Maailma on jälleen turvallinen

Ei kutsuta tätä comebackiksi, jooko? Eikä innostuta liikoja, jooko? Teen tämän vain rahan takia. Eiku.

Nimittäin on muitakin palaajia. Niitä, joiden paluu antaa tunteen siitä, että maailmassa on jälleen hyvä olla.

J. Karjalainen ei ole enää Lännen-Jukka, vaan ihan pelkkä J. Kelpaa, koska nämä riimit syöksevät Nipat ja nipit kuiluun.



Vaikka Blurin tuleva keikka Provinssirockissa voisikin olla se brittipop-tapaus tänä vuonna, niin ei se ole. Brett Andersonin ja kumppanien paluu on.



Ja sitä luulisi, että nykypopin kuninkaan paluu olisi se vuoden pop-tapaus. Onhan tämäkin paluu kova, mutta... Niin ja tämän joudutte kuuntelemaan linkin takaa. Sori.

Vuoden tapaus on kumminkin mies, ilmiö ja legenda, jonka paluuta en edes uskaltanut odottaa. Olikin lähes kohtalon ivaa, että keskustelin miehen eläköitymisestä hyvässä seurassa ja hyvän elokuvan parissa vain pari päivää ennen uuden biisin julkistusta. Biisihän ei muille palaajille pärjää millään, mutta maailma tuntuu taas turvalliselta, kun vanha kunnon David Bowie on taas täällä.

Is this it

Tämä on loppulaulu

mutta kaiken loppua se ei suinkaan merkitse

aina jotain jää

-Plutonium 74 - Loppulaulu

Kyllä, this is it. Päätös on ollut mielessäni alkuvuodesta asti, joskus vähemmän ja joskus enemmän. Pitkään ajattelin, että kyllä blogi elossa pysyy parillakin tekstillä kuussa. Nyt on vain tunne, etten kykene edes niihin pariin tekstiin.

Syitä on monia, mistä suurin on intohimon puute. Minulta puuttuu juuri nyt se palo, mikä saisi minut tarttumaan uusiin bändeihin, uusiin levyihin tai edes klassikoihin sillä palolla, millä olin valmis melkein kolme vuotta sitten niihin tarttumaan. Ilman poltetta minun on turha enää edes yrittää antaa tekohengitystäkään.

Nyt on aika kiittää, noh, teitä kaikkia. Lukijoita on ollut blogin historian aikana liki satatuhatta, mikä on aivan järjetön luku, kun alkuun ajattelin blogin kiinnostavan tasan kahta kaveria. Kommenttejakin tuli aina kivasti ja ne olivat parhaimmillaan mieltä ylentäviä ja pääsinpä tutustumaan muutamaan teistä tässä blogin varrella. Kiitokset myös kaikille bändeille ja artisteille, jotka jaksoitte laittaa mailia ties missä tarkoituksissa, vaikka välillä tarpeittenne tyydyttäminen jäikin vähälle.

Kuten Plutsku-lainaukseni antoi ymmärtää, aina jää jotain. Leffakirjoittelut jatkuvat Cigarette Burnsissa ja levyjuttuja tulee lähes joka perjantai Levy päivässä -blogiin.

Niin ja jos jollekin on joskus jäänyt nimen alkuperä epäselväksi ja on luullut minua sovinistiksi tai misogynistiksi, niin sille on vielä paskempi syy. Sattui vaan soimaan yksi biisi päässä.

Tämä on mainos

Jotkut nopeimmat ja nokkelimmat varmaan huomasivat muutoksen yläpalkissa. Sieltä pääsee nykyisin levydivariini, missä homman nimi on hyvin yksinkertainen: minä myyn levyjäni, te ostatte niitä. Linkki on yläpalkissa ja tässä.