lauantai 23. maaliskuuta 2013

My Chemical Romance - oli mukava tuntea


My Chemical Romancella oli maine. Sen maineena oli olla jokaisen mustiin pukeutuneen teinipojan ja -tytön lempiyhtye, koska he ymmärsivät pakahduttavaa tuskaa. He kuvastivat koko nykyemoa. Ja nykyemohan oli aivan kamalaa musiikkia, koska sen maine.

Tänään sitten tuli uutinen siitä, että MCR lopettaa. Tavallaan tämä oli odotettavissa, koska emo on ilmiönä hävinnyt liki tyystin. Teinit ovat löytäneet uuden palvottavan ilmiön ja silloin emoa kuunnelleet ovat kasvaneet aikuisiksi.

Danger Days, joka jäi siis yhtyeen viimeiseksi levyksi, yritti uudistaa pop-punk-ilmaisua särmikkäämmäksi ja vähemmän tunteisiinsa hukkuvaksi, mutta se ei löytänyt yleisöään. Mikä on suunnaton harmi, koska levy on hyvä, ei edes pelkästään omassa genressään.

Vuodenvaihteessa bändi julkaisi viitenä 7-tuumaisena singlenä kymmenen biisiä, jotka äänitettiin ennen Danger Daysin tekoa. Mielestäni nämä biisit kuvastavat hyvin bändiä, kun kerta tällaista materiaalia on varaa jättää pois.





Nyt voimmekin jättää jäähyväiset My Chemical Romancelle muistellen niitä hyviä hetkiä. Niitä kun kertyi kiitettävän paljon ja silloin he olivat yksi 2000-luvun parhaista rock-bändeistä. The Black Paradella ei muita hetkiä juuri olekaan.






6 kommenttia:

  1. Itse tykkäsin aina videoiden (ja myös bändin olemuksen) visuaalisuudesta, vaikka musiikista en niin välittänytkään. Helenan lisäksi lemppari oli Ghost of you (tykkään lällybiiseistä).
    http://www.youtube.com/watch?v=uCUpvTMis-Y

    Ja on pitänyt ties kuinka monta kertaa toivottaa sut tervetulleeksi takaisin, mutta en oo tainnut muistaa. Eli hieman myöhässä: ihanaa että päätit kirjoittaa tätä blogia taas, tervetuloa takaisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään Ghost Of Yousta. Siinä on selittämätöntä, pakahduttavaa voimaa. Bändin visuaalisuus on taas mulle aina ollut vähän vieraannuttavaa. Goottimeininki tappiin vedettynä ei itseäni miellytä. Toisaalta on virkistävää, kun joku bändi tekee kaiken täysillä, eikä ole itsetietoisen cooleja.

      Tuhannesti kiitoksia! En tiedä, mitä muuta vastaisin. Tuntuu kivalta jatkaa tällaisten palautteiden siivittämänä. :)

      Poista
    2. Ei se goottius, vaan se videoihin, ulkoasuun yms. panostaminen. Satuttiin tänään kaverin kanssa katsomaan Suomen virallinen latauslista-ohjelmaa ja ihmeteltiin Anssi Kelan ja J.Karjalaisen videoiden samankaltaisuutta (ja hienohkoa ankeutta). Plus musavideot oli varsinkin nuorempana tärkeä osa kappaleita, niin senkin vuoksi tykkään jos niihin panostetaan. :)

      Tosin kyllä tota Helena-videota kattoessani mietin et oonko ollu nuorena gootimpi kuin luulinkaan, sillä muistaakseni se oli musta ilmestymisaikanaan siistein musavideo ikinä. :D

      Poista
  2. Ahh, My chem. Mun pitää nyt tietysti vanhana kunnon fanina takertua tohon "emo" viittaukseen ja väen vängällä väittää ettei tää oo emoo nähnykään. Suoraan sanottuna, kai se sitä on jonkin verran.
    Liian moni silti laittaa MCR:n jonnekin väheksyttävän musiikin kategoriaan, vaikka eivät itse asiassa ole kuulleet suunnilleen mitään heidän musiikkiaan. Valitettavasti. The Black Parade todellakin on 2000-luvun helmi!! Ja itse sentään kuuntelen nykyään musiikkia laidasta laitaan.

    En kyllä allekirjoita tota "emon kulta-ajan mentyä bändikin hajosi". MCR on ollu kassa nyt jo 12 vuotta, tehnyt hulluna keikkaa vähän väliä ja suunnilleen jokaisella jäsenellä on nykyään perheet, että luulisin näiden seikkojen vaikuttavan.

    Muuten kiva juttu. Arvistan niitä jotka arvostavat. :D
    ja mulla tää ei ainakaan jää tähän. Varmasti vuosien saatossa kuuntelen heidän musiikkiaan. Ehkä myös tulevia projekteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emon väheksyntä on ankeata, eikä bändiä sen takia ole järkeä selittää joksikin muuksi. Jos muut eivät ymmärrä hyvän päälle, niin olkoot ymmärtämättä. Black Parade ja viimeistään Danger Days olivat kaukana emosta, sen hyväksyn, mutta alkuaikojen MCR on aivan puhdasta emoa. Sitä ei voi kukaan kieltää.

      Varmasti on muitakin syitä. Suosion hiipumisesta on vain helppo vetää johtopäätökset, yhtään muita syitä - varsinkaan bändiä - väheksymättä. Spekulointiahan tämä vaan on.

      Mielenkiinnolla jään itsekin odottamaan, mitä tulevaisuus tuo hepuilta tullessaan.

      Kiitos itsellesi kivasta ja sopivan kriittisestä kommentista! Hauskaa, kun pääsee miettimään vastauksiaan.

      Poista