Kun sitä massiivista biisilistaa lupasin aiemmin, niin täällä se nyt olisi. 100 biisiä ja 7 tuntia vuoden 2011 biisejä, joita kuuntelin enemmän tai vähemmän ahkerasti. Siinä on biisejä mistä olen bloggailut ja myös monta sellaista, mistä ei ole mainittu sanallakaan mitään täällä. Listaan pääsee käsiksi tästä.
Tämä jää nyt viimeiseksi postauksekseni tänne vähään aikaan. Syitä on monia, mutta suurin on se, että blogin pitäminen on jo jonkun aikaa tuntunut velvollisuudelta, mitä sen ei pitäisi olla. Blogi alkoi tarpeesta ja tarpeen pitäisi olla syy jatkamiseenkin. Nyt etsin sitä tarvetta, meni siinä sitten päiviä, viikkoja tai kuukausia. Älkää siis ihmetelkö, jos täällä on hiljaista jonkin aikaa.
That being said, hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Rakastetaan musiikkia jatkossakin.
Meikä suuntaa nyt pienelle joululomalle nauttimaan myös blogin kaksivuotissynttäreitä. Nyt en jaksa fiilistellä, koska olen joulupäissäni. Sen vain sanon, että lupaan ensi vuonna innostua uusista asioista samoin kuin tämä äärimmäisen hieno mies metrossa.
Jos edelliset sijat olivat kinkkisiä, niin top kympin kanssa ei ollut ongelmia. Levyt menivät paikoilleen lähes itsestään. Kovin suuria yllätyksiä tämä tuskin kenellekään tarjoaa, mutta tuopahan iloa itselleni. Toivottavasti myös jollekulle muullekin.
Provosoija, misogynisti, homofoobikko, you name it. Teinipoika räppäsi angsteistaan ja suurinta osaa vitutti. Ne jotka tajusivat, rakastivat. Myönnän, ettei Tyler ole monipuolisin räppäri maailmassa, mutta hänen visionsa on levyllä niin vahva, etten voi kuin arvostaa.
Hajanaisin ja jossain määrin jopa tylsin Arctic Monkeysien levy tähän mennessä. Siitäkin huolimatta Alex Turnerin biisikynä on niin timanttinen, että jopa "sekundalla" bändi nousee listoillani kärkikahinoihin.
Kuningaskeikka Ruississa ja vahva levy keväällä. Näillä näytöillä voi puhua tämän vuoden olleen Elbow'lle todella suotuisa. Build a rocket boys! on kokonaisuutena ehkä pikkaisen epätasainen, mutta jälleen kerran yksittäiset vahvat hetket nostavat levyn sellaiseen liitoon, mihin moni muu vain toivoi pääsevänsä. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä Guy Garvey on tämän hetken paras keulakuva?
Wild Beastseihin aiemmin tutustumatta Smother pääsi yllättämään todella kovaa. Iso levy ei aina tarvitse isoa ääntä taakseen. Pienuudellaan levy on yksi vuoden kauneimpia ja huumaavimpia.
Kun laitetaan Suomiräppäri käsittelemään ihmisyyttä ja maailmaa runollisesti, niin lopputulos voisi olla vaivaannuttava ja surkuhupaisa. Kun asialla on Pyhimys, niin maailmaan saatettiin mestariteos ja yksi genrensä parhaimmista levyistä.
Nuori mies tuli ja latasi tuosta noin vain käsittämättömän varman ja rohkean debyytin, joka loi vanhoista elementeistä jotain aivan uutta. Monille Blaken soundikokeilut ja hitaat temmot olivat liikaa, mutta minä uppouduin kymmenien kuuntelukertojen myötä levyn herkkään äänimaailmaan, joka vangitsee todella vahvasti. Vuoden paras debyytti!
Ensimmäistä kertaa koko urallaan Samae Koskinen kuulosti itsevarmalta, ja se kuuluu miehen kolmannella soololevyllä. Rehelliset ja kursailemattomat tekstit ovat tietyssä simppeliydessään komeita ja sävellyksetkin ovat kursailemattomuudessaan vuoden parhaimpia.
Rubikin Solar on melkoinen musiikillinen löytöretki niin kuuntelijalle kuin yhtyeellekin. Soittamisen riemu on upeaa kuunneltavaa koko levyn ajan. Tätä minä kutsuisin progressiiviseksi rockiksi.
Olen varmaan niitä harvoja, jotka eivät vieläkään ole innostuneet Bon Iverin debyytistä. Kakkoslevy sen sijaan vei sydämeni. Levy vaati työtä, mutta kun pääsin levyn maailmaan sisälle, niin ulospääsystä ei ole ollut tietoakaan. Enkä kyllä moista edes haluaisi, kun levy on alusta loppuun niin hieno ja kaunis. Tiedän, että olen perso melankolialle, mutta tällä levyllä ei mennä synkkyydessä liiallisuuksiin, vaan biisit ovat pikemminkin haikeita kuin surullisia.
Tiivistetysti: mestariteos, viiden tähden levy ja jo nyt klassikko.
Ihan tälleen loppuhuomiona ja mainoksena sanon sen verran, että tarkoitus olisi tehdä vielä sellainen megamassiivinen vuoden 2011 parhaiden biisien ja levyjen ja kaiken soittolista. Sen piti olla joululahja teille, mutta en tiedä kerkeänkö aatoksi sitä loppuun asti tekemään. Mutta tulossa on. Se on sit oikeesti aika megapläjäys, että varokaa vaan!