Tavastialla on 40vee bileet. Onnee. Se on kuitattu.
Päädyin vähän onnekkaasti katsomaan Disco Ensembleä ja Jaakko & Jayta Tavastialle tänään. En ajatellut aluksi mennä keikalle ollenkaan, kun ei vaan jotenkin ja emmä tiiä, mutta ilmainen lippu on aina hyvä houkutin keikalle. (Kiitos Anna!)
Huvikseni ennen keikkaa pohdiskelin näkemieni Disco Ensemblen keikkojen määrää ja tänään oli luvassa kymmenes näkemäni bändin keikka. Aiempiin keikkoihin liittyy monia huikeita muistoja, reissuja, kolhuja, ilon aiheita ja kyselyitä, että tuliko se Mantra. Ja ainahan se Mantra tuli. Disco Ensemblen musiikin tahtiin elettiin lukiossa paskoja parisuhteita, hienoja bileitä ja biisejä lainailtiin ties mihin mielentiloihin. Tänään olisi siis voinut olla jotain huikeata tiedossa.
Aiemmilla Disco Ensemblen keikoilta minut on voinut joka ikinen kerta löytää pitistä. Takarivi ja tuoppi kädessä ei koskaan ole ollut bändin katsomiselle mikään vaihtoehto. Aina on menty riehumaan ja joka keikalta on muistona ollut nestehukkaa, mustelmia ympäri kehoa (oudoimmat: rintakehä ja sisäreisi!), kipeitä lihaksia ja tyhjästä ilmestyneitä vaatekappaleita. Milloin on oma kyynärpää osunut jotain leukaan ja milloin omaan leukaan on tullut toisen kyynärpäätä, milloin on In Neonin aikaan tullut pogottua yksin, kun muut eivät tiedä biisiä ja onpa sitä joskus tullut lennettyä lavaa tai turva-aitaa päin niin, että ilmat ovat menneet pihalle. Joka kerta Disco Ensemblen keikka on ollut fyysinen kokemus ja jokaista kertaa odotin yhtä innokkaasti.
Tänään, 13 päivä marraskuuta vuonna 2010, menin takariviin. Tuoppi kädessä. Se tuntui aluksi väärältä. Nykyisin olen kumminkin huomannut olevani keikoilla paljon mukavuudenhaluisempi. Arcade Firen keikallakin istuin portailla ihan tyytyväisenä, vaikka siellä torin tasolla oli paljon kovempi meno. Huolestuttaa. Nytkin mietin, että lunastanko Raised Fistiin lippua, kun siellä kumminkin kaikki rehaa ja on pakko pogoo. Ei vaan jaksa.
Kaiken huolestumisen takana pidin kumminkin näkemästäni myös siellä takarivissä. Tuoppi kädessä. Disco Ensemble on edelleen takuuvarma livebändi, eikä ne vieläkään siellä lavalla seesteisiä ole. Uudet biisit kuulostivat myös livenä ihan hyviltä ja vanhat biisit saivat vieläkin pään notkumaan ja kantapäät kokeilemaan poistumista lattiasta. Jaakko & Jayn live-energia on myös jotain aivan käsittämätöntä. Hyvä keikka siis, mutta voi kuinka ne aiemmat olivat vain niin paljon parempia. Ilman mustelmaa kehossa, ei Disco Ensemblen keikka ole hyvä. Tai no on se. Saisinko teini-ikäni takaisin?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disco Ensemble. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disco Ensemble. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. marraskuuta 2010
maanantai 17. toukokuuta 2010
Ensikuuntelu: Disco Ensemble - The Island Of Disco Ensemble
Disco Ensemblen kaksi aiempaa levyä ovat esitelleet jonkun uudistuneen elementin bändin soinnissa. First Aid Kit toi kirpparisyntikat kuvioihin, kun taas Magic Recoveries vei syntikoiden käyttöä eteenpäin hurjin harppauksin. Saarilevy (lyhennys tästä lähtien) ei esittele samanlaisia uudistuksia bändin soinnisssa. Tällä levyllä Disco Ensemble keskittyy tutun ja - valitettavasti - turvallisen soundinsa jalostamiseen.
Magic Recoveries ei ollut edeltäjiensä veroinen albumi, mutta siinä oli paljon hyvää. Bändi vei soundiansa eteenpäin koneellisempaan ja vähän jopa indierokahtavampaan maailmaan, mikä parhaimmillaan elävöitti bändin biisejä hyvin. Saarilevy jättää taas koneet hivenen taka-alalle, jolloin Jussi Ylikosken Tom Morellon soittoa erehdyttävästi muistuttavat kuviot pääsevät enemmän esiin. Tämäkään ei haittaa.
Se mikä minua tällä levyllä harmitti oli se, että biisit eivät tunnu oikein lähtevän käyntiin. Kaikilla kolmella aiemmalla levyllä on saanut olla bändin aggressiivisuuden kanssa jopa varuillaan, mutta nyt tuntuu kuin joku olisi kesyttänyt pojat ja kun yritetään pistää menemään, niin vähän jää hippulat polkemaan paikallaan. Vanha tuttu räjähtävyys on kateissa, mikä oli minulle bändin suurin valttikortti. Vanhaa hyvää meininkiä ei ole oikeastaan kuin avausraidalla Bay of Biscay.
Odotettua lievemmäksi pettymykseksi tämä saari osoittautui, mutta enpä voi sanoa olevani järin innoissani tästä levystä. Jotain uutta olisin ehkä kaivannut bändiltä. Jotain mikä olisi lyönyt ällikällä, kuten viime levyllä Beacon ja Bad Luck Charm. En vielä bändiä ole valmis hautaan laskemaan, mutta ensi kerralla kaipaisi jotain radikaalimpaa.
Täältä voitte kuunnella levyn ja muodostaa mielipiteen siitä. Sen jälkeen tulkaa haukkumaan minut, kun olin jälleen väärässä.
torstai 22. huhtikuuta 2010
Lisää uutta Disco Ensembleä
Disco Ensemblen uusi albumi The Island Of Disco Ensemble saapuu kauppojen hyllyille 26.5 ja tänään Facebookissa saivat fanit ladattavaksi uuden sinkun nimeltä Protector.
Siinä missä White Flag For Peace oli räyhähenkisempää Disco Ensembleä, niin Protector on taas huomattavasti seesteisempää ja "aikuisempaa" DE:tä. Protectorin ongelmana on vähän sama kuin White Flagissakin, ettei se oikein ensimmäisten kuuntelujen pohjalta tunnu iskevän tajuntaan. Biisi ei tunnu erottuvan edukseen oikein millään.
Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi tuntuu löytävän muotonsa ja nyt voin sanoa pitäväni kappaleesta. Keskitempoinen DE ei ole välttämättä mieleeni, mutta ihan kiva biisi. Levyllä toiminee paremmin. Jos jotain kehuja pitää esittää, niin Miikan lauluääni sen kuin vaan paranee levy levyltä.
Biisin voi ladata täältä sähköpostiosoitetta vastaan.
Siinä missä White Flag For Peace oli räyhähenkisempää Disco Ensembleä, niin Protector on taas huomattavasti seesteisempää ja "aikuisempaa" DE:tä. Protectorin ongelmana on vähän sama kuin White Flagissakin, ettei se oikein ensimmäisten kuuntelujen pohjalta tunnu iskevän tajuntaan. Biisi ei tunnu erottuvan edukseen oikein millään.
Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi tuntuu löytävän muotonsa ja nyt voin sanoa pitäväni kappaleesta. Keskitempoinen DE ei ole välttämättä mieleeni, mutta ihan kiva biisi. Levyllä toiminee paremmin. Jos jotain kehuja pitää esittää, niin Miikan lauluääni sen kuin vaan paranee levy levyltä.
Biisin voi ladata täältä sähköpostiosoitetta vastaan.
lauantai 27. helmikuuta 2010
White Flag For Peace
Disco Ensemblen kaksi edellistä albumia otti yhtyeen sointiin halvat ja vähän hinnakkaammatkin syntikat mukaan ja oli hauska yllätys, että White Flag For Peacessa syntikoita ei kuulla ollenkaan. Porin Tom Morelloksi nimeämäni kitaravelho Jussi Ylikoski tosin leikkii efektien kanssa, joten täysin orgaanista soundi ei ole. Biisi on parin ja puolen minuutin punkrypistys, jossa ei ole mitään uutta. Ei se silti huono ole, mutta joku koukku olisi ollut kiva. B-puolella oleva slovari Get Some Sleep onkin mielestäni monta astetta parempi biisi ja jatkaa DE:n mainioiden slovarien linjaa.
Mitkä on nyt odotukset tulevaa levyä kohtaan? Pelonsekaiset, mutta myös positiiviset. Tuottajana on Lasse Kurki, joka saattaa tuoda levylle ehkä jopa liikaa poppia. Jos videopäiväkirjoista olen jotain ymmärtänyt, niin syntikat jäävät taka-alalle. Ehkä sieltä onkin tulossa kunnon punkkia. Se jää nähtäväksi, mutta toistaiseksi bändin levyjulkaisut ovat olleet hyvinkin tasalaatuisia.
Sinkkua saa seiskatuumaisena suoraan levy-yhtiön sivuilta ja hyvin varustetuista levykaupoista, ja digitaalisena ties sun mistä niistä kaupoista.
torstai 31. joulukuuta 2009
Vuosituhannen parhaat levyt top. 10
Kaikkien odotusten vastaisesti nyt listataankin tänään päättyvän vuosikymmenen kymmenen kovinta levyä minun silmissäni. Listasta tulee pidempi, mutta top 10 ja loput muodostuvat hieman erilaisesti, joten jako on fiksua.
Top 10-levyt ovat eniten minuun ja musiikinkuunteluuni vaikuttaneita levyjä. Tässä ei päde mitenkään musiikilliset ansiot. Nyt on kyse täysin siitä, mikä levy on saanut minut pysähtymään ja miettimään, että miten tällaistakin musiikkia ollaan voitu tehdä. Kymmenen kärki oli myös aika helppo kasata kokoon. Levyissä kannattaa huomioida se, että musiikkiharrastukseni alkoi oikeastaan vasta 2004, joten ei kannata ihmetellä, jos sitä ennen julkaistuja levyjä ei listalla ole.
1. Arctic Monkeys - Whatever People Say I Am, That's What I'm Not (2006)
NME:n nettisivuilla silmiini osui hyvin hämmentävä uutinen. Joku Arctic Monkeys-niminen yhtye oli mennyt brittien sinkkulistan ykköseksi. Hetken hämmenyksessä kaivoin biisin esiin. Se kannatti, nimittäin sen jälkeen elämäni tuntui muuttuvan täysin. Biisin nimi oli I Bet You Look Good On The Dancefloor. Video teki ensimmäisenä vaikutuksen. Neljä finninaamaista lähes omanikäistäni kaveria soitti vimmatulla energialla menemään aivan loistavaa biisiä. Katsoin videon valehtelematta viisi kertaa putkeen. Olin myyty.
Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestyi Arctic Monkeysin debyyttilevy, jonka tietenkin olin tilannut ennakkoon heti kun se vain oli mahdollista. Seuraavat kaksi kuukautta en sitten muita levyjä kuunnellutkaan. Arctic Monkeysin debyyttilevylle vangittua energiaa on vaikea kuvailla. Se vain puskee ja kovaa. Nuoruuden vimma ja kiima oli pakattu 41 minuuttiin täydellisesti. Alex Turnerin sanoitukset kuvasivat erinomaisesti nuorison elämää ja musiikki tuki niitä täydellisesti. 17-vuotiaana olin täysin varma, että Arctic Monkeys tulee nousemaan maailman parhaaksi bändiksi. Kauhean väärässä en ollut.
Vaikka nostinkin Arctic Monkeysin debyytin selkeäksi ykköseksi, on se nykyisin auttamattomasti hieman kulunut levy. Molemmat tätä levyä seuranneet albumit ovat kokonaisuutena parempia, mutta samanlaista vaikutusta ne eivät kyenneet tekemään. Siksi debyytti on ensimmäisenä ja ansaitusti.
2. Disco Ensemble - First Aid Kit (2005)
Olin kuullut Disco Ensemblestä aiemmin joistain lehdistä, joten First Aid Kitin julkaisun aikana bändin nimi oli tuttua, mutta musiikki ei. Ensimmäisenä singlenä julkaistu We Might Fall Apart oli vakuuttanut minut, mutta levyä en ostanut vasta kuin pari kuukautta myöhemmin Stupidon tarjouksista. Hieman skeptisenä laitoin levyn soittimeen ja kun levy lähti soimaan, tunteeni oli kuin räjähdyksen kokeneella. Mitä ihmettä nyt tapahtui? Ensimmäinen biisi This Is My Head Exploding räjähti kaiuttimista sellaisella voimalla ja energialla, etten ollut sellaista kokenut. Tätä on punk.
First Aid Kit sai aikaan elämäni ensimmäisen kunnon fanisuhteen johonkin yhtyeeseen. Disco Ensemble merkkasi minulle hyvin paljon seuraavat kolme vuotta. Nykyisin en enää jaksa olla niin innostunut yhtyeestä, mutta uuden levyn ostan satavarmasti heti, kun se julkaistaan. Olen nähnyt yhtyeen livenä n. kymmenen kertaa ja jokainen keikoista on ollut todella hyvä. First Aid Kitistä on tullut nimensä mukainen minulle. Levyn voi laittaa soimaan ihan mihin aikaan vaan ja se tekee tehtävänsä.
3. Mew - Frengers (2003)
Mew oli ensimmäisiä kosketuksiani Popin maailmaan. Tuohon aikaan kuuntelin lähes tulkoon pelkästään heviä, koska koulussani lähes jokainen poika kuunteli joko räppiä tai heviä, joten valintani kohdistui tietty heviin. Mewin kappaleet olivat yllättäviä siksi, että vaikka niissä oli viitteitä vähän rankemmasta ilmaisusta, niin silti ne olivat tyylipuhdasta melodista poppia. Levyn ostin lähinnä mielenkiinnosta aikoinaan ja jäin koukkuun samantien. Olin yllättynyt siitä, kuinka joku yhtye voi tehdä sellaisen levyn, jonka jokainen kappale on mestariteos ja kokonaisuus on täysin eheä.
Mewin seuraava levy "...and the glass handed kites" oli myös erinomainen, mutta Frengersin kaltaista levyä ei välttämättä tule enää koskaan. Mewin uusin levy oli tämän vuoden pahimpia pettymyksiä, vaikka sisälsikin muutaman oikein hyvän kappaleen.
4. Radiohead - In Rainbows (2007)
Radiohead ei ennen In Rainbowsia ollut vakuuttanut minua. The Bendsistä pidin paljonkin, mutta OK Computer oli mielestäni yliarvostettu levy, josta ei saanut minkäänlaista otetta. In Rainbows oli menossa samaan kategoriaan. Ensimmäiset kuuntelut olivat lähes yhtä tyhjän kanssa. Muutamassa kappaleessa oli kohtia, jotka olivat mieleenpainuvia, mutta kokonaisuutena levy ei toiminut. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levyä alkoi kuunnella lähes hypnoottisesti. Levyn tunnelma ja maailma kaappasivat mukaansa pelottavan salakavalasti. Jokaisen kappaleen äänimaailma paljasti itsestään jotain uutta jokaisen kuuntelun aikana ja levyn arvostus nousi yhtälailla. Oli alkuvuoden 2008 kuunnelluimpia levyjä yhdessä erään kohta esiteltävän levyn kanssa.
5. The Strokes - Is This It (2001)
The Strokes oli harvoja rock-bändejä joista pidin teininä. Is This It:stä pidin sen ilmestymisen aikaan jonkun verran, mutta olen todella alkanut arvostaa sitä vasta iän kartuttua. Se on yksi parhaimpia rocklevyjä ikinä. The Strokes oli selkeästi aikansa tuote, mutta debyyttilevy toimii kokonaisuutena vielä tänäkin päivänä, koska levyn kappaleet ovat vain niin pirun hyviä. Toisella levyllä taso hieman laski, vaikka se on huomattavasti mainettaan parempi ja kolmas levy olikin sitten jo hahmoton kasa biisejä, mitä oli kertynyt matkan varrella. 2001 oli kumminkin The Strokesin vuosi ja siitä alkoi mielestäni nykyisen indie-musiikin nousukausi, vaikka lopullinen breikkaus tapahtuikin vuosia myöhemmin.
6. Liekki - Korppi (2003)
Liekin toinen levy Korppi on mahdollisesti yksi parhaimpia suomalaisia levyjä koskaan. Liekin vahvuus on ehdottomasti ollut aina tunnelman luominen. Liekin musiikki on kuin luotu mökkijumituksiin keskellä metsää. Korppi on varsinkin hyvin maanläheinen ja kaunis levy. Vaikka Janne Kuuselan sanoitukset ovat ihan puutaheinää, niin miehen ääni toimii hienosti kappaleiden taustalla instrumenttina. Liekin ura lähti vuonna 2005 julkaistun Rajan Piirsin Taa levyn jälkeen hurjaan syöksyyn, mutta onneksi se ei laske Korpin tehoa. Hienoimpia levyjä koskaan ikinä missään.
7. Interpol - Antics (2004)
Post-Punk oli genre joka nousi kuolleista 2000-luvulla ja tätä bändiä voi syyttää siitä. Vaikka bändin debyyttiä pidetään yleisesti bändin parhaana, niin mielestäni toinen levy on huomattavasti sitä parempi. Antics on kokonaisuutena todella eheä, vaikka jotkut sävellykset ovat toisia heikompia. Interpolin vanavedessä on tullut niin Editors kuin White Lieskin, mutta Interpol on näistä Joy Division kopioista kaikista paras ja "omalaatuisin". Ensi vuodeksi ollaan jo luvattu uutta albumia, mitä odotan innolla.
8. Vampire Weekend (2008)
Ehkä hieman kyseenalaista nostaa näin tuoretta levyä näin kovaan porukkaan, mutta levy teki aikoinaan niin kovan vaikutuksen, ettei sitä voi jättää huomioimatta. Monissa arvosteluissa Vampire Weekendin debyytin julkaisuajankohtaa kritisoitiin, koska se tuli keskellä kylmintä talvea, kun musiikin tunnelma on niin kesäinen. Itse olen eri mieltä. Levyn julkaisuajankohta oli täydellinen. Keskellä kylmintä talvea Vamppujen kepeä ja lämmin musiikki piristi ja niin, lämmitti. Itseäni eniten Vampire Weekendin levyssä piristi sen rytmikkyys. Indie-skene kun oli jo lähes ammuttu kuoliaaksi disco-biitillä, joten Vampire Weekendin Afrikasta ammentava rytmikkyys oli todella piristävää. Toinen levy on tulossa tammikuun 15. päivä, joten pian päästään nauttimaan New Yorkin nörttien uudesta musiikista.
9. Death From Above 1979 - You're A Woman, I'm A Machine (2004)
Death From Above 1979:n ura jäi yhden levyn mittaiseksi, mutta se levy olikin jotain järisyttävää. DFA1979 oli kahden kanadalaisen kaveruksen bändi, jonka soittimet oli basso ja rummut. DFA1979:n levylle lataama energia on lähes käsittämätöntä. Basso ja laulut ollaan vedetty hurjalle särölle, joka vain korostaa levyn hurjaa tempoa. Bändin esiintyminen Conan O'Brienissa on legendaarinen. Bändin rumpali lähti kesken biisin rummuistaan laulamaan ja riehumaan ympäri studiota, joten Max Weinberg hyppäsi rumpuihin ja biisi saatiin kunnialla loppuun. Tuo ehkä kertoo jotain bändistä ja levystä. Kyseisen esiintymisen kautta löysin bändin ja ostin levyn. Suosittelen suuresti tutustumaan bändiin ja kyseiseen levyyn.
10. Kanye West - Late Registration (2005)
Vaikka Kanye West voi vaikuttaa julkisuudessa täydeltä idiootilta, niin musiikin saralla mies on lahjakas nero. Harvalla on pokkaa kutsua itseään maailman parhaaksi rap-artistiksi ja tehdä julkisuudessa ihan mitä huvittaa. Kanyella on ja mielestäni hänellä on varaa. Teknisesti Kanye on aika heikko räppäämään, mutta tuottajana mies on nero, joka luo ihan mistä biisistä vain hitin. Late Registration onkin täynnä toinen toistaan parempia biisejä. Kanye onnistui vielä Late Registrationin seuraajalla Graduationilla, mutta viime vuonna julkaistu 808's & Heartbreak oli aika heikko suoritus. Saa nähdä jatkaako mies "futuristisella" linjallaan, vai palaako hän soul-samplejen maailmaan, missä hän onkin parhaimmillaan.
Top 10-levyt ovat eniten minuun ja musiikinkuunteluuni vaikuttaneita levyjä. Tässä ei päde mitenkään musiikilliset ansiot. Nyt on kyse täysin siitä, mikä levy on saanut minut pysähtymään ja miettimään, että miten tällaistakin musiikkia ollaan voitu tehdä. Kymmenen kärki oli myös aika helppo kasata kokoon. Levyissä kannattaa huomioida se, että musiikkiharrastukseni alkoi oikeastaan vasta 2004, joten ei kannata ihmetellä, jos sitä ennen julkaistuja levyjä ei listalla ole.
1. Arctic Monkeys - Whatever People Say I Am, That's What I'm Not (2006)
NME:n nettisivuilla silmiini osui hyvin hämmentävä uutinen. Joku Arctic Monkeys-niminen yhtye oli mennyt brittien sinkkulistan ykköseksi. Hetken hämmenyksessä kaivoin biisin esiin. Se kannatti, nimittäin sen jälkeen elämäni tuntui muuttuvan täysin. Biisin nimi oli I Bet You Look Good On The Dancefloor. Video teki ensimmäisenä vaikutuksen. Neljä finninaamaista lähes omanikäistäni kaveria soitti vimmatulla energialla menemään aivan loistavaa biisiä. Katsoin videon valehtelematta viisi kertaa putkeen. Olin myyty.
Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestyi Arctic Monkeysin debyyttilevy, jonka tietenkin olin tilannut ennakkoon heti kun se vain oli mahdollista. Seuraavat kaksi kuukautta en sitten muita levyjä kuunnellutkaan. Arctic Monkeysin debyyttilevylle vangittua energiaa on vaikea kuvailla. Se vain puskee ja kovaa. Nuoruuden vimma ja kiima oli pakattu 41 minuuttiin täydellisesti. Alex Turnerin sanoitukset kuvasivat erinomaisesti nuorison elämää ja musiikki tuki niitä täydellisesti. 17-vuotiaana olin täysin varma, että Arctic Monkeys tulee nousemaan maailman parhaaksi bändiksi. Kauhean väärässä en ollut.
Vaikka nostinkin Arctic Monkeysin debyytin selkeäksi ykköseksi, on se nykyisin auttamattomasti hieman kulunut levy. Molemmat tätä levyä seuranneet albumit ovat kokonaisuutena parempia, mutta samanlaista vaikutusta ne eivät kyenneet tekemään. Siksi debyytti on ensimmäisenä ja ansaitusti.
2. Disco Ensemble - First Aid Kit (2005)
Olin kuullut Disco Ensemblestä aiemmin joistain lehdistä, joten First Aid Kitin julkaisun aikana bändin nimi oli tuttua, mutta musiikki ei. Ensimmäisenä singlenä julkaistu We Might Fall Apart oli vakuuttanut minut, mutta levyä en ostanut vasta kuin pari kuukautta myöhemmin Stupidon tarjouksista. Hieman skeptisenä laitoin levyn soittimeen ja kun levy lähti soimaan, tunteeni oli kuin räjähdyksen kokeneella. Mitä ihmettä nyt tapahtui? Ensimmäinen biisi This Is My Head Exploding räjähti kaiuttimista sellaisella voimalla ja energialla, etten ollut sellaista kokenut. Tätä on punk.
First Aid Kit sai aikaan elämäni ensimmäisen kunnon fanisuhteen johonkin yhtyeeseen. Disco Ensemble merkkasi minulle hyvin paljon seuraavat kolme vuotta. Nykyisin en enää jaksa olla niin innostunut yhtyeestä, mutta uuden levyn ostan satavarmasti heti, kun se julkaistaan. Olen nähnyt yhtyeen livenä n. kymmenen kertaa ja jokainen keikoista on ollut todella hyvä. First Aid Kitistä on tullut nimensä mukainen minulle. Levyn voi laittaa soimaan ihan mihin aikaan vaan ja se tekee tehtävänsä.
3. Mew - Frengers (2003)
Mew oli ensimmäisiä kosketuksiani Popin maailmaan. Tuohon aikaan kuuntelin lähes tulkoon pelkästään heviä, koska koulussani lähes jokainen poika kuunteli joko räppiä tai heviä, joten valintani kohdistui tietty heviin. Mewin kappaleet olivat yllättäviä siksi, että vaikka niissä oli viitteitä vähän rankemmasta ilmaisusta, niin silti ne olivat tyylipuhdasta melodista poppia. Levyn ostin lähinnä mielenkiinnosta aikoinaan ja jäin koukkuun samantien. Olin yllättynyt siitä, kuinka joku yhtye voi tehdä sellaisen levyn, jonka jokainen kappale on mestariteos ja kokonaisuus on täysin eheä.
Mewin seuraava levy "...and the glass handed kites" oli myös erinomainen, mutta Frengersin kaltaista levyä ei välttämättä tule enää koskaan. Mewin uusin levy oli tämän vuoden pahimpia pettymyksiä, vaikka sisälsikin muutaman oikein hyvän kappaleen.
4. Radiohead - In Rainbows (2007)
Radiohead ei ennen In Rainbowsia ollut vakuuttanut minua. The Bendsistä pidin paljonkin, mutta OK Computer oli mielestäni yliarvostettu levy, josta ei saanut minkäänlaista otetta. In Rainbows oli menossa samaan kategoriaan. Ensimmäiset kuuntelut olivat lähes yhtä tyhjän kanssa. Muutamassa kappaleessa oli kohtia, jotka olivat mieleenpainuvia, mutta kokonaisuutena levy ei toiminut. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levyä alkoi kuunnella lähes hypnoottisesti. Levyn tunnelma ja maailma kaappasivat mukaansa pelottavan salakavalasti. Jokaisen kappaleen äänimaailma paljasti itsestään jotain uutta jokaisen kuuntelun aikana ja levyn arvostus nousi yhtälailla. Oli alkuvuoden 2008 kuunnelluimpia levyjä yhdessä erään kohta esiteltävän levyn kanssa.
5. The Strokes - Is This It (2001)
The Strokes oli harvoja rock-bändejä joista pidin teininä. Is This It:stä pidin sen ilmestymisen aikaan jonkun verran, mutta olen todella alkanut arvostaa sitä vasta iän kartuttua. Se on yksi parhaimpia rocklevyjä ikinä. The Strokes oli selkeästi aikansa tuote, mutta debyyttilevy toimii kokonaisuutena vielä tänäkin päivänä, koska levyn kappaleet ovat vain niin pirun hyviä. Toisella levyllä taso hieman laski, vaikka se on huomattavasti mainettaan parempi ja kolmas levy olikin sitten jo hahmoton kasa biisejä, mitä oli kertynyt matkan varrella. 2001 oli kumminkin The Strokesin vuosi ja siitä alkoi mielestäni nykyisen indie-musiikin nousukausi, vaikka lopullinen breikkaus tapahtuikin vuosia myöhemmin.
6. Liekki - Korppi (2003)
Liekin toinen levy Korppi on mahdollisesti yksi parhaimpia suomalaisia levyjä koskaan. Liekin vahvuus on ehdottomasti ollut aina tunnelman luominen. Liekin musiikki on kuin luotu mökkijumituksiin keskellä metsää. Korppi on varsinkin hyvin maanläheinen ja kaunis levy. Vaikka Janne Kuuselan sanoitukset ovat ihan puutaheinää, niin miehen ääni toimii hienosti kappaleiden taustalla instrumenttina. Liekin ura lähti vuonna 2005 julkaistun Rajan Piirsin Taa levyn jälkeen hurjaan syöksyyn, mutta onneksi se ei laske Korpin tehoa. Hienoimpia levyjä koskaan ikinä missään.
7. Interpol - Antics (2004)
Post-Punk oli genre joka nousi kuolleista 2000-luvulla ja tätä bändiä voi syyttää siitä. Vaikka bändin debyyttiä pidetään yleisesti bändin parhaana, niin mielestäni toinen levy on huomattavasti sitä parempi. Antics on kokonaisuutena todella eheä, vaikka jotkut sävellykset ovat toisia heikompia. Interpolin vanavedessä on tullut niin Editors kuin White Lieskin, mutta Interpol on näistä Joy Division kopioista kaikista paras ja "omalaatuisin". Ensi vuodeksi ollaan jo luvattu uutta albumia, mitä odotan innolla.
8. Vampire Weekend (2008)
Ehkä hieman kyseenalaista nostaa näin tuoretta levyä näin kovaan porukkaan, mutta levy teki aikoinaan niin kovan vaikutuksen, ettei sitä voi jättää huomioimatta. Monissa arvosteluissa Vampire Weekendin debyytin julkaisuajankohtaa kritisoitiin, koska se tuli keskellä kylmintä talvea, kun musiikin tunnelma on niin kesäinen. Itse olen eri mieltä. Levyn julkaisuajankohta oli täydellinen. Keskellä kylmintä talvea Vamppujen kepeä ja lämmin musiikki piristi ja niin, lämmitti. Itseäni eniten Vampire Weekendin levyssä piristi sen rytmikkyys. Indie-skene kun oli jo lähes ammuttu kuoliaaksi disco-biitillä, joten Vampire Weekendin Afrikasta ammentava rytmikkyys oli todella piristävää. Toinen levy on tulossa tammikuun 15. päivä, joten pian päästään nauttimaan New Yorkin nörttien uudesta musiikista.
9. Death From Above 1979 - You're A Woman, I'm A Machine (2004)
Death From Above 1979:n ura jäi yhden levyn mittaiseksi, mutta se levy olikin jotain järisyttävää. DFA1979 oli kahden kanadalaisen kaveruksen bändi, jonka soittimet oli basso ja rummut. DFA1979:n levylle lataama energia on lähes käsittämätöntä. Basso ja laulut ollaan vedetty hurjalle särölle, joka vain korostaa levyn hurjaa tempoa. Bändin esiintyminen Conan O'Brienissa on legendaarinen. Bändin rumpali lähti kesken biisin rummuistaan laulamaan ja riehumaan ympäri studiota, joten Max Weinberg hyppäsi rumpuihin ja biisi saatiin kunnialla loppuun. Tuo ehkä kertoo jotain bändistä ja levystä. Kyseisen esiintymisen kautta löysin bändin ja ostin levyn. Suosittelen suuresti tutustumaan bändiin ja kyseiseen levyyn.
10. Kanye West - Late Registration (2005)
Vaikka Kanye West voi vaikuttaa julkisuudessa täydeltä idiootilta, niin musiikin saralla mies on lahjakas nero. Harvalla on pokkaa kutsua itseään maailman parhaaksi rap-artistiksi ja tehdä julkisuudessa ihan mitä huvittaa. Kanyella on ja mielestäni hänellä on varaa. Teknisesti Kanye on aika heikko räppäämään, mutta tuottajana mies on nero, joka luo ihan mistä biisistä vain hitin. Late Registration onkin täynnä toinen toistaan parempia biisejä. Kanye onnistui vielä Late Registrationin seuraajalla Graduationilla, mutta viime vuonna julkaistu 808's & Heartbreak oli aika heikko suoritus. Saa nähdä jatkaako mies "futuristisella" linjallaan, vai palaako hän soul-samplejen maailmaan, missä hän onkin parhaimmillaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)