Jos eilen tanssittiin, niin nyt jäädään vällyjen alle fiilistelemään. Tässä vuoden parhaat biisit kyseiselle toiminnalle.
The Horrors - Still Life
Niitä levyjä, jotka olivat aivan hilkulla päästäkseen vuoden parhaimpien listalle. Uusimman levyn post-punk-vaikutteet miellyttivät edellistä levyä enemmän, mutta en täysin vakuuttunut siltikään. Still Life nousi levyltä esiin ehdottomana helmenä ja on yksi vuoden parhaimpia biisejä.
Fleet Foxes - Sim Sala Bim
Kyllähän tämä hippifolkailu toimii pienissä annoksissa, mutta levyllä tökkii ja pahasti. Sim Sala Bim ihastutti kesällä ja talvella se lämmittää.
Freeman - Mattolaituri
Freemanin comeback-levy jäi ihmeen vähälle huomiolle blogosfäärissä siihen nähden, että Uusi Fantasia mellasti taustalla ja Liian myöhään oli tolkuton hitti. Omapa on häpeänne, koska ajoittain levy toimii todella hyvin ja varsinkin Mattolaituri on kaunista kuunneltavaa. Paula Vesalan tekstitkin onnistuvat koskettamaan, vaikka nostalginen maalaisromantisointi yleensä tökkii ja pahasti.
Delay Trees - All Black Left
Delay Treesin Before I Go Go EP oli yksi loppukesän ihastuttavimpia tapauksia ja siltä olikin todella vaikeata valita yhtä kappaletta, jonka nostaisi muiden edelle. All Black Left valikoitui ihan sillä kuuluisalla "perstuntumalla" nyt vuoden parhaimmistoon.
All Black Left by Delay Trees
Atlas Sound - Te Amo
Harmittaa, etten ole juuri kerennyt Bradford Coxin viimeisimpään soolotuotokseen tutustumaan. Vakuuttaa, mutta uskaltaisinko itse nostaa sitä hänen parhaaksi levykseen jopa Deerhunterin levyjen yli, on vielä todella iso kysymysmerkki. Komeita kappaleita sillä on kyllä todella iso liuta. Te Amokin valikoitui lähinnä sillä, että jäi ensikuuntelusta kaikista parhaiten mieleen.
Washed Out - Eyes Be Closed
Yksi levy lisää, joka jäi aivan hilkulla listani ulkopuolelle. Tästä biisistä tulee niin lämpimästi kesä mieleen, että tästä taisi tulla kertaheitolla kestosuosikkini.
Lana Del Rey - Video Games
Ei kai tästä tarvi enää sanoa mitään.
TV On The Radio - Will Do
Vuoden komein biisi. TVoTR on kyllä muuten itselleni ihan mysteeriyhtye, koska en ole vielä ensimmäiseenkään levyyn päässyt kunnolla sisälle. Slovarit toimivat hyvin, mutta muuten ei vain aukea. No, nautitaan sitten pelkistä biiseistä.
Wilco - Art Of Almost
Niitä levyjä, jotka jäivät ansaitsemattoman vähälle kuuntelulla. Enköhän löydä tämän levyn hienoudet vasta joskus ensi keväänä. Art Of Almost on tosin kappale, jonka hienous aukesi kerrasta ja jonka kokeellisuus ihastuttaa kuuntelukerta toisensa jälkeen. Tätä villimpää ja rohkeampaa Wilcoa onkin ollut ikävä.
PJ Harvey - The Glorious Land
Kyllä, PJ jää levylistani ulkopuolelle. Vaikka levy on kiistatta musiikillisesti yksi vuoden parhaista, niin täällä minulla on oikeus valita levyjä täysin itsekkäillä perusteilla ja niillä levy jää hiuksenhienosti ulkopuolelle. The Glorious Land on yksi levyn parhaimmista biiseistä, joka ansaitsee yksittäisenä biisinä kehunsa ja siten nouseekin listalle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wilco. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wilco. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. joulukuuta 2011
torstai 4. helmikuuta 2010
Viikon keikkavitonen
Depeche Mode - Jezebel
Depeche Mode oli tiistaina esiintymässä Hartwall Areenassa ja keikka oli ihan hyvä, mutta biisilistansa takia mulle pettymys. Vanhempi Depeche Moden tuotanto ei ole minulle kovinkaan tuttua, kun taas pidän todella paljon Playing The Angel ja Sounds Of The Universe albumeista. Tietenkään näiltä levyiltä ei tullut kuin muutama biisi, mutta vanhoja hittejä tuli sitten yllin kyllin. Viihdyin kyllä, mutta toivoin jotain muuta. Biisiksi valitsin Jezebelin, koska Martin Goren balladiputki oli pettymys, joka olisi parantunut tällä kauniilla Goren laulamalla kappaleella uudelta levyltä.
Editors - You Don't Know Love
Editors tulee 7.5 Tavastialle ja suurimman kohun aiheutti jälleen kerran lipunmyynti. Ihmiset eivät edelleenkään tunnu tiedostavan sitä, että joskus kysyntä on suurempaa kuin tarjonta, ja nopeat syövät hitaat. Itse onneksi sain liput keikalle ja odotukset ovat kovat. Uusi levy ei konesoundiensa takia ole tarttunut yhtä hyvin kuin yhtyeen aiemmat levyt, mutta livenä niissä kappaleissa saattaa olla ihan toista potkua. Ja haluan kuitata huonot muistot R.E.M:n lämppärikeikasta Finnair Stadionilla. Paljoa huonompaa paikkaa ei yhtyeelle olisi voitu antaa.
Wilco - Spiders (Live)
Wilco esiintyi viimeksi Suomessa viime elokuussa Huvilateltassa ja vetäisi niin kovan keikan, että kaikki jäivät odottamaan lisää. Nyt tulee, kun bändi saapuu kahdelle keikalle Suomeen ja Helsingin keikka sattui samalle päivälle kuin syntymäpäiväni. Parempaa lahjaa ja juhlaa ei voisi tulla. Biisiksi valitsin viime keikan kliimaksin Spiders, joka räjähti Huvilateltassa melkoisella voimalla ja jätti toivomaan lisää. Tätä bändiä ei saa missata!
Wolfmother - Joker And The Thief
Provinssirock lisäsi esiintyjälistaansa tällä viikolla neljä nimeä, joista isoin oli australialainen Wolfmother. Bändin kokoonpano meni täysin uusiksi laulaja-kitaristia lukuunottamatta uudelle levylle, mikä ei onneksi bändiä pahentanut. Silti valitsin kappaleen bändin ensimmäiseltä levyltä, koska sillä Led Zeppelin ja Black Sabbath pastissointi toimi hyvin. Toinenkin mielipide löytyy hienolta mieheltä.
Green Day - Basket Case
Pitkään spekuloitiin siitä, mikä iso bändi saapuu Live Nationin järjestämälle jättikeikalle Kyläsaareen ja Green Day sieltä paljastui. Kun Green Dayn nimi julkistettiin, niin olin hieman skeptinen kaiken suhteen. Onko Green Day niin iso nimi Suomessa, että se pystyy vetämään 35 000 ihmistä? Mielestäni ei, mutta mieluusti olen väärässä. En ole bändin suurimpia faneja, mutta en toivo keikkajärjestäjille persnettoa näin isoista satsauksista. Jatkossa nimittäin Suomeen toivottavasti tuodaan isoja nimiä, jotka itseänikin kiinnostaa. (Coldplay, kiitos)
Ensi viikolla on sitten pitkään odottamani Prince Of Assyrian ensikeikka Suomessa ja sen lisäksi saatan mennä katsomaan ja kuuntelemaan Husky Rescueta ja Five Corners Quintetia. Niistä lisää sitten joskus.
maanantai 21. joulukuuta 2009
Tervetuloa vuoden levyihin!
Hei vaan kaikille. Tervetuloa blogiini, jonka on tarkoitus avata näkemyksiäni elokuvista, musiikista ja milloin mistäkin, mikä vain edes vähän sivuaa pop-kulttuuria. Tarkoitus olisi tänne kirjoitella arvosteluja ja yleistä fiilistelyä vähän oman mieleni mukaan. Tämä blogi ei ole musahifistelyyn, josta löytäisi uudet biisit ensimmäisenä ja jotain remixejä. Täältä löytyy vain painavaa asiaa.
Nyt kun blogini aloitin tähän aikaan vuodesta, niin pakkohan se on aloittaa listaamalla vuoden kovimmat levyt. Tänä vuonna on yllättävän vaikeaa valita kymmenen parasta ja pistää ne vielä järjestykseen, koska tämä vuosi oli laadullisesti aika tasainen. Ainoastaan pari levyä onnistui räjäyttämään ns. tajunnan ja muut vakuuttivat, mutta eivät niin paljoa. Lähdetään siis listaamaan. Biisilinkit ohjaavat joko Spotifyyn tai Youtubeen. Riippuen vähän saatavuudesta.
1. Arctic Monkeys - Humbug
Arctic Monkeys omisti tämän vuosikymmenen. Ensimmäinen levy pisti kaiken sekaisin kolme (kohta neljä) vuotta sitten ja toinen levy petrasi mielestäni ensimmäisestä vielä enemmän. Kolmannelle levylle tuli ladattua todella kovat odotukset ja ensimmäisillä kuuntelukerroilla odotukseni murskattiin. Levy kuulosti hahmottomalta ideakasalta, josta ei tunnu saavan mitään irti. Pari viikkoa ja useita kuuntelukertoja myöhemmin mielipiteeni muuttui täysin. Levyhän on neroutta!
Alex Turnerin sävellykset ovat tällä kertaa rauhallisempia, tunnelmallisempia, painostavampia ja raskaampia kuin koskaan aiemmin. Sanoitusten kanssa Turner on myös petrannut paljon aiemmista kertomuksistaan. Nyt sanoitukset ovat abstraktimpia kuin aiemmin ja mielestäni paljon parempia. Loistava levy, joka jokaisen kannattaa ottaa kuunteluun. Muistakaa antaa levylle aikaa ja rauhoittukaa kunnolla sen parissa. Tulette saamaan kokemuksen.
TJEU: Cornerstone, Dance Little Liar, My Propeller
2. Mastodon - Crack The Skye
Metalli on kuulunut teini-ikääni hyvin vahvasti. 15-vuotiaaksi asti metalli oli lempimusiikkiani, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana olen kasvanut musatyylistä yli. Metalliin liittyvä soittotaidon yletyn ylistys ja äijäily tappavat musiikista kaiken sielun ja tunteen. Kerran vuodessa silti tulee yksi levy, joka onnistuu säväyttämään ja tänä vuonna tempun teki Mastodon. Mastodonin aiemmat levyt olivat juuri sitä mistä metallia kritisoin. Tarkkaa soittoa ja älytöntä paahtoa. Crack The Skye on kaikkea muuta. Se on rauhallinen ja tunnelmallinen levy, joka onnistuu ajoittain jopa koskettamaan. Siihen harva ylipäänsä onnistuu. Levyllä on vain seitsemän kappaletta, mutta pituudet yltävät ajoittain yli kymmenenkin minuutin, mutta Mastodon onnistuu pitämään mielenkiinnon silti yllä koko levyn keston ajan. Kevään selkeitä piristäjiä ja onnistujia.
TJEU: Oblivion, Crack The Skye. Parhaiten levy toimii kokonaisuutena, mutta noista biiseistä saa jonkun käsityksen tunnelmasta.
3. Röyksopp - Junior
Röyksopp on kärsinyt levyillään aina pienestä epätasaisuudesta. Yksittäisiä helmiä löytyy aina, mutta tunnelman tappaa aiemmilla levyillä joku heikompi biisi. Nyt siitä ongelmasta oltiin päästy yli. Levy alkaa tappavan hyvällä Happy Up Here:llä josta alkaa putki toinen toistaan parempia biisejä. Tämän parempaa poppia ei tänä vuonna juuri edes julkaistu. Tykkäsin todella paljon.
TJEU: Happy Up Here, You Don't Have A Clue, This Must Be It
4. Wilco - Wilco (The Album)
Löysin Wilcon oikeastaan vasta tänä kesänä. Tiesin Wilcon tulevan Huvilatelttaan keikalle, joten ajattelin ottaa bändin haltuun ja se tapahtui dokumentin kautta. Yle Teemalta tuli Yankee Hotel Foxtrotin teosta kertova dokumentti "I Am Trying To Break Your Heart", joka oli minulle avain bändin ymmärtämiseen. Yankee Hotel Foxtrot nousi kesän lempilevyistäni, jonka jälkeen oli helppoa siirtyä tähän levyyn. En voi millään sanoa mitään vertailevaa Wilcon aiempiin levyihin, mutta Wilco (The Album) toimii erinomaisesti. Yankee Hotel Foxtrotin kokeilevuutta ei tällä levyllä ole, mutta se korvataan sitäkin timanttisemmilla sävellyksillä. Jeff Tweedin melodiat ovat tämän levyn suola ja chili. Parhaimmillaan ne ovat hauraita ja täynnä mahtavia yksityiskohtia, mihin voi tarttua useammankin kuuntelukerran jälkeen. Huvilateltan keikka oli myös upea kokemus, joten Wilcon voi huoletta julistaa vuoden 2009 menestyjiin.
TJEU: Bull Black Nova, You And I, I'll Fight
5. Mos Def - The Ecstatic
Mos Defin vuonna 1999 julkaisema Black On Both Sides on yksi kaikkien aikojen kovimmista hiphop-albumeista. Kesti kymmenen vuotta ennen kuin Mos onnistui julkaisemaan edes lähes yhtä hyvän levyn. The Ecstatic on timanttia, tulta ja tappuraa. Mos Def on ladannut levyn riimeihin vihaa ja rakkautta niin, että sitä on vaikea olla huomaamatta. Levyn biitit ovat kaikin puolin oikein onnistuneita ja hyvin erilaisia verrattuna siihen mihin hiphopissa ollaan jo totuttu. Vuosien päästä voin hyvin kuvitella, että tätä levyä hehkutetaan edelläkävijänä hiphopissa juuri biittiensä puolesta. Nautinnollinen levy.
TJEU: Supermagic, History, Casa Bey
6. Rubik - Dada Bandits
Jos Rubik olisi ihan mistä tahansa muualta kuin Suomesta, niin bändiä hehkutettaisiin indiepiireissä ympäri maailmaa. Nyt bändi kärsii alkuperästään, koska Suomen indiepiirit eivät tietenkään pidä suomalaisesta musiikista ja suomalainen musiikkivienti on niin onnetonta, että jos et soita heviä, niin pitää tyytyä jämäsuosioon. Rubikin uusin on koukkuja täynnä ja parhaimmillaan Rubik on yllättäessään kuulijansa täysin. Levyn aikana on harvoja hetkiä milloin kuulija tietää ennalta mitä tuleva pitää sisällään. Mahtava levy, joka kannattaa ottaa haltuun.
TJEU: Wasteland, Fire Age
7. Japandroids - Post-Nothing
Pitchforkista saamani käsityksen mukaan noise on tällä hetkellä sitä parasta musiikkia mitä maailmasta löytyy. Suurin osa noisesta on kumminkin hahmotonta pörinää, josta ei saa mitään irti. Japandroids on toista maata. Kitara surisee ja kaikuu ja rummutkin kaikuvat kuin levy olisi äänitetty kellarissa, mutta levy on yllättävänkin melodinen ja täynnä nuoruuden intoa ja tunnetta. Japandroids on siis duo, jonka muodostavat laulaja-kitaristi ja rumpali. Harvoja levyjä, joissa moinen minimalismi toimii erinomaisesti.
TJEU: The Boys Are Leaving Town, Rockers East Vancouver
8. Jay Reatard - Watch Me Fall
Jay Reatardin punk-paahto on ottanut reippaasti pop-vaikutteita sitten ensimmäisen levyn "Blood Visions". Watch Me Fall on ihan silkkaa poppia melodioiltaan ja äänimaailmaltaan. Punkista muistuttaa enää ajoittainen hurja tempo ja asenne, millä levy on soitettu. Miehen imago saattaa karkoittaa popin ystävät levyn ääreltä, mutta ei kannata ulkokuoresta välittää. Musiikki on erinomaista.
TJEU: Before I Was Caught, Wounded, Hang Them All
9. Prince Of Assyria - Missing Note
Enpä olisi uskonut hehkuttavani loppuvuonna julkaistua omakustannetta Ruotsista, mutta näin pääsi käymään. Irakissa syntynyt Ninos Dankha julkaisi koskettavan ja lämmittävän levyn syksyn pimeyteen, josta heikkouksia on vaikea edes etsiä. Dankhan lauluääni muistuttaa The Nationalista ja tunnelmassaan levy onkin hyvin samankaltainen. Loppuvuoden ehdoton helmi.
TJEU: Another Love Song, What Ever You Want, Sleep Tight
10. Alice In Chains - Black Gives Way To Blue
Kymppipaikan valinta oli todella vaikea, koska tällä paikalla olisin halunnut mainita ties kuinka monta levyä, mutta voiton vei niukasti Alice In Chains. Alice In Chainsin ei missään tilanteessa olisi voinut kuvitellakaan julkaisevan levyä Layne Staleyn kuoleman jälkeen, mutta yhtye sinnitteli, löysi uuden laulajan ja teki levyn. Ennakko-odotukseni levyä kohtaan olivat hyvin tuomitsevat, mutta pakko oli jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen todeta, että levy on todella hyvä. Uusi laulaja William DuVall kuulostaa hämmentävän paljon Layne Staleylta, mutta yhtye ei onneksi ole jäänyt toistamaan vain itseään. Biisit ovat hyviä ja tekstit myös. Vuoden yllättäjä.
TJEU: All Secrets Known, Last Of My Kind, Black Gives Way To Blue
Top kympin ulkopuolelle jäi vielä monen monta erinomaista ja oikein hyvää levyä, joiden listaaminen veisi tilaa ja aikaa liikaa. Saatan palata niihin vielä myöhemmin.
Näin saatiin tämä blogi käyntiin. Ennen joulua listaan vielä vuoden parhaat keikat ja joulun jälkeen tulee varmaan ties minkänäköistä listaa, koska listojen tekeminen on kaikessa vaikeudessaan hyvin hauskaa. Palautetta saa ja pitää antaa.
Nyt kun blogini aloitin tähän aikaan vuodesta, niin pakkohan se on aloittaa listaamalla vuoden kovimmat levyt. Tänä vuonna on yllättävän vaikeaa valita kymmenen parasta ja pistää ne vielä järjestykseen, koska tämä vuosi oli laadullisesti aika tasainen. Ainoastaan pari levyä onnistui räjäyttämään ns. tajunnan ja muut vakuuttivat, mutta eivät niin paljoa. Lähdetään siis listaamaan. Biisilinkit ohjaavat joko Spotifyyn tai Youtubeen. Riippuen vähän saatavuudesta.
1. Arctic Monkeys - Humbug
Arctic Monkeys omisti tämän vuosikymmenen. Ensimmäinen levy pisti kaiken sekaisin kolme (kohta neljä) vuotta sitten ja toinen levy petrasi mielestäni ensimmäisestä vielä enemmän. Kolmannelle levylle tuli ladattua todella kovat odotukset ja ensimmäisillä kuuntelukerroilla odotukseni murskattiin. Levy kuulosti hahmottomalta ideakasalta, josta ei tunnu saavan mitään irti. Pari viikkoa ja useita kuuntelukertoja myöhemmin mielipiteeni muuttui täysin. Levyhän on neroutta!
Alex Turnerin sävellykset ovat tällä kertaa rauhallisempia, tunnelmallisempia, painostavampia ja raskaampia kuin koskaan aiemmin. Sanoitusten kanssa Turner on myös petrannut paljon aiemmista kertomuksistaan. Nyt sanoitukset ovat abstraktimpia kuin aiemmin ja mielestäni paljon parempia. Loistava levy, joka jokaisen kannattaa ottaa kuunteluun. Muistakaa antaa levylle aikaa ja rauhoittukaa kunnolla sen parissa. Tulette saamaan kokemuksen.
TJEU: Cornerstone, Dance Little Liar, My Propeller
2. Mastodon - Crack The Skye
Metalli on kuulunut teini-ikääni hyvin vahvasti. 15-vuotiaaksi asti metalli oli lempimusiikkiani, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana olen kasvanut musatyylistä yli. Metalliin liittyvä soittotaidon yletyn ylistys ja äijäily tappavat musiikista kaiken sielun ja tunteen. Kerran vuodessa silti tulee yksi levy, joka onnistuu säväyttämään ja tänä vuonna tempun teki Mastodon. Mastodonin aiemmat levyt olivat juuri sitä mistä metallia kritisoin. Tarkkaa soittoa ja älytöntä paahtoa. Crack The Skye on kaikkea muuta. Se on rauhallinen ja tunnelmallinen levy, joka onnistuu ajoittain jopa koskettamaan. Siihen harva ylipäänsä onnistuu. Levyllä on vain seitsemän kappaletta, mutta pituudet yltävät ajoittain yli kymmenenkin minuutin, mutta Mastodon onnistuu pitämään mielenkiinnon silti yllä koko levyn keston ajan. Kevään selkeitä piristäjiä ja onnistujia.
TJEU: Oblivion, Crack The Skye. Parhaiten levy toimii kokonaisuutena, mutta noista biiseistä saa jonkun käsityksen tunnelmasta.
3. Röyksopp - Junior
Röyksopp on kärsinyt levyillään aina pienestä epätasaisuudesta. Yksittäisiä helmiä löytyy aina, mutta tunnelman tappaa aiemmilla levyillä joku heikompi biisi. Nyt siitä ongelmasta oltiin päästy yli. Levy alkaa tappavan hyvällä Happy Up Here:llä josta alkaa putki toinen toistaan parempia biisejä. Tämän parempaa poppia ei tänä vuonna juuri edes julkaistu. Tykkäsin todella paljon.
TJEU: Happy Up Here, You Don't Have A Clue, This Must Be It
4. Wilco - Wilco (The Album)
Löysin Wilcon oikeastaan vasta tänä kesänä. Tiesin Wilcon tulevan Huvilatelttaan keikalle, joten ajattelin ottaa bändin haltuun ja se tapahtui dokumentin kautta. Yle Teemalta tuli Yankee Hotel Foxtrotin teosta kertova dokumentti "I Am Trying To Break Your Heart", joka oli minulle avain bändin ymmärtämiseen. Yankee Hotel Foxtrot nousi kesän lempilevyistäni, jonka jälkeen oli helppoa siirtyä tähän levyyn. En voi millään sanoa mitään vertailevaa Wilcon aiempiin levyihin, mutta Wilco (The Album) toimii erinomaisesti. Yankee Hotel Foxtrotin kokeilevuutta ei tällä levyllä ole, mutta se korvataan sitäkin timanttisemmilla sävellyksillä. Jeff Tweedin melodiat ovat tämän levyn suola ja chili. Parhaimmillaan ne ovat hauraita ja täynnä mahtavia yksityiskohtia, mihin voi tarttua useammankin kuuntelukerran jälkeen. Huvilateltan keikka oli myös upea kokemus, joten Wilcon voi huoletta julistaa vuoden 2009 menestyjiin.
TJEU: Bull Black Nova, You And I, I'll Fight
5. Mos Def - The Ecstatic
Mos Defin vuonna 1999 julkaisema Black On Both Sides on yksi kaikkien aikojen kovimmista hiphop-albumeista. Kesti kymmenen vuotta ennen kuin Mos onnistui julkaisemaan edes lähes yhtä hyvän levyn. The Ecstatic on timanttia, tulta ja tappuraa. Mos Def on ladannut levyn riimeihin vihaa ja rakkautta niin, että sitä on vaikea olla huomaamatta. Levyn biitit ovat kaikin puolin oikein onnistuneita ja hyvin erilaisia verrattuna siihen mihin hiphopissa ollaan jo totuttu. Vuosien päästä voin hyvin kuvitella, että tätä levyä hehkutetaan edelläkävijänä hiphopissa juuri biittiensä puolesta. Nautinnollinen levy.
TJEU: Supermagic, History, Casa Bey
6. Rubik - Dada Bandits
Jos Rubik olisi ihan mistä tahansa muualta kuin Suomesta, niin bändiä hehkutettaisiin indiepiireissä ympäri maailmaa. Nyt bändi kärsii alkuperästään, koska Suomen indiepiirit eivät tietenkään pidä suomalaisesta musiikista ja suomalainen musiikkivienti on niin onnetonta, että jos et soita heviä, niin pitää tyytyä jämäsuosioon. Rubikin uusin on koukkuja täynnä ja parhaimmillaan Rubik on yllättäessään kuulijansa täysin. Levyn aikana on harvoja hetkiä milloin kuulija tietää ennalta mitä tuleva pitää sisällään. Mahtava levy, joka kannattaa ottaa haltuun.
TJEU: Wasteland, Fire Age
7. Japandroids - Post-Nothing
Pitchforkista saamani käsityksen mukaan noise on tällä hetkellä sitä parasta musiikkia mitä maailmasta löytyy. Suurin osa noisesta on kumminkin hahmotonta pörinää, josta ei saa mitään irti. Japandroids on toista maata. Kitara surisee ja kaikuu ja rummutkin kaikuvat kuin levy olisi äänitetty kellarissa, mutta levy on yllättävänkin melodinen ja täynnä nuoruuden intoa ja tunnetta. Japandroids on siis duo, jonka muodostavat laulaja-kitaristi ja rumpali. Harvoja levyjä, joissa moinen minimalismi toimii erinomaisesti.
TJEU: The Boys Are Leaving Town, Rockers East Vancouver
8. Jay Reatard - Watch Me Fall
Jay Reatardin punk-paahto on ottanut reippaasti pop-vaikutteita sitten ensimmäisen levyn "Blood Visions". Watch Me Fall on ihan silkkaa poppia melodioiltaan ja äänimaailmaltaan. Punkista muistuttaa enää ajoittainen hurja tempo ja asenne, millä levy on soitettu. Miehen imago saattaa karkoittaa popin ystävät levyn ääreltä, mutta ei kannata ulkokuoresta välittää. Musiikki on erinomaista.
TJEU: Before I Was Caught, Wounded, Hang Them All
9. Prince Of Assyria - Missing Note
Enpä olisi uskonut hehkuttavani loppuvuonna julkaistua omakustannetta Ruotsista, mutta näin pääsi käymään. Irakissa syntynyt Ninos Dankha julkaisi koskettavan ja lämmittävän levyn syksyn pimeyteen, josta heikkouksia on vaikea edes etsiä. Dankhan lauluääni muistuttaa The Nationalista ja tunnelmassaan levy onkin hyvin samankaltainen. Loppuvuoden ehdoton helmi.
TJEU: Another Love Song, What Ever You Want, Sleep Tight
10. Alice In Chains - Black Gives Way To Blue
Kymppipaikan valinta oli todella vaikea, koska tällä paikalla olisin halunnut mainita ties kuinka monta levyä, mutta voiton vei niukasti Alice In Chains. Alice In Chainsin ei missään tilanteessa olisi voinut kuvitellakaan julkaisevan levyä Layne Staleyn kuoleman jälkeen, mutta yhtye sinnitteli, löysi uuden laulajan ja teki levyn. Ennakko-odotukseni levyä kohtaan olivat hyvin tuomitsevat, mutta pakko oli jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen todeta, että levy on todella hyvä. Uusi laulaja William DuVall kuulostaa hämmentävän paljon Layne Staleylta, mutta yhtye ei onneksi ole jäänyt toistamaan vain itseään. Biisit ovat hyviä ja tekstit myös. Vuoden yllättäjä.
TJEU: All Secrets Known, Last Of My Kind, Black Gives Way To Blue
Top kympin ulkopuolelle jäi vielä monen monta erinomaista ja oikein hyvää levyä, joiden listaaminen veisi tilaa ja aikaa liikaa. Saatan palata niihin vielä myöhemmin.
Näin saatiin tämä blogi käyntiin. Ennen joulua listaan vielä vuoden parhaat keikat ja joulun jälkeen tulee varmaan ties minkänäköistä listaa, koska listojen tekeminen on kaikessa vaikeudessaan hyvin hauskaa. Palautetta saa ja pitää antaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)