perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kultainen sata

Sata postausta on tullut täyteen tässäkin blogissa ja jatkan hienoa perinnettä, jota ollaan jo useammassa blogissa toteutettukin. Otin blogia tehdessä sen linjan, etten kauheasti käsittele omaa elämääni, mutta nyt sadan postauksen kunniaksi voisin jotain paljastaa itsestäni, mitä ette vielä tienneet. Sata faktaa kehiin minusta siis, olkaa hyvät.

  1. Olen Lauri. Syntynyt Kouvolassa 20. päivä toukokuuta vuonna 1988.
  2. Asuin Kouvolassa seitsemänvuotiaaksi asti, jonka jälkeen muutimme perheeni kanssa Ouluun. Vuonna 2001 muutimme sieltä Helsinkiin ja siitä asti olen asunut maamme pääkaupungissa.
  3. Se ei kumminkaan ole estänyt muuttamisrumbaa. Nykyinen asuntoni on jo viides asuinpaikkani Helsingissä.
  4. Oulussa muutimme kahdesti ja Kouvolassa kolmesti.
  5. Vähemmätkin muutot olisivat riittäneet, koska mitään en vihaa enempää kuin muuttamista. Tai no vihaanpas, mutta niistä ehkä myöhemmin.
  6. Pidän Helsingistä kaupunkina nykyisin todella paljon ja muutto täältä pois tuntuisi todella oudolta.
  7. Elokuvat ja musiikki ovat intohimojani. Ei ehkä olekaan tullut selville.
  8. Kävin muistaakseni jo yhdeksänvuotiaana yksin elokuvissa, kun kaverit eivät saaneet käydä yhtä useasti, eivätkä siis päässeet seuraksi.
  9. Yksin elokuvissa tai keikoilla käynti ei siis ole minulle ongelma.
  10. Musiikista innostuin todella vasta teini-ikäisenä, jolloin soitin bassoa koulussa ja kuuntelin heviä.
  11. Lukiossa hevi ja basso jäi, mutta tilalle tuli levy- ja elokuvanörtteily.
  12. Omistan 667 cd-levyä, 52 vinyyliä, 520 dvd:tä ja 63 dvd-boksia. Tähän ei ole laskettu kirjastosta haalittuja poistolevyjä ja sinkkuja. Poistolevyjä on epämääräisessä pinossa joku viitisenkymmentä ja sinkkuja toinen mokoma.
  13. Voisin käyttää rahani fiksumminkin. Esimerkiksi uuteen hyllyyn, jotta saisin sängyn alle piilotetut elokuvat sijoitettua fiksummin.
  14. Kirjoitin pitkään Livejournalin puolelle toista blogia, joka oli enemmän avautumista omasta elämästäni. Lopetin sen viime lokakuussa.
  15. Musiikkiblogin pitämistä mietin todella pitkään ja tämän blogin perustaminen onkin yksi elämäni kohokohdista, koska toteutin jotain, mistä olen haaveillut.
  16. Tykkään siis haaveilla todella paljon, mutta suurin osa niistä kaatuu sanoihin "mutku emmä tiiä".
  17. Blogin nimi syntyi viidessä sekunnissa. Sen ehkä huomaa. Siinä on myös pientä piruilua yhtä suomalaista blogia kohtaan. Arvailkaa vaan mihin.
  18. Minulla on myös välillä todella paha bloggari-identiteettiongelma, koska osaan olla todella itsekriittinen ja Suomesta löytyykin todella monta hienon hienoa blogia.
  19. Aiemmin en tiennyt kuin Katosblogin ja Roklinnun. On hienoa, että blogini kautta olen päässyt tutustumaankin moneen muuhun bloggariin. Ootte kivoja!
  20. Koulumenestykseni on ollut aikamoista aaltoa. Ala-asteen keskiarvoni taisi olla tasan kasi, ylä-asteen päättötodistuksen oli 8.4 ja lukiossa se tippui jonnekin 7.8 tienoille. YO-todistus näyttää riviä CCCCM. Paras keskiarvoni on kasin lopun 9.2.
  21. En opiskele vielä mitään, mutta vihdoin tiedän, mitä haluan opiskelemaan ja tänä vuonna olin hyvin lähellä sisäänpääsyä lähes olemattomalla panostuksella.
  22. Olen vielä kaksi viikkoa töissä Itäkeskuksen kirjastossa.
  23. Päädyin sinne siviilipalveluksen kautta, jonka aloitin siis maaliskuussa 2008 ja lopetin 2009 helmikuussa. Sen jälkeen taisin vähän jämähtää sinne. Siviilipalvelukseen meno oli elämäni parhaimpia päätöksiä.
  24. Työskentelen tällä hetkellä musiikkiosastolla, joka kuulostaa paljon hienommalta kuin todellisuudessa onkaan.
  25. Tykkään kumminkin kirjastossa työskentelystä todella paljon ja olisi kiva jopa hankkia itselle pätevyys sinne, "mutku emmä tiiä".
  26. Sitä ennen olen työskennellyt Ankkarockissa vapaaehtoisena vuonna 2006, yhden viikon raksalla 2007 kesällä ja ennen sivaria olin kaksi kuukautta Rautatieläisten liitossa toimistoapulaisena. Sain sen paikan äitini kautta.
  27. np. The Beatles - Getting Better.
  28. Lukiossa vielä ajattelin, että haen lukemaan historiaa, mutta en hakenutkaan. Hain toissa keväänä sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa lukemaan. Myös viime keväänä hain sinne, mutta lähinnä Kelan iloksi.
  29. Mieleni muuttuu todella nopeasti joidenkin asioiden suhteen.
  30. Olen käynyt ulkomailla vain Lontoossa, Barcelonassa, Tukholmassa, Tallinnassa ja epämääräisesti sanottuna Itä-Virossa.
  31. Kymmenen päivän reissu Lontoossa on yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Blurin keikka Hyde Parkissa varsinkin. Oxford Streetin HMV on minun taivas.
  32. FC Barcelonan matsi oli myös hieno kokemus viime tammikuussa.
  33. Tykkään urheilusta todella paljon. Nuorempana harrastin salibandya, jääkiekkoa ja jalkapalloa aika paljonkin, mutta nyt vuosien saatossa vähän nuo kaikki ovat jääneet.
  34. Juoksemisesta en pidä yhtään ja muutenkin olen vähän sellainen, että liikkumiseni pitäisi liittyä joukkueurheiluun jotenkin.
  35. Nykyisin kumminkin kävelen mahdollisimman paljon. Saatan lämpiminä päivinä tehdä kolmenkin tunnin kävelylenkkejä. Niiden aikana löytää Helsingistä paikkoja joihin aiemmin ei ole edes kiinnittänyt huomiota.
  36. Tämä vuosi on ollut lempparivuosi ilmaston suhteen. Talvella oli lunta ja kesä on ollut lämmin.
  37. Olen miettinyt jo pitkään tatuoinnin ottamista käsivarteeni, "mutku emmä tiiä".
  38. Tykkään ruoanlaitosta todella paljon ja siksi ihmettelinkin ihmisiä, jotka tyytyvät einesten syöntiin.
  39. Italialainen ruoka on lemppariani. En varmaan voisi elää ilman pastaa.
  40. Kokeilin viikon olla kasvissyöjä yhden tytön takia viitisen vuotta sitten, mutta isäni teki yleensä meillä ruoat ja silloin ei todellakaan mitään kasviksia syöty. Se sitten vähän jäi. Nykyisin pidän kyllä huolen siitä, että ruokani on luomua. Puhtaampi omatunto ja silleen.
  41. Vihaan Suomen poliittista elämää yli kaiken.
  42. Aina kun täällä yritetään jotain uutta, niin se dumataan täysin. Kasvissyöntipäivä on yksi esimerkki.
  43. Ydinvoimapäätös oli myös hyvin masentava. Mauri Pekkarisen "hieno puhe" oli mielestäni sisällöttömimpiä pitkään aikaan.
  44. Demarit myös hävettävät minua. Vanhempieni demariaktiivisuus on myös siksi hyvin epäilyttävää.
  45. Ihmettelen suuresti ihmisiä joita ei politiikka kiinnosta ja niitä opiskelijoita, joiden mielestä Kokoomus ja Keskusta ajaa niiden asioita. Toisaalta eipä juuri mikään puolue aja opiskelijoiden asiaa kovinkaan vahvasti.
  46. Poliittista blogia olisi hauska kirjoittaa, mutta ehkä se olisi turhankin ideologinen ja naiivi.
  47. Lehti on parasta mitä Suomessa on ollut pitkään aikaan.
  48. Nyt on soinut aika monta biisiä Soul Captain Bandia. Sattumaa?
  49. En pitkään pitänyt oikein mistään alkoholijuomista, mutta nyt olen alkanut diggailemaan suuresti brittiläisiä siidereitä. Ne ovat hyvänmakuisia.
  50. Alkoholilakia voisi Suomessa lieventää reilusti. Hinta on ihan ok, mutta yhdeksän jälkeen olisi kiva saada juomia muualtakin kuin baareista.
  51. Kun Anna väitti, ettei pojat muka ajattele tyttöjä yhtä paljon kuin tytöt poikia, niin se on kyllä ihan kakkapuhetta.
  52. Olisin varmaan keksinyt vaihtoehtoisen energiaratkaisun, jos olisin miettinyt sitä sen sijasta, että ajattelisin tyttöjä.
  53. Tytöt ja naiset ovat elämäni suurin mysteeri. Muuten olen kyllä hyvä ratkaisemaan arvoituksia.
  54. Nytkin muuten ajattelen yhtä.
  55. "Mutku emmä tiiä".
  56. Olen seurustellut kolme kertaa elämäni aikana, eikä yksikään suhde ole kestänyt neljää kuukautta pidempään. Yksi kaatui omaan tyhmyyteen, toinen toisen tyhmyyteen ja kolmas muutti kauas pois.
  57. Juhannus on mielestäni yksi maailman turhimmista juhlapäivistä. Se on suunniteltu kännissä. Kun mietitte sitä tarkemmin, niin tulette samaan johtopäätökseen.
  58. Odotan suuresti Flowta. Seura on ihan parasta. 2008:n huikeus tullaan ehkä ylittämään tänä vuonna.
  59. Syksystä tulee varmaan ihan kiva. Ainakin odotan muutaman juttua aika suuresti. Siistejä juttuja.
  60. Top 5 keikat ikinä: 1. Blur @ Hyde Park 3.7.09, 2. !!! @ Flow Festival 2007, 3. The Flaming Lips @ Pitkä Kuuma Kesä 2009, 4. Massive Attack @ Helsingin Jäähalli 16.10.09, 5. Wilco @ Huvilateltta 17.8.09.
  61. Top 5 elokuvat: 1. Tahraton Mieli, 2. Virgin Suicides, 3. City of God, 4. Lihan Värinä, 5. Snatch
  62. Elän tällä hetkellä ysärinostalgiakautta. Ysärileffat ovat kestäneet yllättävän hyvin aikaa. Myös musiikki.
  63. Amerikkalainen komedia on yliarvostettua. Suurin osa on lähinnä epähauskaa kaiken korostamista. Brittiläinen kuivuus toimii hyvin. Myös siidereissä.
  64. Olen todella laiska.
  65. En pidä siitä.
  66. Tykkään tosin kirjoittamisesta ja tämän blogin aikana olen kokenut writer's blockin tasan kaksi kertaa. Se on aika hyvin.
  67. Lukiossa nappailin hyvät pojot äidinkielen aineista, kun kirjoitin piratismista. Lex Karpela on aivan käsittämätön.
  68. Omistan ajokortin, mutta en voisi kuvitellakaan omistavani autoa. Helsingin julkinen liikenne on erinomainen.
  69. Vespan voisin kyllä hankkia.
  70. Pyöräkin olisi ihan kiva.
  71. Olen todella huonouninen. Siksi mua raivostuttaa, kun naapuritalon rempan jäljiltä jostain ikkunasta roikkuu joku muovi, joka lepattaa tuulessa ja pitää helvetillistä mekkalaa. Ei oikein huvita pitää ikkunoita auki yöllä.
  72. Olen ollut Suomessa lähes joka puolella matkailemassa, paitsi länsirannikolla. Turussa en esimerkiksi ole käynyt elämäni aikana kertaakaan. Ehkä se virhe pitää korjata pian.
  73. Olen hyvin eläinrakas, mutta kissoista, hyönteisistä ja matelijoista en pidä. Oma koira olisi aika kiva.
  74. En viihdy yhtään maaseudulla. Mökkiä siis tuskin tulen koskaan omistamaan.
  75. Olen todella huono ostamaan vaatteita. Vaateliikkeet ovat mielestäni vastenmielisiä paikkoja. Pyrinkin välttämään niitä. Kengistä tosin pidän ja jos olisin rikkaampi, niin ostaisin vielä enemmän siistejä tennareita. Nyt omistan Adidaksen Stan Smithit ja The Who-Converset.
  76. Nyt huvittaa suunnattomasti, että viime talvena hain töihin kahteen vaatekauppaan. En päässyt. Voinette arvata miksi.
  77. Suomalainen journalismi on mielestäni heikkoa, kun vertaa esim. The Guardianiin, jossa tunnutaan analysoivan ihan mitä vaan.
  78. Varsinkin suomalainen urheilujournalismi on masentavaa.
  79. Jalkapallosta voisi kirjoittaa huomattavasti enemmän ja paremmalla ajatuksella kuin nykyisin.
  80. Jalkapallosta pidän suuresti ja FC Barcelona on lempijoukkueeni. MM-kisapeleistä taisin missata vain ehkä kymmenen peliä.
  81. Siksi suomalaisten asenne kuningaspeliä kohtaan on mielestäni häpeällistä. Toisaalta jos Suomen menestyneimmän seuran europelejäkään ei näytetä televisiosta, niin voidaanko täällä koskaan edes kehittyä aidoksi jalkapallomaaksi.
  82. Juon ihan liikaa kokista. Myönnän sen, että olen addikti.
  83. Myös se ärsyttää, kun ihmiset suhtautuvat elokuviin ajanvietteenä. Se on jumalauta taidemuoto!
  84. Kiroilen myös välillä suhteettoman paljon. Sitä myös vähän häpeän.
  85. Haluaisin voimakkaamman parrankasvun. Parta ja viikset olisi tässä naamassa jos ne vain kasvaisivat kunnolla.
  86. Olen huomannut, että olen melkoinen vastarannankiiski. Heti kun jostain tulee liian suosittua, niin kiinnostukseni lopahtaa.
  87. Vähän harmittaa, etten ostanu Clas Ohlsonilta sitä lasten uima-allasta, kun tuulettimet oli loppu. Tuohon se sopisi keskelle kämppääni oikein hyvin. Siinä sitten voisi lillua ja pelailla Xboxia.
  88. Nyt mulla on tuuletin kotonani, mutta enpä ole sitä edes käyttänyt. Onneksi en maksanut siitä mitään.
  89. Harmittaa, että jotkut ystävyyssuhteet ovat jääneet paitsioon, koska olen niin huono pitämään ihmisiin yhteyttä.
  90. Top 5 ohjaajat: 1. Quentin Tarantino, 2. Michel Gondry, 3. Pedro Almodovar, 4. Wes Anderson, 5. Gaspar Noe
  91. Olisi kivaa omistaa joko oma elokuvateatteri tai levykauppa. Se olisi varmaan unelmani.
  92. Olen lukenut harmittavan vähän kirjoja parin viime vuoden aikana. Nyt sain luettua High Fidelityn, joka oli erinomainen.
  93. Top 5 kirjat: 1. Erlend Loe - Supernaiivi, 2. Mihail Bulgakov - Saatana Saapuu Moskovaan, 3. Mikko Rimminen - Pussikaljaromaani, 4. Chuck Palahniuk - Tukehtuminen, 5. Erlend Loe - Doppler.
  94. En pidä dekkareista, enkä oikein kyllä poliisileffoistakaan.
  95. Kirjoitustyylini on sellainen, että kirjoitan kerralla turhia mitään miettimättä hirveän litanian tekstiä ja katson vain, ettei kirjoituksiin jää turhia kirjoitusvirheitä.
  96. Siksi olisikin kiva kuulla, että onko blogini turhan sekava tai ihan mitä vaan. Palautetta siis saa antaa paljon ja negatiivistakin kyllä, jos on aihetta. Kestän nekin ehkä.
  97. Ensimmäinen lempibändini oli viisivuotiaana Guns 'n' Roses ja ensimmäinen oikea elokuva minkä koskaan näin oli Addams Family.
  98. Olen käynyt noin 130 keikalla elämäni aikana ja suurimmasta osasta olen säästänyt liput muistoksi. Se on melkoinen pinkka nykyisin.
  99. Tämä oli yllättävän vaikea tehdä.
  100. Kiitos siitä, jos jaksoit lukea nämä kaikki.

    keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

    Wu-Tang Clan @ Circus 270710

    Wu-Tang on maailman tunnetuin rap-ryhmä ja sen tietävät kaikki. Wu-Tangilta ei vain voi välttyä, jos on vähääkään kiinnostunut hiphopista ilmiönä ja genrenä. Wu-Tang Clanin ukkoja on soolona vieraillut Suomessa useampaankin otteeseen, mutta nyt ensimmäistä kertaa koko klaani oli luvattu paikalle. Huikea ilta oli siis tiedossa.


    Kuitenkin illan alussa oli hieman vee-edätyksen makua ilmassa. Kotoani kävelee Circukselle noin Protect Ya Neckin keston verran. Sain venailla ulkopuolella sisäänpääsyäni n. kymmenen Protect Ya Neckin verran. Jono oli Circuksen ovelta Kampin kauppakeskukselle asti pahimmillaan. Kun viimein pääsin sisälle, niin narikkaan sai jonottaa yli vartin. Jokaisen kun piti maksaa eteispalvelumaksu ja leimat annettiin narikassa. Kaikki joutuivat siis jonottamaan ahtaassa käytävässä leimaansa ja niitä antoi neljä ihmistä. Sen kaksi euroa olisi voinut maksaa mielestäni ovellakin, jotta homma sujuisi vähän joutuisammin. Saanen myös huomauttaa, että tunnelma ja lämpötila oli tässä vaiheessa vasta semi-lämmin.

    Toinen vee-edätyksen maun suuhun tuova juttu oli aikataulut. SMC Hoodratsin piti aloittaa kahdeksalta. Tulin paikalle juuri sen takia vasta niin, ettei tarvisi lähiörottia katsoa. Lähiörotat aloittivat vartin yli yhdeksän. No onneksi SMC Hoodrats oli iloinen yllätys. Youtube-hitti tuli, mutta sitä ennen viisi muuta biisiä, jotka olivat aivan uusia ja avausbiisi vielä samplasi Justicen Genesistä. Ei pöllömpää. Jos näiltä pojilta levy tulee, niin ehkä jopa voisin poistaa sen, koska Thonoslono, Juno ja Avionin Prinssi ovat hyviä räppäreitä. Erä-Koiralla taas on aika koiramainen karisma. Keikka olisi kestänyt ilman "show-elementtejäkin", koska "ostaripotkuskaba" lähinnä haukotutti.

    Iloinen yllätys oli se, että SMC Hoodratsin pakkaillessa kamojaan RZA hyppäsi lavalle ja Wu-Tang tuli lavalle samantien kun heidän dj sai deckinsä kasaan. Sitä ennen RZA huudatti yleisöä ja veti acapellana räppejään. Tässä vaiheessa aloin itsekin olemaan jo todella täpinöissäni ja täpinöihini vastattiin. Klaani oli kova. Ghostface, RZA ja Raekwon olivat todella kovassa iskussa ja syystäkin pitivät showta pystyssä. Inspectah Deck ja Masta Killa komppasivat myös hyvin, mutta GZA jäi jostain syystä vähän taka-alalle. Method Man siis puuttui porukasta, mikä haittasi yllättävän vähän.

    Setistä ei jäänyt paljoa valittamista. Miesten soolobiisejä tuli sopivissa määrin ja Enter The Wu-Tangilta tuli juuri ne biisit mitkä pitikin. Yleisö oli myös todella hyvin messissä ja haluaisin tässä vaiheessa kiittää niitä naisia, jotka tylyttivät kaikki äpärät, jotka yrittivät puskea eturiviin. Näin pitää toimia! Koko keikan miksaus oli kyllä todella pielessä, tai pitäisikö sanoa, ettei se yletön bassokajarien haaliminen paranna soundia, vaan peittää aina kaiken alleen. Bassoja on silti vaikea syyttää siitä, että osa välispiikeistä ei kuulunut minnekään. Kumminkin voisi vähän skarppailla, kun räpissä ne lyriikat on kumminkin aika isossa osassa. Onneksi villeimmät fanit yleisössä paikkasivat riimien kuulumattomuuden itse.

    Wu-Tang Clan oli lavalla erittäin hyvä, muttei ihan täydellinen. Siltikin kyseessä oli yksi vuoden kovimmista livetapauksista Suomessa ja järjestäjille pitää sanoa suuri kiitos klaanin paikalle saamisesta. Circus on kyllä aivan läpeensä paska paikka. Poislähtiessä tunnelma ja lämpötila oli jo kuuma. Silti, Erä-koiran sanoihin on hyvä päättää.

    tiistai 27. heinäkuuta 2010

    Päivän keikkatarjonta Helsingissä

    Miten valitset kahden täydellisyyden väliltä?





    Jäin aikoinani ilman lippua Cut Copyyn, joten suuntaan The Circuksen suuntaan. Cut Copy on kahteen otteeseen todettu erinomaiseksi livebändiksi, joten onnekkaat pääsette pogoamaan kuin hullut. Wu-Tangissa jännätään sitä, millä ryhmällä klaani lopulta paikalle saapuu. Hyvää keikkapäivää!

    maanantai 26. heinäkuuta 2010

    Ilmiö: Donk

    Jonkun on varoitettava uutuusilmiöistä, jotka voivat nousta isoiksikin jutuiksi. Donk on yksi niistä, joiden suosio tulee olemaan väistämätöntä. Menestyskaava kun on aivan liian helppo Donkilla.


    Donk on Pohjois-Englannissa jo hyvin suosittu musiikkigenre. Mitä Donk siis on? Muistatteko aikoinaan Bass Boom-kokoelmat, joilla jokainen corollanisti pystyi helposti jumputtamaan subbariaan pillurallia ajaessa? Donk on juuri sitä, ainoastaan nämä pojat myös räppää. Kova flow näillä kavereilla on. Räppiä on harrastettu ehkä koulun pihalla ringissä, kun pojat on riimitelly siitä, kuka on kovin jätkä ja kuka on päässyt lähimmäksi tyttöä. Siltä tämä juuri kuulostaa. Ja jopa näyttää.

    Donkin visuaalinen ilme on ankeinta ikinä. Pojat tuulipuvuissa ja rumimmissa tukkatyyleissään hengailee lähiössä ja taustalla pyörii muhevat tissit suoraan räppivideoista. Jenkkivideoilla on jopa ghetoimmissa videoissa aika hehkeitäkin tyttöjä, mutta ei kyllä Donkissa. Perus lähiömisuja, joilla on aivan liian pienet vaatteet ihan mihin tahansa ruumiseen. Eihän se donkkaajia haittaa. Kunhan basari jytkyy ja pääsee puhumaan tuhmia.



    Tunnetuin donk-yhtye on Blackout Crew, jossa on jotain kavereita jotka räppää, yksi mustakaveri jonka funktio on tanssia hassu ilme kasvoillaan ja "tuottaja". En minä oikeasti tiedä mistä hepuista tuo bändi koostuu, eikä kyllä oikeastaan edes huvita tutkia, mutta tämä on ihan aidosti isokin nimi Englannissa. Universal on sainannut pojat ja levy on tulossa. Blackout Crewsta tullaan kuulemaan.



    Se miksi päätin kirjoittaa Donkista on yleinen hämmästys siitä, että miten tietyt genret tai yhtyeet pääsevät iskemään takavasemmalta ihmisten tietoisuuteen ja hittilistat ovat kohta sitä täynnä. Ei tästä kauaa ole kun Kudurosta puhuttiin isona juttuna hipster-piireissä ja mitä kävikään? Kuka enää edes muistaa mitä Kuduro oli? Luulen, että Donk iskee kohta listojen kärkeen ja hetken aikaa massat ovat innoissaan uudesta jutusta. Donkin vahvuus nimittäin on siinä, että tämä on aivotonta huttua massoille. On vähän räppiä ja on biittiä, joka pistää bilestyttämään. Kyllä voisin kuvitella, että Donkin tahtiin seduloissa tämänkin maan kauniit ja menestyvät nuoret pistävät jalalla koreasti. Ja onko Donk lopulta niin kaukana nykyisestä Wileysta ja Dizzee Rascalista? VBS.tv on tehnyt dokumentin aiheesta, joka pureutuu enemmänkin ilmiöön. Älkää väittäkö, ettei teitä ole varoitettu.

    On muuten todella ikävä Grimea.





    tiistai 20. heinäkuuta 2010

    Sir Lucious Left Foot

    Eilinen M.I.A:n dissailu pisti harmittamaan, koska blogini tarkoitus on hehkuttaa hyviä juttuja, eikä tuhlata huomiotaan huonoihin juttuihin, mutta poikkeus oli tehtävä. No aiemmin hehkuttelin ennakkoon Big Boin soololevyä ja nyt siihen on päässyt kokonaisuudessaan käsiksi kunnolla ja onhan se hyvä.


    Big Boi on ennen Sir Lucious Left Foot: The Son of Chico Dustia tehnyt vain yhden soololevyn, joka oli nimeltään Speakerboxxx. Levy tuli yhdessä paketissa Andre 3000:n The Love Belown kanssa, joka jätti Big Boin tuotoksen aika pahasti varjoonsa. Tätä levyä kuunnellessa ei Andre kolmetonnista edes kaipaile. Big Boi on pistänyt ulos sellaisen paketin, jota on enää tänä vuonna vaikea ylittää omassa genressään. No Kanye Westilla on ehkä ihan hyvät mahikset.



    Ensimmäinen asia minkä Big Boin levyllä huomaa on biittien järjettömän kova laatu. Lähes jokainen biitti on täyttä kultaa. Yksikään tuottaja ei selkeästi ole antanut varastostaan ylijäämäkamaa. Biitit tuovat Outkastin funkkibiisit hyvin mieleen ja Big Boi ei petä. Mies räppää paremmin kuin koskaan. Oli biitti sitten nopea tai hidas, niin Iso Poika pysyy biitissä ja välillä tykittää sellaisella tahdilla, ettei edes perässä pysy.



    Tältä levyltä on helpompaa sanoa biisejä, jotka voi skipata kuin hyvät biisit, koska huteja ei ole mahtunut kuin pari. Vonneguttin (sic) tähdittämä Follow Us on aika heikko esitys, kuten myös lentokoneista räppäävän B.o.B.:n feattaama Night Night. Muuten levyn biisit ovat toinen toistaan kovempia. Viisitoista kappaletta on juuri sopiva määrä levylle, eikä puutumista kerkeä tapahtumaan.

    Jos räppi kiinnostaa, niin tämä levy on kuunneltava. Jos taas ei, niin kuunnelkaa silti ja kääntykää uskoon.



    maanantai 19. heinäkuuta 2010

    /\/\ /\ Y /\

    M.I.A räjäytti ihmisten tietoisuudet muutama vuosi sitten Paper Planesilla. Sitä ennen jo osa ihmisistä tutustui M.I.A:n genrejä yhteen muussaavaan musiikkiin Arularin avulla. Kukaan ei silti voi väittää, etteikö Maya Arulpragasamin kolmas levy olisi se levy, johon on kohdistuneet kaikkein kovimmat odotukset. Uutta Paper Planesia ei saatu, mutta jotain hyvää sentään kolmannelle tuotokselle on saatu.


    Jos joku ei vielä tiennyt, niin levyn nimi on tuo otsikossa oleva kauttaviivakenoviivahirvitys, joka onneksi voidaan myös kirjoittaa ja lausua helpommin Mayana. Jotta hämmentävyys ei loppuisi nimeen, niin levyn kannetkin ovat Youtube-viittauksia myöten jälleen joko katsojasta riippuen oksennusta, tai aivan hirveät. Levyn alkupuoli ei kauheasti lupaile hyvää. Levyn intron jälkeinen kappale Steppin' Up ja Tekqilla ovat järkyttävintä paskaa, mitä olen pitkiin aikoihin kuullut. Molempien äänimaailma on ympätty täyteen ties minkälaista hälyä, joka osaavissa käsissä kuulostaisi musiikilta, mutta näiden tunarien käsissä kakofoniselta sekoilulta. No onneksi loppua kohti levy paranee rutkasti.



    Vasta levyn puolessavälissä alkaa levyn kappaleet kuulostamaan siltä, että ne ovat edenneet ideatasoakin pidemmälle. It Takes A Muscle on mainio reggaerytmeineen. No sitten on taas muutama biisi, joista ei jää jälkipolville mitään kerrottavaa. Vasta levyn kymmenes kappale Meds And Feds, joka samplaa Sleigh Belssiä räjäyttää potin. Biisi paukkuu ja pörisee niin lujaa, että tanssilattioilla saadaan sydänkohtauksia sen tahtiin. Sitä seuraavat rauhalliset Tell Me Why ja Space lopettavat levyn positiivisissa fiiliksissä ja ovatkin levyn selkeästi parhaat biisit.



    Maya on surkea levy. Arular ja Kala ovat todella hyviä levyjä, joissa oli paljon juttuja joista pystyi repimään inspiraatiota itseensäkin. Maya on vain tylsä, hahmoton, melodiaton ja koukuton levy, jonka biisit aiheuttavat lähinnä ärsytystä. Sentään muutama hyvä biisi saa uskomaan, että ehkä M.I.A saa tulevaisuudessa jotain hyvää aikaan. Tästä ei taida jäädä muistoksi muuta kuin pari hyvää biisiä ja sanojen muutamat provosoinnit. Flowssa on silti varmaan hyvät bileet.

    sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

    Paras rannikko

    Paras rannikko ei ole länsirannikko, eikä itärannikko vaan Best Coast. Ei varmaan ole blogia, joka bändiä ei olisi hehkuttanut, mutta niin vain tulivat ja valloittivat minutkin. Crazy For You on täydellistä surffisurinaa, joka on kuin luotu kesään.

    Koko lo-fi-surinapoppiskene on ollut hyvin luotaantyöntävä jo viime vuodesta lähtien, enkä oikein ole osannut nauttia bändeistä yhtään, kun ensimmäinen ajatus on "ai nääki surisee". Best Coast surisee kyllä kanssa, mutta jumatsuikka noita biisien melodioita. Hymyilyttää ja tekisi mieli heilua ihan hulluna.

    Ainoa valittamisen aihe on pienoinen monotonisuus. Biisit kuulostavat ehkä vähän liikaa samanlaisilta keskenään, mutta ketä se oikeasti haittaa, kun biisilistalta löytyy Boyfriendin, Summer Moodin, When The Sun Don't Shinen, Happyn ja Each And Everydayn kaltaisia poppiherkkuja. Lähes täydellinen kesälevy! Sen voi kuunnella tuosta alta. Loppukuusta jokainen menee tukemaan paikallista levydiileriä tämän levyn ostamisella.

    Best Coast: Crazy For You LP Stream by brilliantlydifferent

    keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

    Belle & Sebastian @ Tavastia

    Belle & Sebastian ei ole minulle maailman paras bändi, tai edes toiseksi paras bändi. Olen tykkäillyt bändistä jo pitkään, mutta en kovin intohimoisesti. Mietin pitkään pitäisikö yhtyettä mennä katsomaan Ruisrockiin, mutta onneksi Fullsteam pelasti. Yhtye esiintyi myös Tavastialla ja sinne oli päästävä. Sinne myös päästiin.

    Ennen kuin mennään itse keikkaan, niin pitää vastata muutamaan kritiikkiä herättäneeseen juttuun. Kyllä, Tavastia oli kuin pätsi. Silti Tavastia on mielestäni Helsingin paras keikkapaikka. Muihin Suomen paikkoihin voin vain verrata Lutakkoon, joka tosin Tavastian pieksee helposti. Kuumuus oli todella ahdistava, sen myönnän, mutta ei tällaisilla ilmoilla voi saada vajaata tuhatta ihmistä mihinkään ilman, että paikka muuttuu pätsiksi. Toinen kritiikki koski jälleen kerran yleisöä. Oli taas kuulemma indierunkkareita kädet puuskassa pilaamassa fiilikset. No, ihmiset kyllä hymyili koko keikan, taputtivat innostuneesti ja tanssivat kun aihetta tuli. Pitäisikö joka keikalla olla moshpitti, että fiilis olisi vitun hyvä?

    Bellet olivat livenä aivan mielettömiä. Stuart Murdochin ja Stevie Jacksonin välispiikit olivat hersyvän hauskoja ja koko bändi vaikutti äärimmäisen sympaattiselta. Itse hymyilin kuin maalaistollo, koska meno oli niin symppista koko keikan. Vaikka en kamalasti ole Bellejä kuunnellut, niin biisit tunnistin kohtuullisen hyvin ja kaikki lempparini tulivat Funny Little Frogista lähtien. Puolitoista tuntia kului kuin siivillä, vaikka hikeä tuli puskettua ulos litrakaupalla.

    Valittamista ei löydy. Mieletön keikka ja uudet biisitkin kuulostivat todella hyviltä. Tuokaa ne tänne uudestaan! Kiitos.

    Kesän hittilevyt

    Heti kun aloin kirjoittelemaan kesähitittömyydestä, niin alkaa tulvimaan levyjä, jotka on tehty nautittavaksi juuri kesällä.


    Bombay Bicycle Club tuli tutuksi viime kesänä Lontoossa, missä yhtyeen debyyttilevyn mainokset tulivat metroasemilla hyvin tutuiksi. Vaatekaupasta pöllimäni ilmaislehti tosin kehui bändin pystyyn, joten yhtye oli otettava tutkailun alle, Suomessa. Olin mennyt jo siinä vaiheessa ostamaan 15 levyä, joten matkalaukkuun ei mahtunut enempää mitään. Se oli sääli, koska lopulta tilasin levyn Briteistä. "I Had The Blues But I Shook Them Loose" oli todella mainio levy.



    Eilen ilmestyi bändin toinen levy "Flaws", jota ei ihan ensimmäisenä uskoisi BBC:n tekemäksi. Debyyttilevy oli kulmikasta, ajoittain raskasta ja jopa hyvin progressiivisia sävyjä sisältänyt indierock-levy. Flaws on taas täysin akustinen levy, joka soi välillä hyvinkin folkahtavasti. Banjo soi kappaleiden taustalla ajoittain ja osassa kappaleista on aika "rillumareimainen" poljento. Ainoa asia josta tältä levyltä tunnistaa bändin aiemman soundin, on laulaja Jack Steadmanin omalaatuinen lauluääni.





    Flaws on kumminkin huomattavasti debyyttiä parempi levy. Siinä missä debyyttilevy oli vähän epätasainen, niin tämä soljuu eteenpäin loppua kohti miellyttävällä tahdilla ilman suurempia pomppuja. Täydellistä akustista fiilistelyä kesäpäivien lämpöön ja kesäiltojen hämärään. Toimii parhaiten puistolla makoilun taustalla. Sattumalta tässä kirjoituksessa ei sitten ole kahta kertaa Dust On The Groundia. Kyseinen biisi löytyy molemmilta levyiltä eri sovituksina.






    The Coralin sinkkukokoelma oli joskus itselläni todella kovassa soitossa, mutta bändin levykokonaisuudet ovat jääneet aika pahasti paitsioon. Sinkkukokoelma onkin ollut hyvä tapa tutustua bändiin, koska tältä yhtyeeltä löytyy käsittämättömän kovia biisejä, mutta The Coralilta ilmestyi myös maanantaina uusi levy nimeltään Butterfly House ja se on hyvä.





    Butterfly Houselta tunnistaa helposti sinkkukokoelman bändin, mutta soundi on mennyt entistä vahvemmin retrohtavaan suuntaan. 60- ja 70-luvun tunnelmia voi aistia hyvin helposti The Coralin soundeista, mutta tietenkin päivitettynä nykypäivälle. Vanhat biisit ovat yhtyeeltä olleet välillä häpeilemättömän tarttuvia, mutta tällä levyllä ei ehkä sellaisia biisejä löydy. Tämä levy on letkeä ja sopivan kevyt. Ei kumminkaan lässy tai laimea. Kesärockia parhaimmillaan. Suosittelen tutustumaan.




    Wavvesin toinen tai ensimmäinen levy, kumminkin se missä on se skeittari kannessa, oli sietämättömän särölle miksattu levy, josta ei juuri sen takia saanut yhtään mitään irti. Siksi vähän ihmettelinkin, kun bändin, tai jätkän, uusi levy alkoi saada kehuja vähän joka puolelta. Mielenkiintoa herätti myös Jay Reatardin taustajätkinä soittaneet kaverit, jotka liittyivät Wavvesiin Reatardin potkittua heidät pihalle vähän ennen kuolemaansa. King Of The Beach on kyllä kova levy, pakko myöntää.





    The Drumsiin voi vetää vertauksia vain siitä, että molempia bändejä tuntuu kiinnostuvan surffaus, mutta siinä missä The Drums kuulostaa hämmentävän paljon kasarilta, niin Wavves on taas ihan garagea. Kitarat soi jumalattoman kovalla säröllä ja rummut kolisevat. Jay Reatardin musiikki tästä tuli välillä mieleen hyvin paljon, tosin vähän iloisempaa ja tarttuvampaa on Wavvesin meno. Siinä missä aiemmin mainitsemani levyt ovat kuin tehty kesän chillailuhetkiin viilentävän juoman kanssa, niin Wavves on tehty "skate and thrash"-menoon. Kesäänhän sekin kuuluu. Lauta alle ja menoksi! Levyä ei taida tosin toistaiseksi saada laillisesti muussa kuin digitaalisessa muodossa. Fyysinen julkaisu on joskus ensi kuussa. Näillä liksoilla en tarkista.



    tiistai 13. heinäkuuta 2010

    Satunnaisia aiheita

    Taas on tullut ulos ties sun mitä levyjä ja keikkoja on ilmoitettu ja kaikkea muutakin, joten muutama aihe helteen sekoittamille päille.

    Interpol julkaisi uuden sinkkujulkaisun "Barricade" eilen ja täytyy sanoa, että tämä biisi miellyttää huomattavasti Lightsia enemmän. Myös olen hyvin mielissäni siitä, että näen bändin marraskuussa Madridissa. Jei!




    Warpin tuoreimpiin kiinnityksiin lukeutuva Gonjasufi saapuu keikkailemaan Helsinkiin YK:hon elokuun 19. päivä. Jos triphop ja hieman kiero elektroninen ilmaisu kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan Gonjasufiin. Keväällä ilmestynyt "Sufi & A Killer" on erinomainen levy, johon kannattaa tutustua.

    Myös Gogol Bordello saapuu Helsinkiin sopivati itsenäisyyspäivänä. Keikka on Tavastialla ja liput maksavat suolaiset 40 euroa. Lippuja saa maanantaista lähtien Tiketistä. Mustalaisretkue on ihan älyttömän hyvä livenä, joten suosittelut tulee, vaikka bändi onkin kärsinyt vähän inflaatiota lukuisten Ruisrock-vierailujen takia.



    Belle & Sebastianin keikasta Tavastialla ja kesän täydellisimmästä levystä kirjoitan kun lämpöhalvaukseltani jaksan.

    torstai 8. heinäkuuta 2010

    Kesän ääniä: Ricky-Tick

    Ricky-Tick on Suomen paras levy-yhtiö! Ricky-Tickin suojeluksesta löytyvät Suomen jazz-sankarit The Five Corners Quintet, Dalindeo, Jukka Eskola, Timo Lassy ja Stance Brothers. Kaikki ovat lempi jazz-artistejani, ja töissä olen saanut kuulla, että suomalaisen jazzin arvostus on hyvin vähäistä! Kuunnelkaapas näitä, niin Blue Note ei tunnu enää missään.


    Johdannon kautta päästään itse asiaan. Ricky-Tick Big Bandin albumi on huikea. Porukassa on kaikki viiskulman jazz-heput, tosin Teppo Mäkynen puuttuu rummuista. 15-henkinen ryhmä soittaa hyvin swengaavaa ja groovaavaa jazzia, jossa ei jumitella. Tämän tahtiin voisi tanssia oikein hyvin. Torvet ja puhaltimet soivat juuri oikealla 60-lukulaisella tavalla ja tässä ei turhaa soitinmasturbaatiota harrasteta. Jokainen soolo on juuri oikeassa kohdassa ja juuri oikean pituinen. Mahtavuutta! Rauhallisemmat kappaleet kolahtavat myös. Hyvä levy siis!

    Ricky-Tickiltä tuli myös toinen mahtavuus, nimittäin Teppo Mäkysen ja Johanna Förstin duoproggis Jo Stance. Ensisinkku Hey Girl! on soul-klassikko! Suomi-soul on ottanut huimia harppauksia eteenpäin Aki Sirkesalon ja Sami Saaren ajoilta, joista hienona osoituksena Tuomo Prättälän levyt, mutta Jo Stance ottaa vielä huimemman harppauksen eteenpäin. Kesähitti vuodelle 2010 taisi löytyä nyt!

      Jo Stance - Hey Girl! by Laser Karaoke

    maanantai 5. heinäkuuta 2010

    Kesähitittömyys

    Kesähitit ovat jokavuotinen riesa maakunnissa, mutta selkeä merkki kesästä itselle. Kaameat renkutukset voi aina huoletta vaientaa omilla stereoilla tai korvanapeilla. Tänä kesänä ei vielä ole tullut ensimmäistäkään sellaista biisiä, joka olisi jotenkin merkittävästi noussut kesäfiilistelyssä edukseen. Lähinnä olen kuunnellut vanhoja kesähittejä ja muistellut aiempien kesien hienoimpia hetkiä. Kesää on tosin vielä jäljellä (ja paljon!), joten ei vaivuta masennukseen, vaan listataan potentiaalisia kesän hittibiisejä.

    1. Caribou - Odessa

    Cariboun Odessa on upea upea kappale. Tanssittava biitti ja aika kiero, mutta hyvin hyräilyttävä melodia. Tykkään kovasti tästä kappaleesta ja se saa hymyn huulille. Jatkoon.



    2. The Chemical Brothers - Swoon

    Kemikaaliveljesten uusin levy Further sai minut uskomaan teknoon. Se on vanhan kunnon elektron juhlaa alusta loppuun ja se kuuluu kuunnella alusta loppuun, jotta sen hienosti toteutetut nousut ja laskut voisi kokea täysillä. Swoon tosin erottuu nousukohtana komeasti edukseen. Aika poppia, mutta kesä on.



    3. Kymppilinja (Feat. Mariska) - Minä

    Tämä on todella Rähinä Recordsia, mutta jostain syystä todella sympaattinen kappale. Räppärit kuulostavat aivan vara-Cheekeiltä, josta sain bändille uuden nimenkin kehitettyä. Se olisi Cheeky Bastards. Hohoh. Biisi on oikeasti todella hyvä, vaikka sanat tarttuvatkin kuin se hauki ongenkoukkuun ja aiheuttavat lähinnä hämmennystä.



    4. Teenage Fanclub - Sometimes I Don't Need To Believe In Anything

    Teenage Fanclubin uusimman levyn avauskappale on täydellistä kesäistä brittipoppia. Aurinko paistaa, tytöt hymyilee, minä hymyilen ja elämä näyttää hyvältä.

     

    5. Broken Bells - The Ghost Inside

    Broken Bellsin levyn eniten Danger Mousen taustoista muistuttava biisi, joka on aika hämmentävä. Täydellistä poppia, mutta toimisi myös tanssilattioilla täydellisesti.



    6. Vampire Weekend - Holiday

    Contran avausosion pirtein veto, joka toimii kesähelteillä parin minuutin pituudessaan täydellisesti. Talvella jotkut kehtasivat väittää tätä biisiä täyteraidaksi. Pyh ja pah!



    7. Crystal Castles - Baptism

    Listan aggressiivisin, mutta varmasti tanssilattiaystävällisin raita. Kesä vaatii trance-syntikoita ja niitä löytyy tästä. Crystal Castlesin kakkonen on muuten Last.Fm:ssä kolmen kuukauden ajalla kuunnelluin artisti itselläni. Pari vuotta sitten vannoin vielä pyhää vihaa yhtyettä kohtaan. Hupsis.



    8. The Roots - How I Got Over

    Tuli ulos jo viime syksynä, mutta kun tallailee kesäisillä Helsingin kaduilla, niin sitä melkein voi tuntea olevansa Philadelphiassa tämän biisin soidessa. Tässä on sielua.



    9. The Drums - Forever And Ever Amen

    The Drumsin levy jätti lopulta vähän laimean jälkimaun, mutta Forever And Ever Amen on hitti! Ylisanoja ei tunnu löytyvän tarpeeksi tälle herkulle.



    10. Two Door Cinema Club - Undercover Martyn

    Two Door Cinema Club on vuoden paras hipsteribändi. Tämä muistuttaa siitä viime vuosikymmenen puolivälin indievillityksestä, jolloin oli ihan ok käyttää diskobiittiä ja nykiä. Nyt pitää olla lo-fi. Pyh.



    Mikä tekee tästä listasta kivan, niin te saatte itse päättää olenko minä idiootti vai nero. Sivuni oikeasta laidasta löytyy äänestys, mistä saa itse klikkailla omaa lempparia. Se loppuu joskus ja se saattaa kestää sitä joskusta pidempäänkin, mutta pääasia on, että klikkailette, jotta minulle tulisi hyvä ja kesäinen mieli. Nyt limpparia.

    sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

    Deftones

    Olen muutamia kertoja aiemmin maininnut, että metallia ei nykyisin tule paljoa kuunneltua, vaikka joskus sitä tuli kuunneltua todella paljon. Silloin tällöin sitä törmää levyyn, mitä on pakko kuunnella, vaikka itse genre ei uppoaisi yhtään. Deftonesin Diamond Eyes on juuri sellainen.


    Deftones on yksi nu-metalin pioneereista. Ne jotka ovat liian nuoria muistamaan nu-metalin, niin kyseinen genrehän sisälsi matalalta möyryäviä kitaroita, hyvin usein räppärin ja pomppiseen yllyttävän rytmin. Deftonesilta puuttui vain räppäri, muuten musiikki oli ihan nu-metalia, tosin Deftones tykkää myös maalailla melodisia tunnelmapaloja.

    Diamond Eyes on ensimmäinen Deftonesin levy, mistä muistan tykänneeni. Aiemmilla levyillä on ollut hyviä biisejä, mutta loppuun asti ne eivät ole kantaneet. Tämä kantaa ja komeasti. Levy alkaa aggressiivisesti levyn nimikappale Diamond Eyesilla ja Royalilla, joiden riffi "potkii persettä ja ottaa nimiä". Diamond Eyes on tosin hieno osoitus koko levystä. Todella rankkoja osia yhdistellään melodisesti kauniisiin hissutteluihin. Tällaisesta hevistä minä tykkään!



    Alun rankistelun jälkeen alkaa herkistely, ja näitä herkkuja kuunteleekin todella mielellään. Beauty Schoolin ja Sextapen voisi helposti nostaa vuoden parhaimpien ja tunnelmallisimpien slovarien joukkoon.





    Diamond Eyesin voi nostaa vuoden kovimpien yllättäjien joukkoon, koska en todellakaan odottanut Deftonesin uusimmalta yhtään mitään. Joskus kirjastosta sattumalta lainaillut levyt nousevat arvoon arvaamattomaan. Chino Moreno näyttää laihtuneen aika reippaasti. Hyvä Chino!

    SPOTIFYLINKOVERHERE