lauantai 27. helmikuuta 2010

White Flag For Peace

Disco Ensemblen uusi sinkku tuli n. pari viikkoa sitten ulos. Edellisestä levystä on kohta aikaa kaksi vuotta, joten nyt olikin jo sopiva väli pukata uutta matskua ulos. Minun ja Disco Ensemblen väleistä voi lukea vuosikymmenen levyhehkutuksista, joten sitä en lähde kertaamaan uudestaan. Sanotaanko nyt vain näin, että odotettu on.

Disco Ensemblen kaksi edellistä albumia otti yhtyeen sointiin halvat ja vähän hinnakkaammatkin syntikat mukaan ja oli hauska yllätys, että White Flag For Peacessa syntikoita ei kuulla ollenkaan. Porin Tom Morelloksi nimeämäni kitaravelho Jussi Ylikoski tosin leikkii efektien kanssa, joten täysin orgaanista soundi ei ole. Biisi on parin ja puolen minuutin punkrypistys, jossa ei ole mitään uutta. Ei se silti huono ole, mutta joku koukku olisi ollut kiva. B-puolella oleva slovari Get Some Sleep onkin mielestäni monta astetta parempi biisi ja jatkaa DE:n mainioiden slovarien linjaa.

Mitkä on nyt odotukset tulevaa levyä kohtaan? Pelonsekaiset, mutta myös positiiviset. Tuottajana on Lasse Kurki, joka saattaa tuoda levylle ehkä jopa liikaa poppia. Jos videopäiväkirjoista olen jotain ymmärtänyt, niin syntikat jäävät taka-alalle. Ehkä sieltä onkin tulossa kunnon punkkia. Se jää nähtäväksi, mutta toistaiseksi bändin levyjulkaisut ovat olleet hyvinkin tasalaatuisia.

Sinkkua saa seiskatuumaisena suoraan levy-yhtiön sivuilta ja hyvin varustetuista levykaupoista, ja digitaalisena ties sun mistä niistä kaupoista.

2 kommenttia:

  1. Tykkään tästä biisistä, ekan kerran kun kuuntelin niin oli tosi outo. Lähes selkärangaton möhkäle jota ei edes tajunnut. Samanlaisia fiiliksiä kuin Green Dayn Know Your Enemyn kohdalla.
    Mutta sitten parin viikon päästä kun uudestaan kuunteli (eli tänään), niin täähän onkin tosi hyvä.
    Oon vähän sellanen tyyppi kun voisi ottaa levyn täynnä Headphonesia ja Bad Luck Charmia. Ei varmaan tuu sellaista levyä ei ainakaan tällä kertaa. Tai sitten DE yllättää ja tuleekin jotain ihan uutta.
    Mun mielestä Miikka on kehittynyt laulajana, mukava et tollasta karheutta aina lauseen lopussa. Mua silti jotenkin ärsyttää tää bändi, mutta silti omistan yhden levyn ja on sen uusimman levyn kansi julisteena seinällä. Ihan kiva lätty varmasti tulossa, täytyy tsekata.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli itseasiassa samanlaiset fiilikset ekalla kuuntelulla. Vähän mitäänsanomaton möhkäle. Lisää kuunteluita alle ja tuo alkoikin miellyttää. Levy voi tosiaan olla ihan mitä tahansa, mutta luulen, että bändi palaa Viper Ethicsin aikaiseen rouheuteen. En sitä pahakseni pistäisi.

    Miikka on kehittynyt kyllä joka levyllä laulujensa kanssa todella paljon. Ääni on muuttunut puhtaammaksi ja moniulotteisemmaksi ajan saatossa. Bändin videoblogissa oli kohta, missä puhuivat Kurjen Lassen kanssa siitä, että vokaalit laitettaisiin tässä biisissä aika pinnalle, jotta rouheus kuuluisi paremmin. Toimi!

    VastaaPoista