Mitä jos sun ovesta astuis joku vitun hullu
ja se löis sua naamaan
ja sun vaimoo naamaan
ja sun koiraa naamaan
Haluatteko leppoista sunnuntaimusaa? Kannattaa siinä tapauksessa vaihtaa blogia, koska Pyhimyksen Paranoid on kaikkea muuta kuin leppoista riimittelyä. Paranoid on täynnä vihaa, itseinhoa, väkivaltaa ja synkkyyttä.
Pyhimyksen neljäs ja viimeinen soololevy on kokonaisuus, josta ei vieläkään oikein osaa sanoa mitään fiksua. Levyn synkkyys on niin päällekäyvää, että se pääsee vielä kymmenennellä kuuntelukerrallakin yllättämään. Synkän ja väkivaltaisen sanaston vastapainona ei juuri ole mitään keventävää, mutta Pyhimyksen riimit ja sanaleikit ovat niin päräyttäviä, että levyn pariin palaa, vaikka juuri sillä hetkellä kaipaisi jotain muutakin kuin itseinhoisen ihmisen väkivaltafantasioita.
Paranoidia kuunnellessa joutuu koko levyn hämmästelemään Pyhin hurjia riimejä. Edellisten levyjen runomaiset ja kryptiset lyriikat ovat astuneet sivuun, kun nyt räpätään suoraan ja sellaisella vimmalla, että kuulijalla on tekemistä pysyä perässä. Suoruus ei kumminkaan ole laimentanut Pyhiä, vaan edelleen viittauksia viljellään hurjaa tahtia ja riimit ovat tavallista angstausta kekseliäämpiä. Biitteihinkin ollaan saatu hienosti vangittua levyn kiero ja ankara tunnelma.
Ihmettelen yhä edelleen, miten ihmeessä Pyhimys on onnistunut vuoden sisään tekemään kaksi levyä, jotka ovat omassa tyylissään lähes täydellisiä. Mediumin runollinen maailmanpohtiminen toimi erinomaisesti ja niin toimii Paranoidin angstinen ja nihilistinen tykittäminenkin. Onneksi Pyhiä kuulee vielä Ruger Hauerin ja Teflon Brothersin mukana, koska muuten tulisi todella ikävä.
Ottakaahan levy haltuun, mutta sitä ennen katsokaa levyn videot. Propsit Ruger Hauerista ja Paska Sohvasta tutulle Paperi T:lle jälkimmäisestä. Hienoa jälkeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti