Jos olisin NME, niin olisin otsikoinut juttuni joko muotoon "Maximo Park is Back!" tai "Maximo Park is ready to save indie". Koska en ole NME, niin tyydyn vähäeleisyyteen.
Maximo Park on palannut ja haluaisin toivoa, että tällä kertaa parhaimmalla levyllään. Bändi kun oli parhaimmillaan todella hyvä. Harmi, että sössivät maineensa umpipaskalla kolmannella levyllään.
Takaisin nykyaikaan, sattumalta törmäsin tähän NME:n toimistolla soitettuun kappaleeseen, joka on mielestäni häikäisevän hieno. Kaunis melodia ja kokonaisuudessaan kappale, joka vetää puoleensa ja pakottaa kuulijan olemaan läsnä. Näin niitä biisejä kuule tehdään!
Yhtyeen neljäs levy The National Health julkaistaan parin viikon päästä. Toivottavasti levyversiota, ja levyä, ei ole ryssitty.
EDIT: Video vaihdettu luotettavampaan versioon Youtubesta. The Mahogany Sessionsin veto on periaatteessa aivan sama kuin NME:n toimistossakin vedetty, tällä vain kuuluu koskettimet paremmin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maximo Park. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maximo Park. Näytä kaikki tekstit
tiistai 29. toukokuuta 2012
perjantai 6. elokuuta 2010
Aasinsiltapostaus
Kaikki johtaa kaikkeen ja sillain filosofisesti, mutta tänään saan yhdistettyä monta hyvää jutun juurta yhteen postaukseen, koska kaikki johtaa aina jostain toisiinsa.
Löysin tänään jälleen The Magic Numbersin, joka vähän yli viisi vuotta sitten(!) nousi ihmisten tietoisuuteen Forever Lost hitillään. Yhtyeen tuoreimman levyn arvostelu oli Nytissä ja mietinkin, mistä The Magic Numbersin nimi oli tuttu. En puhu tuoreimmasta levystä mitään, koska en siitä tiedäkään mitään, joten tyydyn tässä nostalgisoimaan muutamia viiden vuoden takaisia hittejä, joista osa on jäänyt landfilliksi brittiläiseen indie-kaanoniin.
Hard-Fi:ta pidettiin jopa 2000-luvun omana The Clashina viisi vuotta sitten. Yhtyeen toinen levy tuli kolme vuotta sitten ja sai heti haukut tekopyhästä kannesta. Sen jälkeen yhtyeestä ei pahemmin ole mitään kuulunut. Hard To Beat oli kumminkin hitti, kuten myös Living For The Weekend ja Cash Machine.
Franz Ferdinand-kopioista paras, jonka viime vuotinen kolmas levy oli kumminkin niin heikko, ettei siitä pahemmin enää edes puhuta. Alelaaritkin luultavasti ovat piilottaneet sen silmistään. Ensimmäinen ja toinen levy ovat kumminkin oikein hyvää taidekoulupost-punkia.
The Magic Numbersin Forever Lostin kuuleminen viisi vuotta aiheutti suoran rakastumisen yhtyeeseen. Sympaattiset ja ylipainoiset hipit soittamassa täydellistä, kuulasta ja melodista poppia. Forever Lost on täydellinen kesäbiisi ja Love Is Just A Game on täydellinen syysbiisi. Yhtyeen debyyttilevy löytyy hyllystä pahasti pölyttyneenä, mutta nyt se soi jälleen ja fiilis on sama kuin viisi vuotta sitten. Täydellisyyttä.
Hypätäänkin aasinsillan kautta elokuviin. Lupailin arvostelua vuoden hauskimmasta elokuvasta ja nyt siihen päästään. Ensiksi muistelen kumminkin sitä, kun olin Espoo Cinessä viisi vuotta sitten katsomassa Paradise Now:ta ja luin NME:tä, jonka ostin Tapiolan Stockmannilta. Samalla ostin myös Jonathan Safran Foerin Kaikki Valaistuu-kirjan viidellä eurolla, mutta NME:ssä oli siis juttu The Magic Numbersista, jota lueskelin elokuvaa odotellessa. Paradise Now vakuutti ja olikin yksi lemppari terroristielokuvistani. Kunnes tuli Four Lions.
Chris Morris on tehnyt aiemmin mm. Jamia, joka tuli Suomessakin esille, kun Kalle Kinnunen otti Suomen Kuvalehdessä puheeksi Ihmebantun yhtäläisyyden kyseiseen sarjaan. Jam ja muut tuotokset ovat itselläni tsekkaamatta, mutta Four Lions oli nähtävä. Kuinka joku ei voi kiinnostua komediasta, joka kertoo itsemurhapommittajista?
Four Lions kertoo siis neljästä Englannissa asuvasta muslimista, jotka suunnittelevat terrori-iskua. Yksi haluaa pommittaa moskeijaa, jotta uskonveljet nousisivat sotaan vääräuskoisia vastaan, yksi haluaa pommittaa internetin ja yksi haluaa pommittaa apteekin, koska ne myyvät kondomeja jotta pääsisi "nussimaan valkoisia tyttöjä". Näistä lähtökohdista kaverukset koheltavat ja suunnittelevat ja lopulta myös toteuttavatkin iskunsa.
Chris Morrisia ei ainakaan voi syyttää rohkeuden puutteesta. Harvalla olisi pokkaa tehdä muslimeista huumoria, saatikka itsemurhapommittajista. Elokuva kumminkin pilailee heidän kustannuksellaan todella rujosti ja elokuva naurattaakin todella paljon. Lopussa sitä kumminkin alkaa miettimään mille sitä oikein tulikaan naurettua. Lopun nihilistisyys voi olla monelle shokki, mutta itse koin sen olevan tärkeä muistutus siitä, kuinka vakavan asian kanssa tässä lopulta pelleillään.
Four Lions onkin helposti vuoden paras komedia ja tulin leffateatterista hymy korvissa ulos. Chris Morrisin aiemmat tuotokset on ehdottomasti tsekattava ja kannattaa teidänkin. Ihan törkeen kovaa settii!
Löysin tänään jälleen The Magic Numbersin, joka vähän yli viisi vuotta sitten(!) nousi ihmisten tietoisuuteen Forever Lost hitillään. Yhtyeen tuoreimman levyn arvostelu oli Nytissä ja mietinkin, mistä The Magic Numbersin nimi oli tuttu. En puhu tuoreimmasta levystä mitään, koska en siitä tiedäkään mitään, joten tyydyn tässä nostalgisoimaan muutamia viiden vuoden takaisia hittejä, joista osa on jäänyt landfilliksi brittiläiseen indie-kaanoniin.
Hard-Fi:ta pidettiin jopa 2000-luvun omana The Clashina viisi vuotta sitten. Yhtyeen toinen levy tuli kolme vuotta sitten ja sai heti haukut tekopyhästä kannesta. Sen jälkeen yhtyeestä ei pahemmin ole mitään kuulunut. Hard To Beat oli kumminkin hitti, kuten myös Living For The Weekend ja Cash Machine.
Franz Ferdinand-kopioista paras, jonka viime vuotinen kolmas levy oli kumminkin niin heikko, ettei siitä pahemmin enää edes puhuta. Alelaaritkin luultavasti ovat piilottaneet sen silmistään. Ensimmäinen ja toinen levy ovat kumminkin oikein hyvää taidekoulupost-punkia.
The Magic Numbersin Forever Lostin kuuleminen viisi vuotta aiheutti suoran rakastumisen yhtyeeseen. Sympaattiset ja ylipainoiset hipit soittamassa täydellistä, kuulasta ja melodista poppia. Forever Lost on täydellinen kesäbiisi ja Love Is Just A Game on täydellinen syysbiisi. Yhtyeen debyyttilevy löytyy hyllystä pahasti pölyttyneenä, mutta nyt se soi jälleen ja fiilis on sama kuin viisi vuotta sitten. Täydellisyyttä.
Hypätäänkin aasinsillan kautta elokuviin. Lupailin arvostelua vuoden hauskimmasta elokuvasta ja nyt siihen päästään. Ensiksi muistelen kumminkin sitä, kun olin Espoo Cinessä viisi vuotta sitten katsomassa Paradise Now:ta ja luin NME:tä, jonka ostin Tapiolan Stockmannilta. Samalla ostin myös Jonathan Safran Foerin Kaikki Valaistuu-kirjan viidellä eurolla, mutta NME:ssä oli siis juttu The Magic Numbersista, jota lueskelin elokuvaa odotellessa. Paradise Now vakuutti ja olikin yksi lemppari terroristielokuvistani. Kunnes tuli Four Lions.
Chris Morris on tehnyt aiemmin mm. Jamia, joka tuli Suomessakin esille, kun Kalle Kinnunen otti Suomen Kuvalehdessä puheeksi Ihmebantun yhtäläisyyden kyseiseen sarjaan. Jam ja muut tuotokset ovat itselläni tsekkaamatta, mutta Four Lions oli nähtävä. Kuinka joku ei voi kiinnostua komediasta, joka kertoo itsemurhapommittajista?
Four Lions kertoo siis neljästä Englannissa asuvasta muslimista, jotka suunnittelevat terrori-iskua. Yksi haluaa pommittaa moskeijaa, jotta uskonveljet nousisivat sotaan vääräuskoisia vastaan, yksi haluaa pommittaa internetin ja yksi haluaa pommittaa apteekin, koska ne myyvät kondomeja jotta pääsisi "nussimaan valkoisia tyttöjä". Näistä lähtökohdista kaverukset koheltavat ja suunnittelevat ja lopulta myös toteuttavatkin iskunsa.
Chris Morrisia ei ainakaan voi syyttää rohkeuden puutteesta. Harvalla olisi pokkaa tehdä muslimeista huumoria, saatikka itsemurhapommittajista. Elokuva kumminkin pilailee heidän kustannuksellaan todella rujosti ja elokuva naurattaakin todella paljon. Lopussa sitä kumminkin alkaa miettimään mille sitä oikein tulikaan naurettua. Lopun nihilistisyys voi olla monelle shokki, mutta itse koin sen olevan tärkeä muistutus siitä, kuinka vakavan asian kanssa tässä lopulta pelleillään.
Four Lions onkin helposti vuoden paras komedia ja tulin leffateatterista hymy korvissa ulos. Chris Morrisin aiemmat tuotokset on ehdottomasti tsekattava ja kannattaa teidänkin. Ihan törkeen kovaa settii!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)