Top 5 guilty pleasure-bändit

Kyseinen aihe on kytenyt päässäni jo jonkun aikaa ja bänditkin on ollut tiedossa, mutta sain aivan uuden inspiraation viikonlopun aikana. Keskusteluni erään "Navanalaisen" kanssa kun paljastivat minun olevan "se High Fidelity-jäbä". Eli teetä kittaava ja kaljaa sylkevä miehuuden irvikuva. Koska koen kumminkin olevani MIÄS, niin nyt tulee heviä, koska hevihän on ÄJJÄÄ! Ja minä olen MIÄS.

1. Slipknot

Kyllä, pidän näistä maskipäisistä iowalaisista angstaajista, enkä voi tätä edes selittää teini-iällä. Olen alkanut arvostaa Slipknotia vähitellen. Olen aiemminkin maininnut, että olen ollut teininä metallipää, mutta silloin kuunneltiin myöhemmin listalla mainitun yhtyeen lisäksi vain klassikkoja, kuten Metallicaa ja Maidenia. Slipknot oli lähinnä nolo maskeineen. No onhan ne maskit todella noloja, mutta kun musiikki toimii parhaimmillaan murskaavan hyvin.

Slipknotin debyytti (virallinen) on mielestäni edelleen tuoreen ja mullistavan kuuloinen. Perkussiot, levarit ja sampleri elävöittävät muuten tavanomaisen kuuloista möykkää uskomattoman hyvin. Myöhemmillä levyillä soitinarsenaali on muuttunut kapeammaksi; samplet ja perkussiot ovat enemmän taka-alalla, mikä on suuri sääli. Silti Slipknot on parhaimmillaan erinomainen yhtye. Jotta yhtyeen nolous tulisi parhaiten esiin, niin pistetään nyt vähän haalareita kehiin.



2. Slayer

Onko mikään miehisempää kuin thrash-metalli, jossa lauletaan sarjamurhaajista, kiduttamisesta ja itse kaikkivaltiaan paskuudesta? Ei. Siksi Slayer murhaa. (Huomatkaa kuinka käytän oikeaa HEVI-sanastoa)

Slayer on niitä yhtyeitä, joiden kuuluisi lopettaa ajoissa ja antaa maineensa kiiriä edelle. Yhtyeen näkeminen livenä kun pilaa kaiken. 2004 Jäähallissa yhtye sentään vielä veti yleisöä vajaan tunnin turpaan, mutta 2008 Tuskan veto oli vain laiska. Eikä Araya saa enää edes headbangata. LAME. Silti kun maailmantuska on suurimmillaan, niin kyllä Arayan huuto parantaa. "I reject this fucking race, I despise this fucking place". Nyt ei MUNIIN PUHALLELLA.



3. The Darkness

The Darkness on tavallaan nostalgiaa ja tavallaan ei. Olen edelleen sitä mieltä, että Permission To Land on erinomainen levy, mutta eihän yhtyettä voi millään ottaa tosissaan. Eikä pidäkään. The Darkness kun toi 70-luvun kukkoilun takaisin muotiin hetkeksi ja olivatpa tyypit jopa jonkinlaisia tyyli-ikoneita itselleni. Ei, en pitänyt muniin asti auki olevaa catsuitia (salaa haaveilin kyllä siitä), mutta pukeuduin all-denimiin ja tukka hulmusi pitkänä ja vieläpä oikein sankarikiharoilla. Ja kun aiheena on MIEHISYYS, niin mikäänhän ei ole miehisempää kuin kiekua falsetissa "get your hands off my woman you motherfuckEEEEER!"



4. Killswitch Engage

Killswitch Engage ei nyt välttämättä ole miehisintä musiikkia maailmassa, vaikka niiden laulaja onkin MASSIIVINEN. Nämä tyypit kun laulavat tunteistaan. Ja metalcorehan on aina automaattisesti paskaa. No eikä ole. Killswitch Engagella on helvetin hienoja biisejä, maailman hauskin kitaristi ja kova asenne. Muuta ei tarvita. Vaikka alankin jo vähitellen tuntea itseni vähän turhan vanhaksi bändin musalle.



5. Mötley Crüe + WASP

Olisin keksinyt nolompaakin, mutta kun miehisyys on aiheena, niin pakkohan nämä tyypit on ottaa esiin. Voiko mikään olla miehisempää kuin näyttää naiselta ja laulaa nussimisesta? Ei. Cowia yhtyeitä, joiden jatkaminen on rikos ihmisyyttä vastaan. Jätkät on jo niin pöhöttyneitä, että nahkahousutkin ratkeaa jätkien poseeratessa.





+1. Nu-metal

Joo, tykkään kyllä aina välillä kuunnella nu-metalia. Se on vain niin helppoa kuitata nostalgialla. Vai pystyykö joku muka väittämään, ettei ala-asteella ihaillut Durstin Frediä ja hommannut Nykki-lippistä vain sen takia, koska Fredilläkin oli?



Olen muuten nähnyt kaikki tässä postauksessa mainitut yhtyeet livenä. Osan jopa useaan kertaan. Tämä ei ollut vitsi.

Ja nyt onkin gunpowderini sopivasti hautunut, Crowmoor jäähtynyt juuri oikeisiin asteisiin ja tweepop löytänyt tiensä levysoittimelle. Koska olenhan MIÄS!