Ai että on mukava törmätä uusiin yhtyeisiin, jotka eivät pelkää kuulostaa isolta. Grouplove on Los Angelesista kotoisin oleva indierock-yhtye, joka ei ole hypeltä välttynyt. NME nosti yhtyeen tämän vuoden breikkaajien joukkoon, enkä yhtään ihmettele. Bändi kun kuulostaa harvinaisen valmiilta isoon suosioon.
Videobiisi Colours vakuutti kertakuuntelulla täysin. Soundi on massiivinen ja tarttuva. En äkkiseltään keksi oikeastaan mitään hyvää vertailukohtaa. Se kertoo ehkä enemmän siitä, että aivoni ovat aika jumissa. Vaikka yhtyeen musiikki ei ole omaperäisintä mahdollista, niin melodiat ovat bändillä hallussa. Nämä pojat ja tyttö voivat ihan oikeasti breikata muuallakin kuin indierunkkareiden päiväunissa.
Don't Say Oh Well on taas paljon rennomman ja kesäisemmän kuuloista rallattelua. Hyvän kuuloista poppistelua tämäkin.
Yhtyeen EP:n voi kokonaisuudessaan kuunnella heidän Myspacessa. EP ilmestyy virallisesti Jenkeissä tämän kuun lopussa ja Briteissä 7. helmikuuta. Yhtyeellä on sopimus Atlanticin kanssa, joten levyä voinee odotella tämän vuoden puolella ilmestyväksi. Hype tulee taatusti vielä kasvamaan, joten odottakaa isoja Grouplovelta.
Tervetuloa ensimmäiselle teemaviikolle blogissani. Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että olisi hauskaa pitää postauksissa teemaviikko. Nyt kun tammikuu vaikuttaa olevan levyjulkaisujen suhteen huopatossutehdasmaisen hiljainen, niin teemaviikon voi toteuttaa huoletta.
Tämän viikon pyhitän kokonaan vuoden 2011 soundeille. Normaalisti tekisin tämän niin, että laittaisin viisi videota eri artisteilta ja nopeat kommentit alle. Nyt pyhitän kokonaisen postauksen aina yhdelle artistille tai bändille, joiden odotan nousevan tänä vuonna nousevan suurempaan sukseeseen. Olen aiemminkin jo avautunut siitä, etten todellakaan osaa hypettää tai löytää hypen arvoisia tuoreita bändejä. Arvostan albumiformaattia niin paljon, että uusien artistien etsiminen tapahtuu yleensä albumien kautta. Paremman tekemisen puutteessa tein poikkeuksen ja tyyppasin NME:n ja BBC:n mainitsemia tuoreita bändejä ja yllätyksekseni innostuin aika monesta. Tästä alkaa löytöretkeni tulosten ruotiminen.
Ensimmäisenä on vuorossa brittiartisti Jamie Woon, joka oli BBC:n Sound Of 2011-äänestyksen nelonen. Jamie Woon tekee minimalistista soul/r'n'b/post-dubstep-hybridiä, jonka pääosassa on hänen aivan käsittämättömän upea ääni. Mies on jo 2007 julkaissut debyytti-ep:nsä Wayfaring Stranger, jonka nimibiisistä dubstep-epäjumala Burial on tehnyt remixin, joka on piireissä kaiketi isokin hitti.
Wayfaring Strangerista voi päätellä jo jotain Jamie Woonin musiikista. Taustat eivät vyöry päälle, eikä basso jyrise. Jamie laulaa kuin enkeli ja sekös miellyttää korvia. Olen täysin myyty Jamien kappaleiden edessä, koska harvemmin olen kuullut kappaleita, joiden pääjuttu on lähes täysin laulajan ääni. Nyky-dubstep onkin muuttumassa vähitellen pois kappaleita hallitsevasta wobble-bassosta, mutta silti näin vähäeleistä ja vahvasti vokaaleihin pohjaavaa dubstepia en ole ennen kuullut. Itseäni ainakin tämä miellyttää huomattavasti enemmän, kuin se jo stereotyyppinen bassokuritus.
Biisi, joka sai minut rakastumaan Jamie Woonin musiikkiin on Spirits. Tässä on ehkä elämäni hypnoottisimmat ja maagisimmat kuusi minuuttia, mitä olen kokenut musiikin parissa. Nyt olen ihan tosissani. Olen täysin myyty ja ylisanoja ei voi käyttää liikaa. Kuunnelkaa itse. Vaikka biisi on kolmen vuoden takaa, niin ei se sen huikeutta vähennä ollenkaan.
Jamie Woonin debyyttialbumi tulee huhtikuussa Polydorilta. Arvatkaa vaan odotanko jo nyt enemmän kuin mitään muuta. Loppuun vielä Night Air, joka on myös silkkaa huikeutta. Ja varmaankin ainoa tämän postauksen kappaleista, joka tulee päätymään debyyttilevylle.
Pakko on vielä mainita, että Jamien nettisivuilta voi käydä sähköpostiosoitetta vastaan lataamassa kappaleen Blue Truth. Suosittelen käymään muutenkin sivuilla. Ovat äärimmäisen tyylikkäästi toteutettu.
Noah And The Whalen tuleva levy kuuluu odotettujen levyjen joukkoon. Kun levy kuuluu siihen joukkoon, niin kaikki biisijulkistukset tulee tsekattua suurella mielenkiinnolla. Tapauksessani vähän myöhässä. L.I.F.E.G.O.E.S.O.N. sai ensisoittonsa Zane Lowen radio-ohjelmassa jo joulukuun alussa, mutta itse bongasin biisin vasta nyt. Videon muodossa vieläpä. Tässä se biisi nyt sitten on videon kera. Kerrankin Noah And The Whale tekee hyvän mielen kappaleita.
Vegekuukaudestani en ole tainnut vielä tehdä tilannepäivitystä. Teenpä sen nyt. Eipä se ihan täysin ole pitänyt. Olen nyt pari kertaa sortunut kalan syöntiin, kun olen käynyt ulkona syömässä. Se on vähän noloa, kun toisella kerralla olisi ollut ihan hyviäkin vegevaihtoehtoja, mutta lohen himo vei voiton. Pizzaa tilatessa taas huomasin sen, kuinka mielikuvituksettomia vaihtoehtoja on vegeille. Sorruin siis Frutti di Mareen.
Kotivegeily on taas ollut yllättäväkin helppoa. Hälsans Kökin pakasteet ovat olleet erinomaisia ja soijarouheesta tekemäni lasagne onnistui, vaikka tekoprosessi olikin katastrofi.
Vaikka pari kertaa olen sortunut, niin vegeily on ollut helpompaa kuin uskalsin edes odottaa. Lemppariruokiani pystyy todella helposti soveltamaan lihattomiksi, eikä maut edes muutu mihinkään. Tätähän voisi jatkaa pidempäänkin!
