Vuoden 2010 parhaat levyt: Top 10, baby!

Top kybä on täällä! Pahoittelut siitä, että kesti. Tämäkin teksti on ollut valmis jo ties kuin kauan, mutta eräälle levylle oikeiden sanojen löytäminen vei aikaa kauemmin kuin uskoinkaan.

10. Bombay Bicycle Club - Flaws

Truefolkkarit varmaan hirttävät mut nyt. Bombay Bicycle Club vaihtoi sähköiset instrumenttinsa akustisiin ja tekivät mukavan rauhallisen levyn, jota on vain niin helppo kuunnella ärsyyntymättä lainkaan. Jollekin tämä seikka voi olla miinus, mutta joskus on mukavaa kuunnella musiikkia, minkä voi vain antaa soljua taustalla, kun ajatukset pyörii auringossa, puistoissa ja kivoissa tytöissä. Noin niinku esim. On tässä sitä melankoliaakin, jos ei muuten nappais.



9. Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy

Kanyen paras levy? Ei suinkaan, mutta Kanyen taso onkin ihan omissa sfääreissä. Jos Kanye vain malttaisi joskus jättää kaikista älyttömimmät ideat vain omaan päähänsä, niin kaikkien aikojen rap-levy olisi kyseisen miehen käsialaa ajasta ikuisuuteen.



8. Big Boi - Sir Lucious Left Foot: The Son Of Chico Dusty

Big Boi räppää menemään paremmin kuin kukaan muu ja kun taustat ovat myös priimatavaraa, niin helppoahan tämän nosto vuoden parhaiden joukkoon on. Ilahduttavaa on myös se, ettei Big Boi ole lähtenyt tasabiitti ja autotune-pelleilyyn mukaan, vaan pitää soundinsa kiitettävän vanhan koulukunnan mukaisena.



7. Kemmuru - Meiltä Puuttuu Kaikki

Ilahduttavinta tänä vuonna oli se, että rapin puolella voin ulkomaisten nimien edelle nostaa hyvällä omalla tunnolla kotimaista osaamista. Kemmurun poikien räppäys on rentoa kuin mikä ja Aksimin biitit potkivat ja nytkyttävät vastustamattomasti. Vaikka aiheet ovat vakavia ja "diippejä", niin Kemmuru käsittelee aiheita hyvällä huumorintajulla.



6. Foals - Total Life Forever

Foalsin debyytti on mielestäni edelleen erinomainen, mutta toinen levy on mestariteos. Vaikka bändi on muuttanut musiikkiaan maalailevampaan ja tunnelmallisempaan muotoon, niin vanha rytmikkyys ja kulmikkuus on pitänyt pintansa. Kun toinen levy oli jo tällainen harppaus uuteen ja parempaan suuntaan, niin mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan tältä yhtyeeltä.



5. Arcade Fire - The Suburbs

Arcade Firen kolmas levy kasvoi ajan myötä upeaksi kokonaisuudeksi. Levyn ilmestyessä en vakuuttunut aivan täysin aiempaa rauhallisemmasta ja vähäeleisemmästä äänimaailmasta, kun olin jo todella tottunut yhtyeen massiivisuuteen. Aika teki tehtävänsä ja levy kasvoi niihin mittasuhteisiin, mihin sen pitikin. Tämä kanadalaisporukka tuntuu vuosi vuodelta vain kasvavan joka ikiseen suuntaan ja toivon kasvun jatkuvan vielä monen monta vuotta. Tämän yhtyeen parissa on hienoa kasvaa!



4. Minä ja Ville Ahonen

Mitähän tästä levystä voisi enää sanoa, mitä ei ole sanottu jo? Ville Ahosen ja Jussi Moilan tekstit ovat neroutta. Biisit ovat sävellyksinä arvaamattomia ja mielenkiintoisia. Kaikki tässä levyssä kolahti tavalla, jota en edes uskaltanut odottaa. Tuntuu siltä, kuin tälle levylle olisi kiteytyneet kaikki ne mielenkiintoisimmat ja villeimmät ideat, mitä suomalaisessa musiikissa on viime vuosina tapahtunut. Toistan taas itseäni, huikea levy! Levyn lopussa tuleva teknovirityskin on vain osoitus siitä, että ei varmaan kannata seuraavaltakaan levyltä odottaa mitään tavanomaista.



3. Two Door Cinema Club - Tourist History

Tosibloggaajat varmaan olivat tästä innoissaan vuosi sitten jo, mutta itse löysin yhtyeen vasta tämän levyn myötä ja olin ällikällä lyöty. Briteistä tulee kolme jannua rumpukoneen kanssa ja lyövät kehiin levyn, jolla on kymmenen sinkkubiisiä, joista jokainen pistäisi indiediskon villiintymään ja tuhoamaan paikat. Yksikään biisi ei ole turhaan levyllä, eikä kokonaisuuskaan kuulosta hajanaiselta, vaikka jokainen levyn kappaleista on potentiaalinen hitti. Tekisi melkein mieli sanoa, että tämä on täydellinen pop-levy, mutta hillitsen itseni tällä kertaa.



2. Magenta Skycode - Relief

Jori Sjöroos on jumala! Magenta Skycoden kakkoslevy on niin lähellä täydellistä musiikkia, että tekisi mieli mennä vain polvilleen ja palvoa Joria lopun elämääni. Kaikissa levyn biiseissä on kauneimmat melodiat, mitä korviini on kantautunut pienen elämäni aikana ja kaikesta melankolisuudesta huolimatta levyn toiveikkuus on se juttu, millä tämänkin pimeän ja kylmän talven jaksaa tarpoa eteenpäin. Tämä levy julkaistiin juuri oikeaan aikaan, jotta sen täydellisyys vain korostuisi. Tämän syksyn ehdoton soundtrack ja jos ykkösenä oleva levy olisi tullut väärään aikaan, niin tämä olisi vuoden levy.



1. The National - High Violet

The Nationalin High Violetia en pysty edes käsittelemään järkiperustein. High Violet tuntui ilmestyvän juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Juuri kun kaiken surun ja pahan olon keskellä luulin menettäneeni kyvyn innostua ja löytää hyviä asioita yhtään mistään, niin tuli The National ja sai minut jälleen tuntemaan, että maailmasta löytyy vielä asioita, mistä voi ja pitää innostua. Se ei ole ihan mikään pikku juttu. Siksi The National on tämän vuoden paras.

Räppiperjantai

Homma on tänään rrrrrräp, joten sitä itseään nyt kehiin.

Kemmuru julkaisi keskiviikkona jo pitkään odotetun ja pariin kertaa lykätynkin levynsä Meiltä Puuttuu Kaikki. Jodarokin, Aksimin ja Top Billinistäkin tunnettu J-Laini muodostavat tämän Suomen kovimman hiphop-retkueen. Kolmisen vuotta sitten julkaistu Kehumatta Paras sisälsi muutaman erinomaisen kappaleen, mutta kärsi hivenen liiallisesta pituudestaan. Tästä ollaan selkeästi opittu ja uusimmalla levyllä onkin VAIN kymmenen kappaletta, mutta laatu onkin sitten jokaisella raidalla pelkkää priimaa.



Jodarokin ja Aksimin sanailu on muuttunut vuosien varrella entistä sulavammaksi ja poikien räpäytys kuulostaakin enemmän kavereiden keskiseltä läpän heitolta. Suurimmaksi osaksi sanoitukset ovat humoristisia letkautuksia, mutta kantaakin otetaan pariin otteeseen, kuten kappaleilla How 2 Survive ja Meya Rahat. Vierailijat Hannibalista, Stepaan ja SuperJanneen hoitavat osansa erinomaisesti ja sopivat biisiehinsä erinomaisesti. Biitit ovat todella kovia myöskin, joten tämä levy on hyvin lähellä klassikkostatusta, jonka Suomiräpissä on toistaiseksi ansainnut vasta tälläkin levyllä vierailevan Ruudolfin debyytti.





Nas saavutti messias-statuksen jo debyyttialbumillaan, jonka jälkeen miehen uraa ollaan seurattu lähinnä tekemällä vertailua siihen levyyn. Kyseessähän on Illmatic, joka on paras rap-albumi maailmassa. Mites siitä nyt sitten parannatkaan? Et mitenkään, mutta on Nas saanut senkin jälkeen ihan kelvollista tavaraa tehtyä, kuten muutaman vuoden takainen Hip Hop Is Dead. Pahoittelen videon sensurointeja, mutta nopealla etsinnällä ei parempaa versiota löytynyt. Spotify jeesaa, jos haluaa kuulla raiskaamattoman version biisistä.



Nasin edellinen albumi "Nas" oli paha pettymys, joten uutta materiaalia en odotellut kovinkaan innoissani. Kunnes kuulin, että uusi albumi onkin tehty yhdessä Damian "Jr. Gong" "Bobin poika" Marleyn kanssa. Yleensä nämä "best of both worlds" levyt eivät onnistu, mutta yhden kappaleen perusteella Marley ja Nas ovat tehneet todella hyvää jälkeä. As We Enter toimii hyvin, eikä vähiten erinomaisen Mulatu Astatke samplen ansiosta. Levy Distant Relatives tulee ulos ensi viikolla, joten silloin viimeistään selviää, onko yhteistyö ollut oikeasti hedelmällistä.



Mulatu Astatkea on samplannyt myös K'naan, jonka kappale on myös todellinen bängeri.



Laitetaan nyt vielä Mulatu Astatken originaali loppuun, joka oli itselleni elämää mullistava kappale, josta kirjoitan varmasti tulevaisuudessa enemmänkin, kun herra Astatken Flow-vierailu tulee ajankohtaisemmaksi.