Vuoden 2011 parhaat albumit: 25 - 21

Musiikkivuosi 2011 kulkee hyvää vauhtia kohti loppuaan, mistä merkkinä ovat joka puolelta esiin tunkevat vuoden parhaiden albumien ja biisien listat.

Niin kuin Jussin kommenttiin jo edellisten listojen yhteydessä totesin hänen kanssaan, on tämä vuosi ollut jälleen todella hieno musiikillisesti, mutta albumeja rakastavalle tämä on ollut, jos ei kamala, niin ainakin pettymysten täyteinen vuosi. Monet bändit ja artistit puskivat mielettömän hienoja biisejä ulos, mutta kun piti vakuuttaa albumimitassa, niin hommat levähtivät persiilleen. Tomi teki saman huomion.

Mietin pitkään, että rajaisin albumit vain 20:n parhaan listaksi. Koska olen maailman huonoin tiivistämään ja ylipäänsä karsimaan yhtään mitään yhtään mistään, niin aloitetaan kevyesti ja varovaisesti viidellä levyllä kahdenkympin ulkopuolelta. Näistäkin levyistä kun pidin ainakin sen verran, että ansaitsevat maininnan ja kunniapystin.

25. Half Past Never Band - Cubicle Coma

Tämän vuoden yksi kivoimmista uusista tuttavuuksista, joiden orgaaninen hiphop soi ilmavasti, mutta silti funkaten vastustamattoman hyvin. Yhtyeen uudet kuviot kiinnostavat toden teolla.

24. Ghostpoet - Peanut Butter Blues and Melancholy Jam

Ainoa brittihiphoppari, joka onnistui vakuuttamaan edes jollain tasolla. Vaikka miehen debyytin hälyisyys ja kokeilevuus onkin välillä liikaa, niin räppärin rohkeus kokeilujensa kanssa ei kostaudu, vaan luo levystä aivan omanlaisen kokemuksen.

23. Mastodon - The Hunter

Jenkkimetallin kovin yhtye just nyt teki levyn, jota kukaan ei osannut odottaa: teematon ja kevyt levy kun ei edellisen progressiivisen teema-albumin jälkeen kuulostanut kovinkaan odotettavalta ratkaisulta. Albumi on tasaisen hyvä, mutta bändi on asettanut itse riman niin korkealle, ettei tällaisilla lopputuloksilla sitä ylitetä tai saavuteta. Kertoo ehkä jotain yhtyeestä, että näillä sanoilla pääsee tällaisille sijoille.

22. St. Vincent - Strange Mercy

Tutustuminen Annie Clarkiin ja hänen musiikkinsa kannatti. Strange Mercy on ajoittain vuoden upeimpien julkaisujen joukossa, mutta epätasaisuus ja ajoittainen lässähtely eivät nostaneet levyä terävimpään kärkeen.

21. The Roots - undun

Voi kun olisin saanut kuunnella tätä levyä parin viikon sijasta pari kuukautta, ennen kuin näitä listoja piti karsia kasaan. Nyt kun levyn tarinaan on päässyt sisälle paremmin ja paremmin, niin ymmärtää levyn kokonaisuuden olevan The Rootsin diskografiassa aivan omaa luokkaansa. Nyt en vielä uskalla nostaa levyä tämän korkeammalle, koska levyn kestävyyttä kunnon kulutuksessa ei ole testattu kunnolla.

Mastodon ja päivän hymyilyttävin uutinen

Tätä ollaan odoteltu jo aika pirun pitkään, nimittäin Mastodonin omaa headliner-keikkaa Suomessa ja ensi tammikuussa se vihdoin toteutuu. Kahteen kertaan! Bändi veti Tavastialla joskus vuonna kivi ja nakki (2005 tai 2006) ja sen jälkeen yhtyettä on voinut nähdä vain lämppäämässä Iron Maidenia tai Metallicaa. Niin ja Sonispheressa varmaan joka ikisenä vuonna, kun kyseinen festivaali on vain Suomessa järjestetty.

Vaikka keikkauutisen nähdessäni pomppasinkin riemusta ilmaan, niin silti bändi saapuu mielestäni epäotolliseen aikaan. Edellisen levyn myötä tehdyt "An Evening With Mastodon"-keikat olisivat meinaan olleet aika pirun päräyttäviä visuaaleineen ja kahtia jaettuine setteineen. Alku kun olisi ollut pelkkää Crack The Skyeta ja toinen puolisko vanhoja biisejä. Niin ja olisihan se Mastodonin, Deftonesin ja Alice In Chainsin yhteiskiertuekin ollut ihan kiva nähdä täälläkin päin maailmaa.

Mastodon saapuu siis sekä Tampereelle Pakkahuoneelle 11. tammikuuta ja päivää myöhemmin on vuorossa Helsingin The Circus. Molempien keikkojen liput kustantaa 40€ ja liput tulevat ensi maanantaina myyntiin. Jos tämän hetken paras metalliyhtye kiinnostaa, niin läsnäolo on vähän niinku pakollista. Todisteita ukkojen neroudesta - ja karvaisuudesta - voi katsella tuosta alta.





Loppuun voin jakaa mielipiteeni yhtyeen viimeisimmästä albumista The Hunterista. Olen täysin samaa mieltä kaikkien arvostelijoiden kanssa: taattua Mastodon-laatua, tosin jokin punainen lanka biisien välillä olisi ollut kiva. Sen voi kuunnella myös itse ja päättää onko Metsästäjästä mihinkään.

Mastodon - Curl Of The Burl

Mastodon on omissa kirjoissani yksi syksyn ykkösbändeistä. Uudelta levyltä uskaltaa odottaa lähes taivaita, kun levyjen laatukäyrä on ollut jatkuvasti ylöspäin ja Crack The Skye oli oiva esimerkki siitä, että bändillä on lahjakkuutta ja taitoa viedä itseään myös uusille vesille.

Uusi levy, The Hunter, julkaistaan 27. syyskuuta ja hypemittari alkaa osoittaa jo aika hyvin punaista. Ensimmäinen virallinen single, Curl Of The Burl, julkaistiin noin viikko takaperin ja eipä voi taas kuin palvoa. Bändi on löytänyt hyvän välimallin ensimmäisten levyjen kaahaukselle ja Crack The Skyen progemaalailulle. Täähän groovaa ku hapoissa oleva hirvi! Mastodonin tapauksessa voi myös aina hämmästellä sitä, miten bändi onnistuu tekemään virtuoosimaisilta kuulostavia biisejä sortumatta kumminkaan tilutusrunkkailuun.



Jotta tämä ei jäisi vain yhden biisin postaukseksi, niin pistetääs kehiin se jo aiemmin tullut härnäke. Black Tongue esittelee jo tutumpaa Mastodonia. Raskaasti potkii, mutta ei kumminkaan tylsästi tai liian totutusti.

Tervetuloa vuoden levyihin!

Hei vaan kaikille. Tervetuloa blogiini, jonka on tarkoitus avata näkemyksiäni elokuvista, musiikista ja milloin mistäkin, mikä vain edes vähän sivuaa pop-kulttuuria. Tarkoitus olisi tänne kirjoitella arvosteluja ja yleistä fiilistelyä vähän oman mieleni mukaan. Tämä blogi ei ole musahifistelyyn, josta löytäisi uudet biisit ensimmäisenä ja jotain remixejä. Täältä löytyy vain painavaa asiaa.

Nyt kun blogini aloitin tähän aikaan vuodesta, niin pakkohan se on aloittaa listaamalla vuoden kovimmat levyt. Tänä vuonna on yllättävän vaikeaa valita kymmenen parasta ja pistää ne vielä järjestykseen, koska tämä vuosi oli laadullisesti aika tasainen. Ainoastaan pari levyä onnistui räjäyttämään ns. tajunnan ja muut vakuuttivat, mutta eivät niin paljoa. Lähdetään siis listaamaan. Biisilinkit ohjaavat joko Spotifyyn tai Youtubeen. Riippuen vähän saatavuudesta.

1. Arctic Monkeys - Humbug

Arctic Monkeys omisti tämän vuosikymmenen. Ensimmäinen levy pisti kaiken sekaisin kolme (kohta neljä) vuotta sitten ja toinen levy petrasi mielestäni ensimmäisestä vielä enemmän. Kolmannelle levylle tuli ladattua todella kovat odotukset ja ensimmäisillä kuuntelukerroilla odotukseni murskattiin. Levy kuulosti hahmottomalta ideakasalta, josta ei tunnu saavan mitään irti. Pari viikkoa ja useita kuuntelukertoja myöhemmin mielipiteeni muuttui täysin. Levyhän on neroutta!

Alex Turnerin sävellykset ovat tällä kertaa rauhallisempia, tunnelmallisempia, painostavampia ja raskaampia kuin koskaan aiemmin. Sanoitusten kanssa Turner on myös petrannut paljon aiemmista kertomuksistaan. Nyt sanoitukset ovat abstraktimpia kuin aiemmin ja mielestäni paljon parempia. Loistava levy, joka jokaisen kannattaa ottaa kuunteluun. Muistakaa antaa levylle aikaa ja rauhoittukaa kunnolla sen parissa. Tulette saamaan kokemuksen.

TJEU: Cornerstone, Dance Little Liar, My Propeller

2. Mastodon - Crack The Skye

Metalli on kuulunut teini-ikääni hyvin vahvasti. 15-vuotiaaksi asti metalli oli lempimusiikkiani, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana olen kasvanut musatyylistä yli. Metalliin liittyvä soittotaidon yletyn ylistys ja äijäily tappavat musiikista kaiken sielun ja tunteen. Kerran vuodessa silti tulee yksi levy, joka onnistuu säväyttämään ja tänä vuonna tempun teki Mastodon. Mastodonin aiemmat levyt olivat juuri sitä mistä metallia kritisoin. Tarkkaa soittoa ja älytöntä paahtoa. Crack The Skye on kaikkea muuta. Se on rauhallinen ja tunnelmallinen levy, joka onnistuu ajoittain jopa koskettamaan. Siihen harva ylipäänsä onnistuu. Levyllä on vain seitsemän kappaletta, mutta pituudet yltävät ajoittain yli kymmenenkin minuutin, mutta Mastodon onnistuu pitämään mielenkiinnon silti yllä koko levyn keston ajan. Kevään selkeitä piristäjiä ja onnistujia.

TJEU: Oblivion, Crack The Skye. Parhaiten levy toimii kokonaisuutena, mutta noista biiseistä saa jonkun käsityksen tunnelmasta.

3. Röyksopp - Junior

Röyksopp on kärsinyt levyillään aina pienestä epätasaisuudesta. Yksittäisiä helmiä löytyy aina, mutta tunnelman tappaa aiemmilla levyillä joku heikompi biisi. Nyt siitä ongelmasta oltiin päästy yli. Levy alkaa tappavan hyvällä Happy Up Here:llä josta alkaa putki toinen toistaan parempia biisejä. Tämän parempaa poppia ei tänä vuonna juuri edes julkaistu. Tykkäsin todella paljon.

TJEU: Happy Up Here, You Don't Have A Clue, This Must Be It

4. Wilco - Wilco (The Album)

Löysin Wilcon oikeastaan vasta tänä kesänä. Tiesin Wilcon tulevan Huvilatelttaan keikalle, joten ajattelin ottaa bändin haltuun ja se tapahtui dokumentin kautta. Yle Teemalta tuli Yankee Hotel Foxtrotin teosta kertova dokumentti "I Am Trying To Break Your Heart", joka oli minulle avain bändin ymmärtämiseen. Yankee Hotel Foxtrot nousi kesän lempilevyistäni, jonka jälkeen oli helppoa siirtyä tähän levyyn. En voi millään sanoa mitään vertailevaa Wilcon aiempiin levyihin, mutta Wilco (The Album) toimii erinomaisesti. Yankee Hotel Foxtrotin kokeilevuutta ei tällä levyllä ole, mutta se korvataan sitäkin timanttisemmilla sävellyksillä. Jeff Tweedin melodiat ovat tämän levyn suola ja chili. Parhaimmillaan ne ovat hauraita ja täynnä mahtavia yksityiskohtia, mihin voi tarttua useammankin kuuntelukerran jälkeen. Huvilateltan keikka oli myös upea kokemus, joten Wilcon voi huoletta julistaa vuoden 2009 menestyjiin.

TJEU: Bull Black Nova, You And I, I'll Fight

5. Mos Def - The Ecstatic

Mos Defin vuonna 1999 julkaisema Black On Both Sides on yksi kaikkien aikojen kovimmista hiphop-albumeista. Kesti kymmenen vuotta ennen kuin Mos onnistui julkaisemaan edes lähes yhtä hyvän levyn. The Ecstatic on timanttia, tulta ja tappuraa. Mos Def on ladannut levyn riimeihin vihaa ja rakkautta niin, että sitä on vaikea olla huomaamatta. Levyn biitit ovat kaikin puolin oikein onnistuneita ja hyvin erilaisia verrattuna siihen mihin hiphopissa ollaan jo totuttu. Vuosien päästä voin hyvin kuvitella, että tätä levyä hehkutetaan edelläkävijänä hiphopissa juuri biittiensä puolesta. Nautinnollinen levy.

TJEU: Supermagic, History, Casa Bey

6. Rubik - Dada Bandits

Jos Rubik olisi ihan mistä tahansa muualta kuin Suomesta, niin bändiä hehkutettaisiin indiepiireissä ympäri maailmaa. Nyt bändi kärsii alkuperästään, koska Suomen indiepiirit eivät tietenkään pidä suomalaisesta musiikista ja suomalainen musiikkivienti on niin onnetonta, että jos et soita heviä, niin pitää tyytyä jämäsuosioon. Rubikin uusin on koukkuja täynnä ja parhaimmillaan Rubik on yllättäessään kuulijansa täysin. Levyn aikana on harvoja hetkiä milloin kuulija tietää ennalta mitä tuleva pitää sisällään. Mahtava levy, joka kannattaa ottaa haltuun.

TJEU: Wasteland, Fire Age

7. Japandroids - Post-Nothing

Pitchforkista saamani käsityksen mukaan noise on tällä hetkellä sitä parasta musiikkia mitä maailmasta löytyy. Suurin osa noisesta on kumminkin hahmotonta pörinää, josta ei saa mitään irti. Japandroids on toista maata. Kitara surisee ja kaikuu ja rummutkin kaikuvat kuin levy olisi äänitetty kellarissa, mutta levy on yllättävänkin melodinen ja täynnä nuoruuden intoa ja tunnetta. Japandroids on siis duo, jonka muodostavat laulaja-kitaristi ja rumpali. Harvoja levyjä, joissa moinen minimalismi toimii erinomaisesti.

TJEU: The Boys Are Leaving Town, Rockers East Vancouver

8. Jay Reatard - Watch Me Fall

Jay Reatardin punk-paahto on ottanut reippaasti pop-vaikutteita sitten ensimmäisen levyn "Blood Visions". Watch Me Fall on ihan silkkaa poppia melodioiltaan ja äänimaailmaltaan. Punkista muistuttaa enää ajoittainen hurja tempo ja asenne, millä levy on soitettu. Miehen imago saattaa karkoittaa popin ystävät levyn ääreltä, mutta ei kannata ulkokuoresta välittää. Musiikki on erinomaista.

TJEU: Before I Was Caught, Wounded, Hang Them All

9. Prince Of Assyria - Missing Note

Enpä olisi uskonut hehkuttavani loppuvuonna julkaistua omakustannetta Ruotsista, mutta näin pääsi käymään. Irakissa syntynyt Ninos Dankha julkaisi koskettavan ja lämmittävän levyn syksyn pimeyteen, josta heikkouksia on vaikea edes etsiä. Dankhan lauluääni muistuttaa The Nationalista ja tunnelmassaan levy onkin hyvin samankaltainen. Loppuvuoden ehdoton helmi.

TJEU: Another Love Song, What Ever You Want, Sleep Tight

10. Alice In Chains - Black Gives Way To Blue

Kymppipaikan valinta oli todella vaikea, koska tällä paikalla olisin halunnut mainita ties kuinka monta levyä, mutta voiton vei niukasti Alice In Chains. Alice In Chainsin ei missään tilanteessa olisi voinut kuvitellakaan julkaisevan levyä Layne Staleyn kuoleman jälkeen, mutta yhtye sinnitteli, löysi uuden laulajan ja teki levyn. Ennakko-odotukseni levyä kohtaan olivat hyvin tuomitsevat, mutta pakko oli jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen todeta, että levy on todella hyvä. Uusi laulaja William DuVall kuulostaa hämmentävän paljon Layne Staleylta, mutta yhtye ei onneksi ole jäänyt toistamaan vain itseään. Biisit ovat hyviä ja tekstit myös. Vuoden yllättäjä.

TJEU: All Secrets Known, Last Of My Kind, Black Gives Way To Blue

Top kympin ulkopuolelle jäi vielä monen monta erinomaista ja oikein hyvää levyä, joiden listaaminen veisi tilaa ja aikaa liikaa. Saatan palata niihin vielä myöhemmin.

Näin saatiin tämä blogi käyntiin. Ennen joulua listaan vielä vuoden parhaat keikat ja joulun jälkeen tulee varmaan ties minkänäköistä listaa, koska listojen tekeminen on kaikessa vaikeudessaan hyvin hauskaa. Palautetta saa ja pitää antaa.