Vuoden 2011 parhaat albumit: 10 - 1

Jos edelliset sijat olivat kinkkisiä, niin top kympin kanssa ei ollut ongelmia. Levyt menivät paikoilleen lähes itsestään. Kovin suuria yllätyksiä tämä tuskin kenellekään tarjoaa, mutta tuopahan iloa itselleni. Toivottavasti myös jollekulle muullekin.

10. Tyler, The Creator - Goblin

Provosoija, misogynisti, homofoobikko, you name it. Teinipoika räppäsi angsteistaan ja suurinta osaa vitutti. Ne jotka tajusivat, rakastivat. Myönnän, ettei Tyler ole monipuolisin räppäri maailmassa, mutta hänen visionsa on levyllä niin vahva, etten voi kuin arvostaa.

9. Arctic Monkeys - Suck It And See

Hajanaisin ja jossain määrin jopa tylsin Arctic Monkeysien levy tähän mennessä. Siitäkin huolimatta Alex Turnerin biisikynä on niin timanttinen, että jopa "sekundalla" bändi nousee listoillani kärkikahinoihin.

8. Elbow - build a rocket boys!

Kuningaskeikka Ruississa ja vahva levy keväällä. Näillä näytöillä voi puhua tämän vuoden olleen Elbow'lle todella suotuisa. Build a rocket boys! on kokonaisuutena ehkä pikkaisen epätasainen, mutta jälleen kerran yksittäiset vahvat hetket nostavat levyn sellaiseen liitoon, mihin moni muu vain toivoi pääsevänsä. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä Guy Garvey on tämän hetken paras keulakuva?

7. Wild Beasts - Smother

Wild Beastseihin aiemmin tutustumatta Smother pääsi yllättämään todella kovaa. Iso levy ei aina tarvitse isoa ääntä taakseen. Pienuudellaan levy on yksi vuoden kauneimpia ja huumaavimpia.

6. Pyhimys - Medium

Kun laitetaan Suomiräppäri käsittelemään ihmisyyttä ja maailmaa runollisesti, niin lopputulos voisi olla vaivaannuttava ja surkuhupaisa. Kun asialla on Pyhimys, niin maailmaan saatettiin mestariteos ja yksi genrensä parhaimmista levyistä.

5. Regina - Soita mulle

Regina kehittyy levy levyltä ja soundipäivityksen jälkeen yhtye kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Unipoppia, joka ei uneta.

4. James Blake

Nuori mies tuli ja latasi tuosta noin vain käsittämättömän varman ja rohkean debyytin, joka loi vanhoista elementeistä jotain aivan uutta. Monille Blaken soundikokeilut ja hitaat temmot olivat liikaa, mutta minä uppouduin kymmenien kuuntelukertojen myötä levyn herkkään äänimaailmaan, joka vangitsee todella vahvasti. Vuoden paras debyytti!

3. Samae Koskinen - Kuuluuko, kuuntelen

Ensimmäistä kertaa koko urallaan Samae Koskinen kuulosti itsevarmalta, ja se kuuluu miehen kolmannella soololevyllä. Rehelliset ja kursailemattomat tekstit ovat tietyssä simppeliydessään komeita ja sävellyksetkin ovat kursailemattomuudessaan vuoden parhaimpia.

2. Rubik - Solar

Rubikin Solar on melkoinen musiikillinen löytöretki niin kuuntelijalle kuin yhtyeellekin. Soittamisen riemu on upeaa kuunneltavaa koko levyn ajan. Tätä minä kutsuisin progressiiviseksi rockiksi.

1. Bon Iver

Olen varmaan niitä harvoja, jotka eivät vieläkään ole innostuneet Bon Iverin debyytistä. Kakkoslevy sen sijaan vei sydämeni. Levy vaati työtä, mutta kun pääsin levyn maailmaan sisälle, niin ulospääsystä ei ole ollut tietoakaan. Enkä kyllä moista edes haluaisi, kun levy on alusta loppuun niin hieno ja kaunis. Tiedän, että olen perso melankolialle, mutta tällä levyllä ei mennä synkkyydessä liiallisuuksiin, vaan biisit ovat pikemminkin haikeita kuin surullisia.

Tiivistetysti: mestariteos, viiden tähden levy ja jo nyt klassikko.

Ihan tälleen loppuhuomiona ja mainoksena sanon sen verran, että tarkoitus olisi tehdä vielä sellainen megamassiivinen vuoden 2011 parhaiden biisien ja levyjen ja kaiken soittolista. Sen piti olla joululahja teille, mutta en tiedä kerkeänkö aatoksi sitä loppuun asti tekemään. Mutta tulossa on. Se on sit oikeesti aika megapläjäys, että varokaa vaan!

Vuoden 2011 parhaat albumit: 20 - 11

Nyt sitten listaillaan kunnolla. Jos edellinen viiden satsi oli vasta pientä lämmittelyä, niin nyt ollaan tosissaan. Siitä todisteena listan uusiksi pistäminen useampaan kertaan. Levyjen sijat ovat nyt ainakin suunnilleen sitä, miten oikeasti näitä arvottaisin tykkäämisasteikossani, mutta huomenna olen varmaan taas ihan eri mieltä. Top kybän sain sen sijaan ratkaistua ja päätettyä paljon nopeammin.

Eipäs nyt jaaritella enempää. Levyjen nimistä löytyy sitten linkin Spotifyyn. Ainoastaan yksi levyistä puuttuu niiden valikoimista, joten sitä en voinut linkata. Pahoittelen. Sen voi toki myös ostaa.

20. Feist - Metals

Feistin neloslevy on hyvä, mutta kun Feistin tyyli ei ole ihan minun kuppini teetä, niin kuin aika vahvasti arviossa painotinkin, niin ei levyllä lopulta ollut mitään asiaa top kymppiin. Muutamat huippubiisit ovat sen sijaan järisyttävän upeita.

19. Lykke Li - Wounded Rhymes

Ensi-ihastuksen jälkeen levy alkoikin vaikuttaa tylsältä. Vuoden lopussa se taas kuulosti todella hyvältä. Anywho, top kakskybään mahtuu ihan helposti.

18. Gil Scott-Heron & Jamie XX - We're New Here

Ei ainoastaan yksi hienoimmista remix-levyistä ikinä, vaan myös upea kunnianosoitus keväällä edesmenneelle Gil Scott-Heronille. RIP Gil.

17. Pyhimys - Paranoid

Pyhimykseltä aivan käsittämättömän kova vuosi, kun molemmat miehen julkaisemista levyistä olivat vuoden parasta Suomiräppiä. Tuoreempi ja synkempi ei yllä Mediumin nerouteen, mutta onhan Pyhin riimit vainoharhaisina, synkkinä ja masentuneinakin aivan käsittämättömän kovia. Stenkan tuotantokin toimii.

16. Raphael Saadiq - Stone Rollin'

Vaikka The Circusin keikka elokuussa oli sieluton rutiiniveto, niin Saadiqin levyn hienoutta se ei himmennä. Tässä on kaikki, mitä hyvältä soul-levyltä vaaditaan. 

15. Coldplay - Mylo Xyloto

Vaikka Mylo Xyloto pauhaa isommin kuin mikään muu levy koko vuonna, niin muovinen ja iso tuotanto ei heikennä levyä, vaan vie Coldplayta luonnollisesti jälleen eteenpäin. Bändi kuulostaa rennommalta ja vapautuneemmalta kuin koskaan. Vielä kun levy on kokonaisuutena bändin parhaimpia, niin voi vain todeta Coldplayn tehneen hienon pop-levyn.

14. Noel Gallagher's High Flying Birds

Odotin Noel Gallagherin levyltä paljon ja paljon häneltä sainkin. Levy on täynnä melodisia ja tarttuvia biisejä, jotka todistavat, että vanhempi Gallaghereista on velho biisintekijänä.

13. The Vaccines - What Did You Expect From The Vaccines?

Brittitulokkaat, joiden piti olla jälleen yksi rock-musiikin pelastajista. Ihan kuin kukaan kuolevaa genreä pystyisi pelastamaan, mutta todistivat ainakin, että perusasioissa pysyttelevällä rämistelyllä on paikkansa tänäkin päivänä. Energisyydessään yksi vuoden merkkipaaluja.

12. Björk - Biophilia

Islannin keijukaisen hieno teemalevy, josta riittää ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa. Ihan kuin naisen uudistumiskykyä kukaan olisi epäillytkään, mutta onhan tämä hieno todiste siitä, että Björk osaa tehdä ajatonta musiikkia ajankohtaisilla soundeilla.

11. Anna Calvi

Kyllä tämä nousi yhdeksi vuoden parhaimmista debyyttilevyistä kevyesti. Calvin sävellykset ja sovitukset ovat isoja, mutta ideat kantavat pauhun ylitse, eikä massiivisuus ole biisien ainoa kantava voima.

Huomenna, toivottavasti, saatte top kympin.

Videohehkutus: Ruger Hauer - Jokaiselle jotakin

Pyhimys vieraili viime viikolla Bassoradiossa tuoreimman levynsä Paranoidin tiimoilta, jossa puheeksi tuli silloin tuore Tervetuloo Helsinkiin-video, missä myös Pyhimys itse heiluu. Jaan hänen kanssaan saman valitusvirren: jos tehdään Helsinki-video ja -biisi, niin minkä takia siinä sitten heiluu porvoolaiset ja lahtelaiset samassa porukassa. Voisin toki valittaa myös tuon biisin kertsistä ja monesta muusta asiasta, mutta en sitä tee. Kehutaan sen sijaan edes sen verran, että onhan tuo yllättävän siedettävä biisi ollakseen Rähinän tuotantoa



Tästä päästään itse aiheeseen. Samassa haastattelussa Pyhi mainitsi Rugerin eilen tulleen videon vievän unity-meiningin entistä pidemmälle omalla tavallaan. Ajattelin, että mies vain kusettaa ja sieltä saadaan pienen piirin vitsivideo, mutta tottahan mies puhui. Ei tule äkkiseltään mieleen yhtään Suomirap-skenen edustajaa, joka ei videolla esiintyisi. Menin hiljaiseksi niin kunnioituksesta videon toteutustapaa kohtaan kuin itse biisistäkin. Minkä ihmeen takia en ole kuunnellut enempää Ruger Haueria, kun joka kerta biisejä kuunnellessa herkistyn niiden hienoudesta.

Paranoid Pyhimyksen sanoin

Mitä jos sun ovesta astuis joku vitun hullu
ja se löis sua naamaan
ja sun vaimoo naamaan
ja sun koiraa naamaan

Haluatteko leppoista sunnuntaimusaa? Kannattaa siinä tapauksessa vaihtaa blogia, koska Pyhimyksen Paranoid on kaikkea muuta kuin leppoista riimittelyä. Paranoid on täynnä vihaa, itseinhoa, väkivaltaa ja synkkyyttä.

Pyhimyksen neljäs ja viimeinen soololevy on kokonaisuus, josta ei vieläkään oikein osaa sanoa mitään fiksua. Levyn synkkyys on niin päällekäyvää, että se pääsee vielä kymmenennellä kuuntelukerrallakin yllättämään. Synkän ja väkivaltaisen sanaston vastapainona ei juuri ole mitään keventävää, mutta Pyhimyksen riimit ja sanaleikit ovat niin päräyttäviä, että levyn pariin palaa, vaikka juuri sillä hetkellä kaipaisi jotain muutakin kuin itseinhoisen ihmisen väkivaltafantasioita.

Paranoidia kuunnellessa joutuu koko levyn hämmästelemään Pyhin hurjia riimejä. Edellisten levyjen runomaiset ja kryptiset lyriikat ovat astuneet sivuun, kun nyt räpätään suoraan ja sellaisella vimmalla, että kuulijalla on tekemistä pysyä perässä. Suoruus ei kumminkaan ole laimentanut Pyhiä, vaan edelleen viittauksia viljellään hurjaa tahtia ja riimit ovat tavallista angstausta kekseliäämpiä. Biitteihinkin ollaan saatu hienosti vangittua levyn kiero ja ankara tunnelma.

Ihmettelen yhä edelleen, miten ihmeessä Pyhimys on onnistunut vuoden sisään tekemään kaksi levyä, jotka ovat omassa tyylissään lähes täydellisiä. Mediumin runollinen maailmanpohtiminen toimi erinomaisesti ja niin toimii Paranoidin angstinen ja nihilistinen tykittäminenkin. Onneksi Pyhiä kuulee vielä Ruger Hauerin ja Teflon Brothersin mukana, koska muuten tulisi todella ikävä.

Ottakaahan levy haltuun, mutta sitä ennen katsokaa levyn videot. Propsit Ruger Hauerista ja Paska Sohvasta tutulle Paperi T:lle jälkimmäisestä. Hienoa jälkeä!

Kesän levyt

Olen laiska, olen kiireinen ja olen muka-kiireinen. Siksi levyjutut ovat jääneet hyvin vähiin kesän aikana. Yksinkertaisesti olen kuunnellut melkeinpä vain vanhoja klassikoita, joten uutuudet ovat jääneet vähän pintapuoliseen kuunteluun. Myös rehellisesti sanottuna kovin montaa erityisen hyvää uutta levyä ei ole tullut. Kyllähän niistä muutaman kuuntelukerran jaksaa semisti innostua, mutta muuten kunnon sävärit, tai edes ne ok:t ovat jääneet saamatta.

Nyt olisi tarkoitus postata niistä, jotka ovat jotain positiivisia säväreitä saaneet minussa aikaan. Koska kuunneltujen uusien levyjen lista on aika mitätön, niin tästä tuli täysin Suomi-painoitteinen. Ne pari muuta levyä saavat omat postauksensa (toivottavasti). Lista on myös hyvin rap, mutta jos kerrankin ei oltaisi genrepuristeja ja edes kokeillaan, saisiko näistäkin levyistä jotain irti.

Pyhimys - Medium

Pyhimys on saanut huikeaa suitsutusta jo kahdella ensimmäisellä levyllään, mutta itse en ole Pyhin tyylistä oikein koskaan välittänyt. Medium oli kumminkin pakko ainakin kokeilla ja onneksi kokeilin. Näin huikeaa Suomi-rap-levyä ei ole sitten Asan Terveisiä kaaoksesta tullut ja olen nyt melkein valmis nostamaan levyn ykkösjalustalle ohi Asan mestariteoksen.

Mediumin soitetut taustat ovat parhaimmillaan kauniita ja Pyhimyksen lyriikat ovat korkealentoisuudessaan todella hienoja. On levyllä muutamia kappaleita, jotka ovat vähän "häh?", mutta muuten levy vetää hiljaiseksi kunnioituksesta. Taiteellisesti näin kunnianhimoista rap-levyä ei ole aiemmin Suomessa juuri tehty, eikä kyllä äkkiä tule mieleen muualtakaan maailmasta moisia. Väittääkö joku vielä, että Suomi-räppi kärsii uskottavuuden puutteesta?

Jätkäjätkät - Jatkojatkot

Näköjään olen hitaasti lämpeävää sorttia, kun jatkuvasti seuraajalevyt ovat mielestäni parempia kuin edelliset. Jätkäjätkät ei ole poikkeus. Mielestäni debyytti Ykstoist ykstoist oli turhan epätasainen levy, jolla yhtye haki vielä itseään ja kaikki tyylikokeilut eivät olleet järin onnistuneita. "Bilelevy" Jatkojatkot onnistuu paljon paremmin juuri siinä, että nyt levy on tyylillisesti suhteellisen yhtenäinen ja oma soundikin alkaa jo vähitellen nivoutua hyväksi paketiksi. Tosin levylle on jälleen loppuun eksynyt progea ja puolessa välissä on akustinen himmailu Jokainen aamu, joka tosin on ihan mielettömän hieno. Muutamista tyylirikoista huolimatta Jatkojatkot on selkeä petraus ja palautti uskon jumalaani, joka vähän on tässä kärsinyt Asa Masa-fiaskon jälkeen.

Kakka-Hätä 77 - Huoltoasemalle unohtunut mies

Bergmanin Teemua mahtaa vituttaa, kun tällainen hipster-wannabe bloggailee hänen yhtyeestään. Mitäs teet niin timanttista musiikkia. Kakkiksen ensimmäinen albumiksi väännetty ep-kokoelma Totaalinen kakkahätä iski nimensä mukaisesti aikoinaan, eikä kakkonenkaan jätä housuja yhtään puhtaammiksi. Bändi on oikeastaan vain kehittynyt vuosien saatossa entistäkin tiukemmaksi punk-retkueeksi. Kakkiksella on melodiapuoli todella hyvin hallussa ja kun Bergmanin kamaiset sanoitukset ovat vielä ihan sitä itseään, niin en voi kuin tykätä. Yhtyeen cover-versio Sigin Vuosisadan rakkaustarinasta on muuten kovinta melodista punkkia sitten vuoden 1979!

SMC Lähiörotat - Raffii Suomi-flättii

SMC Lähiörottien piti monen silmissä varmasti jäädä vain parin nettivideon pituiseksi vitsiksi, mutta pojathan pistivät ulos aikamoisen räppipläjäyksen. Riimit liikkuvat skeittauksen ja lähiörappioromantiikan välimaastossa, sortumatta kumminkaan liialliseen lähiökurjuuden ihannoimiseen tai painottamiseen. Liiallisesta Stadikeskeisyydestäkään ei Lähiörottia voi enää syyttää, kun yksi biisi on omistettu Lahden Torvelle! Itsekään en uskaltanut levyltä odottaa juuri mitään, mutta kahdeksan biisin tiivis paketti melko ysärihenkistä räppiä toimii todella hyvin. Raimon verse Yksristikahdessa tietenkin kruunaa vain koko paketin!

Best of 2011... so far 3/4