi ollut koko bändi, mutta nyt Jukka Ässä oli ilkeästi sanottuna pakollinen paha ennen pääaktia.

Rubik ei sitten ollutkaan ihan kiva. Rubik oli loistava! Jo avauskappale World Around You räjäytti Tavastian hurjiin bileisiin. Ainoastaan Solarin kappaleet tuntuivat jättävän yleisön hivenen kylmäksi, mutta eturivin PITTI kyllä juhli koko keikan. Ja siellä pitissä oli niin hurja meno, ettei sinne ilman partaa uskaltanut mennä. Milloin indierunkkaus on viimeksi saanut jotain riehakasta aikaan?

Päällimmäisenä asiana ihmettelin vain sitä, että miten ihmeessä Rubikista on tullut noinkin kova livebändi. Yhtyettä kun ei pysäyttänyt mikään. Artturi Taira TANSSI pari ensimmäistä biisiä niin villisti, että hämmästelin vain miehestä pursunnutta energiaa. Mies näytti Thom Yorken ja Ian Curtisin sekoitukselta liikkeineen. Viimeksi kun näin hänet lavalla, niin lavashow oli kenkiin tuijottelua ja kiitos tuli biisin loputtua, jos huvitti. Nyt mies kiitteli vuolaasti yleisöä ja villitsi kansaa. Wau!

Mites sitten musiikki? Hyvinhän se toimi. Vähän oli keikan jälkeen purinaa biisien järjestyksestä, mihin tarkemmin pohdittuani voin yhtyä. Alku toimi, sitten vähän lässähti ja lopussa oli taas bileet. Biisejä tuli suunnilleen yhtä paljon vanhoilta levyiltä kuin uudeltakin. Itselleni uuden levyn biisit toimivat huomattavasti paremmin kuin vanhat, koska Solar on selkeästi jo nyt kuunnelluin Rubikin levy kohdallani. Olin jopa vähän pettynyt, kun jengi tyytyi seisoskelemaan Crisis Meeting At The Lyceumin aikana. Bändin paras biisi, for fuck sake!

Solarin levyjulkkarikeikka Tavastialla vakuutti minut nyt täysin Rubikin erinomaisuudesta. Tätä yhtyettä voi ilolla viedä Primaveraan näyttämään muille, mistä se "kukko oikeen kussee". Go get 'em boys!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Max hundra


Bubble haastoi minut tekemään playlistin sadasta parhaasta biisistä Spotifyyn. Ensin ajattelin, että hehheh, enpä muuten varmaan tee, koska sadan parhaan kappaleen valitseminen on ihan mahdoton tehtävä. Sitten tulin toisiin aatoksiin. Kokeillaan nyt vaikka sitten huumoriarvon takia. Huumori loppui äkkiä.

Lähdin listaa lähestymään sadan lempiyhtyeen kantilta. Varsinkin kun sääntöihin kuuluu vain yksi biisi yhdeltä bändiltä, niin helposti hommaa kannattaa lähestyä näin. Lempiyhtyeiltähän ne lempikappaleet usein ovat. Nopeasti alkoi biisejä ilmestymäänkin listalle.

Vaikka sataan biisiin mahtuu huikea määrä musiikkia, niin kyllä hommassa tuli hyvin äkkiä "kill your darlings"-olo. Millä perusteilla rankkaan jonkun toisen biisin toista paremmaksi? Varsinkin kun muutaman lempiyhtyeeni kappale piti tiputtaa listalta menemään. Nostalgiaksihan tämänkin sai. Kaikkiin näihin sataan kappaleeseen liittyy jokin muisto, mikä nostaa nämä mielessäni sadan kaikkien aikojen parhaan kappaleen joukkoon. En siis väitä, että I Got Erection on mikään musiikkihistorian merkkikappale, mutta mielessäni se on aina "iha vitu kova styge". Siksi viimeisimmät lempparit saavat jäädä odottamaan vuoroaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ette ole vielä tarpeeksi tunnekyllästettyjä, sori.

Tässä se soittolista sitten on. Alkuun yritin tehdä hienoa kappalejärjestystä, mutta into loppui ensimmäiseen kymmeneen. Avaus- ja lopetusraita ovat tarkasti mietittyjä, muuten biisit ovat aivan satunnaisessa järjestyksessä. Avausraita on sitten vähän hehheh-osastoa. Pakkohan se oli laittaa, kun blogini nimihirviö on siitä lainattu.

Voiko muuten yhtään pompöösimmin aloittaa viikonloppua?

torstai 7. huhtikuuta 2011

Fight For Your Right To Watch A Trailer


Jos joku bändi ansaitsee tuplapostauksen samana päivänä, niin se on Beastie Boys. Adam Yauch a.k.a. MCA a.k.a. Nathaniel Hörnblowerin lyhytelokuva Fight For Your Right - Revisited sai trailerin. Tämä lyhäri on siis "uudelleentulkinta" Beastie Boysien ensimmäisen hitin, (You Gotta) Fight For Your Right (To Partyn), videosta. Beastie Boyseina on Elijah Wood, Danny McBride, Seth Rogen, Will Ferrell, Jack Black ja John C. Reilly. Trailerista selviää miksi niitä on kuusi.

Muuhun castiin kuuluu mm. Susan Sarandon, Stanley Tucci, Kirsten Dunst, Steve Buscemi, Jason Schwartzman, Jim Jarmusch(!) ja Orlando Bloom. Tässä oli vain muutama nimekkäimmistä. Jokainen sivurooli näyttää olevan jonkinsortin cameo. Nyt on kakka pois koukusta!



Rakkaus: Beastie Boys & uusi sinkku


Vaikka tämä tulee torstain puolella, niin keskiviikkoahan tämäkin ruotii. Kiimaa kun on ilmassa. Ekana, Flow jakoi jengin kahtia. Ne joille räbä ja Kanyen ego uppoavat ovat fiilareissa, koska hei, Kanye ja Q-Tip. Tuttavallisesti, "indierunkkarit", olivat, että häh, tääl on mun lempparit, mut ei nää nyt riitä. Itsehän sain orgasmin, eikä se kertaan jäänyt. Tuli toinenkin. Beastie Boysin uusi sinkku kun on täällä!

Beastie Boysin Hot Sauce Committee Part 2 on odotetuin levy, mitä tiedän tälle vuodelle, joten odotetusti kiima ja odotus on hurja. Se on niin hurja, että pelkkä uuden biisin ruodinta ei riitä. Nyt olen niin kiimassa, että jaan biisit, jotka räppään mukana tilanteessa kuin tilanteessa.

Ekana, Make Some Noise kuulostaa ihan Beastie Boysilta, tosin hyvinkin orgaaniselta. Hot Sauce Committeesta puhuttiin bändilevynä ennakkoon, mutta Too Many Rappers ei siitä vielä välttämättä hirveästi osviittaa antanut. Tämä sen sijaan kuulostaa ihan bändisoitannalta. Kelpaa, vaikka ei tämä funkkaa kuten Sabrosa, tai potki persettä kuten Sure Shot. Kädenlämpöinenkin lämmittää.



Sitten biisit mitä kuunnellessa katoan tästä maailmasta ja räppään kuin robotti. Syytän Nuorgamia top 5-villityksestä.

1. Intergalactic

I like my sugar with coffee and cream

Taitaa olla ensimmäinen kuulemani Beasties-biisi ja siitä asti olen rakastanut tätä kappaletta. Riimit ovat loistavia, kertsin elektro-robotti toimii ja biitti on huikea. Ja osaan tämän kappaleen sanasta sanaan. Tuokaa ghettoblasteri ja tämä kesällä puistoon, niin johan lähtee!



2. Ch-Check It Out

All you trekkies and tv-addicts/No mean to diss, no mean to bring static/All you klingons in yo grandmas house/Grab your backstreet friends it's time to get loud

Toinen Beasties-biisi joka lähtee sanasta sanaan bileissä kuin bileissä. Biisin sanat on niin täynnä pop-kulttuuriviittauksia, että nörtti voi vain myhäillä. Video on myös taattua Nathaniel Hörnblower-laatua, mutta kun ei sitä Youtubesta saa katsotuksi, niin laitetaan liveä. Mix Master Miken lisääminen bändiin herätti porukan aivan uuteen eloon biittien osalta ja tämä esitys todistaa sen, ettei nämä juutalaispojut ole todellakaan pelkkiä vitsejä. Jätkät sylkee tosissaan!



3. Boomin' Granny

The clock is ticking so you better not front/We can go to my place or we could smoke a runt/Well you're a lovely girl, just like Bea Arthur/Just turn down the lights so we can go further

Beastiesit ovat aina olleet aikaansa edellä. Miehet kun tekivät milf- ja puumakulttuurista biisin jo 1992. Well whacha know about that! Biisi on alunperin julkaistu Jimmy James 12":n b-puolena, mutta loistavan tuplakokoelman Anthology: The Sounds Of Sciencen kätköistä tämäkin löytyy. Beastie Boysin hervottomimpia biisejä.



4. Body Movin'

Flame on, I'm gone/I'm so sweet like a nice bon bon

Body Movin' tunnetaan paremmin Fatboy Slimin remixistä, enkä ihmettele, koska onhan tämä parempi kuin levyllä oleva hitusen laiska versio. Videokin on yksi kovimmista ja huikea tribuutti yhdelle kovimmista elokuvista, eli Danger: Diabolikille.



5. Get It Together

I eat the fuckin' pineapple now and laters/Listen to me now, don't listen to me later/Fuck it 'cause I know I didn't make it fuckin' rhyme for real/But yo technically I'm as hard as steel

Flow-vieras Q-Tip pistää parastaan ja Beastie Boysit pysyvät hienosti perässä. Iskee, vaikka lyriikat ovatkin enemmän tuollaista omakehuosastoa.



Hot Sauce Committee Part. 2 ilmestyy 3.5.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Flow, mitä kettua?

I fantasized 'bout this back in Kamppi 

"Ariel Pink Flowhun"
"Vittu mitä hipsterpaskaa, en mene"

"Destroyer Flowhun"
"Just joo, pitäkää tunkkinne"

Olen ollut Flow-valittaja viime elokuusta lähtien. Viime vuonna oli liikaa väkeä, ei nyt mikään ihan mieletön lineuppi ja ne poseeraukseen keskittyneet hipsterit.

Nyt en valita, nyt näytän tältä: ^__________^. Lineup on aivan käsittämätön. Suomessa on nyt kerrankin kansainvälisen tason festivaalit ja ne on vielä Helsingin keskustan kupeessa. Kun Merimaa jo kuudetta vuotta "suunnittelee" Ruisrockista isoa kansainvälistä festivaalia ja Provinssi "oli joskus" sitä, niin Kallio/Rantanen-kaksikko toteutti sellaisen, viidessä vuodessa. Tuleva kulttuurituottaja vain hämmästelee ja inspiroituu moisesta. Tämä maa ei olekaan läpeensä mätä.

Niin tosiaan, Kanye West, Q-Tip, Lykke Li, Röyksopp, Mogwai, James Blake, The Pains Of Being Pure At Heart, Iron & Wine, Midlake, Mayer Hawthorne, Sly & Robbie, The Dø, Twin Shadow, Hercules & Love Affair ja Joy Orbison. Ja tässä oli siis vasta ensimmäinen satsi. Ja alue laajentuu nyt aidosti. Nähdään eturivissä!

Stop trippin’, I’m trippin’ off the power
‘Til then, fuck that, the Flow’s ours

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Top 5 guilty pleasure-bändit

Kyseinen aihe on kytenyt päässäni jo jonkun aikaa ja bänditkin on ollut tiedossa, mutta sain aivan uuden inspiraation viikonlopun aikana. Keskusteluni erään "Navanalaisen" kanssa kun paljastivat minun olevan "se High Fidelity-jäbä". Eli teetä kittaava ja kaljaa sylkevä miehuuden irvikuva. Koska koen kumminkin olevani MIÄS, niin nyt tulee heviä, koska hevihän on ÄJJÄÄ! Ja minä olen MIÄS.

1. Slipknot

Kyllä, pidän näistä maskipäisistä iowalaisista angstaajista, enkä voi tätä edes selittää teini-iällä. Olen alkanut arvostaa Slipknotia vähitellen. Olen aiemminkin maininnut, että olen ollut teininä metallipää, mutta silloin kuunneltiin myöhemmin listalla mainitun yhtyeen lisäksi vain klassikkoja, kuten Metallicaa ja Maidenia. Slipknot oli lähinnä nolo maskeineen. No onhan ne maskit todella noloja, mutta kun musiikki toimii parhaimmillaan murskaavan hyvin.

Slipknotin debyytti (virallinen) on mielestäni edelleen tuoreen ja mullistavan kuuloinen. Perkussiot, levarit ja sampleri elävöittävät muuten tavanomaisen kuuloista möykkää uskomattoman hyvin. Myöhemmillä levyillä soitinarsenaali on muuttunut kapeammaksi; samplet ja perkussiot ovat enemmän taka-alalla, mikä on suuri sääli. Silti Slipknot on parhaimmillaan erinomainen yhtye. Jotta yhtyeen nolous tulisi parhaiten esiin, niin pistetään nyt vähän haalareita kehiin.



2. Slayer

Onko mikään miehisempää kuin thrash-metalli, jossa lauletaan sarjamurhaajista, kiduttamisesta ja itse kaikkivaltiaan paskuudesta? Ei. Siksi Slayer murhaa. (Huomatkaa kuinka käytän oikeaa HEVI-sanastoa)

Slayer on niitä yhtyeitä, joiden kuuluisi lopettaa ajoissa ja antaa maineensa kiiriä edelle. Yhtyeen näkeminen livenä kun pilaa kaiken. 2004 Jäähallissa yhtye sentään vielä veti yleisöä vajaan tunnin turpaan, mutta 2008 Tuskan veto oli vain laiska. Eikä Araya saa enää edes headbangata. LAME. Silti kun maailmantuska on suurimmillaan, niin kyllä Arayan huuto parantaa. "I reject this fucking race, I despise this fucking place". Nyt ei MUNIIN PUHALLELLA.



3. The Darkness

The Darkness on tavallaan nostalgiaa ja tavallaan ei. Olen edelleen sitä mieltä, että Permission To Land on erinomainen levy, mutta eihän yhtyettä voi millään ottaa tosissaan. Eikä pidäkään. The Darkness kun toi 70-luvun kukkoilun takaisin muotiin hetkeksi ja olivatpa tyypit jopa jonkinlaisia tyyli-ikoneita itselleni. Ei, en pitänyt muniin asti auki olevaa catsuitia (salaa haaveilin kyllä siitä), mutta pukeuduin all-denimiin ja tukka hulmusi pitkänä ja vieläpä oikein sankarikiharoilla. Ja kun aiheena on MIEHISYYS, niin mikäänhän ei ole miehisempää kuin kiekua falsetissa "get your hands off my woman you motherfuckEEEEER!"



4. Killswitch Engage

Killswitch Engage ei nyt välttämättä ole miehisintä musiikkia maailmassa, vaikka niiden laulaja onkin MASSIIVINEN. Nämä tyypit kun laulavat tunteistaan. Ja metalcorehan on aina automaattisesti paskaa. No eikä ole. Killswitch Engagella on helvetin hienoja biisejä, maailman hauskin kitaristi ja kova asenne. Muuta ei tarvita. Vaikka alankin jo vähitellen tuntea itseni vähän turhan vanhaksi bändin musalle.



5. Mötley Crüe + WASP

Olisin keksinyt nolompaakin, mutta kun miehisyys on aiheena, niin pakkohan nämä tyypit on ottaa esiin. Voiko mikään olla miehisempää kuin näyttää naiselta ja laulaa nussimisesta? Ei. Cowia yhtyeitä, joiden jatkaminen on rikos ihmisyyttä vastaan. Jätkät on jo niin pöhöttyneitä, että nahkahousutkin ratkeaa jätkien poseeratessa.





+1. Nu-metal

Joo, tykkään kyllä aina välillä kuunnella nu-metalia. Se on vain niin helppoa kuitata nostalgialla. Vai pystyykö joku muka väittämään, ettei ala-asteella ihaillut Durstin Frediä ja hommannut Nykki-lippistä vain sen takia, koska Fredilläkin oli?



Olen muuten nähnyt kaikki tässä postauksessa mainitut yhtyeet livenä. Osan jopa useaan kertaan. Tämä ei ollut vitsi.

Ja nyt onkin gunpowderini sopivasti hautunut, Crowmoor jäähtynyt juuri oikeisiin asteisiin ja tweepop löytänyt tiensä levysoittimelle. Koska olenhan MIÄS!

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Stop the press: Amy Winehouse Flow'n pääesiintyjä!

 
Kyllä, luotettava lähteeni kertoo, että Amy Winehouse on Flow'n pääesiintyjä tänä vuonna! Amy Winehouse tunnetusti peruutti Provinssirockin esiintymisensä 2007 ja nyt neljä vuotta myöhemmin nainen saadaan vihdoin paikkaamaan peruutuksensa. Luotettava lähteeni myös kertoo, että Amy aikoo esittää useita uusia kappaleita Suvilahdessa.

Winehousen saaminen Suvilahteen aiheuttaa tietenkin uusia järjestelyjä. Ihmisiä kehoitetaan pukeutumaan niin, että lavalta lentävät kaljapullot ja viinilasit eivät aiheuta vahinkoa, ja suositellaan myös suojautumaan, jos artisti tulee yleisöön. Tunnetusti kun Amy vetää turpaan.

Amy Winehouse esiintyy samana viikonloppuna Szigetissä, joten tämä olisi pisin kiertue, minkä Amy Winehouse on tehnyt moneen vuoteen. Tässä linkki lisätietoihin!



Aprillia, jos joku siis meni halpaan. Toisaalta, ei sitä koskaan tiedä...