The Nationalin High Violet on tämän vuoden paras levy. Noihin sanoihin voisin kiteyttää koko High Violetin. The Boxer vaati aikaa avautuakseen, mutta High Violet iski tajuntaan kertalaakista.
Levyä kuunnellessa sitä vain hämmästelee, että miten The National on saanut kaiken toimimaan ja sulautumaan yhteen niin täydellisesti. Jokaisessa biisissä on joku melodia tai yksityiskohta, joka nostaa tunteet pinnalle positiivisesti. The National on edelleen synkkä ja melankolinen bändi, mutta tällä hetkellä he ovat synkkien ja melodisten bändien kärkeä. Älkää vaivatko päätänne sillä, ettei levyllä ole SITÄ biisiä. Koko levy on SE biisi. Levyä ei enää valitettavasti ole mahdollista streamata NY Timesin sivuilta, mutta 10.5 on pian. Silloin kaikki menee levykauppaan ja ostaa High Violetin. Tämä on se levy, mikä pitää vuonna 2010 ostaa.
Crystal Castlesin jo toinen omaa nimeään kantava albumi tuli ihmisten tietoisuuteen aika haipakalla tahdilla. Vain pari viikkoa sitten Doe Deer ja Celestica tuli ihmisten kuultavaksi, ja viikkoa myöhemmin levy oli jo digitaalisesti myynnissä. Tätä on internet-aika.
Crystal Castlesin ensimmäinen levy ei herätä minussa vieläkään muuta kuin tylsistymistä, mutta toinen levy... huhhuh. Jos ensimmäisellä levyllä oli hyviä ideoita, niin toisella levyllä hyvät ideat ollaan jalostettu biiseiksi. Enää ei ole yksi synariffin pätkä mitä loopataan pari minuuttia - tai pahimmissa tapauksissa kuusikin minuuttia - ja Alice Glass rääkyy päälle jotain, vaan biiseissä on jopa useampi kova synariffin pätkä, osuva biitti ja joko hemmetin kovia vokaalisampleja, tai sitten Alice Glassin rääkymistä. Ilokseni voin sanoa, että Crystal Castles on vuonna 2010 juuri sitä, mitä hype antoi odottaa 2008, mutta ei lunastanut odotuksiaan. Levy on aggressiivinen, energinen, mieltäylentävä ja jopa ajoittain kaunis, kuten jo aiemmin postaamani Celestica osoitti.
Kokonaisuutena levy ei vieläkään toimi ihan täysin, mutta kehitystä ensimmäisestä levystä on tapahtunut niin huimasti, että voin antaa kaiken anteeksi Crystal Castlesille. Vuoden kovin yllättäjä? 3Voor12 tarjoaa levyn kuultavaksi ja ensi kuun lopussa levy saa fyysisen julkaisun. Digitaalisesti levy on siis jo myynnissä.
Interpol on julkaisemassa tänä vuonna uuden levyn kolmen vuoden tauon jälkeen ja Interpolin tapauksessa odotukset ovat aina todella kovat. Tänään (vai eilen?) bändi laittoi yleiseen jakoon ensimmäisen kappaleen tulevalta levyltä nimeltään Lights. Miltä kappale sitten kuulostaa? Interpolilta. Bändi kuulostaa edelleen itseltään, eikä suurempia uudistuksia ainakaan tämän kappaleen perusteella ole luvassa. Kunhan loppulevyllä biisit eivät ole yhtä mitäänsanomattomia. Lights on rehellisesti sanottuna tylsä biisi. Lopussa biisi sentään saa vähän ilmaa siipiensä alle, mutta itse en kauheasti tästä lämmennyt. Loppuun haluan vain todeta, että mielipiteitä on monia, mutta hei, Our Love To Admire on hyvä levy.
Brittisuosikki Bloc Party pitää sanojensa mukaan taukoa nyt jonkun aikaa, mutta ei pojista eroon silti päästä. Kitaristilla on joku sivuprojekti, jonka nimeä en muista, enkä jaksa edes googlailla, koska niiden aiemmin Kitsunen kautta julkaisema biisi oli huono, mutta laulaja Kelen sooloilut sen sijaan vakuuttavat vähän enemmän. Suomessakin dj-keikalla käynyt Spank Rockista tunnettu XXXChange on tuottanut Kelen uusimman sinkun nimeltään Tenderoni (ei ole Chromeo-coveri). Kele kuulostaa hyvin teknolta ensimmäisen sinkun perusteella, eikä elektronisempi meininki välttämättä pahaa ole herralle tehnyt. Ihan menevä biisi, jonka voisin kuvitella toimivan tanssilattioillakin. Odotellaan levyä.
Tänään on Helsingissä ollut vähän synkkä päivä, mutta fiilistä on nostattanut Blur. Think Tank on mielestäni mainettaan parempi levy ja siltä löytyy monta hyvää biisiä. Kuten Sweet Song, joka on tämän päivän SE biisi. Alempaa sekä studio-versio, että 2003 Roskildesta ilman Graham Coxonia esittämä live-versio, mikä on hyvin kaunis myös.
