En ole pitkään aikaan tehnyt biisipostausta, mutta nyt on hyvä syy moiselle. The Horrors on julkaisemassa seuraajaa mainiolle kakkoslevylleen, Primary Coloursille. Kolmoslevy, Skying, on tulossa jo heinäkuun lopussa ja siitä esimakua antaa Still Life. En edes yritä sanoa mitään järkevää tästä biisistä. Täydellistä yömusiikkia.
Odotukset ovat jälleen katossa, mutta niin oli viime levynkin kohdalla ja tuli snadisti petyttyä. Hypettääkö vaiko eikö hypettää?
Olen Kouvolassa viettämässä pääsiäistä. joten pidän tämän lyhyenä ja nopeana. Aiheetkin nyt vähän toistavat itseään, mutta tätä taidetaan kutsua siksi hypettämiseksi. Tähän voisin vain todeta, että don't believe the hype.
Youtube-spam on homman nimi. Ja yksi Soundcloud-upotus. Kaikkien aihe on Beastie Boys. Pääsiäinen kun on täynnä heitä. Siitä vain rullailemaan. On biisiä, on leffaa ja on "muutama" 20 sekunnin klippi tulevalta levyltä. Hyvää pääsiäistä!
EDIT: Lopetetaan Youtube-pelleily. Siinä on koko levy alla kuunneltavissa laillisesti. Oma juttu tulee piakkoin ja voi pojat, kyllä nyt saa innostua!
Provinssi, jäätävää paskaa. Ilosaari, iha jees. Ruisrock, no nyt toimii! Hehkutetaan!
Vaikka The Nationalin näenkin jo reilun viikon päästä melkein kotikulmilla, niin kyllähän tästä jaksaa varmasti innostua kesälläkin. Terkut Turun suuntaan! ;)
The Prodigyn parin vuoden takainen Jäähalli-keikka oli työkaverin lanseeraamaa termiä käyttääkseni todellinen "hikitutkielma". 5000 ihmistä reivasi ja hikeä vuodatettiin litroittain. Tuon ihmismäärän kun Ruisrockissa nelinkertaistaa, niin voidaan odottaa jo todella kovia bileitä!
Fleet Foxes on jäänyt todella etäiseksi bändiksi itselleni, vaikka levy on hyllyä koristanut jo pitkään. En ole päässyt "ihan kiva"-vaiheesta vielä useimpien suitsuttamalle "nerous"-asteelle. Livenä pääni voidaan kääntää helposti.
Calvia hehkutin jo aiemmin, eikä mielipiteeni juuri ole muuttunut. Huikee nainen ja livenä odotan homman olevan vielä huikeempaa.
Tavastialla juuri nähty duo kiinnostaa vieläkin. Hieno nappaus!
Primus oli teinivuosien suosikkejani, mutta nyt "vanhemmiten" bändin kuuntelu on jäänyt vähän kausiluontoiseksi. Les Claypoolin ja kumppanien näkeminen livenä on kumminkin jo hyvä syy mennä katsomaan maailman nerokkaimpia metallisteja.
Nämä nimet kiinnostavat todella paljon, mutta on festareilla muutakin kivaa. Kuten nämä:
Tanskalaiset yllättivät viisi vuotta sitten Ilosaaressa teltallisen uteliaita ja kastelivat eturivin. Nyt olisi hyvä aika mennä päivittämään näkemystäni ja selvittää, onko Humanin teho livenä vielä tallella.
Hurts jätti kokopitkällään todella kylmäksi ja livenä bändi yrittää olla näkökulmasta riippuen "viileän etäinen" tai "viileä ja etäinen", mutta jos sitä nyt tämän biisin edes Ruissalon kesäillassa kuuntelisi, niin voi kehua nähneensä uuden Savage Gardenin livenä.
Robynin Flow-keikan parasta antia oli anniskelukarsinassa koko keikan pyörinyt tanssi-battle. Odotukset eivät tälläkään kertaa siis ole järin suuret, mutta kai tämänkin voi katsastaa. On sil pari kivaa biisii.
Niin ja onhan Ruississa Merimaan Suomi-all starskin jälleen kerran. Vaikeata tässä on kyllä nihkeillä. Ruissalossa luultavasti nähdään!
Tuntuupa tylsältä taas postata pelkkä biisi, mutta levyistä on sanottavaa tällä hetkellä näin vähän, vaikka silkkaa nerouttakin on julkaistu roppakaupalla ja jatkuvasti tulee lisää (mites toi ens lauantai?). Niistä tulee varmaan taas lazy ass-kokoelmapostaus. Elokuviakin tulee kyllä, kunhan tulevat vähän ajankohtaisemmiksi. Pistetään kehiin nyt rapin tulevaisuus.
Tyler, The Creator on osa Odd Future-ryhmää (koko nimi on Odd Future Wolf Gang Kill Them All), joka vuosi sitten julkaisi omakustanteisen debyyttilevyn Bastard. Bastardin bongasin Wiren viime vuoden parhaimpien rap-julkaisujen listalta, joka muuten oli aika käsittämätön. Waka Flocka Flame, really? Tyler, The Creator erottautui joukosta olemalla aidosti jotain aivan muuta.
Pitchfork uutisoi hiljattain Tylerin saaneen levysopimuksen XL:n kanssa ja samaan syssyyn julkaistiin uusi sinkku ja video, Yonkers. Nyt ei olla kantaaottavia eikä kehuta omilla tyyleillä, nyt avaudutaan ja ollaan synkkiä! Jutut menevät välillä ihan omissa sfääreissään ja osansa dissauksista saavat B.O.B ja Jeesus! I'm totally in lesbians with this song! Musavideokin on silkkaa mustavalkoista silmäkarkkia.
Tyler, The Creatorin kakkosalbumi Goblin tulee siis XL:n julkaisemana "joskus huhtikuussa". Sitä ennen käväise Odd Futuren sivuilla ja lataile niiden teippejä. Bastardinkin saa sieltä ladattua. Odotan, vaikka olisi helppoa vihata "hipster-suosikkiuden" takia. Mutta minähän en vihaa, minä rakastan.
EDIT: Pakko tämä on itsekin lisätä. Paska Sohvan puolelta bongasin Odd Futuren esiintymisen Jimmy Fallonissa ja alan vakuuttumaan siitä, että nämä jätkät ovat "the next big thing". Katsokaa itse.
Nyt on lupa hypettää ja nyt en välitä siitä, että luultavasti KOKO blogosfääri täyttyy tästä biisistä. Take it or leave it bändiä lainatakseni.
Tätä biisiä on odotettu jo lähes viisi vuotta ja odotukset ovat niin valtavat, että oli pakko kytätä radiosta ensisoittoa. Viimeksi olen sen tehnyt varmaan Brianstormin kanssa. Näin paljon olen siis The Strokesin uutta tuotantoa odottanut.
Miltä se kuulostaa? The Strokesilta. Ei biisissä oikein mitään uutta ole, mutta mikään bändi ei soi näin komeasti yhteen. Ja oi kuinka olen Albert Hammond Jr:n kitarasooloja kaivannut. Ja mikä tuo säkeistön bassokuvio on? Huikeata! Kyllä tätä biisiä kannatti odottaa!
Biisin saa yhtyeen kotisivuilta ladattua (jos se sähköposti nyt sieltä joskus myös tulisi) vielä n. 47 tuntia. Jos ei lataus skulaa, niin streamatkaa biisiä siihen asti täältä.
Hypeviikko loppuu toisen henkitoreissaan olevan genren edustajaan. Peribrittiläinen kitarapop tuntuu olevan jälleen täysin so last seasonia, mutta sentään uusiakin ja potentiaalisia yrittäjiä välillä ilmaantuu miellyttämään musiikin ystäviä.
Tällä kertaa hypevuorossa on yhtye johon törmäsin Miian sydäntäsärkevässä blogissa. Antanette anteeksi nokkeluuteni, kun yhtyeen nimi on The Heartbreaks.
The Heartbreaks on peribrittiläistä kitarapoppia, jossa soi toisen Manchesterilaisen kitarapop-jumaluuden vaikutteet todella vahvasti. Koska Miia esitteli jo yhtyeen blogissaan ja suuntasitte sinne jo ensimmäisen linkin kohdalla, niin annan biisien puhua puolestaan. En osaisi sanoakaan muuta kuin, että nämä ovat ihan törkeen kovia kitarapoppis-biisejä.
Homma toimii livenäkin!
The Heartbreaksin levytysaikeista ei ole vielä oikein mitään tietoa. Yhtyeellä ei ole levytyssopimusta, mutta eiköhän halukkaita levyjulkaisijoita löydy, kun biisit ovat timanttia ja Carl Baratkin diggailee. Jään odottamaan yhtyeen uusia liikkeitä suurella innolla. Ihmiset kaipaavat nössömpää kitarapoppia. Ei anneta ladien voittaa!
Hypeviikko päättyy tähän. Tiedän, että esim, The Vaccines ja Anna Calvi puuttuvat, mutta ensiksi mainitusta on kirjoitettu jo niin monessa blogissa, ettei heitä pysty välttelemään ja Calvin levy on tulossa ihan just. Jos tänä vuonna törmään yhtä potentiaalisiin tulevaisuuden superstaroihin, niin kyllä niistä saatte myös kuulla. Teemaviikot tuskin jatkuvat, mutta yksi teemasarja on suunnitelmissa. Siitä lisää myöhemmin.
Rockin kuolemasta ollaan puhuttu jo viime vuosikymmenen alusta asti. The Strokesin vanavedessä koettiin pienoinen rockin nousu ja uho, joka on valitettavasti jäänyt jopa uhosta kauemmas. "Rockin pelastajia" kaivataan ja Nahsvillestä ilmoittautuu yksi porukka siihen tehtävään. Tässä on Mona.
Monan bongasin ensimmäisen kerran Lazysodista. Sen jälkeen yhtyeen nimeen on voinut törmätä NME:n hypelistoilta ja olipa yhtye myös ehdokkaana BBC:n Sound Of 2011-äänestyksessä. Ei siis mikään turhempi tapaus ole kyseessä.
Mona on - kuten aiemmin jo mainitsinkin - Nashvillesta ja pojat ovat kasvaneet uskonnollisissa piireissä. Yhtäläisyydet Kings Of Leoniin eivät lopu tähän. Monalla on soundissa samanlaista amerikkalaisen rockin perintöä, mutta Mona on onneksi raaempi ja särmikkäämpi kuin vertailukohtansa. Vähän olen kuulevinani The Gaslight Anthemiakin yhtyeen soinnissa. Vertailut sikseen ja kehut päälle. Mona on pitkästä aikaa uusi rock-yhtye, joka ei tee biisejään stadion-huudatuksia varten. Yhtye kuulostaa raa'alta ja särmikkäältä olematta kumminkaan liian rankka.
Kakkossinkku Trouble On The Way on lempparibiisini tällä hetkellä. Se kuulostaa hitiltä.
Onpa yhtye jo kerennyt käydä esittelemässä livetaitojaan televisionkin puolella Jools Hollandin showssa ja hyvin pojat soittavat livenäkin. Ensisinkku Listen To Your Love ja Teenager nousivat parhaiten omiin korviini esiin. Näissäkin biiseissä on sitä hittipotentiaalia.
Monalta on tulossa debyyttilevy vielä tämän vuoden puolella. Odotukset ovat suuret, koska nyt jos koskaan rock-musiikki tarvitsee uutta voimaa. Siinä missä Brother on jo huvittavan uhmakasta ja The Vaccines ehkä turhan taidekoulumaista ollakseen todellisia rockin pelastajia, on Mona niin näkö- kuin kuuloaistienkin perusteella oikea rock-yhtye. Siksi rockin pelastajat tulevat tänä vuonna Nashvillestä.
Palaan rockin henkitoreisiin vielä myöhemmin. Eräs Kalifornialainen yhtye kun taas muistutti miksi rock on hienoa musiikkia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Jälleen kerran saan kiittää NME:tä bändilöydöstä. Niki And The Dove on salaperäinen trio Göteborgista, joka soittaa elektropoppia. NME vertasi yhtyettä Fever Rayhin ja kieltämättä äänimaailmassa on samanlaista kilkettä, mutta kyllä tämän yhtyeen musiikki on paljon popimpaa. Bat For Lashes tulee vahvasti mieleen. Niki And The Doven soundin viehättävyys tulee ehkä juuri siinä, että elektropopin tarttuvuus yhdistyy hämärämpään ja fiilistelevämpään tunnelmaan. Yhdistelmä on todella hieno.
DJ Ease My Mind on paras esimerkki yhtyeen tyylistä. Kappale tuntuu alkavan Fever Rayn tyylisenä fiilistelyelektrona, mutta kertosäkeessä tasabiitti tekeekin biisistä tanssikappaleen. Tällaista yllättävyyttä kaipailee aina välillä.
Under The Bridges on sitten taas paljon popimpaa soundia, mutta ei tätä vieläkään voi radiopopiksi nimittää. Biisin seitsemän minuutin kesto kun ei ole menestyksen kannalta välttämättä kannattavin. Pitkästä kestosta huolimatta biisi kantaa koko kestonsa komeasti. Äänimaailma on jälleen värikäs ja saa biisin elämään todella hienosti. Näin sitä elektropoppia kuuluisi tehdä!
Yhtyeen nettisivuilta voi ladata ilmaiseksi Mother Protect EP:n. Muista julkaisuista mainittakoon Moshi Moshin julkaisema DJ Ease My Mindin ja Under The Bridgesin sisältävä tuplasinkku. Levystä ei ainakaan pikaisen tiedonhaun jälkeen löytynyt suurempia mainintoja. Tämän vuoden puolella ilmestynee. Enköhän palaa asiaan, kun jotain uutta kuuluu.
Ai että on mukava törmätä uusiin yhtyeisiin, jotka eivät pelkää kuulostaa isolta. Grouplove on Los Angelesista kotoisin oleva indierock-yhtye, joka ei ole hypeltä välttynyt. NME nosti yhtyeen tämän vuoden breikkaajien joukkoon, enkä yhtään ihmettele. Bändi kun kuulostaa harvinaisen valmiilta isoon suosioon.
Videobiisi Colours vakuutti kertakuuntelulla täysin. Soundi on massiivinen ja tarttuva. En äkkiseltään keksi oikeastaan mitään hyvää vertailukohtaa. Se kertoo ehkä enemmän siitä, että aivoni ovat aika jumissa. Vaikka yhtyeen musiikki ei ole omaperäisintä mahdollista, niin melodiat ovat bändillä hallussa. Nämä pojat ja tyttö voivat ihan oikeasti breikata muuallakin kuin indierunkkareiden päiväunissa.
Don't Say Oh Well on taas paljon rennomman ja kesäisemmän kuuloista rallattelua. Hyvän kuuloista poppistelua tämäkin.
Yhtyeen EP:n voi kokonaisuudessaan kuunnella heidän Myspacessa. EP ilmestyy virallisesti Jenkeissä tämän kuun lopussa ja Briteissä 7. helmikuuta. Yhtyeellä on sopimus Atlanticin kanssa, joten levyä voinee odotella tämän vuoden puolella ilmestyväksi. Hype tulee taatusti vielä kasvamaan, joten odottakaa isoja Grouplovelta.
Tervetuloa ensimmäiselle teemaviikolle blogissani. Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että olisi hauskaa pitää postauksissa teemaviikko. Nyt kun tammikuu vaikuttaa olevan levyjulkaisujen suhteen huopatossutehdasmaisen hiljainen, niin teemaviikon voi toteuttaa huoletta.
Tämän viikon pyhitän kokonaan vuoden 2011 soundeille. Normaalisti tekisin tämän niin, että laittaisin viisi videota eri artisteilta ja nopeat kommentit alle. Nyt pyhitän kokonaisen postauksen aina yhdelle artistille tai bändille, joiden odotan nousevan tänä vuonna nousevan suurempaan sukseeseen. Olen aiemminkin jo avautunut siitä, etten todellakaan osaa hypettää tai löytää hypen arvoisia tuoreita bändejä. Arvostan albumiformaattia niin paljon, että uusien artistien etsiminen tapahtuu yleensä albumien kautta. Paremman tekemisen puutteessa tein poikkeuksen ja tyyppasin NME:n ja BBC:n mainitsemia tuoreita bändejä ja yllätyksekseni innostuin aika monesta. Tästä alkaa löytöretkeni tulosten ruotiminen.
Ensimmäisenä on vuorossa brittiartisti Jamie Woon, joka oli BBC:n Sound Of 2011-äänestyksen nelonen. Jamie Woon tekee minimalistista soul/r'n'b/post-dubstep-hybridiä, jonka pääosassa on hänen aivan käsittämättömän upea ääni. Mies on jo 2007 julkaissut debyytti-ep:nsä Wayfaring Stranger, jonka nimibiisistä dubstep-epäjumala Burial on tehnyt remixin, joka on piireissä kaiketi isokin hitti.
Wayfaring Strangerista voi päätellä jo jotain Jamie Woonin musiikista. Taustat eivät vyöry päälle, eikä basso jyrise. Jamie laulaa kuin enkeli ja sekös miellyttää korvia. Olen täysin myyty Jamien kappaleiden edessä, koska harvemmin olen kuullut kappaleita, joiden pääjuttu on lähes täysin laulajan ääni. Nyky-dubstep onkin muuttumassa vähitellen pois kappaleita hallitsevasta wobble-bassosta, mutta silti näin vähäeleistä ja vahvasti vokaaleihin pohjaavaa dubstepia en ole ennen kuullut. Itseäni ainakin tämä miellyttää huomattavasti enemmän, kuin se jo stereotyyppinen bassokuritus.
Biisi, joka sai minut rakastumaan Jamie Woonin musiikkiin on Spirits. Tässä on ehkä elämäni hypnoottisimmat ja maagisimmat kuusi minuuttia, mitä olen kokenut musiikin parissa. Nyt olen ihan tosissani. Olen täysin myyty ja ylisanoja ei voi käyttää liikaa. Kuunnelkaa itse. Vaikka biisi on kolmen vuoden takaa, niin ei se sen huikeutta vähennä ollenkaan.
Jamie Woonin debyyttialbumi tulee huhtikuussa Polydorilta. Arvatkaa vaan odotanko jo nyt enemmän kuin mitään muuta. Loppuun vielä Night Air, joka on myös silkkaa huikeutta. Ja varmaankin ainoa tämän postauksen kappaleista, joka tulee päätymään debyyttilevylle.
Pakko on vielä mainita, että Jamien nettisivuilta voi käydä sähköpostiosoitetta vastaan lataamassa kappaleen Blue Truth. Suosittelen käymään muutenkin sivuilla. Ovat äärimmäisen tyylikkäästi toteutettu.
