Aloe Blacc

Keväällä kirjoitin sarjahehkutuksen How To Make It In Americasta, missä myös kehuin sarjan tunnaribiisiä I Need A Dollar, jonka esitti Aloe Blacc. Tänään mieheltä ilmestyi albumi Good Things, joka nimensä mukaisesti on täynnä hyviä juttuja.



Aloe Blaccin debyyttilevy Shine Through oli aika modernia r'n'b soundia, mikä jopa vähän järkytti, koska I Need A Dollar oli kuin tuulahdus 70-luvulta. Good Things onkin lähempänä 70-lukua onneksi. Taustat ovat torvineen ja wahwah-kitaroineen kuin suoraan blaxploitaatio-klassikoista ja Aloen laulu on upeaa kuunneltavaa ja niin täynnä sielua. Jos maailma olisi oikeudenmukainen paikka, niin Amy Winehousea ei kukaan tietäisi edes tämän hienouden takia.







Levy on hiukan epätasainen, mutta huippuhetket antavat kaiken anteeksi, koska Aloe Blaccin parhaimmat biisit muistuttavat todella paljon jo musiikkihistoriaan nousseita soul-klassikoita. Taustat ovat tarpeeksi perinnetietoisia, eikä Aloe Blacc kuulosta juustoiselta ja limaiselta R. Kellylta. Sielukkaan mustan musiikin ystävältä menee polvet veteläksi tällaisen kaman edessä.



En oikein saa tästä levystä keksittyä mitään järin kriittistä sanottavaa, joten tyydyn vain suosittelemaan Aloe Blaccia kaikille niille, joita soul miellyttää. Mayer Hawthornesta innostuneet aivan varmasti myös innostuvat tästä levystä, koska itse löysin näistä kahdesta aika paljon yhtäläisyyksiä. Indiepäät luultavasti myös lämpeävät Aloen versiolle The Velvet Undergroundin Femme Fatalesta. Vuoden parasta soulia ja hyvin lähellä vuoden parhaimpia levyjä! Niin ja kun levyä ei vielä Spotifysta löydy, niin kuunnelkaa Youtubeen laitettuja parhaita paloja sen aikaa. Lämmittävät sielua ja sydäntä kylmillä ilmoilla.

EDIT: VIDEOT VAIHDETTU TOIMIVIIN.

Mieltäni pahoittamassa

Ei pitäisi kirjoittaa mitään väsyneenä ja univelkaisena. Eilinen R&A-juttu oli vähän sinnepäin ja tuntuukin, että ajatukseni jäi vähän puolitiehen. Noh, petrataan jatkossa. Kirjastotätinä minun oletetaan lukevan paljon kirjoja, mikä ei kyllä valitettavasti pidä paikkaansa. Nyt kumminkin löysin kirjan, joka sopii onnettomasti asioihin keskittyvälle oivan paketin. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on hieno!

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias herra, jolle nykymeno aiheuttaa jatkuvasti mielen pahoitusta. Esimerkkejä on monia ja hahmon avautumiset eri aiheista ovat todella hienosti kirjoitettuja ja osuvat kohteisiinsa hienosti. Sekä vanha, että uudempikin sukupolvi saavat osansa.

Se mistä itse nautin kirjassa eniten on sen rakenne. Kolmen sivun mittaiset avautumiset sopivat pikalukusessareihin täydellisesti, eikä tarvitse tuskailla, että metromatkalla ei kerkeäisi kappaleen loppuun. Ongelma onkin siinä, että haluaisi lukea vielä yhden kappaleen, mutta kun ei vaan enää kerkeä. Kirjassa on myöskin aika löyhä jatkuvuus "juonensa" osalta, joten tekstejä voi nappailla sieltä sun täältä novellikokoelmien tyyliin. Sopii minulle pelottavankin hyvin.

Suosittelen Tuomas Kyrön uusinta tuotosta suurella lämmöllä ja selkeästi pitääkin ottaa miehen aiempaa tuotantoa myös haltuun. Ostakaa tai lainatkaa lähikirjastostanne. Nopealla vilkaisulla Helmetistä (köhmainostusköhköh) kirjassa on 254 varausta, joten jonon jatkeena kirjaa saa odotella ammattitaidolla sanottuna parisen kuukautta. Bestseller-hyllyistä kirjaa voi viikon laina-ajalla saada sitäkin paremmin. Muiden kaupunkien tilanne voinee olla parempi. Olen pro.

Itsenäisyyspäivän juhlat

Kuka hemmetti haluaisi katsoa linnan juhlia, kun Looseen pääsee kuudella eurolla katsomaan garage-rockin kovinta ja kuuminta "tulokasta" Ty Segallia. Ty Segall on julkaissut vuodesta 2008 lähtien jo neljä studioalbumia ja sellaisen määrän seiskoja, että itse tipuin kärryiltä jo viime vuonna. Ty Segall aloitti uransa soittamalla yksin, mutta nyt hän on vakiintunut trio-kokoonpanoonsa, joka myös saapuu Suomeen. Suosittelen, koska tällä on mahdollisuus olla "olin muuten siellä silloin"-keikkoja.